maanantai 8. syyskuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Viime aikoina mikään kirja ei ole temmannut kunnolla mukaansa. Ei koukuttanut. Ei kiinnostanut. Yöpöydälläni on ollut käväissyt kaikenlaista kirjallisuutta: takuuvarmojen tekijöiden laatutavaraa ja uusien lupaavien aloittelijoiden teoksia. Kaikki olen hylännyt ja kiikuttanut takaisin kirjastoon. Ehkä joskus myöhemmin, jossain toisessa mielentilassa palaan niihin uudelleen.

Sitten yöpöydälleni ilmestyi Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (2014 Otava) ja olin myyty. Ahmaisin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja loppuun päästyäni olisin halunnut aloittaa heti uudelleen alusta. Jugoslaviasta Suomeen muuttaneen nuoren albaanimiehen pakahduttava elämäntarina tuntui luissa ja ytimissä saakka ja vieläkin värisyttää.

Kissani Jugoslavia kertoo Bekimin elämästä Suomessa, jonne hän vanhempineen ja sisaruksineen pakenee Jugoslavian sotaa. Uuteen maahan on vaikea sopeutua, eikä elämä ole ollenkaan sellaista kuin he ovat etukäteen kuvitelleet. Eikä elämä näytä muuttuvan uudessa kotimaassa vuosien mittaan yhtään paremmaksi, vaikka he mitä tekevät. Opiskelu, kielen opettelu ja muu uurastus eivät johda mihinkään, sillä heidät on tuomittu olemaan aina ja ikuisesti ulkopuolisia.

Bekimin nykyaikaan sijoittuvan elämäntarinan rinnalla kuljetetaan hänen äitinsä Eminen tarinaa, joka alkaa Jugoslavian köyhältä maaseudulta ennen maan hajottavaa sotaa. Isä naittaa Eminen miehelle, josta tytär on nähnyt vain vilauksen. Mies lupaa olla Eminelle hyvä, mutta toisin käy, kuten lukija alusta saakka aavistelee.

Kirjan keskiöön nousee Bekimin ja hänen julman ja etäisen isänsä suhde. Isä Bajram joutuu häpeäkseen huomaamaan, ettei pysty uudessa kotimaassaan enää toimimaan ja olemaan entiseen tapaan. Ulkopuolisille hän on pelkkä nobody ja omien lastenkin silmissä hänen albaaniperinteisiin nojaava auktoriteettinsa alkaa rakoilla.

Bekim vasta hukassa onkin. Isästä ei ole minkäänlaiseksi esikuvaksi, eikä Bekimkään tunnu löytävän oikeaa paikkaa uudessa kotimaassaan. Kaverikseen hän ottaa lopulta ison boan, vaikka on lapsena pelännyt käärmeitä kuollakseen. Valtava kuristajakäärme kietoutuu  Bekimin vartalon ympärille aina vain tiukemmin. Samanaikaisesti yhä kuristavammaksi käy Bekimin ahdistus.

Realistisen riipaiseva tarina isän ja pojan vaikeasta suhteesta saa maagista lisäväriä, kun mukaan ujutetaan myös puhuva kissa. Bekim tapaa raidallisen kissan sattumalta baarissa ja tuo omituinen otus kietoo Bekimin hetkessä tassujensa ympärille. Paljastaako tylysti mustavalkoisia totuuksia laukova kissa ovelasti jotain meistä suomalaisista vai onko hän vain Bekimin sisäinen ääni, joka kärjistämällä saa Bekimin lopulta murtautumaan irti menneisyyden kahleista? Sitä kysymystä olisi hedelmällistä pohtia porukalla ja siksi Kissani Jugoslavia on oivaa monitulkintaista luettavaa lukupiireihin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tutustua esikoiskirjailijaan, josta vielä kuullaan.
2. Jos haluat lukea riipaisevista ihmiskohtaloista.
3. Jos inhoat yksiselitteisiä ja kliseisiä tarinoita.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.