Mattias Edvarsson: Melkein tosi tarina

Kolmekymppinen Zacharias Levin saa potkut toimittajantyöstään. Samaan syssyyn vaimo potkaisee hänet pihalle. Zachin ei auta muu kuin palata Tukholmasta takaisin lapsuudenkotiinsa äitinsä luo, sillä rahatkin ovat loppu. Zach tuntee epäonnistuneensa elämässään täydellisesti.

Hän päättää kuitenkin keskittää energianrippeensä bestseller-romaanin kirjoittamiseen, sillä menestyneenä kirjailijana hän saisi rahaa ja ehkä hyvällä tuurilla myös vaimonsa takaisin. Aiheen kirjaansa hän löytää omasta menneisyydestään, jota ryhtyy tonkimaan vanhalla opiskelupaikkakunnallaan tarkemmin ja johon liittyy murha muttei ruumista.

Reilu kymmenen vuotta sitten Zachille kävi nimittäin niin, että hänet valittiin Lundin yliopiston luovan kirjoittamisen linjalle satojen pyrkijöiden joukosta ja tämä lahjakas eliittijoukko sai opettajakseen valovoimaisen kauniin runoilijan Li Karpen. Mutta homma riistäytyi käsistä ja Zachin kurssitoveri Adrian Mollberg tuomittiin vankeuteen murhasta. Zach ei usko kaverinsa syyllisyyteen ja päättää puhdistaa tämän maineen romaanissaan.

Mattias Edwardssonin Melkein tosi tarina (2017 Like, suom. Tiina Ohinmaa) on mukavalla tavalla epätyypillinen jännitysromaani, sillä siinä ratkotaan murhamysteeriä yliopistoympyröissä ja kirjallisuuden maailmassa, ei poliisilaitoksilla. Lisäksi siinä ei ole pisaraakaan verta, eikä yhtään raakuutta.

Keskeisessä osassa ovat kirjailijalinjalla opiskelevien väliset ihmissuhdekoukerot: Adrian on palavan ihastunut opettajaansa Li Karpeen. Zachin sydän läpättää kurssikaveri Bettylle, joka taas haikailee Adrianin perään jne. Kuvioon kietoutuu myös legendaarinen August-palkittu kirjailija Leo Stark, jonka murhasta Adrian lopulta istuu kaltereiden takana kahdeksan vuotta.

Vielä keskeisemmässä roolissa on kirjallisuus ja eritoten kirjoittamisen vaikeus. Toisinaan luovaa kirjoittamista opiskelevat paistattelevat omassa erinomaisuudessaan ja ihailevat omia tuotoksiaan hurmiossa. Seuraavassa hetkessä he repivät kaiken kirjoittamansa kappaleiksi ja syöksyvät epätoivoon uskoen ettei heistä ikinä tulisi yhtään mitään. Taiteilijan kirouksena oli jatkuva tasapainoilu epäilyksen ja euforian välillä. Sen kuvaamisessa Edvardsson onnistuu hyvin.

Samanlaisen kirjoittamisen vaikeuden kanssa kamppailee suurista suurin, Leo Stark, joka käyttää ympärillään pörrääviä nuoria opiskelijoita (erityisesti naisia) itsekkäästi ja häikäilemättömästi hyväkseen vain saadakseen luotua taas jotain uutta ja ihailtua. Ei ihme, että joku hermostuu, ja Leo Stark saa maksaa teoistaan.

Edvardssonin romaani on mukaansa tempaava ja niin helppolukuinen, että kärryillä pysyy vähän väsyneenäkin. Tahti pysyy tasaisen rauhallisena loppuun saakka, kenties vähän liiankin rauhallisena. Pieni ripaus yllätyksellisyyttä olisi tehnyt terää tarinalle. Mutta kyllä tämä ilman sitäkin piti otteessaan.

Tartu tähän:

1. Jos poliisivetoinen rikoskirjallisuus kyllästyttää.

2. Jos inhoat verisiä yksityiskohtia.

3. Jos haaveilet kirjailijuudesta.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.