keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Juha T. Hakala: Pääsykoeopas

“Syö. Lue. Nuku. Toista.”

Joulun jälkeen alkaa monissa perheissä hermoilu pääsykokeista, ja mitä pitemmälle kevät etenee sitä kireämmäksi tunnelma tiivistyy. Sisäänpääsy suosituimpiin oppiaineisiin on vaikeaa, eikä kaikilla vanhemmilla ole suinkaan varaa maksaa monien tuhansien eurojen valmennuskursseista.

Unelmiensa opiskelupaikasta haaveilevan nuoren urakkaa voi helpottaa pienemmälläkin investoinnilla. Juha T. Hakalan mainio Pääsykoeopas (2015 Talentum) valmentaa nuorta luku-urakkaan käytännönläheisesti ja kannustavasti ja auttaa pääsemään lähemmäs tavoitettaan. Pari kymppiä kirjakauppaan tai varaus kirjaston varausjonoon on pieni satsaus nuoren tulevaisuuteen.

Graduoppaastaan (1999 Gaudeamus) tuttu Hakala käy uudessa teoksessaan pääsykokeiden kimppuun. Hän pilkkoo uuvuttavan urakan sopiviksi haukkapaloiksi, jotta unelma opiskelusta kävisi helpommin toteen. Hakala tietää, mistä hän puhuu, sillä hän on työssään yliopistolla luotsannut eteenpäin satoja gradujensa kanssa kärvisteleviä opiskelijoita ja pääsykokeisiin pänttäämisestä ja lopputyön pusertamisesta löytyy monta yhteistä tekijää.

Heti alkuunsa Hakala osoittaa, ettei sisäänpääsemisellä ole juuri mitään tekemistä lahjakkuuden kanssa. Lahjakkuus voi oikeastaan olla monelle ansa. Jos on päässyt lukiosta läpi vihellellen, ei sama rento tekniikka taatusti avaa ovea jatko-opiskelupaikkaan. Pääsykokeet ovat veristä kamppailua ja sisään pääsevät sisukkaimmat. Toisin sanoen ne jotka ovat valmiita tekemään armotonta työtä peffalihakset puuduksissa. Myös positiivisella asenteella ja innostuneisuudella alaa kohtaan on osuutta asiaan.

Hakala opettaa pääsykokeisiin valmistautuvalle motivaationkaivelua, ajanhallintaa, tehokasta lukutekniikkaa ja sopivaa itsensä piiskaamista. Hän kulkee lukijan mukana koko uuvuttavan matkan: pääsykoekirjojen ensi avauksesta itse koetilanteeseen saakka. Hän kannustaa ja tsemppaa jatkamaan, mutta painottaa koko ajan sitä, ettei voi lopulta tehdä mitään opiskelupaikkaa havittelevan puolesta. Työ on tehtävä itse – Hakala vain potkii lempeästi eteenpäin.

Tartu tähän:

1. Jos pääsykokeet pelottavat.
2. Jos haluat vahvistusta opiskelupäätöksellesi.
3. Jos etsit sopivaa joululahjaa lukion päättävälle nuorelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti