torstai 29. lokakuuta 2015

Audrey Magee: Sopimus

Yleensä toista maailmansotaa käsittelevissä romaaneissa on näkökulma jonkun muun kuin natsi-ideologiaan uskovan saksalaisen. Päähenkilönä esiintyy useammin juutalainen, vastarintaliikkeen jäsen tai ainakin sisimmässään natsismin vääräksi alusta saakka tunteva henkilö. 

Audrey Mageen Sopimuksessa (2015 Atena, suom. Heli Naski) natsipropaganda puree päähenkilöihin niin, että he uskovat vilpittömästi sen olevan mahtava ja oikeudenmukainen ideologia, jota on ilo noudattaa. Kunnes saavat itse tuta sen epäoikeudenmukaisuuden.

Tarina saa alkunsa siitä, kun Peter Faber ja Katharina Spinell avioituvat, vaikkeivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Peter haluaa saada vihkiloman ja koska hänellä ei ole tyttöystävää, jota kosia, hän valitsee Katharinan aviopuolisokatalogista vaimokseen.

Katharinalla on avioitumiseen oma motiivinsa: aviopuolison kaatuessa rintamalla hän olisi oikeutettu leskeneläkkeeseen. Peter vihitään rintamalla Katharinan valokuva kädessään ja Katharina osallistuu samaan aikaan samanlaiseen seremoniaan Berliinissä. Parin päivän päästä tuore aviopari tapaa toisensa ensimmäistä kertaa ja kaikkien yllätykseksi he rakastuvat tulisesti toisiinsa.

Onnea kestää muutaman viikon, jonka jälkeen Peter palaa rintamalle. Toivo jälleennäkemisestä saa Peterin kestämään vilua ja nälkää sekä alati pahenevia taisteluja. Kotirintamalla Katharinan tilanne on parempi, sillä hänen isänsä tekee palveluksia korkea-arvoiselle natsilääkärille ja perheellä riittää ruokaa ja lämpöä. Turkiksia ja koruja käydään hakemassa karkotettujen juutalaisten kodeista.

Peter on kirjan alussa kirkasotsainen nuorukainen, joka haaveilee opettajan ammatista ja Katharina taas se, joka vankemmin uskoo natsien opetuksiin. Propaganda puree Peteriin ja hän alkaa taistelujen tuoksinassa mieltyä ajatukseen siitä, että Saksan kuuluukin olla Euroopan kuningas ja muiden kansojen sille alamainen.

Peterin mukana lukija raahataan väkisin eturintamaan kokemaan sota sellaisena kuin sotilaat sen näkivät. Propagandistit vaahtosivat sodasta sankarillisena ja hienona kokemuksena viedä saksalaisuutta eteenpäin, mutta todellisuudessa sodissa ei ole mitään loistokasta. Se on pelkkää kärsimystä ja kuolemaa, jonka Magee raaoilla rintamakuvauksillaan hyvin lukijalle osoittaa.

Katharinan kehitys käy toiseen suuntaan. Hän uskoo alussa vankkumattomasti isänsä esimerkkiä noudattaen natsien puheisiin, mutta alkaa epäillä systeemiä, kun julmuus osuu lopulta hänen omaan perheeseensä. Siihen saakka kaikki on ollut Katharinalle ihan okei ja juutalaisten asunnoissa ihan hyväksyttävää käydä penkomassa.

Audrey Mageen Sopimus on mielenkiintoinen tarina ihan tavallisista saksalaisista, jotka uskoivat natsi-ideologiaan ja alkoivat ajatella olevansa parempia kuin muut. Kun kaikki ympärillä toistavat samaa viestiä, on vaikeaa olla eri mieltä: varsinkin kun omassa vaakakupissa painaa huoli omista läheisistä ja selviytymisestä päivästä toiseen. Sodan vyöryessä yhä lähemmäs kyseenalaistaminen ja vastarintaan nouseminen tulee yhä vaikeammaksi.

Mageen kirja on vetävä ja ajatuksia herättävä lukuromaani, joka panee miettimään, miten itse olisi toiminut. Olisiko ollut johdateltavissa vai olisiko uskaltanut tehdä toisin?

Tartu tähän:

1. Jos yksittäiset ihmiskohtalot kiehtovat sinua.
2. Jos haluat uuden näkökulman toiseen maailmansotaan.
3. Jos pidät mukaansa tempaavista historiallisista romaaneista.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lukuneuvojana professori Mikael Fogelholm

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm tunnustautuu sänkylukijaksi. Lukeminen on hänelle tapa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa ja hän huomaa joskus  harmikseen työasioiden menevän tämän mukavan harrastuksen edelle.

Fogleholm kertoo olevansa lukemisen suhteen kaikkiruokainen. “Luen kaikkea mahdollista: kotimaista kirjallisuutta, käännöskirjallisuutta, tietokirjallisuutta, joskus myös elämäkertoja. Ruotsinkielisistä luen erityisesti suomenruotsalaista kirjallisuutta, esimerkkeinä vaikkapa Kjell Westö ja Mikael Niemi.”

Fogelholm kuuluu myös niihin harvoihin, jotka ovat lukeneet Volter Kilven Alastalon salissa alusta loppuun, eikä urakka hänen mielestään ollut niin raskas kuin monet sanovat tai kuvittelevat. “Kilven kaunista kieltä oli ainakin helpompi lukea kuin James Joycen Odysseusta”, hän toteaa.

Hengen ravinnoksi hän haluaa suositella blogini lukijoille näitä viittä:

Mikael Fogelholm suosittelee:

1. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (1969 WSOY)

“Olen lukenut kirjan kolmesti, enkä näytä kyllästyvän siihen. Bulgakovin romaani sisältää mustaa huumoria ja ironiaa ja rakennekin on hieno. Kolmesta erilliseltä tarinasta tulee kaksi ja lopulta kaikki ovat samaa kertomusta. Vaikuttava teos!”

2. John Irving: Viimeinen yö Twisted riverillä (2010 Tammi)

“Olen lukenut muutaman John Irvingin kirjan ja ne ovat olleet kaikki hyviä. Tämä Viimeinen yö Twisted riverillä kuitenkin jostain syystä kosketti erityisen voimakkaasti. Hieno elämäntarina, jossa myös ruoalla ja ravintoloilla on oma tärkeä roolinsa.”

3. Henning Mankell: Italialaiset kengät (2007 Otava)

“Dekkarikirjailijana paremmin tunnettu Mankell kirjoitti myös muuta ja tämä on harvinaisen kaunis rakkauskertomus. Tarina luo uskoa siihen, että elämä todellakin voi olla ihmeellistä ja monimutkaista.”

4. Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä (1996 Otava)

“Westön Helsinki-kuvauksista on vaikea valita suosikkia, sillä pidän monista. Päädyin kuitenkin tähän kirjaan kolmesta henkilökohtaisesta syystä: kirja on ensimmäinen Westö, jonka olen lukenut; tarina kertoo ihmisistä, jotka ovat syntyneet ja eläneet lapsuutensa suunnilleen samoihin aikoihin kuin minä ja tarina vieläpä sijoittuu samoille asuinseuduille eli Munkkiniemeen.”

5. Nelson Mandela: Pitkä tie vapauteen  (1995 WSOY)

“Uskomattoman ihmisen uskomaton tarina, hänen itsensä kertomana.  Ei herkkähermoisille, sillä kirjassa on väkevää kuvausta sekä Etelä-Afrikan apartheidista käytännössä että vankilaelämän karuudesta. Kirja on myös oppitunti puheiden pitämisestä – ilman häikäiseviä puhujantaitoja Mandelasta ei ehkä olisi koskaan tullut sitä mitä hänestä tuli.”

Huom! Lukuneuvojan arvioon Mandelan kirjasta voit käydä tutustumassa täällä.

Hyviä lukuelämyksiä!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

On uskomatonta, ettei Etelä-Koreasta ole käännetty yhtään romaania suomeksi ennen tätä vuotta ja Kyung-sook Shinin hienoa kirjaa Pidä huolta äidistä (2015 Into, suom. Taru Salminen). 

Kustantajat keskittyvät kääntämään pääasiassa pelkkää angloamerikkalaista kirjallisuutta ja Pohjoismaisesta kirjallisuudesta vain dekkarit tuntuvat ylittävän käännöskynnyksen. Maailmassa olisi niin paljon suomentamisen arvoista kirjallisuutta muuallakin ja sen tämä eteläkorealainen romaani hienosti todistaa.

Kaikki alkaa katoamisesta. Monilapsisen perheen äiti, seitsemänkymppinen Park So-nyo, katoaa Soulin rautatieaseman metroasemalla. Hän on miehensä kanssa matkalla toiseksi vanhimman lapsensa luokse, kun hänen kätensä kirpoaa ruuhkassa miehensä kädestä ja hän jää junasta. Perhe huolestuu suunniltaan, sillä äiti on lukutaidoton ja muistikin on jo alkanut tehdä tepposia. Tuttaville soitellaan, katoamisilmoituksia liimaillaan ja vihjeitä seuraillaan, mutta äitiä ei löydetä.

Kyung-sook Shinin kirjassa kukin Park So-nyon aikuisista lapsista sekä aviomies kertovat vuorollaan oman tarinansa kadonneesta. Hyvin nopeasti katoamisen jälkeen perheenjäsenet huomaavat, kuinka vähän loppujen lopuksi tietävät Park So-nyosta; kuinka itsestään selvänä he ovat häntä pitäneet ja kuinka tympeästi he ovat häntä kohdelleet. Aivan kuin Park So-nyo olisi ollut olemassa vain heitä varten.

Park So-nyo teki aina työtä tauotta. Hän kynsi pellot, istutti taimet, kitki ja keräsi satoa. Keittiössä hänen kattilansa porisivat yötä päivää ja säilykepurkit täyttyivät pahan päivän varalle. Hänen kätensä olivat jatkuvassa liikkeessä. Koskaan häntä ei nähty istuskelemassa toimettomana. Ainoastaan kovan päänsäryn iskiessä hän kävi hetkeksi makaamaan laverille, mutta pompahti siitä nopeasti taas ylös ja loppumattomien töittensä pariin.

Kukaan perheestä ei koskaan vaivautunut kysymään Park So-nyolta, mistä hän on elämässään unelmoinut; mitä pelännyt ja mistä järkyttynyt. Onko hän omistautunut perheelleen omasta tahdostaan vai siksi, koska ei ole muuta voinut. Onko hän edes pitänyt keittiöhommista ja peltotöistä? Syyllisyyden tunteen vahvistuessa perhe etsii kadonnutta yhä kiivaammin ja kukin vannoo mielessään, ettei enää koskaan sivuuta äitiään. Mutta onko kaikki sittenkin liian myöhäistä?

Kyung-sook Shinin kirja on liikuttava tarina, joka koskettaa varmasti lukijoita idästä länteen. Puutarhassa ja keittiössä vuosia näkymättömänä puurtanut äiti tulee näkyväksi vasta sitten kun häntä ei enää ole. Tässäkin tarinassa työelämän imaisemat uraohjukset luulevat, että elämän tärkeimmät asiat löytyvät toimistosta ja huomaavat liian myöhään niiden löytyvänkin kotoa.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea koskettavan tarinan.
2. Jos haluat tutustua eteläkorealaiseen bestselleriin.
3. Jos aasialainen arkielämä kiinnostaa sinua.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Juhana Torkki: Puhevalta käyttöön!

Muutama vuosi sitten hehkutin blogissani Juhana Torkin Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan-kirjaa parhaaksi puhetaitoa käsitteleväksi kirjaksi, jonka olen koskaan lukenut. Nyt Torkki on täydentänyt mahtavaa teostaan toisella ja nämä kaksi kirjaa luettuaan voi vain todeta, ettei ole Torkin voittanutta!

(Torkin edelliseen Puhevalta-teokseen voit käydä tutustumassa täällä.)

Puhevalta käyttöön!: näin valmistelet elämäsi puheen–kirja (2015 Otava) antaa nimensä perusteella olettaa, että kyseessä on tyypillinen puheenpitäjän niksikirja täynnä yksityiskohtaisia ohjeita pukeutumisesta äänenkäyttöön ja powerpoint-slaidien määrästä maneerien hillitsemiseen. Ei sinne päinkään! Torkki yllättää tarinallisella tyylillään lukijan täysin ja viesti menee taatusti perille paremmin kuin tavanomaisista esitystenparantamiskirjoista.

Torkki ottaa nerokkaasti käyttöönsä dialogikirjoittamisen antiikinaikaiset perinteet ja on kietonut puheviestinnän opetukset eteenpäin soljuvan tarinan muotoon. Kaksi lapsuudenaikaista luokkatoveria tapaa toisensa Lapin lumilla. Toinen miehistä on uupunut insinööri, joka tuskailee työhönsä liittyvien esitysten kanssa, jotka tietää itsekin puuduttavan tylsiksi. Toinen miehistä sattuu olemaan puheviestinnän kouluttaja, joka lupaa antaa vanhalle kaverilleen yhdeksän neuvoa hyvän puheen pitämiseen. Kirja etenee dialogina näiden kahden miehen välillä - insinööri ihmettelee ja kyseenalaistaa ja puheviestinnän ammattilainen perustelee ja haastaa ajattelemaan toisin.

Torkin antamat neuvot pohjautuvat itsensä Aristoteleen kolmijakoon paatoksesta, eetoksesta ja logoksesta. Ne muodostavat edelleen hyvän puheen pohjan, mutta tämän puheviestinnän kouluttaja paljastaa insinöörikaverilleen vasta lopuksi. Saattaa olla, että insinööri olisi lakannut kuuntelemasta heti alkuunsa, jos liikkeelle olisi lähdetty jankuttamalla kreikkalaisista filosofeista. Nyt Torkki tarjoilee vanhan reseptin nykylukijaa kiinnostavalla ja koukuttavalla tavalla.

Torkin neuvot löyvät insinöörin – ja lukijan – ällikällä. Ensin otetaan käsittelyyn kuulijoiden tunteet: mistä puhuja on kuulijoille kiitollinen; mitä kuulijat ehkä pelkäävät ja mistä he tuntevat ylpeyttä. Sitten käännytään pohtimaan puhujaa itseään: mistä puhuja on oikeasti innostunut; mitä hän pelkää ja miten puhuja voisi tehdä puheellaan maailmasta paremman. Kolme viimeistä neuvoa keskittyvät itse puheeseen: miten sanoma väännetään rautalangasta; mitä omakohtaista siihen voi tuoda mukaan ja minkä lauseen puhuja toivoo kuulijoiden muistavan.

Torkkia on helppo uskoa. Hän perustelee väitteensä hyvin ja saa ajattelemaan puheen pitämistä isommin. Useimmat puhujat lähtevät liikkeelle lopputuloksen kannalta pikkuasioista (tekniikasta, jännittämisestä jne.) ja siksi kaikista esityksistä tulee samanlaisia ja yhtä nukuttavia. Puheenpitämisen pääpointtia ei ole mietitty monasti ollenkaan.

Kun ottaa Torkin neuvot käyttöön (ja aloittaa puheen suunnittelun ajoissa!), pääsee hyvän puheen ytimeen miettimään sitä tärkeintä: mitä minä tavoittelen tällä puheellani ja millä tavalla saan viestini menemään perille juuri näille kuulijoille. Tämän pitäisi olla jokaikisen esityksen lähtökohta. Maneereihin, punastumiseen ja powerpoint-slaideihin ei kukaan kiinnitä huomiota, jos puhe itsessään on loistava.

Puheiden ja esitysten pitäjä ei tarvitse kirjahyllyynsä kuin kaksi teosta: Torkin molemmat Puhevallat. Niissä on sanottu kaikki olennainen. Muita et enää tarvitse.

Tartu tähän:

1. Jos haluat oppia loistavaksi puhujaksi.
2. Jos pidät mukaansatempaavista tietokirjoista.
3. Jos sinulla on aikaa vain yhdelle puheoppaalle.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäksen edellinen romaani Dora Dora (2012) oli valtavan hieno lukuelämys, joten suurin odotuksin kävin tämän uusimman kimppuun. Dora Dorassa liikuskeltiin toisen maailmansodan aikoihin Suomen Lapissa natsien varusteluministeri Albert Speerin ja hänen merkillisen seurueensa kanssa. 

(Dora Dorasta voit lukea lisää täältä.

Hertta (2015 Otava) heilauttaa myös lukijan historiaan, mutta nyt tarkastelun kohteena ovat fasistien vastavoimat ja Suomen kommunistisen puolueen pioneerit, joista tunnetuimpia tietenkin kirjan nimihenkilö Hertta Kuusinen.

Hertta alkaa vuodesta 1939 ja siitä, kun viisi vuotta poliittisten mielipiteittensä takia vankilassa virunut Hertta astelee vapauteen. Hän kaipaa poikaansa, jonka jätti Moskovaan lastenkotiin, kun puolueelta kävi käsky lähteä Suomeen toimittamaan asioita. Ja aate menee Hertalla aina kaiken edelle.

Vapauduttuaan vankilasta Hertta tapaa toisen kommunistin, Yrjö Leinon, johon hullaantuu täysin. Tunne on molemminpuolinen, vaikka Leino onkin tahollaan naimisissa. Köngäksen kuvaama Leino on hysteerisen bakteeripelkoinen ja kaiken kaikkiaan epäilyttävä tyyppi ja pian käy ilmi, että Leino pörrää Hertan ympärillä etsivän keskuspoliisin päällikön Esko Riekin palkkaamana. Vakoilemalla Hertta Kuusista Riekki pysyy hyvin kärryillä inhoamiensa kommunistien katalista suunnitelmista.

Oliko Leino oikeasti näin vilpillinen? Siitä ei ole tietääkseni pystytty esittämään vedenpitäviä todisteita, mutta huhuja on kyllä liikkunut. Köngäs näyttää lukijalle sen mahdollisuuden, jos huhut olisivat totta ja Leino lyöttäytynyt Hertan seuraan alun perin vain rahasta. Vaikka kyllä Leinolla tässäkin skenaariossa näyttäisi kaikesta huolimatta olleen vahvoja tunteita Herttaa kohtaan.

Hertta on hyvä kirja, mutta Dora Doran veroinen elämys se ei itselleni ollut. Tarina palavasieluisesta Hertasta kyllä tempasi mukaansa, mutta tunnetasolla se ei porautunut niin syvälle kuin Köngäksen edellinen, Herttaa psykologisempi teos. Koska politiikka ja punainen aate ovat keskushenkilölle kaikki kaikessa, pyörii tarina luonnollisesti niiden ympärillä ja syö tilaa ihmissuhteilta ja tunteilta, jotka taas minua kirjallisuudessa eniten koskettavat.

Lisäksi hyvässä kirjassa pitää aina olla joku henkilöhahmo, jota sympatiseeraa. Henkilö, jonka puolelle asettuu ja jolle toivoo hyvää. Tässä kirjassa ei ollut ketään sellaista. Selkärangaton ja neuroottinen Leino ärsytti, kylmänkalsea poliisipäällikkö Riekki inhotti ja lapsensa hylännyt Hertta hämmensi. Miten kukaan voi jättää lapsensa lastenkotiin ja liueta paikalta tärkeämpinä pitämiinsä tehtäviin? Mikä voisi olla tärkeämpää kuin oma lapsi? 

Hertta ei antanut yhtäkään samastumiskohtaa ja jätti sen vuoksi jälkeensä vähän kalsean fiiliksen. Siitä huolimatta kiinnostava henkilökuva kannatti ehdottomasti lukea. Yleissivistyskin lisääntyi reilusti.

Tartu tähän:

1. Jos Suomen historia kiinnostaa sinua.
2. Jos suosit kotimaista laatukirjallisuutta.
3. Jos poliitiikka on suuri intohimosi.

torstai 15. lokakuuta 2015

Lukuneuvojana kosmologi Syksy Räsänen

Kosmologi Syksy Räsänen tutkii työkseen maailmankaikkeutta ja opettaa teoreettista fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Suurelle yleisölle hän on tullut tunnetuksi Helsingin sanomien kolumnistina ja hän pyrkii kirjoituksissaan vääntämään rautalangasta tavallisille ihmisille, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Hän on siis samalla hyvällä asialla kuin Esko Valtaoja - toinen avaruustieteen tunnetuimmista popularisoijista maassamme.

(Valtaojan lukuvinkkeihin voit tutustua lähemmin täällä.)

Räsäsen on vaikea luonnehtia itseään lukijana. “Suurin osa lukemistani teoksista on nykyään jollain tapaa maailmankatsomuksellista tai fantastista kirjallisuutta, joko poliittisessa, henkilökohtaisessa tai tieteellisessä mielessä”, hän pohdiskelee ja kertoo yrittävänsä lukea kolmisenkymmentä teosta vuodessa.

Räsäsen monipuolisesta lukumausta kertovat mm. hänen viimeisimmät lukuelämyksensä: historioitsija Shlomo Sandin tietokirja Israelin maan käsitteen historiasta (The Invention of the Land of Israel), matemaatikko Jacques Hadamardin tutkielma siitä, kuinka matemaatikon ideat oikein syntyvät (The Mathematicians’s mind: The Psychology of Invention in the Mathematical Field) sekä antiikin filosofi Plutharkoksen pohdinta Lihansyönnistä, jota voidaan pitää ensimmäisenä kasvisruokavalion puolustuspuheena.

Tietokirjallisuuden lisäksi Räsänen lukee myös monipuolisesti fiktiota. Tänä vuonna luettujen kirjojen listalle mahtuu niin Paavo Haavikon Rauta-aika –runoelma kuin R.A Salvatoren “roskafantasiaa”, jonka lukemista Räsänen kutsuu kiinnostavaksi kokemukseksi.

Näitä kolmea hän haluaa suositella blogini lukijoille:

Syksy Räsänen suosittelee:

1. Stanislaw Lem: Solaris (1961, suomennos 1973 Kirjayhtymä)

“Lapsena luin paljon science fictiota ja fantasiaa kirjastosta. Erityisen kestävän vaikutuksen minuun teki Stanislaw Lem. Solaris yhdistää vaikuttavalla tavalla inhimillisen ja tieteellisen, ja sekoittaa konkreettisen ja vertauskuvallisen. Myös Lemin Kyberias ja sen ilkamoiva scifi-filosofointi lämmittää mieltä.”

2. Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari (1978 WSOY)

“Luin viime vuonna uudelleen Mustan myllyn mestarin. Se oli niin tunnelmallinen ja hyvin rakennettu taikakoulutarina kuin muistinkin.”

3. Noam Chomsky: Mediakontrolli (2003 Sammakko) (+ muut Chomskyn poliittiset kirjoitukset)

“Noam Chomskyn poliittiset kirjotukset ovat vaikuttaneet suuresti ajatteluuni. Monia hänen keskeisiä tekstejään ei ole suomennettu, mutta kirjanen Mediakontrolli antaa osviittaa järjen tielle.”


Hyviä lukuelämyksiä!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Gard Sveen: Raskaat varjot

Nappasin Gard Sveenin jännärin kirjastoni uutushyllystä, koska se näytti voittaneen Lasiavain-palkinnon viime vuonna. Lasiavain-palkitut kirjat ovat aina olleet hyviä ja palkinto on edesauttanut vähän epätyypillisemmän pohjoismaisen jännityskirjallisuuden kääntämistä suomeksi. Raskaat varjot (2015 Bazar, suom. Arja Kantele) ei tuottanut pettymystä.

Kirja kertoo kiehtovaa tarinaa kahdessa aikatasossa. 2000-luvun alussa Norjan Nordmarkasta löydetään toisen maailmansodan aikainen hauta, johon on aikanaan heitetty kolme surmattua: kaksi naista ja yksi lapsi. Samoihin aikoihin kotipalvelun nuori avustaja löytää asiakkaansa, vanhan herran, muusiksi hakattuna ja murhattuna asunnostaan. Mies osoittautuu Norjan vastarintaliikkeen tunnetuimmaksi hahmoksi ja pikku hiljaa herää epäilys, voisivatko nämä kaksi tapahtumaa liittyä toisiinsa.

Toinen aikataso vie lukijan vuoteen 1945 ja norjalaisen vastarintaliikkeen ytimeen. Porukkaan on soluttautunut petturi, jonka henkilöllisyyttä kapteeni Kaj Holt koettaa selvittää samalla kun joutuu pelkäämään oman henkensä puolesta. Silmukka kiristyy ja Sveen yllättää lukijan.

Rikoksia alkaa tutkia nykyajassa rikostutkija Tommy Bergmann, jonka oma menneisyys on täynnä väkivaltaa. Yllätyksenä lukijalle tulee heti kirjan alkumetreillä se, että Bergmann hakkaa vaimoaan. Katuu ja hakkaa kuitenkin taas. Enpä ole tällaiseen rikostutkijaan ennen jännityskirjallisuudessa törmännyt. Tämä epämiellyttävä luuranko Bergmannin kaapissa tekee päähenkilöstä kiintoisan: epätäydellisen ja vihaansa vaikeasti hallitsevan henkilön.

Raskaat varjot on norjalaisen Gard Sveenin esikoisromaani ja hyvin rakennettua tarinaa lukiessa tuntuu kuin tämä rikoskirjailija olisi  jo vanha tekijä. Jatkoa onneksi seuraa, sillä Raskaat varjot on Tommy Bergmann –kirjoista ensimmäinen. Toista osaa jo mainostetaan Sveenin kotisivuilla ja se ilmestynee norjaksi vielä tämän vuoden puolella. Suomeksi toivottavasti pian sen jälkeen. Minä ainakin haluan lukea Tommysta enemmän.

Tartu tähän:

1. Jos pidät historiallisista rikoskirjoista.
2. Jos haluat tutustua uuteen lupaavaan pohjoismaiseen dekkaristiin.
3. Jos toinen maailmansota kiinnostaa sinua.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Laura Lehtolan esikoisromaanissa Pelkääjän paikalla (2015 Otava) kolmekymppinen perheenisä joutuu kovan paikan eteen, kun vaimo sairastuu aggressiiviseen syöpään. Aluksi taistelutahtoa riittää kummallakin, mutta vähitellen sairaus saa vallan, tekee vaimosta hajamielisen nukahtelijan ja uuvuttaa pian kokonaan. Vuosi diagnoosin jälkeen vaimo kuolee.

Aapo jää yksin. Oikeastaan Aapon yksinäisyys alkoi jo aiemmin, sillä vaikka hän kuinka koettaa tukea, ymmärtää ja olla osallisena sairastuneen vaimonsa elämässä, ei hän yrityksistään huolimatta pääse kovin lähelle. Sairastunut käpertyy sisäänpäin ja tukijoukot joutuvat väistämättä seisomaan sivussa ja katsomaan avuttomina eloonjäämiskamppailua.

Toisaalta Aapon on pakko pitää itsensä voimakkaana ja toimintakykyisenä pienen tyttärensä Elsan takia. Vasta päiväkoti-ikäinen tytär ei voi ymmärtää, miksi äiti on yhtäkkiä niin kovin väsynyt ja poissaoleva. Isän on vakuuteltava Elsalle, että kyllä me pärjätään, vaikka välillä hänestä tuntuu siltä, että tässä mitään pärjätä.

Laura Lehtola kirjoittaa rankasta aiheesta kauniisti ja kaunistelematta. Ja juuri siinä on hänen romaaninsa vahvuus. Hän ei esitä päähenkilö Aapoa sankarina, joka tiskiharja toisessa kädessä ja kipulääkepurkki toisessa taistelee voittajaksi tilanteessa, jossa voittajia ei ole. Hän näyttää lukijalle nuoren epätietoisen ja -toivoisen miehen, jonka elämä luhistuu kasaan yhdessä vuodessa ja joka ei osaa suhtautua tilanteeseen aina oikein.

Ja sitten kun kuoleman jälkeen vähitellen alkaa näyttää siltä, että Aapoakin voisi uusi onni kulman takana odottaa, ei hän osaa ottaa sitä vastaan. Syyllisyyden tunteet nousevat pintaan ja kestää kauan ennen kuin hän pystyy myöntämään itselleen, ettei jäljelle jääneiden elämän tarvitse loppua. Eivät kuolleet sellaista halua.

 Tartu tähän:

1. Jos haluat, että tarina koskettaa.
2. Jos pidät todentuntuisista tarinoista.
3. Jos haluat tutustua lupaavaan uuteen kirjailijaan.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lukuneuvojana terveystohtori Pekka Puska

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi edellyttää hyvää fyysistä - ja henkistä - kuntoa. Terveellisten elämäntapojen puolestapuhujana tunnetuksi tullut professori Pekka Puska rasittaa ja rasvaa aivojaan lukemalla kirjallisuutta monipuolisesti. Useimmiten hän nappaa kiinnostavan kirjan mukaansa lentokenttien kirjakaupoista ja hänen lukumakuunsa kuuluvat oman alan kirjallisuuden lisäksi niin romaanit kuin historialliset tietokirjatkin.

”Jo ennen kuin osasin lukea, isäni luki minulle kaikki Tarzan-kirjat. Innostuin niistä niin paljon, että kirjoitin jopa ihan oman Tarzan-seikkailun: pienen vihkosen, jonka nimi oli muistaakseni Tarzanin viidakko on seikkailuja täynnä.” Pekka Puska kertoo.

Sen jälkeen Puska on kirjoittanut kymmenkunta ihan oikeaa terveysaiheista teosta, joissa hän on pureutunut suomalaisen kansanterveyden tilaan ja sen parantamiseen. Uusimmista teoksista Raha tai henki (Docendo) ilmestyi vuonna 2014 ja pitkää uraansa ja elämäntaivaltaan Puska taas on muistellut Reijo Ikävalkon kirjoittamassa teoksessa Pekka Puska –terveystohtori vuodelta 2012 (Otava).

Jos me lakkaisimme röyhyttelemästä tupakkaa, kittaamasta viinaa ja mässäilemästä roskaruokaa, voisimme paljon paremmin. Ja jos sen lisäksi ruokkisimme päätämme hyvällä kirjallisuudella, voisimme vielä paremmin.

Näitä teoksia Pekka Puska haluaa suositella blogini lukijoille.

Pekka Puska suosittelee:

1. Philip Kerr: Berlin noir –kirjasarja
(Liekit Berliinissä 2012, Kalpea rikollinen 2013 ja Saksalainen sielunmessu 2014, Atena)

”Minulle romaanissa on tärkeintä tarina. Plussaa teos saa siitä, jos se sijoittuu jollain tavalla kiintoisaan paikkaan tai historiaan. Viime aikoina olen lukenut varsin monta Philip Kerrin romaania, jotka käsittelevät Berliiniä viime sotien ympärillä, sankarina etsivä Bernie Gunther. Koska olen itsekin ollut varsin paljon Berlinissä, ovat Kerrin kuvaukset natsi-Saksan tapahtumista hyvin kiinnostavia.”

Huom! Lukuneuvojan arvion Philip Kerrin kirjasta Liekit Berliinissä voit lukea täällä.

2. Philip Kerr: January window (Head of Zeus 2014)

”Hiljattain löysin Philip Kerrin tuotannosta myös tämän vielä suomentamattoman jännitysromaanin. Se käsittelee Englannin jalkapalloliigaa kuvitteellisesti mutta ilmeisen realistisesti. Kirja on hyvin kiehtova, koska seuraan niin Englannin valioliigan kuin Saksan Bundesliigankin pelejä.”
  
3. Khaled Hosseini: Leijapoika (2004 Otava) ja Tuhat loistavaa aurinkoa (2007 Otava)

“Toisenlaista historiallista kuvausta edustavat nämä Khaled Hosseinin teokset, joista ensimmäisen löysin varsin pian ilmestymisen jälkeen joltakin lentokentältä. Kirjat kuvaavat hyvin Afganistanin myrskyisiä oloja ja samantyyppisiä ongelmia, joiden kanssa Lähi-idässä painiskellaan tänäkin päivänä.”

4. Lars Sund: Colorado avenue (1992 WSOY) ja kaksi muuta trilogian osaa

“Olen kotoisin Vaasasta ja viettänyt paljon aikaa Pohjanlahden saaristossa ja kuullut vanhoja tarinoita esimerkiksi pirtun salakuljetuksesta. Siksi Sundin romaanit ovat itselleni todella kiintoisia tarinoita. Sund maalaa elävästi esiin Pohjanlahden saariston vanhanajan kulttuurin, asenteet ja olosuhteet, joista kaikki eivät ole ihan vieraita nykyäänkään.” 

5. Henrika Tandefelt: Porvoo 1809: juhlamenoja ja tanssiaisia (2009 SKS)

“Hyllyssäni on myös hyvin paljon tietokirjoja laidasta laitaan. Toimiessani Tieto-Finlandia-palkintoraadin puheenjohtajana vuonna 2009 näiden kirjojen määrä kasvoi paljon. Parhaana palkittiin silloin tämä Henrika Tandfeltin teos Porvoo 1809. Silloin oli kulunut 200 vuotta siitä, kun keisari Aleksanteri vihittiin myös Suomen hallitsijaksi ja hän julisti Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Tandefelt kuvaa kirjassaan hienosti ja elävästi tuon ajan Porvoota ja kaupungin tapahtumia seremonian ympärillä.”


 Hyviä lukuelämyksiä!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lukuneuvojan kasvojenkohotus

Blogini pölyttynyt ilme on häirinnyt minua jo jonkin aikaa. Yläpalkista on puuttunut kuva ja taustan kellertävä sävy on tökkinyt. Sopivaa kuvaa olen etsiskellyt omien räpsyjeni joukosta, mutta mikään ei ole tuntunut siltä oikealta.

Mielikuvissani näin rauhoittavan maisemakuvan, jota katsomalla voisi virittäytyä lukemattomien lukuelämysten maailmaan. Hengittää syvään ja rauhoittua. Kuvitella itsensä maiseman eteen kirja kädessä. Vihdoin löysin mielikuviani vastaavan täydellisen kuvan. Kiitos ihana Mikko!

Koska en ole mikään tekniikkavelho, olen hieman pelännyt myös sitä, että sorkkimalla blogini ulkoasun asetuksia, teen jotain peruuttamatonta, enkä saa enää takaisin edes vanhaa tylsää ilmettäni. Pahimmissa kauhuskenaarioissa tulen kokeiluillani tuhonneeksi kaikki tekstit ja kolmen vuoden työn.

Apu tähän ongelmaan löytyi lähempää kuin olisin uskonut. Manatessani asiaa päivällispöydässä, teini-ikäinen tyttäreni totesi homman olevan helppoa. Monella hänen kavereistaan on omat blogit ja bloggerin ominaisuudet tuttuja sitä kautta hänellekin.

Kävimme yhdessä blogini kimppuun ja viiden minuutin kuluttua ilmeeni oli raikastunut juuri sellaiseksi kuin olin sen toivonutkin muuttuvan. Kasvojenkohotus oli yhtä helppoa kuin heräteostosten tekeminen kirjamessuilla!

Toivottavasti ulkoisesti uudistunut Lukuneuvoja miellyttää myös teidän silmäänne!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Taina Haahti: Mariaanien hauta

Heli kuvittelee tulevansa onnelliseksi, jos vain löytäisi puolison. Kun hän lyö hynttyyt yhteen Justuksen kanssa, hän ajattelee, että lapsi täydentäisi liiton. Kun lapsi sitten syntyy, siintää Helin mielessä talo, joka viimein toisi onnen. Ja saatuaan talon, design-sohvan, luksuskaakelit ja hallanarat valkopyökintaimet puutarhaansa hän ymmärtää, että onni onkin karannut vain kauemmas.

Lapsiperheen arki uuvuttaa Helin ja Justuksen, eivätkä talonrakennus ja taloushuolet tilannetta yhtään paranna. Apua väsymykseensä perhe ei saa mistään – ystävät kituvat samassa oravanpyörässä ja isovanhemmat ovat henkisesti ja fyysisesti etäällä. Eikä Heli vanhemmiltaan apua pyytäisikään kuin viimeisessä hädässä, sillä siitä ei seuraisi muuta kuin moitetta Helin elämänvalintoja kohtaan.

Heli alkaa haaveilla muista miehistä ja Justus tuntuu hänestä päivä päivältä ällöttävämmältä. Saamattomalta vätykseltä jollaiseksi Heli ei koskaan elämänsä miestä kuvitellut. Synkimpinä hetkinään Heli haaveilee saavansa keuhkokuumeen, sillä vain joku vakava kuolemantauti antaisi hänelle parin viikon levon lastenhoidosta. Ehkä sen jälkeen Justuskin ymmärtäisi Helin arvon.

Taina Haahdin uutuus Mariaanien hauta: romaani paremmasta elämästä ( 2015 Siltala) on tarina naisesta, joka etsii epätoivoisesti onnea ja suorittaa täydellistä elämää. Muiden silmissä se ehkä näyttäytyykin sellaisena – onhan päähenkilöllä kaikki mitä toivoa saattaa. Heli taas kokee, ettei hänellä ole mitään.

Kirjan keskiöön nousee rakkaudettomuuden teema. Rakkaudettomuudessa rimpuileva nuori perheenäiti kaipaa elämäänsä muutosta, mutta takertuu toisaalta  tiukasti taloonsa ja hulppeisiin kulisseihinsa. On niin kovin hienoa asua hienossa talossa hienolla alueella ja saada sitä kautta edes jonkinlaista arvostusta arvottomalta ja tyhjältä tuntuvaan elämäänsä. 

Haahti ei tarjoa ratkaisuja Helin elämäään eikä Heliin samaistuvalle lukijalle, mutta paljon ajateltavaa hän antaa niille, jotka samanlaisessa elämäntilanteessa kärvistelevät.

Huom! Ainakin kaikkien Tuusulan Halkivahassa asuvien kannattaa Haahdin kirjaan tarttua, sillä  Halkivahan kulmat on kuvailtu hyvin tarkasti.

Tartu tähän:

1. Jos elät elämän ruuhkavuosia.
2. Jos etsit elämääsi uutta suuntaa.
3. Jos pidät realistisesta arjen kuvauksesta.