Lauri Järvilehto: Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmien työpaikan.

Kysy itseltäsi seuraavan kuukauden aikana joka aamu: Menenkö tänään mielelläni töihin? Jos vastaus on useimmiten kielteinen, kannattaa tarttua Lauri Järvilehdon kirjaan Upeaa työtä! (Tammi 2013), sillä voit saada siitä potkua muutokseen, jonka tarpeessa selvästi olet.

Järvilehto lähtee kirjassaan liikkeelle kutsumuksesta: ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että jokainen voisi tehdä sitä työtä, missä kokee olevansa parhaimmillaan. Kutsumuksellinen työ on sellaista tekemistä, jonka toisaalta osaa ja jota kohtaan suhtautuu intohimoisesti. Kirjassa esitelläänkin muutamia näppäriä keinoja, joiden avulla lukija voi lähteä selvittelemään omaa kutsumustaan. Mistä asioista oikeasti ja aidosti nautin elämässäni? Mitä haluaisin tehdä enemmän? Saisinko tehtyä nykyisestä työstäni innostavampaa?

Taidot ja intohimo eivät kuitenkaan riitä, sillä työstä on saatava myös elanto. Ei auta vaikka olisit Suomen taitavin ja innokkain hyönteistutkija, jos työpaikkoja alallasi on tasan kaksi ja ne on tukevasti täytetty vuosiksi eteenpäin. Kutsumuksellisen työn voi kuitenkin löytää jostain toisaalta, jos oppii ajattelemaan laajemmin. Jossain tapauksessa työ on keksittävä itse. Tässä osuudessa Järvilehdon kirja on parhaimmillaan ja lukija saa uusia, tuoreita ja  käytännönläheisiä vinkkejä työnhakuun ja yrittäjyyteen.

Järvilehto painottaa kirjassaan sitä, että tie kohti upeaa työtä ei käy helposti. Se ole passiivista kotona odottelua, vaan vaatii aikaa ja uhrauksia. Se on väistämättä täynnä epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Lopputulos on Järvilehdon mukaan kuitenkin kaiken vaivan väärti.

Huom! Jos olet perehtynyt tämänkaltaiseen kirjallisuuteen aiemmin, voit hypätä huoletta alkuosan yli, sillä Järvilehto pohjaa ajatuksensa kaikkiin samoihin ennestään tuttuihin tutkijaguruihin  (Maslow, Frankl, Mintzberg Csíkszentmihályi, Seligman jne.) sekä nostaa esiin nykyajan tyyliin myös suuret messiaat Steve Jobsin ja Richard Bransonin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat uutta potkua elämääsi.

2. Jos nykyinen työsi kyllästyttää ja olet aikeissa vaihtaa alaa.

3. Jos haluat hyviä käytännön vinkkejä työnhakuun tai yrittäjyyden aloittamiseen.

David Benioff: Varkaiden kaupunki

”Et ole ikinä kokenut sellaista nälkää; et ole ikinä palellut niin.”

Syyskuussa vuonna 1941 saksalaiset piirittivät Leningradin kaupungin ja reilun kahden vuoden jälkeen, tammikuussa 1944, kaupunki vapautettiin. Yli 900 päivää Leningrad oli täysin eristyksissä muusta maailmasta ja 600 000 ihmistä kuoli sairauksiin, nälkään ja kylmyyteen. Tähän kauhistuttavaan ajanjaksoon amerikkalainen David Benioff sijoittaa romaaninsa Varkaiden kaupunki (WSOY 2009) tapahtumat, eikä lukija voi kuin haukkoa henkeään tämän siviiliväestöön kohdistuneen armottoman sotatoimen keskellä.

Kirjan päähenkilö, juuri 17 vuotta täyttänyt Lev, syyllistyy piiritetyssä kaupungissa pahimpaan mahdolliseen rikokseen: varkauteen ja luulee jo päiviensä olevan luetut. Odotellessaan vankilassa tuomiotaan, Lev kuitenkin kutsutaan sellikaverinsa kanssa korkea-arvoisen everstin puheille, jolla on pahantekijöille ehdotus. Jos pojat onnistuisivat tuomaan everstin tyttären hääkakkua varten kaksitoista kananmunaa viiden vuorokauden kuluessa, heidät armahdetaan. 

Tästä alkaa kaksikon vauhdikas seikkailu nälän ja kylmyyden riivaamassa kaupungissa ja sen ulkopuolella. Vaikka kirjassa välillä kuvaillaankin sanoinkuvaamatonta kurjuutta ja epätoivoa, tarina ei ole musertavan synkkä.  Kaksikon kepeä keskinäinen naljailu keventää tarinaa ja vauhdikaasti etenevä ja helposti seurattava juoni pitää lukijan tiukasti otteessaan. Kirja sopii hyvin vähän tottumattomallekin lukijalle.

Tartu tähän:

1. Jos olet historiallisten romaanien ystävä.

2. Jos pidät vauhdikkaista juonenkäänteistä.

3. Jos haluat innostaa teini-ikäisen poikasi/oppilaasi lukemaan kaunokirjallisuutta.

Hans Keilson: Komedia mollissa

Hans Keilsonin Komedia mollissa (Like 2013) julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1947 ja se perustuu osittain kirjailijan itsensä kokemaan. Kirja kertoo hollantilaisesta pariskunnasta, joka piilottelee asuntonsa ullakolla juutalaista miestä. Keilson itse on kokenut saman, sillä myös hän joutui juutalaisena piileskelemään pitkään tuttaviensa luona ja selvisi heidän avullaan hengissä.

Keilsonin kirja kertoo pienistä asioista, sillä piileskelijän piiri on hyvin pieni. Talossa ei voi liikuskella vapaasti, ulos saattaa katsoa vain varovasti ikkunan raosta ja mielekästä tekemistä on hyvin vähän. Piileskelijä tuntee toisaalta kiitollisuutta ja toisaalta ärtymystä piilotteilijoitaan kohtaan, samoin kuin piilottelijat kokevat ristiriitaisia tunteita salaista vierastaan kohtaan. Osat voivat myös äkisti vaihtua ja joskus vain uskomattoman hyvä tuuri voi kääntää kaiken jälleen ennalleen. Miten pienestä sattumasta voikaan ihmisen kohtalo joskus riippua.

”Mutta heidän talonsa, heidän asuntonsa, heidän tavaransa -  heidän maailmansa, kuinka se kaikki olikaan aluksi häntä rauhoittanut ja vetänyt puoleensa. Ja nyt: kuinka turhamaista, kuinka mahtailevaa, kuinka arvotonta!”

Isosta ja koskettavasta aiheestaan huolimatta Keilsonin kirja ei saa lukijaa tunnekuohujen valtaan. Koska piileskelijä ei paljasta sisimpäänsä auttajilleen, eivätkä auttajat avaudu piileskelijälle, lukijakin pysyy näin ollen etäällä. 

Kirjan nimi, Komedia mollissa, on osuva ja joku voi löytää tarinasta jopa tragikoomisia piirteitä. Minulle kirja oli enimmäkseen mollia, mutta kun tarkemmin ajattelen, nuo mollisoinnut eivät ole synkkiä ja tummanpuhuvia, vaan niissä pilkahtaa kepeys ja valo. Komedia mollissa. Juuri niin.

Tartu tähän:

1. Jos toinen maailmansota kiinnostaa, muttet halua lukea murskaavan synkkiä tarinoita.

2. Jos sinulla ei ole juuri nyt aikaa paksulle tai hitaalle kirjalle.

3. Jos pidät helppolukuisesta laatukirjallisuudesta.

Huom! Tämä helposti lähestyttävä tarina sopii nuorelle tytölle tai pojalle, joka haluaa siirtyä vähitellen lukemaan aikuisten kaunokirjallisuutta.

Leena Krohn: Hotel Sapiens

”Vapaus on sitä, että voi valita väärin.”

Leena Krohn teki sen taas! Hotel Sapiens (Teos 2013) hurmaa ja hämmentää ja jättää jälkeensä sellaisen miellyttävää laatua olevan mielen myllerryksen, johon harva tekijä pystyy. Krohn kirjoittaa aina oudoista ja omituisista asioista; tulevaisuuden maailmoista, missä mikään ei ole itsestään selvää, eikä lukija koskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Hänen kirjoissaan seikkailee kummallisia ihmisiä, keinoihmisiä, robotteja ja luonto käyttäytyy aina vähintäänkin omituisesti. Kaiken tämän sekamelskan Krohn osaa kirjoittaa auki käsittämättömän taitavasti ja se kuulkaa vaatii taitoa! Huonomman kirjailijan käsissä näistä ainesosista leivotusta kokonaisuudesta ei saisi mitään tolkkua.

Tässä Krohnin uusimmassa elementit ovat tuttuja edellisistä kirjoista, mutta niistä muodostuu samalla täysin uutta, ehkäpä jopa parasta koskaan. Maailman yli on pyyhkäissyt jonkinlainen ydinkatastrofi ja jäljelle on jäänyt vain muutama yksilö. Heidät on pelastettu Kaitsijoiden (tunteettomien ja virheettömien teko-olentojen) toimesta Hotel Sapiensin suojiin, jossa tämä sekalainen seurakunta nyt keskenään elelee, ihmettelee ja kiistelee.

Mukana on outoja tyyppejä, jotka käyttäytyvät oudosti ja puhuvat omituisia, jos ylipäätään puhuvat mitään. Mutta kun näitä asukkaita alkaa tarkemmin tutkiskella, omituisen pinnan alla on oikeastaan jotain aika tuttua. Esimerkiksi Arki-ihminen suhtautuu kaikkeen ”ihan vain arki-ihmisenä” ja uskoo vain sen minkä silmä näkee (tai haluaa nähdä). Näin on helppo sulkea silmänsä kaikelta epämiellyttävältä ja jatkaa elämäänsä itsepetoksen tyytyväisessä kuplassa. Kun Arki-ihminen kieltäytyy näkemästä, Hullu sen sijaan on nähnyt todellisuuden ja kaikkialle ulottuvan petoksen, mutta peittää silti silmänsä, koska totuus on liian tuskallinen.  

Naurussa taas on pidättelemistä, kun Krohn esittelee Pikku-Bakuninin, anarkistin, joka haluaa lietsoa kapinaa.

Pikku-Bakunin on kertonut itsekin sytyttäneensä roskalaatikkopaloja entisessä asuinkaupunginosassaan, jonka nimi oli Kumminoja. Kun hän jo kolmannen kerran alkoi puhua roskalaatikoista ja näytti vaativan jotain palautetta, sain lopulta kysytyksi, miksi hän poltti roskalaatikoita Kumminojassa.

Ilmaistakseni tukeni anarkistivangeille, hän kertoi.

Mistä he tiesivät, että Kumminojassa paloi roskalaatikko heidän tuekseen? kysyin

Kyllä sana kulkee, Pikku-Bakunin sanoi. - Roskalaatikoiden polttaminen välittää tietynlaisia signaaleja, joita en rupea tässä erittelemään. Kuolema valtiolle!

Krohn pohtii suuria asioita, tässä kirjassaan erityisesti ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, mutta ei kuitenkaan tee sitä haudanvakavasti. Hotel Sapiens on lukijalle valtava ajatusten labyrintti. Sen jokainen luku on kuin laatikko, jonka sisällä on laatikko, jonka sisällä on laatikko jne… Jokainen luku herättää niin paljon ajatuksia, että neuvoisin oikeastaan lukemaan kirjaa pienissä pätkissä, antaa sitten ajatusten laukata vapaasti hetken, jonka jälkeen voi taas kirjautua uudelleen sisään Hotel Sapiensiin ja sen pyörryttäviin pyörteisiin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea taiteellisesti Suomen parasta kaunokirjallisuutta.

2. Jos et halua päästää itseäsi helpolla.

3. Jos sinulla on aikaa. Hotel Sapiens on ohut, mutta sen lukeminen kestää kauan.

Huom! Kuten alaotsikkokin (Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia) antaa ymmärtää, jokaisen luvun voi hyvin lukea omana pikku kertomuksenaan. Uskon lukujen toimivan hyvin kirjallisuuden analysoinnin ja/tai ajankohtaisen keskustelun pohjana esimerkiksi lukion äidinkielentunneilla.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

Christel Rönns: Perin erikoinen muna

Christel Rönns on kirjoittanut ja kuvittanut hauskan tarinan perin erikoisesta munasta, jonka lapset löytävät eräänä kesäpäivänä rannalta. Munasta kuoriutuu otus, jota edes harvinaisiin eläinlajeihin erikoistunut professori ei tunnista. Perheen luona otus sitten elelee ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa…

Aikuislukijan mielestä Perin erikoinen muna (Schildts & Söderströms 2012) on erikoisen hyvä lasten kuvakirja. Ensinnäkin tarina on sopivan lyhyt, jotta pienikin lapsi jaksaa kuunnella sen kerralla alusta loppuun. Toiseksi siinä käsitellään ihan tavallisen perheen tavallista arkea ja tarpeeksi pieniä asioita: erikoisen munan löytäminen rannalta on lapselle valtavan iso seikkailu. Kolmanneksi kirjassa on herkulliset kuvat, jotka paljastavat varsinkin aikuislukijalle tuttuja näkyjä omasta arjesta. Ainakin tätä lukijaa hymyilyttää, kun isä räplää tietokonetta ja äiti on nenä kirjassa kiinni melkein joka toisessa kuvassa. Niin kovin tutulta näyttää.

Lapsilukija, 6 vuotta, kommentoi kirjaa näin:

Mikä kirjassa oli kivaa?

”Se oli tosi kivaa, kun ne löysi sen munan. Ja kun ne sai leikkiä sen ison Koi-Koin kanssa, ratsastaa sen selässä.”

Oliko kirjassa jotain huonoa?

”Se oli surullista, kun se Koi-Koi lähti. Se Koi-Koi lähti ilman lupaa. Ilman lupaa ei saa lähteä.”

Tartu tähän:

1. Jos haluat suosia laadukasta kotimaista lastenkirjallisuutta.

2. Jos haluat lukea lapsellesi kirjan, joka toimii ääneen luettaessa.

3. Jos pidät perhekeskeisen arjen hilpeistä pienistä seikkailuista.

Richard C. Morais: Herkullinen elämä

”Siinä ruipelossa intialaispojassa on se jokin mystinen, joka ilmestyy kerran sukupolvessa esiin jossakussa chefissä. Etkö ymmärrä? Hän on niitä harvinaisia synnynnäisiä chefejä. Hän on taiteilija. Suuri taiteilija.”

Näin joutuu Madame Mallory, pienen ranskalaiskylän arvostettu ravintoloitsija, toteamaan, nielemään ylpeytensä ja myöntämään, että naapuriin muuttanut kaoottisen intialaisperheen vesa päihittää hänet mennen tullen kokkaustaidoissa. Hassan Hajilla on se jokin, mikä häneltä itseltä puuttuu. Se jokin, joka pilkistää vielä hiomattomana timanttina tulisuuden alla. Se jokin, joka näkyy täydellisten makujen vastakkaisuudessa ja se jokin, jonka avulla Hajista voisi tulla vielä jotain todella suurta.

Richard C. Moraisin kirja Herkullinen elämä (WSOY 2012) kertoo Hassan Hajin tarinan intialaisen katukeittiön apupojasta ranskalaisen kulinarismin huipulle. Lukija pääsee Hajin mukana kurkistamaan eri tasoisten ravintolakeittiöiden ankaraan arkeen, keskinäiseen kilpailuun ja nokitteluun sekä tutustumaan myös huippukeittiöiden uskomattoman pikkutarkkaan hifistelyyn raaka-aineiden valinnasta ruuan valmistukseen ja esillepanosta tarjoiluun.

Herkullisen elämän voi lukea ruokaromaanina, mutta minä luin sen tarinana eri tyyppisestä johtajuudesta. Jokainen voi lukiessaan miettiä, kenen johtamassa ravintolassa haluaisi mieluiten työskennellä? Tai oikeastaan voi unohtaa siitä sen ravintolan ja miettiä vain kenen johtamassa organisaatiossa haluaisi olla mukana ja miksi? Hyvän ja huonon johtajan ominaisuudet kun ovat samoja toimialasta riippumatta. Minä valitsisin omalaatuisen lauleskelevan Marc Rossierin, jonka mielestä työssä tärkeintä on se, että kaikilla on hauskaa ja sen takia hommat myös hoituu. Kenen keittiöön sinä menisit?

Herkullinen elämä on kirjana mukava ja kepeä pieni välipala, jonka voi hotkaista helposti muutamassa illassa. Se on kuin keskitasoinen ravintola, jossa ruoka on ihan hyvää, eikä käynti jälkeenpäin harmita, mutta jonne ei tule enää toista kertaa mentyä.

Tartu tähän:

1. Jos olet hyvän ruuan ystävä.

2. Jos haaveilet omasta ravintolasta.

3. Jos haluat lukea kepeän tarinan, jonka parissa takuulla viihtyy.

Fred Vargas: Normandialainen tapaus

Ranskalainen Fred Vargas jatkaa uusimmassa kirjassaan Normandialainen tapaus (Gummerus 2013) pariisilaisen komisario Adamsbergin tutkimuksia. Suomeksi tämä nuhjuinen, intuitioonsa luottava terävä-älyinen komisario on seikkaillut jo viidessä jännittävässä tarinassa ja  onneksi seikkailut edelleen jatkuvat, sillä Vargas on ilahduttavan erilainen ja poikkeuksellisen hyvä dekkarikirjailija tusinatehtailijoihin verrattuna.

Sen lisäksi että Vargas kirjoittaa hyvin, hän liittää tarinoihinsa usein kaukaisestakin menneisyydestä kumpuavia myyttisiä taruja tai hahmoja, salaperäisiä vihjeitä ja kummallisia yksityiskohtia, joista osa liittyy tapauksiin ja osa ei. Lukija on komisarion rinnalla aluksi täysin neuvoton käsittämättömältä vaikuttavan rikoksen edessä ja pääsee vähitellen kerimään auki herkullisen monimutkaista ongelmavyyhtiä.

Pienen normandialaisen Ordebecin kylän asukkaat ovat kauhun vallassa: aaveratsastajien hirmuinen joukko, Raivoisa armeija, on jälleen kerran näyttäytynyt. Nuori nainen on nähnyt ratsastajien raahaavan mukanaan neljää kauhusta huutavaa kyläläistä. Legenda kertoo, että ratsastajat nappaavat uhreikseen ne kaikkein pahimmat rikoksentekijät ja kaikki, joilla on pahoja tekoja kontollaan, vapisevat kylässä nyt pelosta. Raivoisan armeijan määräämältä kohtalolta kun ei kukaan voi välttyä.

Samaan aikaan Pariisissa löytyy palaneesta autosta mies ja jäljet johtavat autoja huvikseen polttavan Sytytyslanka-Momon jäljille. Mutta kuka on sitonut pulun jalat narulla? Liittyykö takaperin puhuva isokokoinen nuorimies ratkaisevasti tähän kaikkeen? Entäpä poika, joka luulee olevansa osittain savea? Ja miksi kaikki tuntuvat syövän sokeria?

Tartu tähän:

1. Jos pidät omalaatuisista murhamysteereistä.

2. Jos pidät kirjoista, joissa mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää.

3. Jos haluat tutustua vaihteeksi ranskalaiseen rikoskirjallisuuteen.

Jean Echenoz: Pitkä juoksu

”Kykyni eivät riitä juoksemiseen ja hymyilemiseen yhtä aikaa.”  Emil Zatopek

Viime vuosien kirjallisiin kohokohtiini kuuluu ranskalaisen Jean Echenoz´n pikkuinen kirja Pitkä juoksu (Tammi 2010). Kirja kertoo tarinan juoksijalegenda Emil Zátopekista: ihmisveturista, joka juoksi päättäväisesti omalla erikoisella tyylillään ja viis veisasi kaiken maailman valmennusohjeista. Tämä pitkänhuiskea voittoja kahminut tsekkiläinen oli erityisen läheinen suomalaisille ja sai suurimmat saavutuksensakin Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.

Echenoz onnistuu 127 sivussa kertomaan Emil Zátopekin elämäntarinan lisäksi myös hyvin paljon Tsekkoslovakian historiasta, ilman että kirja tuntuu lainkaan uuvuttavalta faktapaketilta. Echenoz taustoittaa tarinaa mielenkiintoisesti kuvailemalla mm. sosialistista järjestelmää, jonka jatkuvan tarkkailun kohteena ulkomaille kisailemaan lähtenyt juoksijatähti oli. Menestys ja mitalit eivät loppujen lopuksi merkitse vallanpitäjille mitään ja myös Zátopek passitetaan työleirille monien muiden tapaan.

Kaiken tämän Echenoz onnistuu kertomaan vaivattoman kepeästi ja humoristisesti ja tarina soljuu mukavasti eteenpäin kuin kirkasvetinen vuoristopuro. Hän hurmasi leppoisalla kirjoitustyylillään ja kiintoisalla tarinallaan myös sellaisen lukijan, joka ei tiedä kestävyysjuoksusta yhtään mitään – minut.

Tartu tähän:

1. Jos urheilu kiinnostaa sinua.

2. Jos pidät kirjoista, joissa kerrotaan oikeista historiallisista henkilöistä.

3. Jos haluat lukea hyväntuulisen kirjan.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

”Minä olen veden vartija. Minä olen teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En takerru siihen, minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni.”

Jos minun pitäisi valita vuonna 2012 ilmestyneiden kirjojen joukosta paras, ykkössijasta kamppailisi Emmi Itäranta esikoisromaanillaan Teemestarin kirja (Teos 2012). Kirja oli niin hyvä, että melkein itkin, kun se loppui. Onneksi Itäranta kertoi Helsingin kirjamessuilla lokakuussa työstävänsä jo uutta teosta, joten toivottavasti minun ja muiden lukijoiden odotus palkitaan pian.

Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta. Sotilasdiktatuuri hallitsee maailmaa, josta on loppumassa vesi. Vettä säännöstellään ankarasti ja ihmiset ovat epätoivoissaan valmiita paljastamaan naapurinsa, läheisensä saadakseen edes yhden ylimääräisen annoksen itselleen. Pahiten käy niille, jotka rakentavat salaisen vesiputken ja jäävät rikkomuksestaan kiinni. Veden varastaminen tai kätkeminen kun on rikoksista suurin. Erityisen tarkkailun kohteena ovat teemestarit, joihin kirjan päähenkilö, nuori Noria Kaitio lukeutuu.

Välillä Teemestarin kirjaa lukee kuin jännitysromaania, sillä Noria joutuu monenlaisiin vaarallisiin ja ahdistaviin tilanteisiin suojellessaan vuosituhantista salaisuutta. (Mitenkään muuten jännitysromaanimainen kirja ei ole.) Vaikka Itärannan tapahtumat sijoittuvat ankeaan ja toivottomaan maailmaan, hän kirjoittaa niin runollisen kauniisti, ettei tarina lopulta tunnu oikeastaan kovin synkältä. Kielessä on samaa kaunista ja pelkistettyä estetiikkaa kuin japanilaisessa teeseremoniassa, jossa teemestarin jokaisella harkitulla liikkeellä on tarkoituksensa. 

Tartu tähän:

1. Jos luulet, että kaikki scifi on pelkkää avaruusseikkailua.

2. Jos haluat innostaa teini-ikäisen tyttäresi lukemaan vaihteeksi kotimaista kaunokirjallisuutta.

3. Jos haluat lukea tarinan, joka voi olla jonain päivänä totta.

Jukka Itkonen: Sanamaa: lastenrunoja

Jukka Itkonen on yksi Suomen parhaita lastenrunoilijoita (ainakin) kolmesta syystä:

1. Itkonen kirjoittaa lapsille ja huomioi vähän myös aikuisia. Vaikka Itkosen teksteissä on aina ripaus sellaista, joka avautuu vain aikuisille, hänen fokuksensa pysyy tiukasti lapsissa. Liian monta kertaa olen yrittänyt lukea omille lapsilleni kirjoja, joissa pääpointtina tuntuu olleen aikuislukijoiden viihdyttäminen ja vain aikuisille avautuvien piilomerkitysten viljely. Eivät lapset innostu sellaisesta. Itkonen sen sijaan malttaa ja osaa kirjoittaa kohdeyleisölleen: lapsille.

2. Itkonen kirjoittaa tarpeeksi lyhyesti. Pienet lapset eivät jaksa kuunnella liian pitkiä tarinoita. Jos kuvakirjassa on liikaa tekstiä, sitä ei voi lukea pienelle lapselle. Tai voi yrittää, mutta lapsi todennäköisesti venkoilee kärsimättömänä vieressä ja kyselee, voiko jo kääntää sivua. Koululaiset jaksaisivat kuunnella pitempiä tarinoita, mutta kuvakirja on (kuulemma) pikkuipanoiden kirja, eikä sovi enää isoille. Pieni lapsi tarvitsee tiiviin ja pienen tarinan ja sen Itkonen osaa ottaa huomioon.

3. Itkonen kirjoittaa hauskasti siitä, mikä lapsia kiinnostaa. Hän kirjoittaa leikkimisestä, sisaruksista, ystävyydestä, eläimistä ja kaikenlaisesta maailman kummallisten asioiden ihmettelystä. Hän riimittelee taitavasti ja kertoo pieniä ymmärrettäviä tarinoita usein elämän suurista asioista. Kaiken kukkuraksi hän osaa kirjoittaa hauskasti. Huumori vetoaa aikuisiin, mutta erityisesti se vetoaa lapsiin. Kun lapsilta kysyy, mikä teatteriesityksessä, elokuvassa tai kirjassa oli parasta, nousevat aina esiin ne hauskimmat kohdat. Itkonen osaa maustaa runonsa sopivalla annoksella lämmintä huumoria.

Jukka Itkosen Sanamaa: lastenrunoja (Kirjapaja 2012) on taattua laatua alusta loppuun. Erityismaininnan ansaitsevat Virpi Pennan kauniit ja värikkäät kuvat.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea lapsellesi lastenrunoja, jotka takuulla toimivat.

2. Jos haluat kääriä lapselle pakettiin lahjan, josta on iloa pitkäksi aikaa.

3. Jos haluat parantaa lapsen kielellisiä valmiuksia.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol Oates on onnistunut jälleen kerran! Sisareni, rakkaani (Otava 2012) on häikäisevän upea ja ahdistavan synkkä tarina erään onnettoman perheen täydellisestä tuhoutumisesta. Se on järisyttävä tarina siitä, mitä tapahtuu, kun vanhemmat haluavat toteuttaa omia toteutumattomia unelmia lastensa kautta. Se on karmea tarina siitä, mitä vanhempien totaalinen tunnekylmyys ja kyvyttömyys vanhemmuuteen lapsille aiheuttaa. Se on kauhistuttava tarina siitä, miten ulkoisen menestyksen tavoittelu menee kaiken edelle. Ja sen lisäksi se on piinaavan jännittävä tarina siitä, kuka murhasi Naperot jäällä debytantti –palkinnon voittajan, pikkuisen kuusivuotiaan jääprinsessan Bliss Rampiken.

Kasvuhormoneja, psykoterapiaa, huulikiiltoa, painontarkkailua, purentakiskoja, läimäytyksiä, aavekipuja, vaalennusaineita, yökastelua, mielialalääkkeitä, särkylääkkeitä, kainoa pakotettua hymyä  ja harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Siitä oli pienen taitoluistelijalupauksen elämä tehty. Surullista, puistattavaa ja oksettavaa.

Erityisen kammottavaksi Bliss Rampiken murhamysteerin ja perhehelvetin tekee se, että sillä on selvä esikuva oikeassa elämässä. Sievästi hymyilevä kiharapäinen lapsimissi JonBenet Ramsey löydettiin kotinsa kellarista murhattuna tapaninpäivänä 1996 ja tapaus on edelleen selvittämätön. Kauhun puistatukset vain lisääntyvät, jos erehtyy katsomaan äitimanageri/lapsimissi –ohjelmaformaatteja, joissa äidit verissä päin taistelevat keskenään saadakseen oman lapsensa palkintopallilla korkeimmalle.

Tämä karmiva tiiliskiven paksuinen tarina kerrotaan lukijalle Blissin isoveljen Skyler Rampiken sinne tänne poukkoilevalla (epäluotettavalla) kertojanäänellä. Tarinaa ryyditetään ”autenttisilla” kirjeillä, allekirjoituksilla ja alaviitteillä, joissa viittaillaan sekalaisesti aikaisempiin tai tuleviin tapahtumiin ja kommentoidaan ja korjataan varsinaista tekstiä. Lukija pysyy kyllä kärryillä, jos jaksaa keskittyä. Sen sijaan alaviitteiden pikkuruinen fonttikoko voi aiheuttaa lukuongelmia joillekin.

Tämä vaikuttava kirja vaatii sulattelua. Kun sen saa loppuun, ei hetkeen tee mieli aloittaa mitään uutta. Ja ensimmäiseksi haluaa halata hellästi omia lapsiaan.

Tartu tähän:

1. Jos inhoat helppoja ja kepeitä kirjoja ja haluat haastaa itsesi.

2. Jos pidät kirjoista, joissa käsitellään isoja asioita ja jotka panevat ajattelemaan.

3. Jos sinulla on aikaa paksulle ja hitaalle kirjalle.

Huom! Kirja saa tunnisteen tositapahtumia, sillä yhteys JonBenet Ramsayn murhaan on ilmeinen. Tarina itsessään on kuitenkin fiktiivinen.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

"Elspeth Noblin oli ollut vainaja jo melkein vuoden eikä vieläkään ollut aivan tajunnut pelin henkeä."

Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina (Gummerus 2010) alkaa, kun Elspeth Noblin kuolee. Hän on testamentannut koko omaisuutensa siskontyttärilleen, vaikkei ole koskaan edes tavannut heitä. Lisäksi testamenttiin sisältyy outo ehto: kaksostyttöjen on asuttava Elspethin talossa vuosi itsenäisesti ennen kuin saavat perinnön itselleen. Lähisukulaisvierailut taloon ovat ehdottomasti kielletty tuona aikana.

Koska Julia ja Valentina ovat laiskoja ja toimettomia parikymppisiä television töllöttäjiä, asuminen kahdestaan Lontoon keskustassa isossa hienossa talossa kuulostaa aivan mahtavalta idealta ja he suostuvat ilomielin omituiseen järjestelyyn. Talossa tytöt tutustuvat tätinsä lähipiiriin ja myös Elspethiin itseensä, sillä hän ei olekaan kuollut….

Keskeisessä osassa Hänen varjonsa tarinaa on Lontoo ja erityisesti Lontoossa sijaitseva Highgaten hautausmaa. (Niffeneggerin mielestä se on maailman coolein hautausmaa.) Kirjailija kietoo taitavasti monet erikoiset ja omalaatuiset ihmiset yhteen ja kehittelee tapahtumia heidän ympärillään hyvin verkkaiseen tahtiin. Hän saa yliluonnollisenkin tuntumaan niin luonnolliselta, että lukija huomaa alinomaa kysyvänsä itseltään: Miksei? Tämähän voisi olla totta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea kirjan, jossa tapahtuu kummia.

2. Jos pidät hitaista ja paksuista kirjoista.

3. Jos haluat matkakuumeen Lontooseen.

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

Aion tämän kevään aikana nostaa blogissani esiin uutuuksien lisäksi viime vuosien kirjallisia herkkupaloja. Kirjoja, jotka nousevat omilla listoillani parhaimpien joukkoon. Kirjoja, jotka vielä löytää kirjastoista, mutta jotka kirjakaupoista on ajat sitten putsattu pois uusien tieltä – kirjojen elinkaari kun on kaupallisella puolella niin kovin lyhyt. Pokkarin voit hyvällä tuurilla vielä löytää. Kirjastosta sen sijaan voit todennäköisesti noukkia nämä vanhat helmet mukaasi vaikka heti tänään ja jo illalla voit käpertyä sohvannurkkaan ja antaa tarinan viedä!

Vuonna 2010 olin ällikälllä lyöty italialaisen Paolo Giordanon kirjasta Alkulukujen yksinäisyys (WSOY 2010). Se on tarina kahdesta yksinäisestä: matemaattisesti lahjakkaasta ja sosiaalisesti kömpelöstä Mattiasta sekä itseään syömättömyydellä rankaisevasta Alicesta. He ovat syrjittyjä, omalla tavallaan omituisia ihmisiä, jotka kantavat mukanaan lapsuutensa traumaa. Mattia syyttää itseään kaksoissisarensa katoamisesta ja Alice on pakotettu lapsesta asti toteuttamaan ehdottoman isän ehdottomia vaatimuksia.

Giordano näyttää lukijalle raadollisesti sen, mitä vanhempien kohtuuttomat vaatimukset ja tunnekylmyys lapsiaan kohtaan voi aiheuttaa. Jos asioita ei koskaan käsitellä, voi ihminen kantaa syyllisyyden raskasta taakkaa koko elämänsä. Syyllisyyttä tapahtuneesta, johon on itse täysin syytön. Se on Alkulukujen yksinäisyydessä kaikkein surullisinta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea syvältä riipaisevan tarinan.

2. Jos inhoat pinnallisia aiheita.

3. Jos pidät mukaansa tempaavista ja tiiviisti otteessaan pitävistä tarinoista.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Kirjavuosi 2013 alkaa todella lupaavasti, sillä Milja Kauniston esikoisromaani Synnintekijä (Gummerus 2013) vei jalat altani. Synnintekijä on voimakas ja primitiivistä elinvoimaa uhkuva tarina pimeältä keskiajalta. Ajalta, jolloin naista pidettiin typeränä ja holtittomana, jota oli tiukasti kontrolloitava. Ajalta, jolloin synneistä rankaistiin vyötärölle sidotuilla nokkosvöillä tai polttorovioilla. Ajalta, jolloin homous oli synneistä suurimpia, mutta jota kuitenkin harjoitettiin erityisen yleisesti niiden keskuudessa, jotka siitä isoimpaan ääneen syntinä saarnasivat.

Synnintekijä kertoo Turun piispan Maunu Tavastin ottopojan pitkästä, vaivalloisesta ja käänteentekevästä ajasta pappiskoulutuksessa Pariisissa. Hän on kirjan alussa kirkon oppeihin vankkumattomasti uskova kirkasotsainen nuorukainen, mutta joutuu pian asettamaan oman uskonsa koetukselle. Olaus Magnuksen sisäinen taistelu himon, halun ja uskon välillä on kuvattu kirjassa hienovireisesti ja uskottavasti ja monta kertaa lukija joutuu hänen rinnallaan kysymään, kuka onkaan synnintekijöistä se suurin?

Hienosti kuvatun kasvutarinan lisäksi Kauniston kirjasta löyhähtää lukijan sieraimiin keskiajan saastaisen Euroopan ummehtunut lemu. Joka paikka on lian ja sonnan peitossa ja rahvas elää paiseineen ja epämuodostumineen himojensa vallassa täysin holtittomasti. Valtaapitävät kirkonmiehet pyrkivät piiskaamaan paheet pois muista, mutta omaa irstailua katsotaan läpi sormien. Pariisin kaupunki on kaikkea muuta kuin romantiikan satukaupunki. Se on Euroopan saastan keskus, eikä se suurin saasta löydykään kaduilta, vaan paksujen samettiverhojen takaa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät verevistä historiallisista romaaneista.

2. Jos et pelkää ronskia kieltä.

3. Jos haluat lukea kirjan tekijältä, josta takuulla vielä kuullaan.

Doris Lessing: Viides lapsi

"Meitä rangaistaan, siinä kaikki."

"Minkä takia?"

"Julkeudesta. Siitä että ajattelimme voivamme olla onnellisia."

Doris Lessingin Viides lapsi (Otava 1989/2007) kertoo Harrietista ja Davidista, tavallisesta ja huomaamattomasta pariskunnasta, joiden hartaimpana toiveena on saada suuri perhe. Mielellään jopa kuusi tai kahdeksan lasta. Jälkikasvunsa kanssa he sitten istuisivat suuren ruokapöydän ääressä ja loisivat toisiinsa katseen, pienen hymyn, jonka merkityksen toinen heti ymmärtäisi: katso kuinka onnellisia ja onnekkaita me olemme. Unelma alkaa käydä pikkuhiljaa toteen, sillä he saavat neljä hurmaavaa lasta. Viides lapsi muuttaa kaiken, eikä mikään palaa enää ennalleen.

Lessingin intensiivinen tarina erään perheen tuhoutumisesta saa aikaan puistattavan kylmiä väreitä. Lukija joutuu koko ajan puntaroimaan omaa asennettaan viidenteen lapseen, vanhempiin ja muihin lapsiin perheessä. Onko oikein uhrata yksi monen edestä? Vai onko parempi, että kaikki uhrautuvat yhden edestä? Joskus elämässä kaikki vaihtoehdot ovat vääriä. Yksi niistä pitää kuitenkin valita, eikä sen jälkeen voi enää tietää, minkälaiseen lopputulokseen joku toinen valinta olisi johtanut.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea sydäntä riipaisevan tarinan erään perheen kohtalosta.

2. Jos luulet, että kaikki Nobel-palkittu kirjallisuus on puuduttavan tylsää.

3. Jos haluat lukea intensiivisen tarinan, mutta sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.

Huom! Kirja saa tunnisteen psykologista jännitystä, koska tunnelma siinä on piinaavan painostava. Kirjaa ei kuitenkaan voi luonnehtia jännityskirjallisuudeksi.