Viime
aikoina mikään kirja ei ole temmannut kunnolla mukaansa. Ei koukuttanut. Ei
kiinnostanut. Yöpöydälläni on ollut käväissyt kaikenlaista kirjallisuutta:
takuuvarmojen tekijöiden laatutavaraa ja uusien lupaavien aloittelijoiden
teoksia. Kaikki olen hylännyt ja kiikuttanut takaisin kirjastoon. Ehkä joskus
myöhemmin, jossain toisessa mielentilassa palaan niihin uudelleen.
Sitten
yöpöydälleni ilmestyi Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (2014 Otava) ja olin
myyty. Ahmaisin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja loppuun päästyäni olisin
halunnut aloittaa heti uudelleen alusta. Jugoslaviasta Suomeen muuttaneen
nuoren albaanimiehen pakahduttava elämäntarina tuntui luissa ja ytimissä saakka
ja vieläkin värisyttää.
Kissani
Jugoslavia kertoo Bekimin elämästä Suomessa, jonne hän vanhempineen ja
sisaruksineen pakenee Jugoslavian sotaa. Uuteen maahan on vaikea sopeutua, eikä
elämä ole ollenkaan sellaista kuin he ovat etukäteen kuvitelleet. Eikä elämä
näytä muuttuvan uudessa kotimaassa vuosien mittaan yhtään paremmaksi, vaikka he
mitä tekevät. Opiskelu, kielen opettelu ja muu uurastus eivät johda mihinkään,
sillä heidät on tuomittu olemaan aina ja ikuisesti ulkopuolisia.
Bekimin
nykyaikaan sijoittuvan elämäntarinan rinnalla kuljetetaan hänen äitinsä Eminen
tarinaa, joka alkaa Jugoslavian köyhältä maaseudulta ennen maan hajottavaa
sotaa. Isä naittaa Eminen miehelle, josta tytär on nähnyt vain vilauksen. Mies
lupaa olla Eminelle hyvä, mutta toisin käy, kuten lukija alusta saakka
aavistelee.
Kirjan
keskiöön nousee Bekimin ja hänen julman ja etäisen isänsä suhde. Isä Bajram
joutuu häpeäkseen huomaamaan, ettei pysty uudessa kotimaassaan enää toimimaan
ja olemaan entiseen tapaan. Ulkopuolisille hän on pelkkä
nobody ja omien lastenkin silmissä hänen albaaniperinteisiin nojaava
auktoriteettinsa alkaa rakoilla.
Bekim
vasta hukassa onkin. Isästä ei ole minkäänlaiseksi esikuvaksi, eikä Bekimkään
tunnu löytävän oikeaa paikkaa uudessa kotimaassaan. Kaverikseen hän ottaa
lopulta ison boan, vaikka on lapsena pelännyt käärmeitä kuollakseen. Valtava
kuristajakäärme kietoutuu Bekimin vartalon ympärille aina vain tiukemmin.
Samanaikaisesti yhä kuristavammaksi käy Bekimin ahdistus.
Realistisen
riipaiseva tarina isän ja pojan vaikeasta suhteesta saa maagista lisäväriä, kun
mukaan ujutetaan myös puhuva kissa. Bekim tapaa raidallisen kissan sattumalta
baarissa ja tuo omituinen otus kietoo Bekimin hetkessä tassujensa ympärille. Paljastaako
tylysti mustavalkoisia totuuksia laukova kissa ovelasti jotain meistä
suomalaisista vai onko hän vain Bekimin sisäinen ääni, joka kärjistämällä saa
Bekimin lopulta murtautumaan irti menneisyyden kahleista? Sitä kysymystä olisi
hedelmällistä pohtia porukalla ja siksi Kissani Jugoslavia on oivaa
monitulkintaista luettavaa lukupiireihin.
Tartu
tähän:
1.
Jos haluat tutustua esikoiskirjailijaan, josta vielä kuullaan.
2.
Jos haluat lukea riipaisevista ihmiskohtaloista.
3.
Jos inhoat yksiselitteisiä ja kliseisiä tarinoita.
Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.