keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Anneli Kanto: Pyöveli

”Pyöveli on se, joka tekee sanoista toden.”

Anneli Kannon Pyöveli (2015 Gummerus) vie lukijan kammottavalle aikamatkalle 1600-luvun Pohjanmaalle ja uutuutensa myötä Kanto palaa palkitun esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä (2007) teemoihin.

Elämä 1600-luvun Suomessa ei ollut herkkua. Rahvas eli köyhyydessä, eikä pieni yläluokkakaan vauraudessa kylpenyt. Vuodenkierron mukaan elettiin ja huono vuosi tiesi kaikille lisää kurjuutta. Taudit vaivasivat ja levisivät nopeasti. Ihmiset pidettiin ruodussa kaikenlaisen taikauskoisen pelottelun avulla. 

Laki oli ankara ja rangaistukset kovia. Tuomari oli kaiken yläpuolella, mutta häntäkin ylempänä oli pyöveli. Tuomari saattoi kyllä langettaa rangaistuksen, mutta ilman pyöveliä ei oikeus toteutunut. Pyöveli oli yhteisölleen elintärkeä, sillä ilman kovia rangaistuksia eläimelliset vietit viekottelisivat ihmiset kaikenlaiseen rietasteluun ja järjestys olisi mennyttä. Vain laki ja lain käsi suojelivat sielultaan heikkoja ja typeriä ihmispoloja. Näin uskottiin ja uskoteltiin.

Kannon kirja kertoo kauhistuttavan ja todentuntuisen tarinan pyövelistä, tuomarista ja apteekkarista 1670-luvun Uudessakaarlebyyssä ja Vaasassa. Välillä käydään Turussa ja Nevanlinnassa, vanhalla kauppapaikalla Inkerinmaalla.

Pyövelin poika Johann haaveilee tuomarinopinnoista, muttei nuorena ymmärrä, ettei pyövelin pojasta voi tulla muuta kuin pyöveli. Tuomari Wisander nai kauniin aatelisneidon, mutta huomaa heti hääyönään joutuneensa huijatuksi. Nuorikon vatsa pullottaa jo pinkeänä. Kotikonnuiltaan karannut Pieti Sipinpoika päätyy Nevanlinnaan apteekkarin apulaiseksi ja vannoo vielä jonain päivänä tulevansa rikkaaksi ja arvostetuksi. Kukaan ei häntä enää omistaisi.

Näiden kolmen miehen tarinaa Kanto kertoo lukijalle vuorotellen. Hän on onnistunut luomaan inhimilliset ja sympaattiset henkilöhahmot, joiden päätöksiä ja valintoja lukija hyvin ymmärtää. Erityistä onnea lukija toivoo pyövelinpoika Johannin elämään. Kovia kokenut nuori mies kasvaa juonen edetessä oikeudenmukaiseksi lain palvelijaksi, muttei säästy hänkään kokonaan ankaran elämän ja pyöveliyden seurauksista. Kun touhu yltyy Pohjanmaalla Ruotsista leviävien noitavainojen myötä yhä hullummaksi, joutuu Johannkin tekemään elämässään isoja ratkaisuja, jotta pysyisi järjissään ja jotta voisi suojella tärkeimpiään.

Kannon kirja on mielenkiintoinen sukellus maamme historian vaiheeseen, joka ei näin jälkikäteen näyttäydy kovin mairittelevana ajanjaksona. Julmuus ja yhä mielivaltaisemmiksi käyneet rangaistukset järkyttävät nykylukijaa. Uskonoppineiden brutaali vallankäyttö ja noitavainojen lietsominen yököttävät. Tällaistako elämä todella oli vain neljäsataa vuotta sitten Vaasassa?

Kanto kirjoittaa hyvin. Napakat lauseet ja lyhyet luvut pitävät lukijan otteessa ja tarinan kasassa. Raakuuksia ja verenvuodatusta Kannon kirjassa on rutkasti. Lukija, joka näitä kavahtaa, voi jättää kirjan lukematta. Muille suosittelen lämpimästi.

Tartu tähän:

1. Jos historia kiinnostaa sinua.
2. Jos pidät verevistä ja todentuntuisista tarinoista.
3. Jos et pelkää ronskia kieltä ja irtileikattuja ruumiinosia.


Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

3 kommenttia:

  1. Kirja oli tosiaan mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu! Tosin jäin hieman kaipaamaan omaäänisyyttä kolmikolle, minusta he kuulostivat melko samanlaisilta. Juoni eteni tasaisesti ja sujuvasti, tätä oli ilo lukea, karmeasta aiheesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko mahtanut lukea Kannon Veriruusut? Se nousee omalla top-listallani kärkikahinoihin, eikä tämä Pyövelikään ollut lopulta Veriruusujen veroinen, vaikka kelpo lukuelämys olikin. Kokeile ihmeessä!

      Poista
    2. Olen lukenut Kannolta ainoastaan Pyövelin ja Kuollut kulkee -kummitusjuttukokoelman. Kiitos vinkistä, tuo Veriruusut on ihan outo minulle

      Poista