Sami Hilvo: Pyhä peto

Sami Hilvon Pyhä peto (2016 Tammi) on niin pakahduttavan hieno romaani, että olen vieläkin ihan ällikällä lyöty.

(Muistan pitäneeni myös Hilvon esikoisromaanista Viinakortti, mutta ei se näin lähtemätöntä vaikutusta tehnyt.)

Hilvon tarinaa alkaa kertoa nuorukainen, jolla ei ole nimeä. Tai on hänellä nimi, mutta se ei ole hänen nimensä. Hän esittäytyy Mojsze Warszawskiksi, mutta nimi kuuluu hänen ystävälleen ja rakastetulleen, juutalaistohtorin vaalealle pojalle, johon kertoja hullaantuu kertakaikkisen kokonaan.

Miesten välinen rakkaus oli tuohon aikaan tuomittavaa, mutta nämä kaksi kasvavat perheissä, joissa se hiljaisesti hyväksytään. Pojat viettävät ikimuistoisen kesän autiolla rannalla loikoillen toisiaan tutkiskellen ja nuoruudesta ja elämästä nauttien. Harvoin olen lukenut näin täyteläisen hienoa kuvausta siitä, millaista tuntuu ihastua, rakastua ja himoita!

”Se alkoi perhosen siipien värinänä tai kimalaisen surinana, mutta sitten se syveni, voimistui, ja huoneen täytti matalataajuinen jylinä, kuin kaukainen taukoamaton ukkonen. Se sykki, se kihelmöi päänahassa, levisi kaikkialle iholle ja kynsien kärkiin ja jäi niihin kipunoimaan. Se kuivasi suun. Se pakotti. Sydämen lyömään. Samaan tahtiin. Se salpasi hengityksen. Se oli raudanraskas aavistus, sulaa ja kuumaa. Suloista ja verenkarvaista. Vastustamatonta. Se tunkeutui luvatta kaikkialle ja kaiken läpi kuin hyökyaalto, pakkaspäivän utu tai puunuija.”

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lähestyessään ikimuistoisen kesän jälkeen Varsovaa he vaistoavat muuttuneen tunnelman jo junassa. Kaupunkiin päästyään ei mikään ole kuin ennen. Kadut ovat täynnä roskaa ja ihmiset sulloutuvat matkalaukkuineen autoihin, jotka vievät heidät pois kaupungista. Järjestystä ei enää ole, eikä kulu aikaakaan kun pojatkin viedään.

Hilvo seuraa vale-Mojszen elämää melkein yhdeksänkymppiseksi saakka. Mojsze menestyy hyvin ja toteuttaa unelmansa Atlantin takana, mutta menneisyys ei päästä hänestä irti. Se kuiskii hänen korviinsa ja ilmestyy silmien eteen milloin missäkin muodossa. Lopulta hänen on palattava vielä kerran kotiin.

Sami Hilvon kirja on parasta, mitä kotimainen kirjavuosi on minulle tähän mennessä tarjonnut. Pyhä peto on monisyinen ja monitulkintainen ja tuo jotenkin mieleen parin vuoden takaisen Pajtim Statovcin esikoisromaanin Kissani Jugoslavia. Molemmissa teoksissa on paljon pureksittavaa.

Mojszen nimen ottanut päähenkilö vaikuttaa kirjan edetessä ristiriitaiselta ja tunnekylmältäkin. Välillä jopa inhottavalta tyypiltä. Mutta kun tarinan pääsee loppuun tajuaa, ettei hän sellainen ollutkaan.  Viimeisillä sivuilla on pakko nieleskellä. Niin hienosti Hilvo kirjansa päättää.

Mutta mihin viittaa kirjan nimi Pyhä peto? Varsovaan? Vale-Mojszeen itseensä? Hänen sisuksiaan nakertavaan syyllisyyteen? En tiedä. Lukuelämys on vielä niin tuore. Tätä ja monta muuta yksityiskohtaa täytyy vielä mutustella

Uljaan tarinan lisäksi kirjassa viehätti kaunis kieli. Se on samanaikaisesti ronskia ja herkkää; pohtivaa ja suoraa. Moni kohta oli pakko lukea uudestaan ja ihailla Hilvon taiturillista tyyliä. 

Tätä kirjaa ei voi - eikä kannata - hotkaista nopeasti. Sitä kannattaa makustella rauhallisesti ja viipyillen - kuin antaisi täyteläisen suklaapalan sulaa hitaasti suuhunsa. 

Vinkki: Oiva valinta lukupiirikirjaksi!

Tartu tähän:

1. Jos rakastat isoja tarinoita.

2. Jos pidät hiotusta kielestä.

3. Jos inhoat yksiselitteisyyttä.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Jeffrey Archer: Kane ja Abel

Jeffrey Archerin kirjan kanteen on painettu tömäkkä lupaus. ”Paras koskaan kirjoitettu kirja”, julistaa sitaatti The Sunday Timesista. Takakannessa itse jännärien painoskuningas Dan Brown kehuu kirjan olevan ylivoimaisesti paras romaani vihasta, mustasukkaisuudesta ja kateudesta. Näinköhän?

Kane ja Abel (2014 Sitruuna Kustannus Oy, suom. Seppo Raudaskoski) ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1979 ja 1980-luvun alkuvuosina sitä myytiin miljoonittain. Suosion myötä siitä tehtiin televisioon minisarja ja pääsipä se sadan parhaan kirjan joukkoon vuonna 2005, kun BBC kyseli kaikkien aikojen parasta lukuelämystä. Lukijoiden suursuosikki kirja on siis ainakin ollut.

Tarina kertoo kahdesta miehestä, jotka syntyvät samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Wladek (myöhemmin Abel) syntyy metsään Puolan takamaille keväällä 1906 ja pelastuu vain köyhän mutta hyväsydämisen naisen ansiosta. Samana päivänä päästää ensirääkäisynsä ilmoille bostonilaisessa luksussairaalassa myös William Kane, rikkaan pankkiirin esikoispoika. Näiden kahden miehen elämäntarinaa seurataan kirjassa vuorotellen ja lopulta heidän kohtalonsa kiedotaan tietenkin yhteen.

Kuten jo kirjan nimestä voi päätellä, tarina rinnastuu Raamatun kertomukseen veljesparista Kainista ja Abelista. Aatamin ja Eevan esikoispoika Kain hermostuu, kun Jumala huomaa vain Abelin uhrilahjan ja kateus saa Kainin tappamaan veljensä. Olenko minä muka veljeni vartija, kyselee Kain jälkeenpäin Jumalan kovistellessa häntä Abelin kohtalosta.

William Kane ja Abel Rosnovski ajautuvat hekin kammottavaan vihan ja koston kierteeseen. Kaikki alkaa hyvin pienestä, mitättömästä väärinymmärryksestä ja kehkeytyy vuosien mittaan sotkuiseksi vyyhdiksi. Myös kaunaa kantavat ulkopuoliset laittavat lusikkansa soppaan ja saavat lietsottua lisää vihaa kaksikon välille. Voi kunpa nämäkin herrat istuisivat alas ja puhuisivat asiansa selviksi. Vuosien vihanpito olisi mahdollista lopettaa, jos kumpikin vain nielisi ylpeytensä.

Kuusi vuosikymmentä kattavan sukujen saagan lisäksi Archer käy kirjassaan läpi maailmanhistoriaa vuodesta 1906 vuoteen 1967. Kane ja Abel kokevat talouden nousukauden 1900-luvun alussa, suuren romahduksen 1929, ensimmäisen ja toisen maailmansodan ja jälleenrakennuksen. Myös Puolan valtion vaiheet tulevat lukijalle tutuiksi. Kaiken tämän Archer tarinoi lukijalle mukaansa tempaavasti, eikä lainkaan tylsästi.

Kane ja Abel on tarina vihasta ja kostosta, mutta vieläkin enemmän se on tarina amerikkalaisesta unelmasta. Siitä kuinka jokainen voi menestyä, jos vain on tarpeeksi sinnikäs. Rutiköyhä puolalaissiirtolainen Abel taistelee tiensä Siperian vankileireiltä businessmaailman huipulle ja Kanekin saa hyvistä lähtökohdistaan huolimatta todella uurastaa. Yksin ei heistä kumpikaan olisi huipulle päässyt. Menestykseen tarvitaan muiden ihmisten avuliaisuutta ja ripaus onnellisia sattumia. Tärkeintä on kuitenkin periksi antamattomuus, suomeksi sanottuna sisu.

Kane ja Abel ei ole paras koskaan kirjoitettu kirja, mutta hemmetin hyvä se on.

Tartu tähän:

1. Jos etsit täydellistä lomalukemista.

2. Jos haluat viihtyä.

3. Jos uskot amerikkalaiseen unelmaan.

Donna Tartt: Tikli

Donna Tarttin odotettu uutuus on mahtava kirja. Se on upea tarina 13-vuotiaasta Theo Deckeristä, joka kuin ihmeen kaupalla jää henkiin pommin räjähdettyä New Yorkissa Metropolitan-museossa. Hänen äitinsä ei ole yhtä onnekas. Isä liehuu omilla teillään, eikä Theolla ole räjähdyksen jälkeisessä elämässään ketään läheistä hänestä huolehtimassa.

Vanhan koulukaverin rikas perhe ottaa Theon väliaikaisesti luokseen asumaan, mutta elämä heidän tyylihuonekalujen täyttämissä huoneissaan ei tunnu oikealta. Isäkin ilmestyy yllättäen kuvioihin mukaan, eikä se suinkaan paranna Theon elämänlaatua. Onneksi Theolla on Hobie, vanhojen antiikkihuonekalujen entisöijä, jonka Theo räjähdyksen jälkeen sattumalta tapaa. Hänen luokseen Theo on tervetullut. Mutta Hobiellekaan Theo ei voi paljastaa suurta salaisuuttaan, jota hän piilottelee sänkynsä alla...

Tiklin tarina on massiivinen vaellus läpi Amerikan. Elämä heittelee Theoa ympäriinsä ja matkansa varrella hän törmää tyyppeihin, jotka myöhemmin kietoutuvat hänen elämänkulkuunsa kohtalokkaallakin tavalla. Valtavaa henkilögalleriaa pelkäävä lukija voi huokaista helpotuksesta, sillä Theon lisäksi tarinassa on vain reilu kymmenen keskeistä sivuhenkilöä ja lukija pysyy hyvin kärryillä, vaikka pitäisi lukemisessa välillä vähän taukoakin.

Tikli on mahtava kirja myös kokonsa puolesta. Se on lähes 900-sivuinen järkäle, joka painaa yli kilon. Jopa vannoutuneet paperikirjojen ystävät saattavat Tiklin alla alkaa kaivata sähkökirjan keveyttä. Paksuudestaan huolimatta Tikli on kuitenkin yllättävän nopealukuinen.

Vuonna 1993 Jumalat juhlivat öisin –kirjallaan maailmanmaineeseen singahtanut Tartt ei ole mikään tuottelias kirjailija. Valtavan suosion ja rummutuksen saaneen esikoisteoksen jälkeen saatiin odottaa kymmenisen vuotta seuraavaa romaania. Pieni ystävä (2003 WSOY) ei monenkaan mielestä yltänyt esikoisen tasolle. Tikli (2014 WSOY, suom. Hilkka Pekkanen) sen sijaan lunastaa lupaukset. Se on yhtä hyvä kuin Jumalat juhlivat öisin, ellei jopa piirun verran parempi.

Tartu tähän:

1. Jos etsit mukaansa tempaavaa lukuromaania.

2. Jos taide ja antiikki kiinnostavat sinua.

3. Jos rakastat New Yorkia.

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

”Kun on syntynyt New Yorkissa, ei ole New Yorkia, minne paeta.”

Amor Towlesin kirja Seuraelämän säännöt (WSOY 2012) on täydellisen viihdyttävä ja vetävä tarina 1930-luvun New Yorkista. Parikymppiset ystävykset Katey ja Eve paiskivat päivät töitä ja hengailevat illat hämyisillä jazz-klubeilla tai livahtavat sisään elokuvateatteriin salaa takaovesta. Kun he molemmat sitten rakastuvat nuoreen sulavakäytöksiseen Tinker Greyhin, kaikki muuttuu, eikä mikään lopulta ole sitä, miltä näyttää.

Towlesin kirja koukutti minut mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta saakka ja erityisen vaikuttunut olin siitä, kuinka Towles onnistuu luomaan niin lumoavan kuvan menneestä New Yorkista. Oli vaihteeksi myös mukava lukea romaani, josta jo heti alusta alkaen tietää, että hyvin tässä tulee lopulta käymään. Joskus sitä ihminen tarvitsee sellaisiakin kirjoja.

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!

2. Jos haluat hetkeksi unohtaa maailman pahuuden.

3. Jos haluat matkakuumeen New Yorkiin.