torstai 30. tammikuuta 2014

Vikas Swarup: Nuoren naisen koetukset


Intialaisen liikeimperiumin pääjohtaja haluaa seuraajakseen Sapna Sinhan, nuoren elektroniikkaliikkeen myyjättären. Rahavaikeuksissa kieriskelevä Sapna myöntyy vastahakoisesti pyyntöön, vaikka epäilee miestä luihuksi huijariksi. Nimitykseen liittyy kuitenkin yksi ehto: Sapnan on selviydyttävä kunnialla seitsemästä koitoksesta, jotka elämä hänen eteensä heittää. Vasta sen jälkeen imperiumi on hänen.

Slummien miljonäärillä maailman valloittanut Swarup hurmaa jälleen kertojanlahjoillaan. Nuoren naisen koetukset (2013 WSOY, suom. Raimo Salminen) nappaa lukijan tiukkaan otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja Sapnan uskomattomat seikkailut kaoottisessa Intiassa koukuttavat, vaikka juoni osoittautuu jo lähtökohtaisesti täysin epäuskottavaksi.

Nuoren naisen koetukset on helppolukuinen ja kepeä tarina, jonka parissa viihtyy, jos vain päättää olla piittaamatta kaikista epäuskottavista käänteistä. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja loppua kohden kiihtyvällä tahdilla. Nopeatempoisten lukuromaanien ystävä on varmasti mielissään, mutta minä olisin kaivannut jo vähän malttia. Hidastamalla tahtia ja karsimalla rönsyilevää juonta kirjasta olisi saanut napakamman ja paremman. Mutta tällaisenaankin se varmasti vetoaa moniin hyvän tarinan ystäviin.

Huom! Nuoren päähenkilön ansiosta kirja sopii hyvin jo yläkouluikäiselle ja saattavatpa esimiehet ja johtajatkin oppia tarinan myötä jotain tärkeää.

Tartu tähän:

1. Jos pidät nopeatempoisista tarinoista.
2. Jos haluat sukeltaa Intian värikkääseen elämänmenoon.
3. Jos vakava korkeakirjallisuus ei juuri nyt kiinnosta.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Juha Wikström: Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle


Viimeisen viiden vuoden aikana olen kahlannut läpi lukemattomia markkinointiopuksia. Paksuja tiiliskiviä ja ohuita täsmäoppaita. Kotlerin ja muiden gurujen klassikkoteoksia. Itseoppineiden menestyjien kokemuslähtöisiä opuksia. 

Sekaan on mahtunut käytännönläheisiä täsmäteoksia sekä teoreettisia tutkimuksia, joissa viitekehys on laaja. Valitettavasti joukossa on ollut myös luvattoman paljon (yleensä nuorten jolppien kirjoittamia) teoksia, joiden business-jargonia vilisevästä sisällöstä ei suomen kielen maisterikaan ota selvää.

Onneksi Juha Wikströmin Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle (2013 Myllylahti) ei lukeudu jälkimmäisiin, vaan on oikeasti hyvä kirja markkinoinnista. Wikström ei yritä osoittaa asiantuntemustaan piiloutumalla käsittämättömään käsiteviidakkoon, vaan kirjoittaa lukijalähtöisesti ja selkeän yksinkertaisesti. Todellinen asiantuntija ymmärtää, että markkinoinnissa on loppujen lopuksi kyse hyvin yksinkertaisista asioista, jotka voi myös ilmaista yksinkertaisesti.

Wikström haluaa kirjassaan ennen kaikkea auttaa yrittäjää sisäistämään, että markkinointi kuuluu saumattomasti yrityksen jokapäiväiseen toimintaan. Hän kannustaa kehittymään tuotelähtöisyydestä aitoon ja kokonaisvaltaiseen asiakaslähtöisyyteen. Yrityksen tehtävänä kun on tuottaa arvoa asiakkailleen ja siksi asiakkaat olisi syytä pitää mielessä ihan kaikessa - työntekijöiden pukeutumisesta nettisivujen navigointilogiikkaan saakka. 

Onnistunut markkinointi lähtee vain ja ainoastaan liikkeelle yrityksen tehtävästä eli siitä perimmäisestä syystä, miksi ylipäätään ollaan olemassa. Valitettavan usein suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa ydintehtävä tuntuu olevan epäselvä tai kateissa kokonaan. Näin ollen on mahdotonta suunnistaa oikeaan suuntaan. Jos et tiedä, oletko menossa Tampereelle vai Turkuun, et voi valita kulkuneuvoa, etkä oikeaa moottoritietä, vaan jäät suhaamaan kehä kolmosta edes takaisin. 

Wikströmin kirja tiivistää hyvällä tavalla markkinoinnin tärkeimmät pointit yksien kansien sisään. Hän kannustaa niin noviisia kuin vanhaa konkariakin pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, mitä voisimme tehdä paremmin. Asiakkaan näkökulmasta voi todeta, että paljon olisi parannettavaa.

Erityismaininta on annettava kirjan kustantajalle Myllylahdelle, joka noudattaa kustantamansa kirjan oppeja ja on lanseerannut nerokkaan Tunnin kirja –kirjasarjan. Ajanpuute on nykyihmisen suurimpia vitsauksia ja nimellään nämä kirjat osoittavat kiireiselle lukijalle: Katso! Tämä teos on nopealukuinen, joten sinäkin ehdit! 

Tunnin pystyy kalenteristaan raivaamaan kuka tahansa. Toivottavasti mahdollisimman moni uhraisi sen Wikströmille.

Tartu tähän:

1. Jos suunnittelet oman yrityksen perustamista.
2. Jos haluat kehittää paikalleen jämähtänyttä liiketoimintaasi paremmaksi.
3. Jos olet esimies tai alainen millä tahansa alalla.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pekka Matilainen: Kupoli


En odottanut suuria Pekka Matilaisen kirjalta Kupoli (2013 Atena). Luulin, että kyseessä olisi jälleen kerran yksi epätoivoinen yritys imitoida Dan Brownin aloittamaa historiallisten jännityskirjojen sarjaa. Kadonneita käsikirjoituksia, salaperäisiä lahkoja, mystisiä symboleja ja rajuja takaa-ajokohtauksia vanhojen kaupunkien kapeilla kujilla. Epäuskottavia juonenkäänteitä, huonoa kömpelöä kieltä ja kaiken kruununa Robert Langdoniakin ärsyttävämpi päähenkilö. Ei kiitos enää yhtään sellaista.

Onneksi sain ravistettua ennakkoluuloisen pääkoppani uuteen asentoon ja luin Matilaisen Kupolin. Olin yllättynyt ja ihmeissäni. Vaikka Matilainen rakentaa historiallisen jännärinsä samoista aineksista kuin Dan Brown, hän tekee sen hillitysti ja uskottavammin. Silti hän onnistuu tempaamaan lukijan mukaansa 1400-luvun Firenzen elämänmenoon ja pitämään jännityksenkin yllä.

Kupoli kertoo tarinan Antonio Loschista, joka alkaa renessanssiajan Firenzessä auttaa murhasta vankilaan passitettua vanhaa ystäväänsä ja selvittää  samalla kadonneen käsikirjoituksen arvoitusta. Apurina Loschilla on nuori poika Pikku-Toni, joka tarkkanäköisyys osoittautuu korvaamattomaksi avuksi mysteerin ratkaisussa. Lukija tutustuu tarinan edetessä Brunellescin keskeneräisiin rakennustöihin Firenzessä, Medicin sukuun ja satojen vuosien takaiseen arkielämään ja oppii samalla huomaamattaan hivenen historiasta.

Matilainen onnistuu välttämään kirjassaan kaksi historiallisen romaanin pahinta karikkoa. Hän ei korosta omaa tietämystään liiaksi liimailemalla pitkiä historialuentoja tarinaansa, vaikkei ihan täysin pysty luennointia välttämäänkään. Toiseksi hänen henkilögalleriansa ei ole uuvuttavan laaja (ja sekava) ja näin ollen väsynytkin lukija pysyy hyvin kärryillä.

Matilainen kirjoittaa selkeästi ja pitää rauhallisen tahdin tarinassaan alusta loppuun. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tai kielellistä taidokkuutta arvostava lukija todennäköisesti pettyy, mutta muut voivat hyvinkin uppoutua Matilaisen tarinankerrontaan. Kupoli on ihan kelpo historiallinen jännäri.

Tartu tähän:

1. Jos pidät historiallisista romaaneista ja haluat oppia uutta.
2. Jos et jaksa juuri nyt keskittyä monimutkaisiin juonenkäänteisiin ja vaikeaselkoiseen kieleen.
3. Jos Italia on intohimosi.

torstai 16. tammikuuta 2014

Elif Shafak: Kunnia


”Minun täytyi kertoa tarina, vaikka vain yhdelle ihmiselle. Minun täytyi lähettää tarina johonkin maailmankaikkeuden kolkkaan, jossa se voisi leijailla vapaana pois meidän luotamme. Olin sen äidille velkaa, tämän vapauden. Ja minun täytyi saada se valmiiksi tänä vuonna. Ennen kuin se mies vapautettiin vankilasta.”

Miten kirjoittaa kirjasta, josta on pitänyt niin paljon, että tekisi mieli aloittaa alusta heti uudestaan? Miten kuvailla tarinaa, joka teki niin suuren vaikutuksen, etteivät mitkään superlatiivit tunnu riittävän? Miten kirjoittaa Elif Shafakin Kunniasta (2013 Gummerus, suom. Maria Erämaja), joka kerrassaan hurmasi ja vei mukanaan?

Shafakin teos on vaikuttava tarina kolmen sukupolven kurdinaisista vanhoillisella Turkin maaseudulla ja myöhemmin länsimaalaisuuden ytimessä Lontoossa. Se on tarina kunniasta, häpeästä ja ikiaikaisista perinteistä, joihin jotkut maailman muuttuessa takertuvat tiukasti ja toiset taas yrittävät epätoivoissaan rimpuilla irti.

Vanhassa kurdiperinteessä kunnia on varattu miehelle ja häpeä naiselle. Mies, jolta on viety kunnia, on täysi nolla. Häntä ei puhutella, ei kuunnella, ei katsota silmiin. Kunnian palauttaminen onnistuu, jos mies hoitaa pois häpeän aiheuttajan. Nainen, joka häpäisee pahasti sukunsa, on yhteisölleen kuollut, eikä häpeällistä tekoa voi hyvittää kuin kuolemalla. Yksinkertaista ja selkeää ja samalla niin karmivaa. 

Shafakin tarinointi soljuu eteenpäin sujuvasti ja se on hyvin käännetty. (Mahtaako suomentaja Maria Erämaja olla runoilija Anjan sukua?). Kirjassa on kiva eri aikatasoissa liikkuva rakenne ja välillä vihjaillaan koukuttavasti tulevasta. Loppukin pääsee yllättämään. Kunnia on lukuromaanien aatelia ja siinä kategoriassa yksi parhaista koskaan lukemistani.


Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea sydäntä riipaisevan tarinan rohkeista naisista.
2. Jos naisen asema maailmassa kiinnostaa sinua, muttet halua ahdistua liikaa.
3. Jos haluat viihtyä.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Pekka Hiltunen: Iso


Reilusti lihavan ihmisen on usein hankala liikkua sulavasti, me vaapumme ja tömähtelemme. Mutta se ei ole vaikeinta, vaikeinta on liikkua niin, ettei häiritsisi muiden mielenrauhaa ulkomuodollaan.”

Anni Kantto on iso nainen. Reilusti ylipainoinen. Lihava, lehmä, läski, tynnyri, tankkeri, löllö, pulla, sotanorsu, läskiperse. Lihavaa ihmistä ei mukavilla sanoilla kutsuta ja Anni on kuullut elämänsä aikana ne kaikki. Tutut ja tuntemattomat katsovat oikeudekseen puuttua Annin painoon, sillä lihava ihminen on nykymaailmassa kommenttivapaata riistaa, josta kuka tahansa saa tölväistä mitä tahansa.

Annilla itsellään ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa painonsa kanssa. Lihava nainen, joka haluaakin olla lihava? Reilusti pyylevä ihminen, jonka terveydentilassa ei (muka) ole mitään häikkää? Tuhti nainen, joka haluaa kyseenalaistaa länsimaisen laihdutusvimman ja ulkonäkökeskeisyyden? Siinäpä sitä olisikinkin pureksittavaa ulkopuolisille, jos toisineläjänä itseään pitävä Anni vain uskaltaisi puhua suunsa puhtaaksi. Palopuhettaan lihavien ihmisten puolesta hän on harjoitellut peilin edessä jo pitkään ja kun hän vihdoin sanoo suorat sanat, ei mikään ole hänen elämässään enää ennallaan.

Pekka Hiltunen nostaa ison kissan pöydälle kirjassaan Iso (2013 WSOY). Hän näyttää lukijalle, millaista on elää lihavana tässä ajassa, jossa kaikki tuntuu pyörivän ulkonäön ympärillä. Eikä minkä tahansa ulkonäön, vaan tietyn hyvin kapeaksi määritellyn ulkomuodon ympärillä. Lihavuus ei siihen muottiin sovi.

Hiltunen on seurannut kirjaansa varten tarkasti lihavuuskeskustelua ja haastatellut reilusti ylipainoisia naisia heidän kokemuksistaan ja saanut sen ansiosta tarinansa hyvin todentuntuiseksi. Törkeän huutelun, kiusaamisen ja syyllistämisen lisäksi jotkut esimerkit  lihavien kaltoinkohtelusta tuntuvat suorastaan käsittämättömiltä. Potkut kahvilatyöstä vääränlaisen ulkonäön vuoksi. Tavallisen flunssadiagnoosin sijaan ravinto- ja kuntoiluohjeita lääkäriltä. Vuokraisäntä, joka kieltäytyy vuokraamasta läskille, kun vettä kuluu ison ruhon pesemiseen enemmän kuin laihan. Huh huh. Isojen kohtaama ilkeys ja epäoikeudenmukaisuus järkyttävät.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea koskettavan tarinan naisesta, joka halusi vain olla oma iso itsensä.
2. Jos pidät mukaansa tempaavista yhteiskunnallisista tarinoista.
3. Jos haluat lukea silmiä avaavan kirjan lihavuudesta ja ulkonäkökeskeisyydestä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Paula Hahtola: Aita


Paula Hahtolan Aita (2013 Atena) on aina puoleen väliin saakka niitä kirjoja, joissa ei tapahdu juuri mitään ja siitä huolimatta tarina pitää otteessaan. Eläkeikäinen nainen vuokraa kotitalonsa vuodeksi ja lähtee itse pieneen vaatimattomaan hotelliin asumaan.

Naisen tarkoituksena on löytää itsensä uudelleen – niin kliseisesti hän lukijalle ilmoittaa, mutta itsetutkiskelun sijaan hän huomaa tarkkailevansa hotellin muita harvalukuisia asukkaita ja erityisesti hotellin omistajapariskuntaa. Nainen syö, nukkuu, kävelee rannalla, auttelee puutarhassa, kirjoittaa sanoja vihkoonsa. Tylsää, voisi joku vauhdikkaaseen kerrontaan tottunut todeta. Viehättävää, sanon minä.

Puolessa välissä juoni muuttuu hiukan vauhdikkaammaksi, kun ajassa palataan taaksepäin ja nainen ryhtyy kertomaan lukijalle elämäntarinaansa. Pikku hiljaa lukijalle selviää, miksi nainen halusi irrottaa itsensä kaikesta menneestä ja alkupuolen vajaaksi jäänyt kuva täydentyy.

Hahtolan kerronta on hidastempoista ja viipyilevää. Hän kirjoittaa tarkasti, niukasti ja tunnelmoiden. Vanhenevan naisen mietteet maailmasta, omista elämänvalinnoistaan ja valitsematta jättämisistään tuntuvat oikeilta, aidoilta. Hahtolan romaani on viehkeässä hitaudessaan virkistävää vaihtelua kirjoille, joissa sattuu ja tapahtuu koko ajan niin kauheasti. Hyvä lukuelämys voi syntyä näinkin vähistä aineksista.

Tartu tähän:

1. Jos vauhdikkaat juoniromaanit tympivät sinua.
2. Jos haluat lukea tarinan tavallisen naisen tavallisesta elämästä.
3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle tiiliskivelle.