maanantai 10. heinäkuuta 2017

Mattias Edvarsson: Melkein tosi tarina

Kolmekymppinen Zacharias Levin saa potkut toimittajantyöstään. Samaan syssyyn vaimo potkaisee hänet pihalle. Zachin ei auta muu kuin palata Tukholmasta takaisin lapsuudenkotiinsa äitinsä luo, sillä rahatkin ovat loppu. Zach tuntee epäonnistuneensa elämässään täydellisesti.

Hän päättää kuitenkin keskittää energianrippeensä bestseller-romaanin kirjoittamiseen, sillä menestyneenä kirjailijana hän saisi rahaa ja ehkä hyvällä tuurilla myös vaimonsa takaisin. Aiheen kirjaansa hän löytää omasta menneisyydestään, jota ryhtyy tonkimaan vanhalla opiskelupaikkakunnallaan tarkemmin ja johon liittyy murha muttei ruumista.

Reilu kymmenen vuotta sitten Zachille kävi nimittäin niin, että hänet valittiin Lundin yliopiston luovan kirjoittamisen linjalle satojen pyrkijöiden joukosta ja tämä lahjakas eliittijoukko sai opettajakseen valovoimaisen kauniin runoilijan Li Karpen. Mutta homma riistäytyi käsistä ja Zachin kurssitoveri Adrian Mollberg tuomittiin vankeuteen murhasta. Zach ei usko kaverinsa syyllisyyteen ja päättää puhdistaa tämän maineen romaanissaan.

Mattias Edwardssonin Melkein tosi tarina (2017 Like, suom. Tiina Ohinmaa) on mukavalla tavalla epätyypillinen jännitysromaani, sillä siinä ratkotaan murhamysteeriä yliopistoympyröissä ja kirjallisuuden maailmassa, ei poliisilaitoksilla. Lisäksi siinä ei ole pisaraakaan verta, eikä yhtään raakuutta.

Keskeisessä osassa ovat kirjailijalinjalla opiskelevien väliset ihmissuhdekoukerot: Adrian on palavan ihastunut opettajaansa Li Karpeen. Zachin sydän läpättää kurssikaveri Bettylle, joka taas haikailee Adrianin perään jne. Kuvioon kietoutuu myös legendaarinen August-palkittu kirjailija Leo Stark, jonka murhasta Adrian lopulta istuu kaltereiden takana kahdeksan vuotta.

Vielä keskeisemmässä roolissa on kirjallisuus ja eritoten kirjoittamisen vaikeus. Toisinaan luovaa kirjoittamista opiskelevat paistattelevat omassa erinomaisuudessaan ja ihailevat omia tuotoksiaan hurmiossa. Seuraavassa hetkessä he repivät kaiken kirjoittamansa kappaleiksi ja syöksyvät epätoivoon uskoen ettei heistä ikinä tulisi yhtään mitään. Taiteilijan kirouksena oli jatkuva tasapainoilu epäilyksen ja euforian välillä. Sen kuvaamisessa Edvardsson onnistuu hyvin.

Samanlaisen kirjoittamisen vaikeuden kanssa kamppailee suurista suurin, Leo Stark, joka käyttää ympärillään pörrääviä nuoria opiskelijoita (erityisesti naisia) itsekkäästi ja häikäilemättömästi hyväkseen vain saadakseen luotua taas jotain uutta ja ihailtua. Ei ihme, että joku hermostuu, ja Leo Stark saa maksaa teoistaan.

Edvardssonin romaani on mukaansa tempaava ja niin helppolukuinen, että kärryillä pysyy vähän väsyneenäkin. Tahti pysyy tasaisen rauhallisena loppuun saakka, kenties vähän liiankin rauhallisena. Pieni ripaus yllätyksellisyyttä olisi tehnyt terää tarinalle. Mutta kyllä tämä ilman sitäkin piti otteessaan.

Tartu tähän:

1. Jos poliisivetoinen rikoskirjallisuus kyllästyttää.
2. Jos inhoat verisiä yksityiskohtia.
3. Jos haaveilet kirjailijuudesta.


Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Malin Persson Gioliton Suurin kaikista (2017 Johnny Kniga, suom. Tarja Lipponen) lojui kirjakasassani kuukausikaupalla. Kääntelin sitä aina välillä käsissäni, mutten aloittanut lukemista. Luulin, että kyseessä olisi tylsänpuoleinen oikeussalidraama, joka etenisi yhtä hitaasti kuin oikeat oikeudenkäynnit.

Mutta kirjahan olikin jännittävä ja piti otteessaan niin hyvin, että yhtenä iltana lukeminen venyi melkein kahteen asti yöllä. Teos palkittiin vuoden 2016 parhaana ruotsalaisena rikosromaanina, enkä enää yhtään ihmettele miksi.

Persson Gioliton kirja alkaa luokkahuoneesta, jossa makaavat kuolleina Ugandasta Ruotsiin muuttanut Dennis, ökyrikas Sebastian, blondi kikattaja Amanda, lahjakas maahanmuuttaja Samir ja heidän opettajansa Christer. Täysin vahingoittumana kaaoksen keskellä istuu Maria ”Maja” Norberg, yksi luokkalaisista ja kirjan minäkertoja.

Luokkahuoneesta siirrytään oikeussaliin ja jännitysnäytelmä alkaa. Heti alusta saakka on varmaa, että Sebastian ampui osan laukauksista ja Maja osan. Syyttäjä koettaa vakuuttaa tuomarit siitä, että Maja on ollut koulusurman primus motor ja Sebastian vain tahdoton apupoika. Majan puolustusasianajaja taas yrittää todistaa Majan syyttömäksi, joka ampui, koska muuten hän olisi itse tullut surmatuksi.

Oikeussalista siirrytään välillä menneisyyteen ja lukija saa vastauksia kysymyksiinsä. Millainen Majan ja Sebastianin väinen suhde oikein oli? Miten Sebastianin isä, Ruotsin rikkain mies, liittyy kaikkeen? Entä Samir, mikä hänen roolinsa on? Miksi näin kävi? Ja ennen kaikkea: onko Maja syyllinen vai syytön?

Persson Gioliton kirja on hengästyttävän hyvä lukukokemus. Se on sivumääräänsä nähden hidaslukuinen, sillä jokainen lause on pakattu niin täyteen, että lukeminen kestää kauan. Yhtäkään riviä ei voi harppoa yli, vaikka kuinka tekisi mieli päästä nopeasti eteenpäin, koska silloin jotain olennaista voisi jäädä lukematta.

Nuorten maailman kuvaamisessa Persson Giolito onnistuu mahtavasti ja siinä kirja toi mieleen norjalaisen menestyssarja Skamin. Kun Skam keskittyy kertomaan pelkästään nuorista, Persson Giolito tuo kuvaukseensa mukaan vahvasti myös nuorten vanhemmat. Perhetaustojen kautta nuorten ajatusmaailmaa, tekoja ja tekemättömyyttä on helpompi ymmärtää. Majan äidille ja Sebastianin isälle voisi helposti myöntää maailman huonoimpien vanhempien tittelit.

Piinaava jännitys säilyy kirjan loppuun saakka ja vasta viimeisillä sivuilla tajuaa myös lukeneensa poikkeuksellisen koskettavan jännityskirjan. Tämän kirjan lopetus on hienoimpia ja itkettävimpiä lopetuksia pitkään aikaan. Viimeisiä rivejä oli vaikea lukea kuivin silmin. 

Tartu tähän:

1. Jos pidät psykologisesta jännityksestä.
2. Jos haluat sukeltaa nuorten maailmaan.
3. Jos haluat lukea tarinan, joka voisi olla totta (valitettavasti).

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.