John Branch: Tappelija

Suomen pikkuleijonien voitonjuhlien jälkeen voi lätkäfanikin innostua lukemaan lajista enemmän ja silloin kannattaa tarttua tähän John Branchin kirjaan Tappelija (2015 Siltala, suom. Terhi Vartia). Se näyttää lukijalle jääkiekon toisen puolen.

NHL-pelaaja Derek Boogaard tunnettiin 2000-luvulla liigan kovimpana tappelijana. Jo pelkästään Boogaardin katse vaihtoaitiosta sai vastustajat hermostumaan ja Boogeymanin liukuminen kentälle sai puntit viimeistään tutisemaan. 

Boogaardin tehtävänä oli pelotella ja tapella. Ja siitä roolistaan hän maksoi kovan hinnan. Branch käy kirjassaan läpi Derek Boogaardin elämän ja surullisen lopun.

Boogaard oli jo jääkiekkojuniorina muita pidempi korsto ja häntä alettiin hyvin varhain koulia muiden härnääjäksi ja kovapintaiseksi tappelijaksi. Hän omaksui roolinsa, koska tiesi sen olevan ainoa keino päästä eteenpäin. Kiekonkäsittelytaidoillaan tai ketteryydellään hän ei koskaan NHL:ään pääsisi, mutta tappelemisella ovi ehkä avautuisi.

Ja niin tapahtui. Boogaard raivasi tiensä NHL:ään ja pian Boogeymanin fanit jo odottivat näkevänsä jäällä verta ja katkenneita hampaita. Boogaardin nimi myi lippuja ja seurajohto hykerteli tyytyväisenä. Boogaard itse oli toteuttanut pikkupojan unelmansa ja päässyt miljoonapelaajien luokkaan. Kaikki hyvin?

Menestyksen toinen puoli oli karu. Boogaard ei tietenkään välttynyt tappeluissa iskuilta, joita hänen vastustajansa armottomasti jakelivat. Yleisön rakastama tappelupukari eli jatkuvissa kivuissa ja oli jäänyt pahaan lääkekoukkuun. Toukokuun 13. päivänä vuonna 2011 vasta 28-vuotias Boogaard löydettiin asunnostaan kuolleena. Kuolinsyy: lääkkeiden ja alkoholin yliannostus. Eikä siinä vielä kaikki.

Karmein löytö tehtiin Boogaardin kuoleman jälkeen. Hänen aivonsa tutkittiin ja selvisi, että kaikkien päähän kohdistuneiden iskujen seurauksena hän oli saanut vakavan aivovamman, joka altistaa päihderiippuvuudelle, masennukselle ja itsemurhalle. Samaa sairautta on löydetty muiltakin kiekkoilijoilta ja mm. nyrkkeilijöiltä.

John Branchin kirja on mielenkiintoinen ja karmea kurkistus jääkiekon kulisseihin. Branch väittää, että jääkiekon sanomattomiin sääntöihin kuuluu olennaisesti pelaajien lietsominen tappeluihin. Toisaalta myös pelaajat itse käyttävät rangaistusminuuttimääräänsä palkankorotuksen perusteena. Medialle lajin väkivaltaisuutta perustellaan sillä, että jääkiekko on kontaktilaji ja että katsojat odottavat näkevänsä otteluissa rähinää. Muuten eivät liput kuulemma menisi kaupaksi.

Branchin kirja on surullinen kertomus pojasta, jolla oli unelma. Se on tarina sosiaalisesta ja kiltistä nuoresta miehestä, joka antoi avokätisesti rahaa ja aikaa ystävilleen. Hauskasta pelikaverista, joka oli kaukalon ulkopuolella kaikkea muuta kuin rähisijä. Miehestä, joka maksoi menestyksestään liikaa. 

Taklausten ja tappeluiden inhimilliset seuraukset ovat joskus kamalat ja Boogaardin surullinen kohtalo koskettaa. Suosittelen!
 

1. Jos jääkiekko on intohimosi.

2. Jos jääkiekon väkivaltaisuus mietityttää sinua.

3. Jos haluat lukea koskettavan tositarinan.

Ryan Gattis: Vihan kadut

“

Kun mellakat alkoivat, säännöt menettivät merkityksensä.”

Ryan Gattisin hehkutettu Vihan kadut (2015 Like, suom. Ilkka Salmenpohja) alkaa tositapahtumista. Huhtikuun 29. päivänä vuonna 1992 Los Angelesissa leimahtaa viha. Mustan pikkurikollisen, Rodney Kingin, henkihieveriin pidätyksen yhteydessä hakanneet valkoihoiset poliisit vapautetaan syyttöminä. Päätöksen tekee kymmenhenkinen valamiehistö: kaikki valkoisia.

Todistusaineisto poliiseja vastaan on kiistaton, sillä tapahtumasta on olemassa video, josta näkyy selvästi, kuinka poliisit potkivat minuuttitolkulla maassa makaavaa puolustuskyvytöntä miestä. Vapauttava tuomio koetaan kohtuuttoman epäreiluksi, eivätkä mustat pidättele raivoaan. Valtavat mellakat alkavat ja täysin kaoottinen tilanne jatkuu kaupungissa viikon verran. Näistä päivistä kuvitteellinen, mutta tositapahtumiin pohjautuva Vihan kadut kertoo.

Jo ensimmäisen lyhyen luvun perusteella tietää lukevansa hemmetin hyvää teosta. Reilu parikymppinen Ernesto Vera vääntää työkseen tacoja ja säästää rahaa päästäkseen hommiin ihailemaansa sushiravintolaan. Mellakoiden aloituspäivänä hän lähtee kävelemään illalla kotiin ja joutuu matkalla hyökkäyksen kohteeksi. Ernesto hakataan kuoliaaksi ja sisko lähtee jenginsä kanssa syyllisten perään. Koston kierre alkaa, eikä kirjan ja mellakoiden päätyttyä mikään ole enää ennallaan.

Mellakat ovat päästäneet helvetin irti. Aluksi kadulle lähtevät mieltään osoittamaan tuomiosta raivostuneet, mutta pian siellä riehuvat kaikki. Päivien edetessä tilanne riistäytyy täysin käsistä, eikä kukaan ole enää turvassa. Loppujen lopuksi riehumisella ei ole enää mitään tekemistä Rodney Kingin tapauksen kanssa.

Jengiläiset huomaavat tilaisuutensa koittaneen, sillä sääntöjä ei enää ole. Jokaisella kaupungin poliisilla on nyt parempaa tekemistä kuin juosta jengitappelijoiden perässä ja jokainen jengiläinen, joka on jossain vaiheessa päässyt livahtamaan kuin koira veräjästä, pannaan nyt maksamaan teoistaan. Kaikki koston keinot otetaan käyttöön ja siksi kunnollinen Ernestokin pääsee hengestään.

Vihan kadut on vaikuttava tarina, joka porautuu sivu sivulta yhä syvemmälle sydämeen, eikä lukemisessa malttaisi millään pitää taukoa. Jokaisen luvun jälkeen kertoja vaihtuu ja ääneen pääsevät niin jengiläiset kuin hyökkäyksien kohteeksi joutuva palomies, omaisuuttaan asein puolustava kauppias sekä tohjoksi ammuttuja kokoon kursiva sairaanhoitaja.

Vaikka kertoja vaihtuu 17 kertaa, ei juonta ole lainkaan vaikea seurata. Samat henkilöt ilmestyvät esiin sivuhenkilöinä monessa kohtaa ja kaikkien tarinat kietoutuvat lopulta jollain tapaa yhteen. Gattis pitää ison henkilögalleriansa taitavasti hyppysissään ja lukija voi vain nojata nojatuolissaan taaksepäin ja nauttia tämän kynäniekan taituruudesta!

Vaikka Vihan kadut on täynnä verta, raivoa ja väkivaltaa, se on samalla hyvin koskettava tarina. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on kytenyt mustien lisäksi kaikissa muissakin etnisissä vähemmistöissä yhteiskunnan reunamilla ja moni kokee tilaisuutensa nyt tulleen. Ryan Gattis ei kuitenkaan asetu kenenkään puolelle. Hän vain näyttää tapahtumat sellaisina kuin ne olisivat voineet tapahtua. Lukija sen sijaan joutuu itse puntaroimaan, mikä oli oikein ja mikä väärin. Ja se onkin pirun vaikea tehtävä.

Huom! Joululahjavinkki! Lukemista harrastamattomat pojatkin innostuvat tästä kirjasta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea veret seisauttavasta tositapahtumasta.

2. Jos et kammoksu väkivaltaa.

3. Jos haluat ymmärtää amerikkalaisuuden pimeää puolta.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Kirjallisuuspiirien malttamaton odotus on päättynyt. Harper Leen kohuttu toinen romaani Go set a Watchman ilmestyi tällä viikolla ja suomeksi se saadaan heti tuoreeltaan ensi viikolla (Kaikki taivaan linnut). 

Julkisuutta karttelevan 89-vuotiaan Harper Leen nimi on täyttänyt lehtien kirjallisuuspalstat ja blogit siitä saakka, kun viime vuonna ilmoitettiin uuden romaanin julkaisusta. Mistään upouudesta teoksesta ei ole kyse, vaan pankin tallelokerosta löytyneestä käsikirjoituksesta, jota pidetään menestysteos Kuin surmaisi satakielen ensimmäisenä versiona.

Valtava kohu ja huhumylly pyörii myös itse teoksen julkaisun ympärillä. Kuinka käsikirjoitus saatiin julkaistua juuri nyt? Vasta nyt? Onko hoitokodissa asuva kuuro ja sokea Harper Lee antanut luvan teoksen julkaisuun vai ovatko rahanahneet läheiset käyttäneet yhdeksänkymppistä kirjailijaa hyväkseen? Onko käsikirjoitus Leen kirjoittama lainkaan? Löytyikö tallelokerosta toinenkin käsikirjoitus ja jos löytyi, missä se on ja mitä sille tapahtuu? 

Harper Leeltä itseltään on turha hakea vastauksia, sillä hän antoi viimeisen virallisen haastattelunsa vuonna 1964, eikä ole sen koommin toimittajia tavannut. Salaperäisen käsikirjoituksen arvoitus jää toistaiseksi ratkaisematta ja kiehtoo monimutkaisine käänteineen kirjallisuuspiirejä lähes yhtä paljon kuin itse teos ja sen sisältö.

Uutta teosta odotellessa ehtii vielä lukea Leen esikoisromaanin Kuin surmaisi satakielen (Gummerus, suom. Maija Westerlund), josta on myös otettu uusi painos. Teos julkaistiin vuonna 1960, se voitti Pulizer-palkinnon seuraavana vuonna ja sitä on myyty miljoonittain. Yhdysvalloissa tarina on rakastettu ja päähenkilö Scoutin isä, Atticus Finch, suorastaan palvottu. Hänestä on tullut jonkinlainen täydellisen ihmisen esikuva: järkähtämättömän oikeudenmukainen, mutta samaan aikaan rauhallisen lempeä ja kiihkoton tyyppi, joka perustaa arvonsa vain totuudelle. Lisää kohua ja vähintään pettymyksiä onkin vielä varmasti tulossa, sillä Kaikki taivaan linnut -teoksessa Atticus näyttäytyy arvoiltaan ja asenteiltaan aivan erilaisena kuin palkitussa esikoisessa.

Leen esikoisessa Scout-tyttönen elää perheensä kanssa alabamalaisessa pikkukylässä Maycombissa. Elämä kulkee uomissaan hitaasti ja uneliaasti, kunnes Scoutin isä ryhtyy puolustamaan mustaa miestä oikeudessa. Miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, mutta Scoutin isä uskoo miehen syyttömyyteen. Tapaus paljastaa pikkukaupungin pinnan alla kytevän rasismin ja mustavalkoisen arvomaailman.

Harper Leen klassikko ei ole menettänyt tehoaan ja ajankohtaisuuttaan vuosikymmenten kuluessa. Mustien ja valkoisten välit ovat Yhdysvalloissa kiristyneet ja edelleen valkoinen pääsee pälkähästä helpommin kuin musta. Raivo valkoisten tekemistä vahinkolaukauksista ja epäoikeudenmukaisista tuomioista on kiihtynyt viime vuosina, eikä poliittinen johtokaan voi enää olla puuttumatta asiaan. Yhtä paljon kuin menneisyydestä Harper Leen romaani kertoo nykyisyydestä.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea erityisen ajankohtaisen klassikon.

2. Jos haluat ymmärtää amerikkalaisuutta.

3. Jos pidät koskettavista tarinoista.

Toni Morrison: Koti

”Sinä olet vapaa.”

Frank Money on aina ollut tyhjätasku. Sama köyhä kohtalo on kaikilla muillakin etelävaltioiden mustilla perheillä. Elämä on raskasta. Kotona Frank huolehtii pikkusisarestaan, josta kukaan muu ei muuten huolehtisi ja kodin ulkopuolella saa koko ajan pelätä valkoisten raivoa. Armeijaan Frank värväytyy vain päästäkseen pois kotiseudultaan, mutta Korean sota repii miehen henkisesti riekaleiksi.

Painajaiset piinaavat Frankia öisin ja päivät kuluvat sohvalla maaten. Vaimo alkaa kyllästyä, vaikka ymmärtääkin toisaalta. Kotikonnuilleen Georgiaan Frank ei aio enää koskaan palata. Sieltä kun on pois päässyt, ei takaisin halua kukaan. Yllättävä viesti kuitenkin kertoo, että sisko Cee on kuolemaisillaan. Frankin on vielä kerran palattava ja kohdattava menneisyytensä.

Nobel-voittaja Toni Morrison on kuvannut laajassa tuotannossaan mustien orjuutta, kärsimyksiä ja kohtaloita ja sama teema jatkuu tässä uusimmassa romaanissa. Koti (2014 Tammi, suom. Seppo Loponen) kertoo sisarusten Frankin ja Ceen selviytymistarinan. Vaikka Frank on joutunut kokemaan sodassa karmeita, ei sisko Cee ole päässyt kotiseudullaan yhtään helpommalla. Morrison kuvailee sisarusten kärsimyksiä hienovireisesti ja mässäilemättä, mutta saa silti aikaan lukijassa puistatuksen kylmät väreet.

Keskeiseksi Kodissa nousee menneisyyden kohtaaminen pelotta. Historian haamut irrottavat otteensa vasta sitten, kun niitä uskaltaa katsoa rohkeasti silmiin. Oma elämä on uskallettava ottaa omiin käsiin. Kukaan muu ei voi sitä toisen puolesta tehdä, vaikka tukena voi toki olla. Pahojakin kokenut ihminen voi lopulta saavuttaa rauhan. Päästä kotiin.

Toni Morrisonin Koti on järkyttävän hieno tarina. Kaikesta huolimatta se jättää jälkeensä  hyvän olon. Onneksi luin tämän. Onneksi kaikki kääntyi hyväksi.

Tartu tähän:

1. Jos pidät laatukirjallisuudesta.

2. Jos luulet, että Nobel-kirjallisuus on liian vaikeaselkoista sinulle.

3. Jos haluat lukea todentuntuisista ihmiskohtaloista.

Jeffrey Archer: Kane ja Abel

Jeffrey Archerin kirjan kanteen on painettu tömäkkä lupaus. ”Paras koskaan kirjoitettu kirja”, julistaa sitaatti The Sunday Timesista. Takakannessa itse jännärien painoskuningas Dan Brown kehuu kirjan olevan ylivoimaisesti paras romaani vihasta, mustasukkaisuudesta ja kateudesta. Näinköhän?

Kane ja Abel (2014 Sitruuna Kustannus Oy, suom. Seppo Raudaskoski) ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1979 ja 1980-luvun alkuvuosina sitä myytiin miljoonittain. Suosion myötä siitä tehtiin televisioon minisarja ja pääsipä se sadan parhaan kirjan joukkoon vuonna 2005, kun BBC kyseli kaikkien aikojen parasta lukuelämystä. Lukijoiden suursuosikki kirja on siis ainakin ollut.

Tarina kertoo kahdesta miehestä, jotka syntyvät samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Wladek (myöhemmin Abel) syntyy metsään Puolan takamaille keväällä 1906 ja pelastuu vain köyhän mutta hyväsydämisen naisen ansiosta. Samana päivänä päästää ensirääkäisynsä ilmoille bostonilaisessa luksussairaalassa myös William Kane, rikkaan pankkiirin esikoispoika. Näiden kahden miehen elämäntarinaa seurataan kirjassa vuorotellen ja lopulta heidän kohtalonsa kiedotaan tietenkin yhteen.

Kuten jo kirjan nimestä voi päätellä, tarina rinnastuu Raamatun kertomukseen veljesparista Kainista ja Abelista. Aatamin ja Eevan esikoispoika Kain hermostuu, kun Jumala huomaa vain Abelin uhrilahjan ja kateus saa Kainin tappamaan veljensä. Olenko minä muka veljeni vartija, kyselee Kain jälkeenpäin Jumalan kovistellessa häntä Abelin kohtalosta.

William Kane ja Abel Rosnovski ajautuvat hekin kammottavaan vihan ja koston kierteeseen. Kaikki alkaa hyvin pienestä, mitättömästä väärinymmärryksestä ja kehkeytyy vuosien mittaan sotkuiseksi vyyhdiksi. Myös kaunaa kantavat ulkopuoliset laittavat lusikkansa soppaan ja saavat lietsottua lisää vihaa kaksikon välille. Voi kunpa nämäkin herrat istuisivat alas ja puhuisivat asiansa selviksi. Vuosien vihanpito olisi mahdollista lopettaa, jos kumpikin vain nielisi ylpeytensä.

Kuusi vuosikymmentä kattavan sukujen saagan lisäksi Archer käy kirjassaan läpi maailmanhistoriaa vuodesta 1906 vuoteen 1967. Kane ja Abel kokevat talouden nousukauden 1900-luvun alussa, suuren romahduksen 1929, ensimmäisen ja toisen maailmansodan ja jälleenrakennuksen. Myös Puolan valtion vaiheet tulevat lukijalle tutuiksi. Kaiken tämän Archer tarinoi lukijalle mukaansa tempaavasti, eikä lainkaan tylsästi.

Kane ja Abel on tarina vihasta ja kostosta, mutta vieläkin enemmän se on tarina amerikkalaisesta unelmasta. Siitä kuinka jokainen voi menestyä, jos vain on tarpeeksi sinnikäs. Rutiköyhä puolalaissiirtolainen Abel taistelee tiensä Siperian vankileireiltä businessmaailman huipulle ja Kanekin saa hyvistä lähtökohdistaan huolimatta todella uurastaa. Yksin ei heistä kumpikaan olisi huipulle päässyt. Menestykseen tarvitaan muiden ihmisten avuliaisuutta ja ripaus onnellisia sattumia. Tärkeintä on kuitenkin periksi antamattomuus, suomeksi sanottuna sisu.

Kane ja Abel ei ole paras koskaan kirjoitettu kirja, mutta hemmetin hyvä se on.

Tartu tähän:

1. Jos etsit täydellistä lomalukemista.

2. Jos haluat viihtyä.

3. Jos uskot amerikkalaiseen unelmaan.

Amity Gaige: Schroder

Eric Kennedy ei ole se, joka väittää olevansa. Hän ei syntynyt Twelve Hillsin idyllisessä pikkukaupungissa lähellä presidenttisuku Kennedyjen kesähuvilaa. Hän ei ollut koulunsa suosituin poika. Hän ei ollut puhelias, rämäpäinen johtajatyyppi. Hän ei edes ollut amerikkalainen. Hän oli saksalainen ja hänen nimensä oli Schroder.

Eric Schroder keksii itselleen 14-vuotiaana menneisyyden, johon haluaa itsekin uskoa. Vanhempana hän rakastuu ja saa tyttären. Perheelleen hän on Eric Kennedy, tavallinen amerikkalaisen pikkukaupungin kasvatti. Kun avioliitto sitten alkaa rakoilla ja Eric huomaa joutuneensa keskelle repivää huoltajuuskiistaa, valheen verkko Ericin ympärillä alkaa pikku hiljaa kiristyä. Salaisuus uhkaa paljastua, eikä Eric hädissään keksi muuta keinoa kuin lähteä tyttärensä kanssa karkuun. Ja siitähän ei hyvä seuraa.

Toisinaan on mukava napata käteensä kirja, josta ei etukäteen tiedä yhtään mitään. Silloin pystyy sukeltamaan tarinaan vailla minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja muodostamaan aidosti oman mielipiteensä. Amity Gaigen Schroder (2014 Schildts & Söderströms, suom. Jaakko Kankaanpää) oli juuri sellainen kirja – uppo-outo uutuus, joka houkuttelevan kantensa ansiosta kiinnitti huomioni kirjastossa.

Schroder on kiehtova karkulaistarina pulaan joutuneesta miehestä. Ericin rakkaus tytärtään kohtaan saa hänet ajautumaan epätoivoisesta teosta toiseen. Todistellessaan kaikille olevansa ihan kelpo isä hän tulee mokanneeksi niin pahasti, että lopulta kaikki on menetetty. Toisaalta Eric ei olisi rynnännyt karkuteille, ellei häneltä olisi viety oikeutta tavata lastaan. Lukija joutuukin monet kerrat puntaroimaan sitä, mikä on hyvää ja riittävää vanhemmuutta. Toteutuuko isän oikeus huoltajuusriidoissa? Entä lapsen?

Toinen kiinnostava teema kirjassa on oman taustansa ja menneisyytensä hyväksyminen. Minään muuna kuin omana itsenään eläminen kääntyy lopulta ihmistä itseään vastaan. Vaikka toiveiden mukainen mielikuvituselämä näyttäisikin olevan ihanaa ja täydellistä, ei menneisyyttään pääse koskaan karkuun. Siellä se jossain lymyää ja nostaa päätään juuri silloin kun sitä vähiten odottaisi ja toivoisi. Sen myös Eric saa karvaasti kokea.

Huom! Viimeisellä sivulla on listattuna kymmenen kysymystä lukupiireille. Kiva ja käyttökelpoinen uusi keksintö kustantajalta!

Tartu tähän:

1. Jos vanhemmuus aiheena kiinnostaa sinua.

2. Jos etsit vetävää kesäkirjaa.
3. Jos haluat tutustua amerikkalaiseen nykykirjallisuuteen.

Maria Semple: Missä olet Bernadette?

Pitkään aikaan en ole nauranut niin paljon kuin lukiessani Maria Semplen hulvatonta kirjaa Missä olet Bernadette? (2013 Gummerus, suom. Outi Järvinen). Hotkin kirjan parissa päivässä nauttien joka ikisestä luvusta ja lopun lähetessä harmitukseni kasvoi: pian joutuisin jättämään tämän mainion perheen taakseni. Olisi ollut niin mukavaa viettää heidän seurassaan vielä päivä pari.

Tarina kertoo introvertista arkkitehdistä Bernadette Foxista, joka inhoaa kotikaupunkinsa Seattlen ihmisiä, rakennustyyliä, säätä – koko surkeaa kaupunkia. (Lisäksi hän inhoaa kanadalaisia ja heitä on Seattle piruvie täynnä.) Muut vanhemmat vierastavat tätä outoa kummajaista, joka ei koskaan osallistu mihinkään, ei tervehdi ketään ja käyttäytyy muutenkin vähintään epäilyttävästi. Bernadetten aviomies, työnarkomaani tiiminvetäjä Microsoftilta ja lahjakas teinitytär Bee, pitävät kuitenkin Bernadettestä sellaisena kuin tämä on. Ainakin siihen saakka, kun hän onnistuu sotkemaan asiansa perin juurin ja vetää siihen soppaan myös muun perheensä...

Semple onnistuu siinä, missä moni kirjailijatoveri epäonnistuu: kirjoittamaan tarinan, joka on samaan aikaan sekä kuplivan kevyttä että viiltävän älykästä viihdettä. Hän on osannut rakentaa hauskat henkilöhahmot, jotka eivät ole tavanomaisen kliseisiä, kuten tämän tyyppisessä kirjallisuudessa valitettavan usein on. Hänen juonenkäänteensä ovat yllättäviä ja epäuskottavia ja silti tarkemmin ajateltuna täysin uskottavia. Totuus kun on usein tarua ihmeellisempää, varsinkin jos kyse on naapurikyttäilystä tai lasten vanhempien välisistä kärhämistä.

Kaiken hullunkurisen juonipyörityksen taustalla piilee myös vakavia aiheita. Miten siedämme erilaisuutta? Voiko oman elämänsä ulkoistaa jollekin toiselle? Mitä tapahtuu, jos taiteilija kahlitsee luomisvimmansa? Saako ihminen olla itsekäs ja milloin itsekkyys menee liian pitkälle? Uskallan veikata jo nyt, että tätä kirjaa käärin tänä jouluna useampaankin joululahjapakettiin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!

2. Jos pidät kuplivan älykkäästä huumorista.

3. Jos luulet, että kaikki hauska viihdekirjallisuus on huonosti kirjoitettua.

Stephen King: 22.11.63

Kauan siinä kesti. Ensin välttelin ja väistelin. En olisi millään halunnut aloittaa Stephen Kingin järkälettä 22.11.63 (Tammi 2013, suom. Ilkka Rekiaro). Kauan sen lukemisessa myös kesti, sillä  lähes 900-sivuista tarinaa ei hotkaista päivässä parissa. Kiinnostava tarina ja vetävä juoni pitivät mielenkiinnon kuitenkin yllä alusta loppuun, eivätkä puutumaan päässeet muut kuin kädet.

King leikittelee kirjassaan ajatuksella ajassa matkustamisessa. Mitä jos voisimme matkata menneisyyteen ja muuttaa historian kulkua? Seuraisiko menneisyyden peukaloinnista hyvää vai johtaisiko se entistä pahempaan lopputulokseen? Kingin kirjan päähenkilö Jake Epping löytää kulkureitin menneisyyteen, päättää toteuttaa ystävänsä Alin toiveen ja estää John F. Kennedyn murhan.

Jake matkaa vuodesta 2011 1960-luvulle ja lähtee jäljittämään Kennedyn murhaajaa Lee Harvey Oswaldia. George Ambersonina menneisydessä seikkaileva Jake saa jatkuvasti varoa paljastumasta ja hän joutuu myös toden teolla totuttelemaan sen ajan ihmisiin ja tapoihin, sillä maailma on muuttunut valtavasti viidessäkymmenessä vuodessa. Hyvin pian Jake huomaa, että menneisyys ei halua muuttua. Menneisyys on itsepintainen. Se panee hanttiin ja vierittää esteitä Jaken tielle. Ja kuka kumma on keltaisen kortin mies? Aivan kuin tämä tietäisi jotain enemmän...

Stephen King rakentelee taitavasti mukaansa tempaavan juonen menneisyydessä seikkailevasta hyväntahtoisesta miehestä. Hän koukuttaa lukijan vihjailemalla jatkuvasti tulevasta ja antaa lukijan myös ymmärtää, ettei kaikki ehkä kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää. Vaikka luku-urakka on melkoinen, on vetävästi kirjoitettu kirja nopealukuisempi kuin paksuus antaa olettaa. Ja kirjan paras repliikki tulee ehdottomasti erään sosiologian professorin suusta: ”Kun mikään muu ei auta, anna periksi ja mene kirjastoon.” Niin juuri!

Huom! Jälkisanojen perusteella King tuntuu selvittäneen kaiken mahdollisen Lee Harvey Oswaldista, joten faktat ainakin siltä osin ovat tässä teoksessa kohdillaan.

Tartu tähän:

1. Jos olet kiinnostunut Yhdysvaltojen historiasta.

2. Jos sinulla on aikaa paksulle kirjalle.

3. Jos 1960-luku on intohimosi.

Julie Kibler: Matkalla kotiin

Julie Kiblerin Matkalla kotiin (Gummerus 2013) tarttuu samaan teemaan kuin muutaman vuoden takainen Kathryn Stockettin hittiromaani Piiat. Se kertoo 1930- ja 1940-lukujen Yhdysvalloista – ajasta, jolloin mustien ja valkoisten elämä oli tiukasti erotettu toisistaan ja sääntöjen rikkojia odottivat ankarat rangaistukset. Mustien sorto kun ei suinkaan loppunut orjuuden lakkauttamiseen 1865, vaan sitä pidettiin yllä systemaattisesti vielä sata vuotta.

Kibler kuljettaa tarinaansa kahdessa linjassa. Toisaalta hän kertoo tarinaa kahden naisen, yhdeksänkymppisen valkoihoisen Isabellen ja nuoren mustaihoisen Dorrien, yhteisestä matkasta hautajaisiin läpi Amerikan. Matkan aikana Isabelle kertoo Dorrielle tarinaa menneisyydestään ja siitä, mitä seurasi, kun hän kuusitoistavuotiaana rakastui mustaihoiseen nuoreen mieheen. Ei pelkkää hyvää - sen lukija aavistaa jo alusta saakka.

Kiblerin kirja kuuluu selvästi romanttisen viihdekirjallisuuden genreen. Siinä sydämet pamppailevat kiihkeästi, väräjävät katseet kohtaavat ja tuska raastaa sielua. Tarina etenee sujuvasti eteenpäin jokseenkin ennalta arvattavasti, mutta loppuratkaisu pääsee jopa hieman yllättämään. Matkalla kotiin on oikein hyvä kirja romanttisen viihteen ystäville – ja heitä on paljon.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea kielletystä rakkaudesta ja suurista tunteista.

2. Jos haluat nollata pääsi pitkän työpäivän jälkeen.

3. Jos pidit Kathryn Stockettin Piiat-kirjasta.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

Philip Roth: Nemesis

”Joskus on onnea ja joskus ei. Mikä tahansa elämäntarina on sattumaa – satunnaisuuden hirmuvalta – vallitsee hedelmöityksestä lähtien.”

Eiliseen saakka sivistyksessäni oli Philip Rothin kokoinen aukko. Tämä monena vuonna Nobel-veikkailuissakin pärjännyt kovan luokan kirjailija ei ole jostain syystä aiemmin kiinnostanut. Olen kuvitellut Rothin kirjojen olevan puisevia, tylsiä ja hankalia. Olen luullut, että niissä yksityiskohdat hautaavat tarinan alleen. Olen arvellut niiden olevan liian yhteiskunnallisia ja luennoivia. Olen ollut jälleen kerran väärässä.

Philip Rothin uusin suomennettu teos Nemesis (WSOY 2013) on hieno tarina velvollisuudentuntoisesta leikkikentän ohjaajasta Bucky Cantorista 1940-luvun Amerikassa. Hän on suoraselkäisyyden perikuva, joka pyrkii tekemään aina parhaansa ja huomioimaan muut. Pienessä kotikaupungissaan hän on hyvin pidetty, arvostettu ja ihailtu henkilö. Kun polioepidemia iskee kaupunkiin, joutuu Cantor kuitenkin tekemään elämässään vaikean valinnan, joka syöksee hänet syyllisyyden, häpeän ja itseinhon kierteeseen. Armottomuus itseään kohtaan koituu lopulta muihin niin armollisesti suhtautuvan Cantorin kohtaloksi.

Roth rakentaa idyllinä alkavaan tarinaansa vaivihkaa säröjä, kun polioepidemia hiipii kaupunkiin. Osa ihmisistä muuttuu pelokkaiksi eläimiksi, jotka taistelevat kukin omalla tavallaan tätä erityisesti lapsiin iskevää salakavalaa sairautta vastaan. Yhteinen vihollinen ei suinkaan hitsaa ihmisiä yhteen, vaan saa heidät epäilemään ja varomaan. Vain Cantor uskoo parempaan ja valaa toivoa osin jo toivonsa menettäneisiin.

Yhden Rothin lukeneena voin todeta, että kyllä hän on hyvä kirjailija. Hän ei ole  vauhdikkaiden juonenkäänteiden kehittelijä, vaan rauhallinen kertoja, jonka viipyilevässä seurassa viihtyy. Tässä kirjassaan hän nostaa keskiöön omakohtaisten kokemustensa kautta menneen aikakauden, jolloin poliorokotusta ei ollut vielä keksitty. Kuolema oli tuona helteisenä kesänä jokapäiväinen vieras, eikä sen tuloon voinut mitenkään varautua.

Huom! Nemesis on neljän kirjan kokonaisuudesta viimeinen itsenäinen osa. Roth on ilmoittanut, ettei aio kirjoittaa tämän jälkeen enää mitään.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea teoksen tulevalta Nobel-kirjailijalta.

2. Jos pidät rauhallisesta kerronnasta ja inhoat pinnallista hömppää.

3. Jos pohdit sitä, veisitkö lapsesi rokotettavaksi. Tämän kirjan luettuasi varaat ajan.

Laurent Gaudé: Hurrikaani

Hurrikaani Katrinan tiedettiin iskevän New Orleansin kaupunkiin elokuun 27. päivänä vuonna 2005. Asukkaita evakuoitiin kauemmas, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta halunneet tai voineet lähteä. Muutama päivä myöhemmin merenpinnan alapuolella sijaitsevan kaupungin suojaksi rakennetut tulvavallit murtuivat ja vesi vyöryi eteenpäin haudaten alleen lähes koko kaupungin. Koteihinsa jääneet ihmiset joutuvat kohtaamaan Katrinan raivon ja tulvan tuhot yksin, eivätkä kaikki pelastuneet.

Ranskalaisen Laurent Gaudén toinen suomennettu teos Hurrikaani (Bazar 2012) sijoittuu New Orleansin kaupunkiin muutama päivä ennen ja muutama päivä jälkeen Katrinan. Gaudé kertoo mieleenpainuvan tarinan tuhoutuvasta kaupungista muutaman keskeisen henkilön kautta. Keanu palaa kaupunkiin etsimään vanhaa rakastettuaan. Rose on väsynyt, eikä jaksa lähteä. Josephine Linc. Steelson ei suin surmin suostu lähtemään. Pappi jää, koska kokee velvollisuudekseen jäädä. Buckeley ja muut vangit jätetään oman onnensa nojaan, sillä evakuointimääräys ei koske heitä. Juonen edetessä Gaudé kietoo näiden ihmisten kohtalot toisiinsa ennalta arvaamattomalla tavalla ja näyttää myös sen, millaisiksi pedoiksi ihmiset voivat tilaisuuden tullen muuttua.

Vaikuttavan fiktiivisen tarinan lisäksi lukija oppii Gaudén ansiosta myös historiaa: hurrikaani Katrinan vaiheet ja sen aiheuttamat tuhot on kuvattu autenttisesti ja historia muuttuu eläväksi. Näin olisi voinut tapahtua. Ehkä joku koki sen juuri näin.

Huom! Kovin väsyneenä kirjaa ei kannata aloittaa, sillä kertojan vaihtuminen vaatii tarkkaavaisuutta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea ohuen kirjan.

2. Jos haluat lukea mieleenpainuvan tarinan.

3. Jos haluat lukiessasi oppia jotain historiasta.