Toisinaan
elämässä tulee hetkiä, jolloin ei jaksa lukea mitään haudanvakavaa. Sellaisessa
tilanteessa toimii hyvin vaikkapa Mikko Kalajoen uutuus Miesmuisti (2016 WSOY).
Hulvaton tarina sai ainakin minut nauramaan ja viihtymään sohvannurkassa
viimeiselle sivulle saakka.
Miesmuistin
päähenkilönä sinnittelee nelikymppinen Arto Tiensuu. Hän työskentelee
markkinointitoimistossa vanhan koulukaverinsa alaisena ja pyörii muutenkin
kouluajoilta tutuissa porukoissa.
Arto
on hukassa. Työpaikalla hänen ohitseen kiilaavat parikymppiset diginatiivit,
eikä pomokaan enää oikein jaksa uskoa Arton vanhanaikaisiin ideoihin. Töissä
hän sentään vielä jotenkuten pärjää, toisin kuin kotonaan. Siellä pitää jöötä
vaimo Pälvi, joka on ärsyttävin naishahmo, johon olen minkään kirjan sivuilla
pitkään aikaan törmännyt.
Pälville
ei kelpaa kerrassaan mikään. Arto puhuu väärin, tekee kaiken väärin. Pälvi mäkättää
Artolle aamusta iltaan ja miesparka yrittää epätoivoisesti toteuttaa kaikki
Pälvin päähänpinttymät remontoitavan omakotitalon skandinaavista henkeä
huokuvasta ilmeestä pehmeänjämäköihin lastenkasvatusmetodeihin. Mutta teki Arto
mitä tahansa, Pälvi on tyytymätön.
”Nykyään aamut alleviivaavat omaa
riittämättömyyttäni. Ne edustavat tietoisuutta liian lyhyistä päivistä, liian
pitkistä listoista ja liian monista asioista, jotka tajuaa kahdeksantoista tai
kahdenkymmenen tunnin kuluttua takaisin vaakatasoon päästessään edelleen
tekemättömiksi.”
Arto
kokkaa, pyykkää, nukuttaa lapset, niistää nenät ja siivoaa oksennukset. Pälvi liehuu
illat milloin missäkin pippaloissa tai ottaa muuten omaa aikaa, jonka hän on
tietenkin ansainnut, koska arki Arton kanssa on niin tavattoman työlästä. Pälvi
jatkaa sättimistään ja lopulta Arton päässä naksahtaa.
Kalajoki
kertoo päähenkilönsä kurjasta elämästä niin humoristisesti, että on pakko
nauraa, vaikkei Arton ahdinko mikään naurun asia ole. Kirjan dialogi on
nasevaa, eikä hauskuus synny ärsyttävistä sananmuunnoksista, vaan tilanteista, ihmisten
erilaisuudesta ja tarkkanäköisistä nykyelämän havainnoista.
Kirjaa
lukiessa alkaa pakostikin miettiä sitä, miten kohtuuttomia me naiset joskus
miehiltämme vaadimme.
”Naisia on vaikea miellyttää. Pitää
olla huomaavainan ja mukava, mutta ei kuitenkaan liikaa, täytyy olla hiukan
kovis ja vähän renttu, mutta silti vastuuntuntoinen ja ryhdikäs. Pitää tuoda
esiin herkkää ja runollista puoltaan, mutta samaan aikaan on oltava miehekäs,
sopivan karvaisella ja lihaksikkaalla ja grillihiilen tuoksuisella tavalla.
Täytyy avata ovia, mutta välillä paiskoa niitä.”
Miten
kukaan tuohon pystyy? Riittäisikö vähempikin?
Tartu
tähän:
1.
Jos pidät hyvästä huumorista.
2.
Jos suomalaisen nykymiehen elämä kiinnostaa sinua.
3.
Jos tragikomedia on sinun lajisi.
Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.