Tänä jouluna käperryin sohvannurkkaan konvehtirasian, punaviinilasin ja
Christiane F:n kanssa. Halusin lukea uunituoreen painoksen kirjasta, jonka
muistan edelleen elävästi teinivuosiltani. Rankka tarina huumekoukkuun jääneestä
saksalaistytöstä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen vuonna 1988 ja uudelleenlukukerran
jälkeen voin todeta, että kokemus oli vaikuttava myös vuonna 2015. (Sammakko,
suom. Anneli Vilkko-Riihelä).
Chistiane Felscherinow muutti 6-vuotiaana perheineen maalta Berliiniin.
Elettiin 1960-luvun loppua. Isällä oli suuret luulot itsestään ja elämän piti
muuttua loistokkaaksi suurkaupungissa. Toisin kävi. Menestystä ei tullut, arki
oli yhtä kärvistelyä ja Christiane alkoi viihtyä yhä enemmän kodin
ulkopuolella.
Christiane alkoi poltella hasista 12-vuotiaana. Sitten mukaan tulivat
pillerinmuotoiset piristeet ja rauhoittavat. Heroiinia hän kokeili ensimmäisen
kerran 13-vuotiaana. 14-vuotiaana hän tienasi huumerahoja myymällä itseään Zoon
metroasemalla. Christiane uskotteli itselleen, ettei hän jäisi koskaan koukkuun. Hän pystyisi lopettamaan milloin tahansa. Toisin kävi.
Christianen tarina huumehelvetistä on karmea. Jopa karmeampi kuin mitä
muistin. Narkkarien elämä pyörii ainoastaan seuraavan piikin ympärillä. Millään
muulla ei ole enää mitään väliä. Ystävät kuolevat ympäriltä yksi kerrallaan, ja
kuolemiin suhtaudutaan olan kohautuksella. Ai jaa. Sekin sitten kuoli.
Ällöttävintä osastoa kirjassa edustaa Chistianen hengailu prostituoituna.
Vanhat ukot kuolaavat alaikäisten perään ja Christianen on kavereineen
suostuttava monenlaiseen oksettavaan saadakseen rahaa heroiiniin. Turvallisinta
on liikkua pareittain, mutta aina välillä joku joutuu jonkun väkivaltaisen
hullun kynsiin.
Jo teinivuosinani muistan miettineeni, miten Christianen lopulta kävi.
Huumeasema Zoohan päättyy siihen, kun Christianen äiti passittaa tytön
lopullisesti pois Berliinistä ja Christianen elämä näyttäisi saavan uuden
suunnan. Pääsikö hän eroon huumeista? Miten hän selvisi reistailevan
terveytensä kanssa? Entä mitä kävi söpölle poikaystävälle Detlefille?
Näihin kysymyksiin tarjoaa vastauksen Christianen toinen kirja Minun
toinen elämäni (2015 Sammakko, suom. Anneli Vilkko-Riihelä), jossa hän kertoo
lukijalle elämästään Huumeasema Zoon jälkeen. Zoo oli valtava menestys ja nosti
Christianen suureksi julkkikseksi, jota media seurasi ja seuraa edelleen
herkeämättä. Julkisuus teki huumeista eroon pääsemisen vaikeaksi, sillä niissä piireissä
huumeita vasta vedettiinkin ja nyt Christianella oli sitä paitsi rahaa.
Minun toinen elämäni ei etene kronologisesti, vaan näyttää lukijalle
muutamia välähdyksiä sieltä täältä Christianen aikuiselämää. Pomppiva
eteneminen tekee kirjasta sekavan, eikä Christiane raota elämäänsä lukijalle
enää ihan joka suunnasta. Enimmäkseen kirja keskittyy Christianen todisteluun
siitä, että on koettanut olla mahdollisimman hyvä äiti pojalleen, joka
jouduttiin ottamaan huostaan 11-vuotiaana. Vähempikin todistelu olisi
riittänyt.
Jos Huumeasema Zoo shokeeraa lukijan, Minun toinen elämäni tekee surulliseksi.
Christiane ei päässyt koskaan eroon huumeista ja kantaa Saksan tunnetuimman
narkkarin leimaa lopun elämäänsä. Zoo oli edelleen vaikuttava, mutta jälkimmäisen olisi voinut jättää lukemattakin.
Tartu tähän (Huumeasema Zoohon):
1. Jos pidät tositarinoista.
2. Jos haluat tietää, miltä huumeiden käyttäminen tuntuu.
3. Jos et pelkää rankkoja kuvauksia.