maanantai 7. toukokuuta 2018
Lukuneuvojan luova tauko
"Aina on aikaa lukea, kunhan vain tekee jotain muuta vähemmän!"
Lukuneuvoja on päättänyt noudattaa omaa neuvoaan ja pitää blogissa määrittelemättömän mittaisen tauon.
Kirjapuheet Suomen turuilla ja toreilla jatkuvat entiseen tapaan. Tapaamisiin niissä!
Riitta Castrén: Läpivalaisu: pitkät jäähyväiset alkoholille
Kuulin
paljon lukevalta ystävältäni, että Riitta Castrénin kirja
alkoholiriippuvuudesta kannattaa lukea, vaikkei olisikaan ongelmia alkoholin
kanssa.
Luettuani kirjan olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Vaikka
Läpivalaisu (2017 Gummerus) käsittelee Castrénin alkoholismia, se on loppujen
lopuksi paljon isompi tarina itsensä löytämisestä.
Castrén
teki pitkän uran toimittajana aikakauslehdissä. Hän ajautui juomaan, kun hänet
valittiin päätoimittajan sijaiseksi ja samoihin aikoihin moni vanhoista
työkavereista jäi eläkkeelle. Uudet nuoret työkaverit suhtautuivat häneen kuin
muinaisjäänteeseen ja hänen ideoitaan vähäteltiin. Työpaikan ilmapiiri muuttui
ahdistavaksi ja iltaisin oli lohduttavaa avata viinipullo ja tissutella paha
mieli pois.
Samaan
syssyyn Castrénin äiti sairastui syöpään, hänen paras ystävänsä myös ja
koirakin kuoli. Tuli lisää syitä juoda.
Mutta
vasta sitten, kun hänen isänsä kuoli, Castrén uskalsi kurkistaa lapsuuteensa ja
löysi lopulta ne varsinaiset syyt sille, miksi juuri hän koukuttui ja alkoi
juoda. Vaikka hänen lapsuusmuistonsa olivat pääsääntöisesti hyviä, hän olisi
herkkänä lapsena tarvinnut enemmän hellyyttä. Työ aina ensin, oli hänen äitinsä
motto. Sitä noudattamalla hän porskutti menemään ja se vei hänet pitkälle,
mutta teki hänestä liian vahvan, liian kiltin ja alttiin addiktiolle.
”Kun
vaistoaa paljon ja käy koko ajan ylikierroksilla, on vaaravyöhykkeessä.
Eläminen tuntosarvet ojossa on kuluttavaa --- ja jos ei kestä herkkyyttään eikä
osaa hengähtää sisäisen maailmansa kaaoksesta, voi sortua alkoholiin, joka
liennyttää olotilaa niin salakavalasti.”, hän kirjoittaa.
Castrénin
kirjasta näkee, että hän on toimittaja. Hän osaa rakentaa lukuihinsa sopivia
draaman kaaria ja koko kirja on rakennettu ammattitoimittajan ammattitaidolla.
Hän uskaltaa myös olla raadollisen rehellinen itseään kohtaan. Kaikki se, mitä
hän itsessään näkee, ei ole aina mukavaa katseltavaa ja silti hän uskaltaa
katsoa ja kertoa siitä. Hän ei itse pidä itseään mitenkään erityisen rohkeana
ihmisenä kirjoitettuaan tällaisen kirjan, mutta kyllä tämä minun mielestäni
hyvin rohkean naisen kirja on.
Toivottavasti
Läpivalaisu löytää tiensä myös niiden naisten yöpöydille, joita alkoholiaspekti
ei lähtökohtaisesti kiinnosta, sillä teos on niin paljon muutakin kuin pelkkä
kertomus alkoholiriippuvuudesta. Ennemminkin sitä voisi kuvailla vahvuuteen
sairastuneen naisen selviytymistarinaksi.
Ainoa
asia, mikä kirjassa häiritsi, oli se, että lukujen nimet oli kirjoitettu
pienellä. Se oli omituinen ratkaisu ja näytti hullunkuriselta, varsinkin kun
huutomerkit ja kysymysmerkit olivat toisessa päässä käytössä.
Tartu
tähän:
1.
Jos olet kiinnostunut riippuvuuksista ja niiden synnystä.
2.
Jos haluat lukea rohkean naisen selviytymistarinan.
3.
Jos olet joutunut työpaikkakiusatuksi.
torstai 25. tammikuuta 2018
Héctor García (Kirai) ja Francesc Miralles: Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain
Japanilaisella
Okinawan saarella asuvat maailman pitkäikäisimmät ihmiset. Siellä on eniten
satavuotiaita koko maailmassa ja kaiken lisäksi okinawalaiset satavuotiaat ovat
terveitä, touhukkaita ja elämäniloisia. Mikä on heidän pitkän ikänsä salaisuus?
Héctor
Garcían ja Francesc Mirallesin mukaan pitkäikäisyyden ytimessä on ikigai.
Japaninkielinen termi tarkoittaa tekemisen iloa, jonka kautta elämiselle löytyy
tarkoitus. Mieli pysyy virkeänä ja sitä kautta elinvuosia karttuu enemmän. Kaikilla
okinawan satavuotiailla näyttää olevan hyvin vahva ikigai.
Ikigain ideassa on paljon samaa kuin Viktor Franklinin logoterapiassa. Siinäkin ihmistä yritetään auttaa löytämään
olemassaololleen tarkoitus, josta elämän mielekkyys syntyy, ja on ymmärrettävää, että myös logoterapian periaatteet esitellään
kirjassa. Samoin kuin Csìkszentmihályin kuuluisa käsite flow, mikä sekin omalta
osaltaan liittyy ikigaihin.
Parasta
antia Garcian ja Mirallesin kirjassa (2017 Gummerus, suom. Satu Ekman) ovat yli satavuotiaiden sitaatit ja
haastatteluvastaukset. Nämä elämäniloiset vanhukset eivät ota elämäänsä kovin
vakavasti.
”Elän satavuotiaaksi. Totta
kai elän! Siinä on minulle tavoitetta kerrakseen.”
”Näen ja kuulen huonosti enkä
haista juuri mitään, mutta kaikki on hyvin.”
Elämäntaitokirjallisuutta
ahmineelle Garcian ja Mirallesin kirja voi aiheuttaa pettymyksen, sillä sisältö
on moneen muuhun teokseen verrattuna köykäinen. Pintaa raapaistaan vähän sieltä
sun täältä ja lopputulos tuntuu hivenen hajanaiselta. Kun 180 sivussa koetetaan
esitellä ikigai, logoterapia, flow ja pari muuta keskeistä ajatusta ja niiden
lisäksi annetaan vielä ohjeita ruokavalioon ja esitellään
aamuvoimisteluliikkeitä, ei kovin syvälle päästä.
Mutta
köykäisyys on toisaalta myös etu, sillä se tekee kirjasta helppolukuisen ja
helposti lähestyttävän. Jos ei ole eläessään lukenut yhtäkään elämäntaitoteosta,
tästä on hyvä aloittaa. Hyvälle mielelle kirja saa jokaisen. Tämän teoksen jälkeen ei varmasti tee mieli pötkähtää sohvalle katsomaan netflixiä, vaan lähteä reippaalle kävelylenkille ja höyryttää itselleen sen jälkeen parsakaalia.
Tartu
tähän:
1.
Jos kaipaat kannustusta elämäntaitoremonttiisi.
2.
Jos arvostat helppolukuisuutta.
3.
Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.
torstai 18. tammikuuta 2018
Alex Schulman: Unohda minut
Kun
Alex Schulmanin äiti sammui lastenhoitovuorollaan sohvalle ja Alex löysi kotiin
palattuaan pienen tyttärensä yltä päältä ulosteesta, hän päätti vihdoin ottaa
juomisen puheeksi äitinsä kanssa.
Alexin
äidin vuosikymmeniä kestänyt alkoholismi oli salaisuus, jonka kaikki tiesivät,
mutta johon kukaan ei puuttunut. Lapsuutensa varhaisvuodet Alex vielä muistaa
onnellisena ja alkoholittomana aikana, mutta kun viina otti äidistä vallan,
muistot muuttuivat ja siitä eteenpäin ne olivat täynnä epätietoisuutta,
ahdistusta, surua ja häpeää.
Alex
oppi veljineen olemaan ärsyttämättä äitiä, sillä äiti saattoi räjähtää
pienimmästäkin vastahankaisuudesta tai vastoinkäymisestä. Lasten piti koko ajan lukea kasvoilta,
millä tuulella äiti oli: olisiko tänään huono vai hyvä päivä. Häpeä
salaisuudesta kasvoi niin suureksi, että Alex valehteli jopa alkoholiparantolan henkilökunnalle äidin juoneen vain kymmenisen vuotta,
vaikka tiesi hyvin juomisen jatkuneen kolme kertaa kauemmin.
Tästä
kaikesta kokemastaan Alex Schulman on kirjoittanut pienen, alle 200 sivuisen
romaanin, joka sisältää suuren ja surullisen tositarinan. Hän omistaa kirjansa
kahdelle veljelleen ja korostaa, että heidän tarinansa äidistä voi olla toisenlainen ja että tässä tarinassa näkökulma on vain hänen.
”Kukaan ei kertonut meille
lapsille, että äiti oli sairas, kukaan ei selittänyt miksi ja millä tavalla. Eikä
varsinkaan isä sanonut meille: ”Lapset, se ei ole teidän vikanne. Teillä ei ole
mitään tekemistä tämän asian kanssa.” Isä ei sanonut: ”Äiti on sairas, mutta
tiedättekö mitä? Minulla on suunnitelma. Minä hoidan tämän.”
Alex
Schulmanin taitavasti rakennettu tarina jättää jälkeensä surullisen olon. Se on
kertomus vanhemmista, jotka omien traumojensa vuoksi hylkäävät lapsensa ja jättävät heidät henkisesti heitteille. Se on myös tarina siitä, että pahinta ei
yleensä ole totuuden kuuleminen, vaikka se satuttaisikin. Kamalinta on
epätietoisuus ja salailu ja siitä johtuva jatkuva tulkitsemisen pakko.
Unohda
minut (2017 Nemo, suom. Raija Rintamäki) nostatti ilmestyttyään Ruotsissa
melkoisen kohun, sillä Alex Schulman on kaikkien tuntema mediapersoona, hänen
äitinsä Lisette Schulman myös, ja tämän isä taas ärhäkkä ja
tuottelias kirjallisuusmies Sven Stolpe, jonka tunsivat kaikki.
Tartu
tähän:
1.
Jos pidät arjen tositarinoista.
2.
Jos haluat tietää, mistä Ruotsissa viime vuonna puhuttiin.
3.
Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.
sunnuntai 7. tammikuuta 2018
Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Pientä
fiksausta vailla (Karisto 2017) aloittaa Venla Linnasta kertovan kepeän
viihdesarjan ja Amanda Vaaran nimimerkin taakse kätkeytyy kirjailija Nina
Hakalahti.
Sarjan
päähenkilö, Venla Linna, on reilu kolmekymppinen entinen kiinteistövälittäjä,
joka burnoutin, irtisanoutumisen ja avioeron jälkeen päättää ostaa itselleen vanhan
tyhjäksi jääneen kansakoulun. Hän perustaa sinne majatalo Villa Venlan ja alkaa
pitää lifestyle-blogia.
Venlalla
on alituista kahnausta narisevaäänisen ex-miehensä kanssa, lähinnä lapsista,
13-vuotiaasta Eedlasta ja 10-vuotiaasta Laurista, eikä oma äitikään tue Venlaa
tämän valinnoissa. Naapuritalossa asuu utelias ja tyrkky Riina, joka varastaa
Venlan vatkaimen ja muistuttaa hahmona Solsidan-sarjan ärsyttävää Ovea. Onneksi
toisella puolella sentään asuu kanojensa kanssa taiteellinen Ilona, jonka
kanssa Venla löytää välittömästi yhteisen sävelen.
Tyypillisen
viihderomaanin tapaan Venlan elämässä sattuu ja tapahtuu. Lähibaarista mukaan tarttuu vahingossa Janne, jonka takapuoleen on tatuoitu Amerikan lippu. Airbnb-majoittujien
joukossa on rastatukkainen kitaransoittaja Jörn, joka saa Venlan sydämen
jyskyttämään kiivaammin kuin kukaan pitkiin aikoihin, mutta onko Jörn tosissaan Venlan
suhteen…?
Pientä
fiksausta vailla on hyvä kotimainen vaihtoehto kevyelle
HarperCollins-tyyppiselle käännösviihteelle ja sopii luettavaksi niihin
tilanteisiin, kun arki painaa päälle ja vakavampaan kirjallisuuteen tarttuminen
tuntuu liian väsyttävältä ajatukselta.
Vaikka
minä tuskin jatkan Venlan elämän seuraamista tämän pitemmälle, se ei tarkoita
sitä, etteikö joku muu (vähän vähemmän vakavahenkisempi lukija) voisi innostua
tästä, sillä teos on oikein hyvä omassa kategoriassaan.
Kirjan
kiinnostavinta antia on blogipäivitysten ja todellisuuden välinen ristiriita,
ja Venlan blogipostaukset paljastavat herkullisesti sen, miten värittyneitä ne ovat.
Vaikka päivä olisi mennyt päin mäntyä, on postaus aina pelkkää
auringonpaistetta ja lirkuttelua.
Täydellisen
ihana blogielämä on vain pieni kapea siivu todellisuudesta ja se onkin hyvä
pitää mielessä, jos lifestyle-blogeja lukiessa ahdistuu siitä, kuinka
hohdokkaalta bloggaajien elämä ruudun takana näyttää. Ei se oikeasti sellaista
taida olla.
Tartu
tähän:
1.
Jos haluat viihtyä!
2.
Jos pidät kevyistä kirjoista.
3.
Jos haluat suosia kotimaista – viihteessäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)