perjantai 27. tammikuuta 2017

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Miten kirjoittaa kirjasta, joka tekee niin suuren henkilökohtaisen vaikutuksen, että tuntuu kuin siitä ei pystyisi sanomaan mitään? Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta (2013 Siltala) on sellainen kirja.

Kuumana heinäkuisena päivänä vuonna 1938 Iida kohtaa sillalla Eliaksen. Iida kysyy tietä apteekkiin ja Elias vastaa yhdellä sanalla. Sinä ohikiitävänä hetkenä Iida tietää, että tämä on menoa nyt. Tuon miehen hän haluaa ja Iida tietää, että he tapaisivat vielä.

Vuosikymmeniä myöhemmin Iidan sisar Edla makaa sängyssään ja miettii, mitä hän täällä vielä tekee. Kaikki muut ovat jo poissa, hän vain enää jäljellä. Muisti temppuilee jo, kukaan ei käy. Mielen varjoista astuu esiin välillä Iida, jota Edla ei haluaisi katsoa.

Jotain on tapahtunut tässä välissä, sen lukija tietää jo heti alussa. Juonipaljastukset jääkööt tähän.

Nousiaisen kieli on kirkasta ja runollisen kaunista, mutta kaikkein suurimman jysäyksen aiheutti tarina. Iidan ja Eliaksen välinen rakkaustarina on hienoin, kaunein ja surullisin tarina, mitä olen aikoihin lukenut.

Iida tietää, että tässä on se suurin onni. Hän on raudanluja, niin ehdoton asiastaan, että hänen varmuuttaan käy vähän kateeksi. Elias on hapuilevampi, sillä sellaiseen hän on tottunut, ei muutakaan osaa, mutta palaa aina uudestaan Iidansa luo.

Edlan onnettomuudeksi koituu syyllisyys, jota hän ei pysty enää pakenemaan. Muiden henkilöhahmojen onnettomuudeksi se, että he kelpuuttavat itselleen sen, mitä muilta jää, eivät osaa ajatella itselleen enempää. Vain Iidalle ja Eliakselle käy hyvin, vaikkei yhtään hyvin käykään.

Rakkaus, usko, toivo, suru, ystävyys, menetys ja syyllisyys ovat tämän huikean hienon tunnelmaromaanin teemat.

Tämän kirjan viimeisiä sivuja en ainakaan minä pystynyt lukemaan kuivin silmin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea suuresta rakkaudesta.
2. Jos rakastat kaunista kieltä.
3. Jos pidät tunnelmaromaaneista.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kimmo Ohtonen: Karhu: voimaeläin

Luontokirjat eivät varsinaisesti kuulu suosikkeihini, sillä niitä vaivaa yleensä liika yksityiskohtaisuus. Suden tassun koko senttimetreissä, hauen hampaiden lukumäärä tai västäräkin ruokavalio eivät kiinnosta niin paljon, että jaksaisin sellaisista kovin monta sivua lukea.

Kimmo Ohtosen Karhu: voimaeläin (2016 Docendo) on toisenlainen luontokirja, sillä  se kertoo karhuista ihmisen eli Ohtosen omasta subjektiivisesta näkökulmasta. Mielenkiintoisten karhutarinoiden lisäksi kirjoittaja kertoo lukijalle myös oman surullisen tarinansa ja ne kohdat kirjassa koskettivat erityisesti.

Ohtonen on aina tuntenut olevansa metsässä turvassa ja sinne hän on paennut väkivaltaisen isänsä tuntikausia kestäneitä raivokohtauksia. Eräänä kesäyönä hän kohtaa karkumatkallaan metsässä karhun. Se seisoo niin lähellä, että Ohtonen haistaa sen märän turkin ummehtuneen hajun. Karhu tallustelee edestakaisin ja alkaa raapia selkäänsä männynrunkoon, kun esitelläkseen kuusenjuurella kyyhöttävälle pikkupojalle ylivertaisia voimiaan. Sitten se jatkaa matkaansa ja poika uskaltaa taas hengittää.

Karhun kohtaamisesta tulee pojan elämän käännekohta ja hän ammentaa metsän kuninkaasta voimaa selvitä turvattoman lapsuutensa ja nuoruutensa läpi. Elämä kuljettaa nuoren miehen Englantiin, mutta veri vetää lopulta hänet takaisin Suomeen, metsään ja karhujen pariin.

Oman koskettavan elämäntarinansa lisäksi Kimmo Ohtonen kuvailee karhujen elämää niin elävästi, ettei kaltaiseni luonnosta vieraantuneen lukijankaan kiinnostus lopahda missään vaiheessa. Hän kertoilee mukaansa tempaavasti ja tarinallisesti karhujen sosiaalisesta elämästä, vuorovaikutuksesta, vanhemmuudesta, reviiritaisteluista ja parinmuodostuksen koukeroista. Lopuksi hän ottaa voimakkaasti kantaa karhujen salametsästystä vastaan.

Ohtonen kirjoittaa sujuvasti, välillä jopa runollisen kauniisti. Kirja sopiikin luettavaksi kaikenlaisille luontoharrastajille aloittelijoista ekspertteihin sekä kaikille niille, jotka etsivät elämälleen uutta suuntaa. Koska Ohtonen pohtii kirjassaan isoja asioita aina elämän tarkoitukseen saakka, teos toiminee hyvin myös elämäntaito-oppaana. Runsas ja upea kuvitus kruunaa lukunautinnon.

Tartu tähän:

1. Jos luonto on intohimosi.
2. Jos koskettavat tarinat kiinnostavat sinua.
3. Jos haluat tutustua tarinalliseen luontokirjaan.