“
Kun mellakat alkoivat, säännöt
menettivät merkityksensä.”
Ryan Gattisin hehkutettu Vihan kadut (2015 Like, suom. Ilkka
Salmenpohja) alkaa tositapahtumista. Huhtikuun 29. päivänä vuonna 1992 Los
Angelesissa leimahtaa viha. Mustan pikkurikollisen, Rodney Kingin,
henkihieveriin pidätyksen yhteydessä hakanneet valkoihoiset poliisit
vapautetaan syyttöminä. Päätöksen tekee kymmenhenkinen valamiehistö: kaikki
valkoisia.
Todistusaineisto poliiseja vastaan on kiistaton, sillä tapahtumasta on
olemassa video, josta näkyy selvästi, kuinka poliisit potkivat minuuttitolkulla
maassa makaavaa puolustuskyvytöntä miestä. Vapauttava tuomio koetaan
kohtuuttoman epäreiluksi, eivätkä mustat pidättele raivoaan. Valtavat mellakat alkavat
ja täysin kaoottinen tilanne jatkuu kaupungissa viikon verran. Näistä päivistä kuvitteellinen,
mutta tositapahtumiin pohjautuva Vihan kadut kertoo.
Jo ensimmäisen lyhyen luvun perusteella tietää lukevansa hemmetin hyvää
teosta. Reilu parikymppinen Ernesto Vera vääntää työkseen tacoja ja säästää
rahaa päästäkseen hommiin ihailemaansa sushiravintolaan. Mellakoiden
aloituspäivänä hän lähtee kävelemään illalla kotiin ja joutuu matkalla
hyökkäyksen kohteeksi. Ernesto hakataan kuoliaaksi ja sisko lähtee jenginsä
kanssa syyllisten perään. Koston kierre alkaa, eikä kirjan ja mellakoiden
päätyttyä mikään ole enää ennallaan.
Mellakat ovat päästäneet helvetin irti. Aluksi kadulle lähtevät mieltään
osoittamaan tuomiosta raivostuneet, mutta pian siellä riehuvat kaikki. Päivien
edetessä tilanne riistäytyy täysin käsistä, eikä kukaan ole enää turvassa.
Loppujen lopuksi riehumisella ei ole enää mitään tekemistä Rodney Kingin
tapauksen kanssa.
Jengiläiset huomaavat tilaisuutensa koittaneen, sillä sääntöjä ei enää
ole. Jokaisella kaupungin poliisilla on nyt parempaa tekemistä kuin juosta jengitappelijoiden
perässä ja jokainen jengiläinen, joka on jossain vaiheessa päässyt livahtamaan
kuin koira veräjästä, pannaan nyt maksamaan teoistaan. Kaikki koston keinot
otetaan käyttöön ja siksi kunnollinen Ernestokin pääsee hengestään.
Vihan kadut on vaikuttava tarina, joka porautuu sivu sivulta yhä
syvemmälle sydämeen, eikä lukemisessa malttaisi millään pitää taukoa. Jokaisen
luvun jälkeen kertoja vaihtuu ja ääneen pääsevät niin jengiläiset kuin
hyökkäyksien kohteeksi joutuva palomies, omaisuuttaan asein puolustava kauppias
sekä tohjoksi ammuttuja kokoon kursiva sairaanhoitaja.
Vaikka kertoja vaihtuu 17 kertaa, ei juonta ole lainkaan vaikea seurata.
Samat henkilöt ilmestyvät esiin sivuhenkilöinä monessa kohtaa ja kaikkien
tarinat kietoutuvat lopulta jollain tapaa yhteen. Gattis pitää ison
henkilögalleriansa taitavasti hyppysissään ja lukija voi vain nojata
nojatuolissaan taaksepäin ja nauttia tämän kynäniekan taituruudesta!
Vaikka Vihan kadut on täynnä verta, raivoa ja väkivaltaa, se on samalla
hyvin koskettava tarina. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on kytenyt mustien lisäksi
kaikissa muissakin etnisissä vähemmistöissä yhteiskunnan reunamilla ja moni
kokee tilaisuutensa nyt tulleen. Ryan Gattis ei kuitenkaan asetu kenenkään
puolelle. Hän vain näyttää tapahtumat sellaisina kuin ne olisivat voineet
tapahtua. Lukija sen sijaan joutuu itse puntaroimaan, mikä oli oikein ja mikä
väärin. Ja se onkin pirun vaikea tehtävä.
Huom! Joululahjavinkki! Lukemista harrastamattomat pojatkin innostuvat tästä kirjasta.
Tartu tähän:
1. Jos haluat lukea veret seisauttavasta tositapahtumasta.
2. Jos et kammoksu väkivaltaa.
3. Jos haluat ymmärtää amerikkalaisuuden pimeää puolta.
Suolenpätkistä huolimatta saat tämänkin kuulostamaan hyvin kiinnostavalta. Ehkä se olisi kirjana kuitenkin heikkohermoisellekin mahdollinen, paremmin kuin siis katsottuna, roiskeet naamalla.
VastaaPoistaHei Leena,
PoistaVaikka kirjassa on paljon kauheuksia, niillä ei mässäillä. (Minäkään en lähtökohtaisesti pidä kovin verisistä teoksista). Raakuus ei siis ole tässä teoksessa tarkoitushakuista, vaan Gattis ikään kuin raportoi tapahtumista sellaisina kuin ne tapahtuivat. Koskettava tarina ja moraaliset pohdinnat, joiden valtaan lukija joutuu, nousevat kuitenkin pääosaan ja siksi heikkohermoinenkin voi tämän hyvin lukea. Kokeile ihmeessä! Ensimmäinen pieni luku on kyllä tosi raju, mutta jatka eteenpäin siitä huolimatta :)