Kuulin
paljon lukevalta ystävältäni, että Riitta Castrénin kirja
alkoholiriippuvuudesta kannattaa lukea, vaikkei olisikaan ongelmia alkoholin
kanssa.
Luettuani kirjan olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Vaikka
Läpivalaisu (2017 Gummerus) käsittelee Castrénin alkoholismia, se on loppujen
lopuksi paljon isompi tarina itsensä löytämisestä.
Castrén
teki pitkän uran toimittajana aikakauslehdissä. Hän ajautui juomaan, kun hänet
valittiin päätoimittajan sijaiseksi ja samoihin aikoihin moni vanhoista
työkavereista jäi eläkkeelle. Uudet nuoret työkaverit suhtautuivat häneen kuin
muinaisjäänteeseen ja hänen ideoitaan vähäteltiin. Työpaikan ilmapiiri muuttui
ahdistavaksi ja iltaisin oli lohduttavaa avata viinipullo ja tissutella paha
mieli pois.
Samaan
syssyyn Castrénin äiti sairastui syöpään, hänen paras ystävänsä myös ja
koirakin kuoli. Tuli lisää syitä juoda.
Mutta
vasta sitten, kun hänen isänsä kuoli, Castrén uskalsi kurkistaa lapsuuteensa ja
löysi lopulta ne varsinaiset syyt sille, miksi juuri hän koukuttui ja alkoi
juoda. Vaikka hänen lapsuusmuistonsa olivat pääsääntöisesti hyviä, hän olisi
herkkänä lapsena tarvinnut enemmän hellyyttä. Työ aina ensin, oli hänen äitinsä
motto. Sitä noudattamalla hän porskutti menemään ja se vei hänet pitkälle,
mutta teki hänestä liian vahvan, liian kiltin ja alttiin addiktiolle.
”Kun
vaistoaa paljon ja käy koko ajan ylikierroksilla, on vaaravyöhykkeessä.
Eläminen tuntosarvet ojossa on kuluttavaa --- ja jos ei kestä herkkyyttään eikä
osaa hengähtää sisäisen maailmansa kaaoksesta, voi sortua alkoholiin, joka
liennyttää olotilaa niin salakavalasti.”, hän kirjoittaa.
Castrénin
kirjasta näkee, että hän on toimittaja. Hän osaa rakentaa lukuihinsa sopivia
draaman kaaria ja koko kirja on rakennettu ammattitoimittajan ammattitaidolla.
Hän uskaltaa myös olla raadollisen rehellinen itseään kohtaan. Kaikki se, mitä
hän itsessään näkee, ei ole aina mukavaa katseltavaa ja silti hän uskaltaa
katsoa ja kertoa siitä. Hän ei itse pidä itseään mitenkään erityisen rohkeana
ihmisenä kirjoitettuaan tällaisen kirjan, mutta kyllä tämä minun mielestäni
hyvin rohkean naisen kirja on.
Toivottavasti
Läpivalaisu löytää tiensä myös niiden naisten yöpöydille, joita alkoholiaspekti
ei lähtökohtaisesti kiinnosta, sillä teos on niin paljon muutakin kuin pelkkä
kertomus alkoholiriippuvuudesta. Ennemminkin sitä voisi kuvailla vahvuuteen
sairastuneen naisen selviytymistarinaksi.
Ainoa
asia, mikä kirjassa häiritsi, oli se, että lukujen nimet oli kirjoitettu
pienellä. Se oli omituinen ratkaisu ja näytti hullunkuriselta, varsinkin kun
huutomerkit ja kysymysmerkit olivat toisessa päässä käytössä.
Tartu
tähän:
1.
Jos olet kiinnostunut riippuvuuksista ja niiden synnystä.
2.
Jos haluat lukea rohkean naisen selviytymistarinan.
3.
Jos olet joutunut työpaikkakiusatuksi.
