Michael Ridpath: 66° pohjoista leveyttä

”Pitää aina kuunnella vaistoaan. Joskus se kertoo totuuden.”

Michael Ridpath on brittiläinen ex-pankkiiri, joka kirjoittaa dekkareita amerikkalaistuneesta islantilaissyntyisestä poliisista ja sijoittaa tapahtumansa pääasiassa Islantiin. Voiko tästä lähtökohdasta saada aikaiseksi uskottavaa jännityskirjallisuutta? Onnistuuko Ridpath jopa haastamaan Islannin oman pojan, mahtavan Arnaldur Indriðasonin?

Bostonilaispoliisi Magnus Jonson on ratkaissut rikoksia jo yhdessä aiemmassa Ridpathin kirjassa, Varjojen saartamassa vuodelta 2013. Tässä uudemmassa tarinassa (2015 Schildts & Söderströms, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) Magnus selvittelee Islannin talouskriisin jälkimainingeissa surmattujen pankinjohtajien murhia. Oman isänsä selvittämätön murha kummittelee sekin Magnuksen mielessä ja isoisäänsä hän ei halua käydä Islannin maaseudulla tapaamassa lainkaan. Miksi? Magnuksenkin menneisyydessä on asioita, joista hän mieluummin vaikenisi.

Ridpath kirjoittaa sujuvasti ja heittelee asiantuntevan oloisesti juoneensa kansanuskomuksia, islantilaisten saagojen henkilöhahmoja ja maan muun kirjallisuuden merkkiteoksia. Välillä jopa vähän luennoivan ja tietämystään korostavan oloisesti. Vyöryttämällä lukijalle historiallista nippelitietoa hän yrittää kovasti vakuuttaa osaavansa hommansa. Vähempikin olisi riittänyt, eikä uskottavuus olisi siitä kärsinyt. Nyt nimiä vilisi silmissä niin, että koukuttava juoni jo vähän kärsi.

Mielenkiintoisinta antia kirjassa on nk. kattilavallankumouksen kuvailut. Kun islantilaiset pankit romahtivat suhmurointiensa takia, vaativat islantilaiset päättäjien eroa paukuttamalla kattiloita yötä päivää parlamenttitalon edustalla. Mukana mielenosoituksissa oli koko Islannin kansa vauvasta vaariin ja pääosin rauhanomaisesti edennyt mölinä päättyi lopulta kansan tahdon noudattamiseen.

Nykydekkareita lukiessa tulee välillä tunne, että kirjailijat käyvät keskenään kisaa siitä, kuka keksii karmeimmat juonenkäänteet ja kenen kirjassa veri lentää eniten. Ridpathin kirjassa ei murhilla mässäillä ja siksi se sopii hyvin luettavaksi niille, joille raakuuksien yksityiskohtaiset kuvailut ovat liikaa.

Tartu tähän:

1. Jos Islanti kiinnostaa sinua.

2. Jos inhoat jännitysromaanien liiallista raakuutta.

3. Jos etsit viihdyttävää kesäkirjaa.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

”Kalaa saavat he, jotka lähtevät kalastamaan.”

- Islantilainen sananlasku -

Vietin Islannissa viikon kuutisen vuotta sitten ja siitä saakka olen haaveillut paluusta. Visiittini ei osunut parhaimpaan mahdolliseen vuodenaikaan, sillä reissasin saarelle syksyllä, mutta sää oli aurinkoinen (ja käsittämättömän kylmä!). 

Siitä huolimatta, että hytisin koko viikon syväjäässä, menetin sydämeni tuolle uskomattoman kauniille saarivaltiolle. Ensi kesänä saan matkustaa Islantiin toistamiseen ja veikkaan, ettei se suinkaan jää viimeiseksi kerraksi.

Satu Rämön tietokirja Islantilainen voittaa aina: elämää hurmaavien harhojen maassa (2015 WSOY) auttaa pahimpaan matkakuumeeseen. Kirja on hauska tarina siitä, kuinka Rämön oma kotiutuminen Islantiin on sujunut ja miten kummallisia tyyppejä islantilaiset ovatkaan. Romaaninomaisen kirjan hotkii helposti, vaikkei Islanti lomakohteena kiinnostaisikaan.

Islantilaisten hullu optimistisuus ihastuttaa hämäläistä pessimistiä, joka on tottunut lapsesta saakka kuulemaan, ettei tehrä tästä ny numeroa. Islantilaiset tekevät kaikesta numeron ja suuren sellaisen! He pitävät maataan maailman parhaana ja viis veisaavat siitä, mitä muut ajattelevat. Konkurssit ja muut vastoinkäymiset he kuittaavat olankohautuksella ja viilettävät jo tukka putkella kohti uutta. Mikään ei ole islantilaiselle mahdotonta – kaikki on vain järjestelykysymyksiä.

Rämö tarinoi hauskasti ja tekee tarkkoja huomioita uudesta kotimaastaan. Islantilainen ei toljota, vaikka Tom Cruise söisi vieressä nakkisämpylää. Islantilainen ei tuijota todistuksia, vaan kauppatieteilijästä voi tulla poliisin huumeyksikön päällikkö tai puusepästä kahvilaketjun toimitusjohtaja. Joulu on muuten niin rennoille islantilaiselle vakava paikka ja sitä juhlitaan millintarkan kaavan mukaan, eikä islantilainen taatusti rötkötä aattona sohvalla verkkareissa.

Rämö maalaa lukijalle kuvan merkillisestä pikku kansasta, johon väistämättä ihastuu. Islantilaisten mutkattomuus (kaikkia sinutellaan presidentistä lähtien), yhteisöllisyys (sukutapaamiset ovat jättimäisiä kokoontumisia ja niitä on koko ajan), avuliaisuus (maan pelastustoimesta huolehtivat vapaaehtoiset) sekä iloinen optimistisuus tekevät vaikutuksen.

Kunpa me suomalaiset saisimme imettyä islantilaisilta ripauksen hullunrohkeutta. Ettemme suunnittelisi ja vatvoisi asioita niin kauan, vaan ryhtyisimme toimeen. Mitä väliä, jos joskus menee pieleen! Sittenhän voi yrittää jotain muuta.

Tartu tähän:

1. Jos haaveilet matkasta Islantiin.

2. Jos haluat saada potkua omaan elämääsi.

3. Jos maahanmuuttajan arkiset kommellukset kiinnostavat sinua.