Riitta Castrén: Läpivalaisu: pitkät jäähyväiset alkoholille

Kuulin paljon lukevalta ystävältäni, että Riitta Castrénin kirja alkoholiriippuvuudesta kannattaa lukea, vaikkei olisikaan ongelmia alkoholin kanssa. 

Luettuani kirjan olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Vaikka Läpivalaisu (2017 Gummerus) käsittelee Castrénin alkoholismia, se on loppujen lopuksi paljon isompi tarina itsensä löytämisestä.

Castrén teki pitkän uran toimittajana aikakauslehdissä. Hän ajautui juomaan, kun hänet valittiin päätoimittajan sijaiseksi ja samoihin aikoihin moni vanhoista työkavereista jäi eläkkeelle. Uudet nuoret työkaverit suhtautuivat häneen kuin muinaisjäänteeseen ja hänen ideoitaan vähäteltiin. Työpaikan ilmapiiri muuttui ahdistavaksi ja iltaisin oli lohduttavaa avata viinipullo ja tissutella paha mieli pois.

Samaan syssyyn Castrénin äiti sairastui syöpään, hänen paras ystävänsä myös ja koirakin kuoli. Tuli lisää syitä juoda.

Mutta vasta sitten, kun hänen isänsä kuoli, Castrén uskalsi kurkistaa lapsuuteensa ja löysi lopulta ne varsinaiset syyt sille, miksi juuri hän koukuttui ja alkoi juoda. Vaikka hänen lapsuusmuistonsa olivat pääsääntöisesti hyviä, hän olisi herkkänä lapsena tarvinnut enemmän hellyyttä. Työ aina ensin, oli hänen äitinsä motto. Sitä noudattamalla hän porskutti menemään ja se vei hänet pitkälle, mutta teki hänestä liian vahvan, liian kiltin ja alttiin addiktiolle.

 ”Kun vaistoaa paljon ja käy koko ajan ylikierroksilla, on vaaravyöhykkeessä. Eläminen tuntosarvet ojossa on kuluttavaa --- ja jos ei kestä herkkyyttään eikä osaa hengähtää sisäisen maailmansa kaaoksesta, voi sortua alkoholiin, joka liennyttää olotilaa niin salakavalasti.”, hän kirjoittaa.

Castrénin kirjasta näkee, että hän on toimittaja. Hän osaa rakentaa lukuihinsa sopivia draaman kaaria ja koko kirja on rakennettu ammattitoimittajan ammattitaidolla. Hän uskaltaa myös olla raadollisen rehellinen itseään kohtaan. Kaikki se, mitä hän itsessään näkee, ei ole aina mukavaa katseltavaa ja silti hän uskaltaa katsoa ja kertoa siitä. Hän ei itse pidä itseään mitenkään erityisen rohkeana ihmisenä kirjoitettuaan tällaisen kirjan, mutta kyllä tämä minun mielestäni hyvin rohkean naisen kirja on.

Toivottavasti Läpivalaisu löytää tiensä myös niiden naisten yöpöydille, joita alkoholiaspekti ei lähtökohtaisesti kiinnosta, sillä teos on niin paljon muutakin kuin pelkkä kertomus alkoholiriippuvuudesta. Ennemminkin sitä voisi kuvailla vahvuuteen sairastuneen naisen selviytymistarinaksi.

Ainoa asia, mikä kirjassa häiritsi, oli se, että lukujen nimet oli kirjoitettu pienellä. Se oli omituinen ratkaisu ja näytti hullunkuriselta, varsinkin kun huutomerkit ja kysymysmerkit olivat toisessa päässä käytössä.

Tartu tähän:

1. Jos olet kiinnostunut riippuvuuksista ja niiden synnystä.

2. Jos haluat lukea rohkean naisen selviytymistarinan.

3. Jos olet joutunut työpaikkakiusatuksi.

Piers Paul Read: Elossa!

Näin tylsännäköiseen kirjaan harva tarttuu kirjastossakaan. Ei kansikuvaa, ei takakansitekstiä, ei informatiivisia sivuliepeitä. Mitättömän harmaasta ulkonäöstään huolimatta kirja sisältää uskomattoman tarinan, joka saattaa koukuttaa mukaansa jopa lukemista vieroksuvan teinipojan.

Lokakuun 12. päivänä vuonna 1972 nousi Uruguayn Montevideosta ilmaan lentokone kyydissään amatöörisarjassa pelaava uruguailainen rugbyjoukkue seurueineen. Tarkoituksena oli lentää suoraan Chilen Santiagoon, mutta huonon sään vuoksi jouduttiin tekemään välilasku Argentiinaan. Sää parani hieman ja Andit päätettiin ylittää. Lentäjien inhimillisen virheen vuoksi kone kuitenkin syöksyi päin vuorenseinämää ja 45:stä kyydissä olleesta 18 kuoli maahansyöksyssä tai heti sen jälkeen. 27 jäi eloon.

Eloonjääneillä ei ollut ruokaa, ei juomaa, eikä lämmitystä. He pystyivät kuuntelemaan radiota, mutta eivät saaneet yhteyttä eteenpäin. Jo viikon kuluttua onnettomuudesta he kuulivat radiosta, että etsinnät on keskeytetty tuloksettomina. Siitä huolimatta he eivät suostuneet luovuttamaan. Kolme kuukautta miehet värjöttelivät koneen ruhjoutuneessa rungossa, suunnittelivat pienen retkikunnan lähettämistä yli vuorten ja unelmoivat pelastumisesta.

Joulukuun puolessa välissä kolme sitkeintä ja terveintä miestä lähti matkaan ja joulukuun 22. päivänä helikopteri saapui leiriin pelastamaan muita eloon jääneitä. Kuusitoista miestä selvisi hengissä, mutta miten ihmeessä se oli mahdollista? Pakkasessa, 3600 metrin korkeudessa, keskellä ei mitään?

Nälän riivaamien miesten oli tehtävä heti alkuunsa vaikea päätös ja ryhdyttävä syömään kuolleita tovereitaan. Tämän vuoksi etelä-amerikkalaisten onneen miesten pelastumisesta sekoittui myös inhoa, eivätkä kaikki pystyneet ymmärtämään päätöstä kannibalismista. Omalta sohvanpohjalta on jälkikäteen helppo moralisoida muita tajuamatta sitä, ettei vaihtoehtoja yksinkertaisesti ollut.

Piers Paul Readin kirja (1993 Gummerus, suom. Kaija Kauppi) on tarina periksi antamattomuudesta, selviytymisestä ja yhteistyön voimasta. Kukaan miehistä ei olisi selvinnyt vuoristo-oloissa yksin, eivätkä he olisi porukkana pelastuneet, jos heidän jenginsä olisi koostunut itsekkäistä sooloilijoista. Kun kaikki jaettiin tasan, heikompaa autettiin ja kukin teki voimavarojensa mukaan, heillä oli mahdollisuus päästä pois ja jatkaa elämäänsä kaiken kokemansa jälkeen ilman henkistä painolastia väärin tekemisestä. Well done boys!

Piers Paul Read kertoo kirjassaan onnettomuudesta ja miesten kuukausista vuoristossa yksityiskohtaisesti ja kaunistelematta. Hän osaa kirjoittaa vetävästi ja lukija koukuttuu huomaamattaan seuraamaan, miten miesten mahtaa käydä (vaikka samanaikaisesti tietää, että hyvinhän tässä osalle käy). Kirjan kieli on paikoin vanhahtavaa ja ainakin oman kirjastokappaleeni sivut jo ällöttävän tummuneet. Tarina ansaitsisi ehdottomasti uuden raikkaan ja nykykielisen painoksen.

Tartu tähän:

1. Jos olet koukussa uskomattomiin selvitymistarinoihin.

2. Jos haluat lukea koskettavan tarinan periksiantamattomuudesta ja toivosta.

3. Jos uskot yhteistyön voimaan!

Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön!

Muutama vuosi sitten hehkutin blogissani Juhana Torkin Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan-kirjaa parhaaksi puhetaitoa käsitteleväksi kirjaksi, jonka olen koskaan lukenut. Nyt Torkki on täydentänyt mahtavaa teostaan toisella ja nämä kaksi kirjaa luettuaan voi vain todeta, ettei ole Torkin voittanutta!

(Torkin edelliseen Puhevalta-teokseen voit käydä tutustumassa täällä.)

Puhevalta käyttöön!: näin valmistelet elämäsi puheen–kirja (2015 Otava) antaa nimensä perusteella olettaa, että kyseessä on tyypillinen puheenpitäjän niksikirja täynnä yksityiskohtaisia ohjeita pukeutumisesta äänenkäyttöön ja powerpoint-slaidien määrästä maneerien hillitsemiseen. Ei sinne päinkään! Torkki yllättää tarinallisella tyylillään lukijan täysin ja viesti menee taatusti perille paremmin kuin tavanomaisista esitystenparantamiskirjoista.

Torkki ottaa nerokkaasti käyttöönsä dialogikirjoittamisen antiikinaikaiset perinteet ja on kietonut puheviestinnän opetukset eteenpäin soljuvan tarinan muotoon. Kaksi lapsuudenaikaista luokkatoveria tapaa toisensa Lapin lumilla. Toinen miehistä on uupunut insinööri, joka tuskailee työhönsä liittyvien esitysten kanssa, jotka tietää itsekin puuduttavan tylsiksi. Toinen miehistä sattuu olemaan puheviestinnän kouluttaja, joka lupaa antaa vanhalle kaverilleen yhdeksän neuvoa hyvän puheen pitämiseen. Kirja etenee dialogina näiden kahden miehen välillä - insinööri ihmettelee ja kyseenalaistaa ja puheviestinnän ammattilainen perustelee ja haastaa ajattelemaan toisin.

Torkin antamat neuvot pohjautuvat itsensä Aristoteleen kolmijakoon paatoksesta, eetoksesta ja logoksesta. Ne muodostavat edelleen hyvän puheen pohjan, mutta tämän puheviestinnän kouluttaja paljastaa insinöörikaverilleen vasta lopuksi. Saattaa olla, että insinööri olisi lakannut kuuntelemasta heti alkuunsa, jos liikkeelle olisi lähdetty jankuttamalla kreikkalaisista filosofeista. Nyt Torkki tarjoilee vanhan reseptin nykylukijaa kiinnostavalla ja koukuttavalla tavalla.

Torkin neuvot löyvät insinöörin – ja lukijan – ällikällä. Ensin otetaan käsittelyyn kuulijoiden tunteet: mistä puhuja on kuulijoille kiitollinen; mitä kuulijat ehkä pelkäävät ja mistä he tuntevat ylpeyttä. Sitten käännytään pohtimaan puhujaa itseään: mistä puhuja on oikeasti innostunut; mitä hän pelkää ja miten puhuja voisi tehdä puheellaan maailmasta paremman. Kolme viimeistä neuvoa keskittyvät itse puheeseen: miten sanoma väännetään rautalangasta; mitä omakohtaista siihen voi tuoda mukaan ja minkä lauseen puhuja toivoo kuulijoiden muistavan.

Torkkia on helppo uskoa. Hän perustelee väitteensä hyvin ja saa ajattelemaan puheen pitämistä isommin. Useimmat puhujat lähtevät liikkeelle lopputuloksen kannalta pikkuasioista (tekniikasta, jännittämisestä jne.) ja siksi kaikista esityksistä tulee samanlaisia ja yhtä nukuttavia. Puheenpitämisen pääpointtia ei ole mietitty monasti ollenkaan.

Kun ottaa Torkin neuvot käyttöön (ja aloittaa puheen suunnittelun ajoissa!), pääsee hyvän puheen ytimeen miettimään sitä tärkeintä: mitä minä tavoittelen tällä puheellani ja millä tavalla saan viestini menemään perille juuri näille kuulijoille. Tämän pitäisi olla jokaikisen esityksen lähtökohta. Maneereihin, punastumiseen ja powerpoint-slaideihin ei kukaan kiinnitä huomiota, jos puhe itsessään on loistava.

Puheiden ja esitysten pitäjä ei tarvitse kirjahyllyynsä kuin kaksi teosta: Torkin molemmat Puhevallat. Niissä on sanottu kaikki olennainen. Muita et enää tarvitse.

Tartu tähän:

1. Jos haluat oppia loistavaksi puhujaksi.

2. Jos pidät mukaansatempaavista tietokirjoista.

3. Jos sinulla on aikaa vain yhdelle puheoppaalle.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Frank Martela: Valonöörit: sisäisen motivaation käsikirja

Teini-ikäinen tyttäreni pitää ja on aina pitänyt siivoamisesta. Kyllä - tällaisia luonnonoikkuja on todella olemassa. Hänen huoneensa on aina tip top ja hän kertoo rentoutuvansa järjestellessään laatikoitaan ja vaatekaappiaan. Hän ei suhtaudu siivoamiseen pakkomielteisesti, en siis ole huolissani hänestä, vaan hän todella nauttii tekemisestään.

Ehdotin hänelle vuosi sitten, että hän saa toki vapaasti siivota myös muualla talossa ja aika usein tyttö innostui imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä. Katselessani hänen tyytyväistä uurastustaan aloin tuntea huonoa omaatuntoa. Tyttäreni siivoaa ahkerasti, eikä saa siitä mitään palkaksi ja toinen tyttäreni taas sotkee minkä ehtii. Päätin alkaa maksaa jokaisesta siivouskerrasta.

Tein suuren virheen. Palkitsemalla tyttäreni siitä mitä hän ennen teki iloisesti ja vapaaehtoisesti, sain hänet tekemään siivoukset vain rahasta. Hän alkoi hutiloida, häntä sai patistaa hommiin, häntä ei enää yksinkertaisesti kiinnostanut. Ulkoinen motivaatio (palkka) söi sisäisen motivaation (työn ilo), eikä paluuta vanhaan tietenkään enää ollut.

Jos olisin ollut fiksu ja lukenut Frank Martelan Valonöörit: sisäisen motivaation käsikirjan (2015 Gummerus) ennen huonoa neronleimaustani, olisin antanut tyttäreni jatkaa vapaaehtoista siivoamista. Huonoa omaatuntoani olisin voinut lievittää antamalla hänelle rahasumman muuten vaan, ilman että olisin yhdistänyt sen ahkerointiin. Tämä oli yksi niistä monista oivalluksista, jotka sain luettuani Martelan uutuuden.

Edellisessä kirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje Martela antoi käytännön ohjeita siihen, miten meistä jokainen voisi saavuttaa paremmin päämääränsä. Tässä uusimmassa näkökulma on toinen: siinä keskitytään tarkastelemaan sitä, minkälaisia päämääriä ihmisen tulisi tavoitella. On olemassa nimittäin oikean- ja vääränlaisia päämääriä. Näin ollen on  järkevää lukea ensin Valonöörit ja selvittää itselleen omat päämääränsä ja vasta sen jälkeen tarttua Tahdonvoima-kirjaan, josta voi napsia neuvot matkalle kohti niitä oikeanlaisia päämääriään.

(Lukuneuvojan arvioon Martelan edellisestä voit tutustua täältä.)

Valonööri (englanniksi lightneer) on Martelan mukaan ihminen, joka on löytänyt oman intohimonsa ja säteilee innostuksen valoa ympärilleen. Valonööri tekee paljon ja saa asiota aikaan. Hän ei siis ole mikään kitaraa rämpyttelevä saamaton haihattelija, mutta ei myöskään rahan tai menestyksen perässä juokseva supersuorittaja. Valonööri tavoittelee itselleen merkityksellisiä asioita ja oikeanlaisia päämääriä, jotka saavat hänet innostumaan ja ponnistelemaan yhä enemmän.

Sisäinen motivaatio on avainasemassa, jos aikoo lähteä kaivamaan omaa valonööriyttään esiin. On haluttava jotain vapaaehtoisesti. On oltava tarpeeksi kykyjä siihen. Elämässä on oltava hyviä ihmissuhteita. Ja on pyrittävä tekemään toisille hyvää. Nämä neljä elementtiä kun saa kohdalleen, on mahdollisuus kasvaa valonööriksi, oman elämänsä ohjaajaksi.

Skeptinen lukija voi kavahtaa jo tässä vaiheessa. Taas yksi kirja, joka toitottaa sitä, kuinka jokaisen tulisi löytää oma intohimonsa. Mistäs ne juustot leivän päälle revitään ja mitä siitä tulee, jos kaikki vain toteuttavat unelmiaan ja perustavat luomukahviloita. Kuka ne ”oikeat” työt sitten tekee? Skeptikko voi kuitenkin lakata meuhkaamasta, sillä Martelan kirja kaivautuu höttöisiä onnellisuusoppaita paljon syvemmälle.

Hän ei kannusta tavoittelemaan taivaita. Hän ei usko siihen, että jokainen voi toteuttaa minkä tahansa unelmansa, jos vain uskoo ja ponnistelee kovasti. Kaikista ei tule maailmantähtiä, vaikka mitä tekisi. Martela ei kehota ketään hyppäämään tyhjän päälle, vaan ottamaan elämän realiteetit huomioon ja etsimään sisäistä valonööriyttään omien taloudellisten ja muiden reunaehtojen sisällä. Valonööriys ei myöskään rajaudu mihinkään tiettyihin ammatteihin tai tekemiseen, vaan sitä voi kokea ihan missä tahansa itselleen merkityksellisessä toiminnassa.

Kaikki neuvonsa Martela pohjaa tieteelliseen tutkimukseen ja tuntuu tietävän aiheesta valtavasti. Hänen kirjansa eivät siis kuulu self help -oppaiden höpöhöpö-osastoon vaan sinne tieteelliseen nk. science help -päähän. Martela kirjoittaa aiheestaan niin innostuneesti, että nuivastikin suhtautuvan lukijan on vaikea olla innostumatta. Hän kertoo asioista hauskasti, mukaansa tempaavasti ja monin esimerkein. Hän laittaa myös itsensä likoon kertomalla lukijalle omista noloista kokemuksistaan omalla sisäisellä matkallaan. Hänen tietokirjaansa ahmii välillä kuin vetävää romaania.

Martelalle ihmismielen pohdiskelu on selvästi aihe, joka saa hänet liekkeihin. Hän on uurastanut sen ympärillä vuosikausia, lukenut kasoittain kirjoja, opiskellut, keskustellut, tunkenut itsensä tutkimusryhmiin ja kirjoittanut. Kaikki tämä kiinnostus ja valtava innostus välittyy lukijalle hänen teoksissaan ja siksi niitä on kerta kaikkiaan mahtava lukea. Minä fanitan tätä valonööriä!

Tartu tähän:

1. Jos ajattelet eläväsi jonkun muun elämää.

2. Jos haluat lukea tieteellisesti pätevän elämäntaito-oppaan.

3. Jos etsit konkreettisia neuvoja elämänlaatusi parantamiseen.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Eija Mäkinen ja Annika Grahn: Esko Roine

Jo oli aikakin saada kaikkien tunteman Esko Roineen tarinat teatterinäyttämöiltä ja takahuoneista yksiin kansiin. Tämä seitsemänkymppinen teatteriperheen kasvatti on ehtinyt uransa aikana nähdä ja kokea vaikka mitä ja on nimikkoteoksensa ansainnut. 

Eija Mäkinen ja Annika Grahn johdattavat kirjassaan (2014 Like) tavallisen teatterikatsojan Esko Roineen mukana teatterielämän kiehtoviin kulisseihin ja kirja paljastaa samalla myös vaativan työn varjopuolet.

Kirjassa seurataan Esko Roineen elämää kronologisessa järjestyksessä syntymästä nykypäivään saakka. Hauskoja anekdootteja riittää vuosien varrelta kerrottavaksi ja tuttuja nimiä vilisee silmissä. Edwin Laine, Kalle Holmberg, Sylvi Salonen, Eino Salmelainen, Seela Sella, Antti Litja, Outi Mäenpää sekä lukemattomia muita yhtä tuttuja näyttämötaiteen nimiä, joiden kanssa Roine on urallaan tehnyt yhteistyötä. Ja omien sanojensa mukaan lupsakka näyttelijä on tullut kaikkien kanssa vähintään kohtalaisesti toimeen.

Suuri yleisö mieltää Esko Roineen komedia- ja farssinäyttelijäksi, mutta se on vain kapea siivu Roineen mittavasta urasta näyttämöllä ja erityisesti sen takana. Roine on näyttelijätyönsä lisäksi työskennellyt pitkään teattereiden hallintopuolella ja joutunut päättämään isoista talousasioita. Teatterin on saatava myytyä lippuja ja liput menevät paremmin kaupaksi kevyeen viihdeohjelmistoon. Kevyen ohjelmiston tuotoilla avitetaan vakavampaa ja kokeellisempaa teatteria. Näiden kahden ohjelmistolinjan välissä keikkuminen on toisinaan ollut tuskaisaakin. Mutta luonteeltaan positiivinen ja luovan kekseliäs Roine on siitäkin selvinnyt.

Vain yhdestä aiheesta puhuessaan Roineen lupsakkuus häviää. Kunnallinen byrokratia on Roineen mukaan joustamaton mätäpesäke, joka ei kannusta yrittämään parastaan. Kun kunnallisen teatterin rahat lipputuloista uppoavat kunnan pohjattomaan kassaan, alkaa teatteriväki helposti elää omassa kuplassaan, jossa markkinoiden ja yleisön merkitystä ei tarvitse miettiä. Roineen mielestä teatterintekemisen(kin) on oltava kannattavaa - laadusta tinkimättä! Ja on saanut tällä ajatuksellaan suututettua monet.

Teatteriperheeseen syntyminen voi tuntua tavallisesta tallaajasta hohdokkaan boheemilta, mutta käytännössä teatterilaisten perhe-elämä joutuu äärimmäisen koville. Päivät harjoitellaan ja illat ja viikonloput esitetään. Rooliin on uppouduttava täysin, eikä siinä kaitseta samanaikaisesti lapsia sivusilmällä. Myös Roineen oma perhe-elämä ajautui kriisiin lasten ollessa pieniä ja syyllisyys pitkistä poissaoloista ja riitaisa ero näyttävät vaivaavan Roinetta edelleen. Päin helvettiä hoidettu, toteaa Roine nyt seitsemänkymppisen elämänkokemuksella.

Tavallisena teatterinkatsojana on mielenkiintoista seurata, miten teatterintekeminen on vuosikymmenten varrella muuttunut. Astuessaan johtajan saappaisiin Roine siirtyy pohtimaan teatterin johtamisen problematiikkaa ja kirjan loppupuolta voikin pitää käytännön johtamisoppaana. Roine on työskennellyt erilaisissa työyhteisöissä ja saanut kokea monenlaisia organisaatiokulttuureja. Välillä on hän on hakannut päätään seinään muutosvastarintaisen henkilökunnan kanssa ja toisinaan taas saanut porukan innostumaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. Epäonnistumisensa johtajana hän myöntää rehellisesti ja kehuu itseään ylpeästi onnistumisistaan.

Roineen matkassa on myös hauskaa. Hän kertoilee vitsikkäästi kaikenlaisista kommelluksista, joista valmiin esityksen seuraajalla ei ole mitään tietoa. Teatterimaailma on täynnä isoja persoonia, jotka tuovat mukanaan isot tunteet, isot riidat ja isot naurut. Teatterissa eletään aina täysillä, eikä Roinekaan itseään kirjassa säästele. Lopputuloksena on elämänmakuinen teos.

Tartu tähän:

1. Jos olet kiinnostunut teatterintekemisestä.

2. Jos luulet, että teatterielämä on pelkkää juhlaa.

3. Jos haluat kehittyä johtajana.

Huom! Koska Roine tarinoi suurelta osin vanhemmista teatterisuuruuksista, voi kirjaa suositella erityisesti varttuneemmalle väelle, joille nimet ovat tuttuja.

Anne Kalliomäki: Tarinallistaminen: palvelukokemuksen punainen lanka

Barack Obama ei olisi noussut Yhdysvaltain presidentiksi ilman tunteisiin vetoavaa tarinaa, joka läpäisi hänen koko kampanjansa. Menestyvät yritykset tekevät sitä samaa: kertovat kuluttajille tarinaa, joka näkyy pienimmissäkin yksityiskohdissa. Sen ansiosta kuluttajat koukuttuvat –ja palaavat aina takaisin.

Tarinankerronta on nyt business-maailmassa in. Sen perään kuuluttavat kaikki. Viimeksi Yhdysvaltain väistyvä Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck julisti isossa Helsingin Sanomien haastattelussaan tarinankerronnan olevan yksi niistä viidestä keinosta, jolla Suomi saadaan uuteen nousuun.

Ja jotain tarttis kai tehdä. Suomi rämpii suossa ja oikealta pyyhältävät ohi vetävine tarinoineen ruskettuneet ruotsalaiset ja vasemmalta hohtavahampaiset amerikkalaiset. Ikea, H&M, Starbucks, Apple ja Whole Foods, muutamia tarinallistamisen edelläkävijöitä mainitakseni, ovat osanneet tuoda tarinan palvelutuotantonsa ytimeen ja toistamalla sitä kaikessa saaneet muurattua itsensä ihmisten mieliin pysyvästi. Tarinan takia porukka jonottaa Starbucksin pahvimukia, vaikka vierestä saisi sumpit saman tien. Ei siinä lattessa mitään eroa ole, mutta kokonaisuudessa on.

Anne Kalliomäki kertoo napakasti ja käytännönläheisesti kirjassaan Tarinallistaminen: palvelukokemuksen punainen lanka (2014, Talentum), mistä nyt niin trendikkäässä tarinankerronassa oikein on kyse.

Harva suomalaisyritys osaa tarinallistaa koko palvelutuotantonsa. Yleensä yrityksen ”tarina” on historiallinen selostus siitä, kuinka homma sai alkunsa ja siinä se. Syntyhistorian kertominen asiakkaalle ei ole sama asia kuin palvelukokemuksen tarinallistaminen, mutta se on pieni osa sitä.

Tarinallistaminen on kokonaisvaltaista. Se ulottuu yrityksen visiosta, strategiasta ja prosesseista henkilökunnan vaatetukseen ja kuittipapereiden väriin saakka. Jokainen yksityiskohta toistaa samaa ydintarinaa persoonallisella ja muistettavalla tavalla.

Tarinallistamisen avulla yritys erottautuu kilpailijoista ja koukuttaa asiakkaan. Se tarjoaa asiakkaalle ainutlaatuisen kokemuksen, joka jää mieleen. Se tekee asiat ymmärrettävämmiksi yhä monimutkaisemmaksi käyneessä maailmassamme. Se antaa yrityksen strategiselle kehittämiselle suunnan ja helpottaa oikeassa suunnassa pysymistä. Se tekee palvelusta persoonallista ja inhimillistä ja saa asiakkaan suosittelemaan yritystä muille. Se auttaa yritystä menestymään.

Kalliomäki korostaa, että tarinallistaminen ei ole hätäisen ja pika-apuja kaipaavan yrityksen keino. Kokonaisvaltaiseen suunnitteluun menee aikaa ja sen sisäistämiseen vielä enemmän. Tarinallistaminen ei saa olla päälle liimatun oloista, eikä liian sliipattua. Elokuvissakin hyviin sankareihin liittyy aina säröä ja epätäydellisyyttä ja se tekee heistä samaistuttavia ja inhimillisiä. Liian täydellinen yritystarinakaan ei herätä asiakkaissa sympatiaa.

Kalliomäen kirja auttaa yritystä tai organisaatiota pääsemään tarinallistamisessa alkuun. Väärinymmärryksen vaara on kuitenkin suuri, kun puhutaan mielikuvista, tunteista, tarinoista ja niiden kaikista nyansseista. Itse jäin kaipaamaan lisää käytännön esimerkkejä menestyvistä kotimaisista yrityksistä, joissa tarinallistaminen on tehty oikein. Käytettyjen  esimerkkien joukosta nousi selvästi esiin Suomen parhaaksi työpaikaksi monena vuonna valittu Vincit oy, jossa tarinallistaminen näytetään tajunneen parhaiten. Muut suomalaisesimerkit eivät valitettavasti vakuuttaneet.

Tartu tähän:

1. Jos etsit uutta potkua businekseesi.

2. Jos uskot hyvän tarinan voimaan.

3. Jos haluat saada muutosta aikaan omassa organisaatiossasi.

Garr Reynolds: Esityksen suunnittelu: zen ja pelkistämisen taito

Maailma muuttuu yhä nopeammin ja useimmiten parempaan suuntaan. Mutta on yksi asia, joka näyttää junnaavan paikoillaan vuodesta toiseen. Puuduttavan tylsät powerpoint-esitykset tulivat riesaksemme parikymmentä vuotta sitten ja valitettavasti jäädäkseen.

Garr Reynolds yrittää saada tähän asiaan muutoksen kirjansa Esityksen suunnittelu: zen ja pelkistämisen taito (2009 Docendo, suom. Eero Sarkkinen) avulla. Hän pyrkii parantamaan kaikkia maailman tylsiä powerpoint-esityksiä japanilaisen zenin hengessä: kaikki turha karsitaan ja jäljelle jätetään vain olennainen.

Reynolds toteaa, että powerpoint-esitykset ovat lähestulkoon aina samanlaisia. Surkeita. Kalvot on kirjoitettu täyteen tekstiä. Ne ovat epäselviä ja sotkuisia. Huonoimmissa tekeleissä koko esitys on kirjoitettu kalvoille. Tällainen ääneenluku sopii vain yleisölle, joka koostuu lukutaidottomista. Muuten koko esitys on pelkkää kuulijoiden ajan haaskausta.

Esityksessä pääpainon tulisi olla itse esityksessä - esiintyjässä ja hänen viestissään. Diojen tehtävänä on pysyä taustalla tukemassa viestiä mielenkiintoisesti ja yllättävästi. Kalvosta toiseen etenevät luetelmat eivät herätä kiinnostusta. Sen sijaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Helppoa - ja niin vaikeaa!

Toinen powerpoint-esitysten perisynti on se, että lyhyessä ajassa yritetään sanoa asiasta kaikki mahdollinen. Ehkä esiintyjä kuvittelee näin näyttävänsä erityisen asiantuntevalta. Valitettavasti kuulijat eivät ole samaa mieltä. Yksinkertaiset ja selkeät esitykset, antavat esiintyjästä asiantuntevamman kuvan kuin monimutkaisesti puhuva ja täysiä kalvoja näytölle näpsäyttelevä tyyppi.

Jotkut selittävät huonoja powerpoint-esityksiään sillä, ettei heidän aiheestaan ole mahdollista tehdä mukaansa tempaavaa esitystä. Pötyä! Kaikesta voi puhua selkeästi ja mielenkiintoisesti. Kaikkiin esityksiin voi liittää havainnollistavia kuvia. Kaikista aiheista on mahdollista kaivaa esiin ydinsanoma ja tuoda se esille siten, ettei yleisö nukahda. Uudesta tietoliikennejärjestelmästä, organisaatiomuutoksesta tai lonkkaleikkauksesta. Ihan. Mistä. Tahansa.

Meillä kaikilla on kokemusta unettavista powerpoint-esityksistä. Miksi sitten niin harva poikkeaa vallitsevasta käytännöstä ja tekee kiinnostavan ja mieleenpainuvan esitelmän? Jos johto esittelee asiansa puuduttavasti, voi alaisen olla vaikea tehdä toisin. On riskitöntä noudattaa samaa kaavaa kuin muutkin. Toisin tekeminen vaatii aina enemmän ja helpommalla pääsee, jos ei muuta mitään.

Koska powerpoint-esitykset ovat pääsääntöisesti kelvottomia, on helppoa olla muita parempi. Tehdä vaikutus ja jäädä mieleen. Sitä paitsi on rennompaa astua lavalle, kun tietää, että yleisö kuuntelee, eikä tee omiaan. 

Ei sinusta kenties kertaheitolla tule Steve Jobsin kaltaista hurmoksen herättävää puhujaa, mutta aloita jostain. Esimerkiksi siitä, että luet tämän kirjan.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tulla paremmaksi esiintyjäksi.

2. Jos haluat tehdä vaikutuksen powerpointin avulla.

3. Jos haluat oppia viestimään paremmin.

Saku Tuominen: Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys

Saku Tuominen pukee sanoiksi uusimman kirjansa takakannessa sen, mitä moni ajattelee törmätessään jälleen kerran yhteen luovuuskirjaan. Voi ei! Taasko yksi uusi kirja lisää luovuudesta? Ei kiitos!

Tuominenkin vannoi, ettei koskaan kirjoittaisi aiheesta. Häntä kuitenkin rupesi ärsyttämään, kuinka väärinymmärretty käsite luovuus on ja haluaa tässä kirjassaan Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys (2014 Otava) ravistella luovuuteen liitettyjä vääriä merkityksiä ja tulkintoja.

Ensiksi Tuominen ilmoittaa inhoavansa luovaa hulluutta, jonka perään huudetaan nykyään joka suunnasta. Luova hulluus on hänen mukaansa päämäärätöntä sekoilua. Järkevää luovuutta taas asioiden tekeminen uudella erilaisella tavalla, joka on sen lisäksi tarpeellista eli järkevää. Ei hullua.  

Tuomisen järkevä luovuus sisältää neljä osaa, jotka hän esittelee trendikkäästi hastag-merkin muodossa. Ensiksi on oltava kyky nähdä. Ihmisen on pysähdyttävä katsomaan ja tunnistettava ongelmakohdat. Usein on helpompi olla näkemättä, vedota kiireeseen ja tyytyä vanhaan. Jos ei näe, ei joudu ponnistelemaan yhtään enempää.

Toiseksi pitää olla halu tehdä. Ongelmien tunnistaminen ei riitä, ellei niihin tartuta ja ryhdytä muuttamaan. Ja tässä on Tuomisen mukaan yksi organisaatioiden suurimmista luovuuden esteistä. Innovaatiopajoja kyllä pidetään, työryhmiä perustetaan ja raportteja laaditaan, mutta mikään ei koskaan johda mihinkään konkreettiseen. Toimeen ei tartuta, henkilökunta tympääntyy ja organisaatioon pesiytyy luovuudenvastainen meininki. No ei mikään ihme!

Tuomisen mukaan luovuuden on tähdättävä aina siihen, että asiat tehdään vähän tai paljon paremmin. Vähän paremmin tekeminen on arjen pienten asioiden fiksaamista ja paljon paremmin tekeminen taas asioiden dramaattisempaa muuttamista paremmaksi. Ongelma on vain siinä, ettei lopputuloksesta koskaan tiedä. Voi olla, että tilanne muuttuu paremmaksi, mutta yhtä hyvin voi olla, että metsään menee ja siksi on niin paljon helpompaa pysyä paikoillaan. Pessimisti ei pety.

Tuomisen kirja ei ole ollenkaan ärsyttävä kirja luovuudesta. Se on hyvällä tavalla yksinkertainen ja maanläheinen. Se on helppolukuinen ja mukaansa tempaava. Siinä todetaan kannustavasti, ettei luovuus ole mikään luonteenpiirre, eikä kuulu pelkästään organisaation luovuusyksikölle. Jokainen meistä on luova. Jos vain esteet uskalletaan karsia edestä. Ja tämä kirja toden totta auttaa niiden raivaamisessa. Eiköhän laiteta hihat heilumaan?

Mutta miksi ihmeessä kirjan kannessa on kärpänen? Pörräävän ötökän kuva liittyy sekin olennaisesti luovaan järkevyyteen. Ja yleisiin miestenvessoihin. Ja hygieniaongelmiin. Lue itse, niin sinäkin tiedät, mistä on kyse!

Tartu tähän:

1. Jos inhoat työpaikkasi innovatiivisia luovuuspajoja.

2. Jos haluat oppia tekemään jotain toisin.

3. Jos luulet tietäväsi, mistä luovuudessa on kyse.

Helena Rubinstein: Elämäni kauneudelle

”Työ on ollut paras kauneuskäsittelyni.”

Kirjastojen varastojen uumenista tekee mahtavia löytöjä. Kuten esimerkiksi tämän: kauneusmoguli Helena Rubinsteinin uskomattoman elämäntarinan. Hän avaa kirjassaan Elämäni kauneudelle (1966 Kirjayhtymä, suom. Irmeli Sallamo) lukijalle oven kauneushoitoloihinsa ja yksityisiin salonkeihinsa ympäri maailman ja voi hyvänen aika minkälaisiin!

Helena Rubinstein syntyi esikoiseksi varakkaaseen krakovalaiseen perheeseen vuonna 1871. Hän oli teräväpäinen tyttö ja hoiti isänsä liikeasioita jo 15-vuotiaana. Kiinnostuksen kauneuteen hän peri äidiltään, sillä äiti huolehti tarkasti ulkonäöstään ja vannoi unkarilaisen kemisitin kehittämän kasvovoiteen nimeen. Tästä voiteesta kehitettiin Helena Rubinstein –imperiumin menestystuote Créme Valaze, joka on tuotannossa hieman muunneltuna vielä nykyäänkin.

Parikymppisenä Helena Rubinstein muutti Austraaliaan ja huomasi pian, kuinka aurinko käristi ja kuivatti paikallisten naisten ihoa ja tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän avasi ensimmäisen voidekauppansa Melbourneen vuonna 1902, sitten Lontooseen, Pariisiin, New Yorkiin ja niin edelleen. Pian koko maailma tunsi Helena Rubinsteinin nimen ja hän itse tunsi kaikki 1900-luvun alkupuoliskon merkkihenkilöt.

Rubinsteinin kirja vilisee tuttuja nimiä. Pablo Picasso, Salvador Dali, Isadora Duncan, Igor Stravinski, Franklin D. Roosevelt, Cole Porter, Cary Grant, Aldous Huxley, Henri Matisse, Amadeo Modigliani, Coco Chanel ja Christian Dior kuuluivat kaikki Rubinsteinin tuttuihin ja hän kertoilee kirjassaan heistä hauskoja pieniä anekdootteja.

Rubinstein oli piinkova businessnainen ja hänen elämäntarinansa on hyvä oppikirja myös nykypäivän työelämään.  Ensinnäkin hän ymmärsi elämysten merkityksen ostopäätökseen jo sata vuotta sitten. Hänen hoitolansa olivat sametilla vuorattuja ylellisiä paratiiseja, jotka tarjosivat asiakkaille kokonaisvaltaisen kauneuselämyksen. Hän osasi luoda täydellisen brändin, ennen kuin sanaa brändi nykymerkityksessään oli edes keksitty.

Rubinstein pukee kirjassaan sanoiksi myös tämän hetken työelämäoppien vahvimman aatevirtauksen. Työssä on tärkeintä tietää, minkä vuoksi työtä tehdään. Helena Rubinsteinin elämänmittaisena missiona oli tuoda lisää kauneutta ihmisten elämään. Siihen hän uskoi ja siksi hän halusi paiskia töitä kuolemaansa saakka. Mielekäs ja innostava työ on ollut hänen paras kauneuskäsittelynsä.

Ja taltuttipa hän muuten 93-vuotiaana asuntoonsa murtautuneet miehetkin - sen jälkeen kun ryöstäjät olivat ensin sitoneet ja kapuloineet palveluskunnan. Pikkuruiselle 150 senttiselle Rubinsteinin mummolle eivät rosvotkaan mahtaneet mitään. Aikamoinen nainen!

Tartu tähän:

1. Jos kauneus on intohimosi.

2. Jos menestyjien elämäntarinat kiinnostavat sinua.
3. Jos olet kiinnostunut kulttuurihistoriasta.

Henrik Fexeus: Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito

”Lakkaa olemasta seuraaja. Ryhdy johtajaksi.”

Jos Henrik Fexeus näkisi suomeksi käännetyn kirjansa kannen, hän järkyttyisi. Kansi on harvinaisen hyvä esimerkki epäonnistuneesta graafisesta suunnittelusta ja erityisen suuren mokan kansivalinnasta tekee se, että se on painettu juuri Fexeuksen uutuuden kanteen.

Fexeus käsittelee nimittäin kirjassaan Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito (2014 Atena, suom. Riie Heikkilä) myös visuaalisia sudenkuoppia. Helppolukuisuus on minkä tahansa powerpoint-esityksen tai mainoslehtisen a ja o. Myös kirjan kannen.

Fexeuksen mukaan pitäisi olla jo itsestään selvää, että hullunkuriset fontit ja otsikon vääntäminen spiraalin muotoon, eivät koskaan kuulu vaikuttavaan esitykseen. Jokaisen graafisen säädön myötä olet yhden piirun verran kauempana siitä, että sinut otetaan todesta, hän kirjoittaa ja lukijana voi vain hämmästellä kantta, joka ei voisi olla kauempana Fexeuksen itsensä peräänkuuluttamasta selkeydestä ja luettavuudesta.

Jos nyt kuitenkin onnistut samaan kiehkuraisesta otsikosta ja hämyisestä takakannesta suurennuslasin kera selkoa, Flexeuksen uutuuteen kannattaa tutustua. Hän käy läpi kymmeniä vinkkejä siitä, kuinka voi hioa itsestään vaikuttavamman - henkilön jota arvostetaan, kuunnellaan ja seurataan.

Kirjansa aluksi Fexeus käy läpi mielen mekanismeja. Hän opettaa lukijalle kuinka aistielimemme toimivat ja kuinka sitä tietoa voidaan käyttää hyödyksi, jotta meistä tulisi vaikuttavampia. Ei ole samantekevää, miten elehdit ja ilmehdit. Jopa käsien asentoa vaihtamalla voit vaikuttaa siihen, millaiseksi sanomasi mielletään.

Myös käyttämilläsi sanoilla ja lauserakenteilla on merkitystä vaikuttavuuteesi. Hanki itsellesi mahdollisimman laaja sanavarasto, älä koskaan käytä mutta-sanaa, vetoa tarinoilla tunteisiin ja muut 13 kikkaa neuvovat lukijan vaikuttavamman viestinnän tielle.

Valtapelissä on aina otettava huomioon muut pelaajat – ihmiset joihin pyritään vaikuttamaan ja ihmiset, jotka asettuvat poikkiteloin tiellesi. Osa Fexeuksen näppäristä nikseitä kohdistuukin juuri ihmissuhteiden hoitamiseen. Valtaa kun ei koskaan oteta väkisin. Muut ihmiset antavat sen sinulle. Fexeuksen neuvoja noudattamalla valta on varmasti vähän lähempänä.

Tartu tähän:

1. Jos sinusta tuntuu, ettei mielipiteitäsi oteta vakavasti.

2. Jos haluat saada varmuutta esiintymiseesi ja viestintäänsi.

3. Jos olet kiinnostunut ihmismielen syövereistä.

Ps. Kumpi kansi sinusta on vaikuttavampi? Kumpi herättää mielenkiintosi?

Lauri Järvilehto: Hauskan oppimisen vallankumous

Ala-asteen opettajani uskoi järkähtämättömästi ulkoa opetteluun. Neljä vuotta me hänen oppilaansa pänttäsimme oppikirjoja ulkoa. Tunnilla opettaja hiillosti meitä kyselemällä väliotsikoita ja kuvatekstejä. Ne oli osattava kuin vettä vaan. 

Kokeissa sanamuodon täytyi olla täsmälleen sama kuin oppikirjassa – jopa väärästä sanajärjestyksestä sai miinusta. En muista oppineeni ala-asteella juuri muuta kuin pelkoa epäonnistumisesta. Onneksi yläasteella touhu muuttui hiukan parempaan suuntaan (ja ala-asteen opettajani jäi, luojan kiitos, eläkkeelle).

Lauri Järvilehto pureutuu uudessa kirjassaan Hauskan oppimisen vallankumous (2014 PS-kustannus) tärkeään aiheeseen. Miten tehdä oppimisesta tehokkaampaa? Miten saada asiat pysymään päässä? Voisiko ilolla ja innostuksella olla jotain tekemistä tehokkaamman oppimisen kanssa?

Järvilehto nostaa kirjassaan esiin sen, mistä monet oppimistutkijat ovat jo jonkin aikaa toitottaneet. Tehokkaaseen oppimiseen tarvitaan sisäistä motivaatiota, aitoa kiinnostusta opittavaa asiaa kohtaan. Siihen tarvitaan myös kokemus flow’sta eli uppoutumisen tilasta, jolloin ajantaju katoaa ja kaikki tuntuu sujuvan. Lisäksi tarvitaan usko siihen, että jokainen voi oppia – se on mahdollista myös minulle.

Kaikki tämä saavutetaan parhaiten ilon kautta. Flow’ta ei synny ankeassa ilmapiirissä. Sisäisen motivaation herääminen vaatii vapautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä ei synny, jos pitää pelätä. Tarvitaan intohimoa, leikkisyyttä ja hauskuutta. Jos teet sitä, mitä todella rakastat, harjoittelet automaattisesti enemmän ja opit asiat syvemmin ja helpommin. Niin yksinkertaista se on.

Hauskan oppimisen vallankumous on loistavaa luettavaa myös niille, jotka kärvistelevät ankeassa työilmapiirissä. Intohimo edistää tutkitusti sekä työhyvintointia että tuottavuutta ja siksi työelämän ankeuttajista tulisi pyristellä jokaisella työpaikalla mahdollisimman nopeasti irti. Viihtyvyys ei ole sivuseikka. Se on menestyvän yrityksen ja organisaation kantava voima.

Järvilehto antaa kirjassaan myös muutaman vinkin loistavista oppimispeleistä. Sellaisista peleistä, joissa opettavainen sisältö on integroitu täydellisesti koukuttavaan peliin ja lapsi oppii huomaamattaan vaikka mitä.

Järvilehdon suosittelema oppimispeli Fun English kaikkine osineen maksaa kympin ja on jokaisen euron arvoinen. Meidän 7-vuotiaamme oppi viikossa englannin kielen numerot, värit, eläimet, ruumiinosat sekä niiden kaikkien yhdistelmät. Tällaisia fiksuja pelejä lisää meidän perheeseen, kiitos!

Tartu tähän:

1. Jos olet opettaja ja haluat innostaa oppilaasi oppimaan.

2. Jos olet tylsistynyt työhösi.

3. Jos mietit, miten saisit lapsesi innostumaan ja oppimaan.

Antti Apunen ja Jari Parantainen: Tuotteistajan taskuraamattu

Mistä tunnistaa gurun? Oman alansa rautaisimman ammattilaisen? Henkilön, jonka kaikki haluavat tilaisuuksiinsa puhumaan ja jonka sanaan luotetaan? Tyypin, jonka palveluksista ollaan valmiita maksamaan vähän enemmän kuin muiden vastaavista?

Gurun tunnistaa siitä, että hän yksinkertaisesti toimii gurumaisesti. Hän julkaisee. Hän esiintyy ja kouluttaa muita. Hän osaa yksinkertaistaa monimutkaisetkin viestinsä. Hän uskaltaa olla asioista jotain mieltä, vaikka se ärsyttäisi tiettyä kuulijakuntaa. Toki hän osaa myös perustella väitteensä. Hänellä on vankka kannattajajoukko, joka vie hänen sanomaansa eteenpäin pyytämättä.

Guruksi ei synnytä, eikä siihen toisaalta vaadita mitään yliluonnollista neroutta. Asiantuntijan on uskallettava ilmoittautua guruksi itse, sitten kun nämä kuusi gurun tunnusmerkkiä täyttyvät. Antti Apunen ja Jari Parantainen ovat julistaneet itsensä tuotteistusguruiksi ja heidän kirjoituksiaan lukemalla vakuuttuu entisestään siitä, että he toden totta taitavat sellaisia olla.

Tuotteistajan taskuraamattu (2014 Talentum) on taattua apus-parantais-laatua. Siinä käydään lyhyesti ja ytimekkäästi läpi ne asiat, jotka on syytä ottaa huomioon palvelujen tuotteistamisessa. Kirjaan uppoutuvat helposti nekin, joita tuotteistaminen aiheena ei lähtökohtaisesti kiinnosta yhtään - niin hauskasti ja mukaansa tempaavasti tämä kaksikko kirjoittaa.

Tuotteistamisessa kaikki alkaa asiantuntemuksen myymisestä ja ensivaikutelmasta. Jos et itse usko itseesi ja asiaasi, ei siihen kukaan muukaan usko. Paketoi palvelusi selkeäksi ja ymmärrettäväksi paketiksi. Epämääräisyys epäilyttää ja karkottaa ostajat. Ole johdonmukainen ja ystävällinen aina. Kivalta tyypiltä on mukava ostaa, inhottavan kanssa ei kukaan halua olla tekemisissä. Opettele myös sanomaan ei. Kaikki asiakkaat eivät ole samanarvoisia ja jotkut vievät resursseja enemmän kuin tuovat kassavirtana takaisin. Yksinkertaisia ohjeita, joiden noudattaminen näyttää käytännön asiakaskokemuksen perusteella olevan yllättävän vaikeaa.

Tuotteistajan taskuraamattu toimii itse esimerkkinä hyvin tuotteistetusta paketista. Lukuja on tasan 50. Ne ovat kaikki kolmen sivun mittaisia. Ne kaikki päättyvät iskulauseeseen, joka kiteyttää luvun tärkeimmän pointin. Kirja on helppolukuinen, tarinallinen ja lennokkaan hauska ja siitä huolimatta tiukkaa asiaa. Mahtavasti tuotteistettu paketti!

Ps. Lukuneuvojan sydäntä ilahduttaa eniten tämä ohje: Luota tarinan voimaan. ”Tunteita herättävä tarina on tuhat kertaa tehokkaampi kuin kliseitä toistava jaaritus.”  

Tartu tähän:

1. Jos haluat tietää, mistä tuotteistamisessa on oikein kyse.

2. Jos haluat parantaa palveluasi millä tahansa sektorilla.

3. Jos haluat lukea hauskan ja mukaansa tempaavan businesskirjan.

Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen: Innostus

Suomessa riittää yrittämisen ja innostuksen tappavia sananlaskuja. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Suutari pysyköön lestissään. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön. 

Näitä kun tarpeeksi toistellaan, ei ihme, että ihminen alkaa uskoa siihen, ettei yrittäminen kannata ja innostuminen saa ihmisen näyttämään naiivilta ja naurettavalta höhlältä. Työstään nyt viimeksi kannattaisi innostua. Ensin työ, sitten huvi, sanotaan ja ilmaistaan samalla epäsuorasti, etteivät nämä kaksi asiaa ainakaan yhteen kuulu.

Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen ovat kirjoittaneet kirjan Innostus: myötämanipuloinnin aakkoset (2014 Talentum), koska haluavat saada innostuksentappamismentaliteettiin muutoksen. Kirjansa he jakavat kahteen osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään innostuksen syntyä, ylläpitoa ja tuhoajia ja toisessa osassa keskitytään innostamiseen – siihen, miten saada muut innostumaan omasta asiastaan.

Tutkimusten mukaan innostuneisuus on kannattavaa sekä yksilön itsensä kannalta että taloudellisesti. Innostavat työyhteisöt ovat niitä, jotka parhaiten pärjäävät. Intohimoisen innostuneesti työhönsä suhtautuvat työntekijät ovat tuottavampia ja aikaansaavampia ja kaiken kaikkiaan elämässään onnellisimpia ovat juuri ne innostuneet ihmiset.

Kaksikko todistaa lukijalle, ettei innostuminen ole mitään amerikkalaista tekohauskaa pelleilyä. Työyhteisössä innostuminen näkyy yhteen hiileen puhaltamisena, olennaiseen keskittymisenä, läsnäolona ja avoimuutena sekä yhdessä jaettuna tunteena siitä, että ollaan menossa oikeaan ja samaan suuntaan. Siihen ei päästä järjestämällä hassunhauskoja luovuusleikkejä kerran vuodessa tyhy-päivän yhteyteen, vaan koko organisaation ilmapiirin ja käytäntöjen tulee tukea innostuneisuutta.

Yksilötasolla tärkein innostuksen lähde on työn sisältö: tunne siitä, että oma työ on merkityksellistä ja sellaista, missä kokee olevansa omimmillaan ja parhaimmillaan. Autoritäärinen johtaminen, liika byrokratia, epäonnistumisten kyttääminen ja syyllisten etsiminen estävät takuuvarmasti innostuksen roihahtamisen.

Kirjassa ei syytetä kaikesta epäonnistunutta johtamista, vaan painotetaan sitä, että innostuksensa asteeseen voi jokainen myös itse vaikuttaa. Omaa innostustaan voi lisätä harjoituksilla, joita kirjassa tarjoillaan useita. Aina se ei kuitenkaan riitä. Toisinaan pinttynyt organisaatiokulttuuri estää yksilön kehittymisen innostuksen tiellä ja silloin tarvitaan radikaalimpia toimia. Koska työ haukkaa niin suuren osan ihmisen elämästä, on ankeuttavalle organisaatiolle joskus parasta sanoa hyvästit. 

Tartu tähän:

1. Jos innostuksesi on kateissa.

2. Jos työilmapiirisi on ankea.

3. Jos olet esimies tai johtaja ja uskot (tai et usko) innostuksen voimaan.

Juha Wikström: Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle

Viimeisen viiden vuoden aikana olen kahlannut läpi lukemattomia markkinointiopuksia. Paksuja tiiliskiviä ja ohuita täsmäoppaita. Kotlerin ja muiden gurujen klassikkoteoksia. Itseoppineiden menestyjien kokemuslähtöisiä opuksia. 

Sekaan on mahtunut käytännönläheisiä täsmäteoksia sekä teoreettisia tutkimuksia, joissa viitekehys on laaja. Valitettavasti joukossa on ollut myös luvattoman paljon (yleensä nuorten jolppien kirjoittamia) teoksia, joiden business-jargonia vilisevästä sisällöstä ei suomen kielen maisterikaan ota selvää.

Onneksi Juha Wikströmin Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle (2013 Myllylahti) ei lukeudu jälkimmäisiin, vaan on oikeasti hyvä kirja markkinoinnista. Wikström ei yritä osoittaa asiantuntemustaan piiloutumalla käsittämättömään käsiteviidakkoon, vaan kirjoittaa lukijalähtöisesti ja selkeän yksinkertaisesti. Todellinen asiantuntija ymmärtää, että markkinoinnissa on loppujen lopuksi kyse hyvin yksinkertaisista asioista, jotka voi myös ilmaista yksinkertaisesti.

Wikström haluaa kirjassaan ennen kaikkea auttaa yrittäjää sisäistämään, että markkinointi kuuluu saumattomasti yrityksen jokapäiväiseen toimintaan. Hän kannustaa kehittymään tuotelähtöisyydestä aitoon ja kokonaisvaltaiseen asiakaslähtöisyyteen. Yrityksen tehtävänä kun on tuottaa arvoa asiakkailleen ja siksi asiakkaat olisi syytä pitää mielessä ihan kaikessa - työntekijöiden pukeutumisesta nettisivujen navigointilogiikkaan saakka. 

Onnistunut markkinointi lähtee vain ja ainoastaan liikkeelle yrityksen tehtävästä eli siitä perimmäisestä syystä, miksi ylipäätään ollaan olemassa. Valitettavan usein suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa ydintehtävä tuntuu olevan epäselvä tai kateissa kokonaan. Näin ollen on mahdotonta suunnistaa oikeaan suuntaan. Jos et tiedä, oletko menossa Tampereelle vai Turkuun, et voi valita kulkuneuvoa, etkä oikeaa moottoritietä, vaan jäät suhaamaan kehä kolmosta edes takaisin. 

Wikströmin kirja tiivistää hyvällä tavalla markkinoinnin tärkeimmät pointit yksien kansien sisään. Hän kannustaa niin noviisia kuin vanhaa konkariakin pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, mitä voisimme tehdä paremmin. Asiakkaan näkökulmasta voi todeta, että paljon olisi parannettavaa.

Erityismaininta on annettava kirjan kustantajalle Myllylahdelle, joka noudattaa kustantamansa kirjan oppeja ja on lanseerannut nerokkaan Tunnin kirja –kirjasarjan. Ajanpuute on nykyihmisen suurimpia vitsauksia ja nimellään nämä kirjat osoittavat kiireiselle lukijalle: Katso! Tämä teos on nopealukuinen, joten sinäkin ehdit! 

Tunnin pystyy kalenteristaan raivaamaan kuka tahansa. Toivottavasti mahdollisimman moni uhraisi sen Wikströmille.

Tartu tähän:

1. Jos suunnittelet oman yrityksen perustamista.

2. Jos haluat kehittää paikalleen jämähtänyttä liiketoimintaasi paremmaksi.

3. Jos olet esimies tai alainen millä tahansa alalla.