Ryan Gattis: Vihan kadut

“

Kun mellakat alkoivat, säännöt menettivät merkityksensä.”

Ryan Gattisin hehkutettu Vihan kadut (2015 Like, suom. Ilkka Salmenpohja) alkaa tositapahtumista. Huhtikuun 29. päivänä vuonna 1992 Los Angelesissa leimahtaa viha. Mustan pikkurikollisen, Rodney Kingin, henkihieveriin pidätyksen yhteydessä hakanneet valkoihoiset poliisit vapautetaan syyttöminä. Päätöksen tekee kymmenhenkinen valamiehistö: kaikki valkoisia.

Todistusaineisto poliiseja vastaan on kiistaton, sillä tapahtumasta on olemassa video, josta näkyy selvästi, kuinka poliisit potkivat minuuttitolkulla maassa makaavaa puolustuskyvytöntä miestä. Vapauttava tuomio koetaan kohtuuttoman epäreiluksi, eivätkä mustat pidättele raivoaan. Valtavat mellakat alkavat ja täysin kaoottinen tilanne jatkuu kaupungissa viikon verran. Näistä päivistä kuvitteellinen, mutta tositapahtumiin pohjautuva Vihan kadut kertoo.

Jo ensimmäisen lyhyen luvun perusteella tietää lukevansa hemmetin hyvää teosta. Reilu parikymppinen Ernesto Vera vääntää työkseen tacoja ja säästää rahaa päästäkseen hommiin ihailemaansa sushiravintolaan. Mellakoiden aloituspäivänä hän lähtee kävelemään illalla kotiin ja joutuu matkalla hyökkäyksen kohteeksi. Ernesto hakataan kuoliaaksi ja sisko lähtee jenginsä kanssa syyllisten perään. Koston kierre alkaa, eikä kirjan ja mellakoiden päätyttyä mikään ole enää ennallaan.

Mellakat ovat päästäneet helvetin irti. Aluksi kadulle lähtevät mieltään osoittamaan tuomiosta raivostuneet, mutta pian siellä riehuvat kaikki. Päivien edetessä tilanne riistäytyy täysin käsistä, eikä kukaan ole enää turvassa. Loppujen lopuksi riehumisella ei ole enää mitään tekemistä Rodney Kingin tapauksen kanssa.

Jengiläiset huomaavat tilaisuutensa koittaneen, sillä sääntöjä ei enää ole. Jokaisella kaupungin poliisilla on nyt parempaa tekemistä kuin juosta jengitappelijoiden perässä ja jokainen jengiläinen, joka on jossain vaiheessa päässyt livahtamaan kuin koira veräjästä, pannaan nyt maksamaan teoistaan. Kaikki koston keinot otetaan käyttöön ja siksi kunnollinen Ernestokin pääsee hengestään.

Vihan kadut on vaikuttava tarina, joka porautuu sivu sivulta yhä syvemmälle sydämeen, eikä lukemisessa malttaisi millään pitää taukoa. Jokaisen luvun jälkeen kertoja vaihtuu ja ääneen pääsevät niin jengiläiset kuin hyökkäyksien kohteeksi joutuva palomies, omaisuuttaan asein puolustava kauppias sekä tohjoksi ammuttuja kokoon kursiva sairaanhoitaja.

Vaikka kertoja vaihtuu 17 kertaa, ei juonta ole lainkaan vaikea seurata. Samat henkilöt ilmestyvät esiin sivuhenkilöinä monessa kohtaa ja kaikkien tarinat kietoutuvat lopulta jollain tapaa yhteen. Gattis pitää ison henkilögalleriansa taitavasti hyppysissään ja lukija voi vain nojata nojatuolissaan taaksepäin ja nauttia tämän kynäniekan taituruudesta!

Vaikka Vihan kadut on täynnä verta, raivoa ja väkivaltaa, se on samalla hyvin koskettava tarina. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on kytenyt mustien lisäksi kaikissa muissakin etnisissä vähemmistöissä yhteiskunnan reunamilla ja moni kokee tilaisuutensa nyt tulleen. Ryan Gattis ei kuitenkaan asetu kenenkään puolelle. Hän vain näyttää tapahtumat sellaisina kuin ne olisivat voineet tapahtua. Lukija sen sijaan joutuu itse puntaroimaan, mikä oli oikein ja mikä väärin. Ja se onkin pirun vaikea tehtävä.

Huom! Joululahjavinkki! Lukemista harrastamattomat pojatkin innostuvat tästä kirjasta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea veret seisauttavasta tositapahtumasta.

2. Jos et kammoksu väkivaltaa.

3. Jos haluat ymmärtää amerikkalaisuuden pimeää puolta.