torstai 20. joulukuuta 2012

Robert Åsbacka: Keräilijä


Miksi ihmeessä en ole lukenut Robert Åsbackan kirjoja aiemmin? Tähän uusimpaankin (Schildts & Söderströms 2012) tartuin kirjaston uutuushyllyllä jostain kumman syystä vältellen ja epäröiden, mutta tartuin kuitenkin. Ja onneksi tartuin, sillä jäin Keräilijään  koukkuun ensimmäisiltä sivuilta lähtien.   (Olen kehunut Keräilijää lyhyesti jo aiemmin antaessani lukuneuvoja pukinkonttiin.)

Keräilijässä Åsbacka punoo tyylikkään eleettömästi painostavan tarinan nuoren Tomin elämästä ruotsalaisessa pikkukaupungissa 1970-luvulla. Painostavuus tarinaan syntyy pelon ilmapiiristä, jossa Tom joutuu elämään, koska on suututtanut kaksi itseään isompaa veljestä, jotka janoavat kostoa.


”Aikuiset luulivat, että riitelimme, jotkut että nahistelimme. Me itse tiesimme että olimme sodassa. Joka ainoa päivä, ympäri vuoden.”

Oudon ahdistavaa tunnelmaa lisäävät autenttiset poliisiraportit ja oikeudenkäyntipöytäkirjat, joissa selostetaan Tomin naapurin tekemää raakaa murhaa. Murhaaja on Tomin ainoita juttukavereita ja Tomin lailla keräilijä, mutta hän ei keräilekään pullonkorkkeja ja kiviä, vaan naisten pitkiä kynsiä… 

Kun perusjännärin juoni pyyhkiytyy yleensä mielestäni muutamassa viikossa, Keräilijä jäi poikkeuksellisesti päähäni pyörimään pitkäksi aikaa. Se jäi mieleen, koska Åsbacka ei kerro syitä. Hän ei anna vastausta kysymykseen Miksi? Se lukijan täytyy itse miettiä ja siinä onkin miettimistä.

Tartu tähän:

1. Jos pidät psykologisesta jännityksestä.
2. Jos pidät tositapahtumiin perustuvista kirjoista.
3. Jos haluat, että kaikkea ei sanota, vaan myös mielikuvitukselle jää tilaa.

Huom! Keräilijä sopii sellaisellekin, joka normaalisti vierastaa dekkareita.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Matthew Quirk: Viiden sadan lista


Takakansitekstillä on valtavasti väliä, sillä sen avulla herätetään lukijan mielenkiinto. Valitettavan usein takakansitekstien laatijat tuntuvat ajattelevan, että mitä enemmän kirjasta kerrotaan, sen varmemmin lukija innostuu. Pahimmassa tapauksessa takakanteen ja sivuliepeisiin on ympätty seikkaperäinen juoniselostus loppuratkaisuineen, kirjailijan elämänvaiheet ja urakehitys sekä monisanaista hehkutusta siitä, kuinka käsittämättömän mahtavan upean ainutlaatuinen teos onkaan kyseessä.

Väärin. Liiallinen tieto ei ainakaan minua innosta – en innostu uudesta elintarvikkeestakaan tuoteselostetta tihrustamalla. Liiallinen hehkutus ei sekään innosta, vaan mieleen tulee ennemminkin ostoskanava. Minä innostun ja koukutun, kun takakansi vihjailee ja jättää jotain auki. Parhaimmillaan se jättää lukijan hämmentyneen kiinnostuksen valtaan. Vähemmän on enemmän – myös takakansiteksteissä.

Matthew Quirkin kirjan (WSOY 2012) takakannessa on vain yksi virke:

500 vaikuttajaa ja yksi, joka pitää heitä näpeissään”

Kuka pitää näpeissään? Miten? Miksi?

Ohita siis suosiolla sivuliepeen hehkutukset ja selostukset ja luota takakannen voimaan. Kiinnostu ja koukutu. Lue ja nauti.

Tartu tähän:

1. Jos pidät nopeatempoisista ja vauhdikkaista trillereistä.
2. Jos pidät yllättävistä loppuratkaisuista.
3. Jos pidät John Grishamin kirjoista ja/tai Ilkka Remeksen tyylistä.

Huom! Jos miehesi pyytää sinua tuomaan kirjastosta jotain hyvää luettavaa, vie tämä.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Tässä se on: täydellinen lukuromaani jouluksi (ja kevääksi, kesäksi, syksyksi)! Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala (Tammi 2012) on ehdottomasti yksi nautittavimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut. Se on niin hyvä, että sen haluaisi ahmia heti uudestaan.

Kani nimeltä jumala on viihdyttävä, hauska ja herkullinen tarina Eleanorista ja tämän perheestä, parhaasta ystävästä Jenny Pennystä sekä liudasta muita erikoisia ja vähän vinksahtaineita henkilöitä. Vaikka kirjassa tapahtuu välillä kauheitakin, sitä lukee siitä huolimatta koko ajan hymy huulilla, sillä lukijalle vakuutetaan vaivihkaa alusta saakka, että hyvin tässä tulee vielä käymään – usko pois.

Kirjan moneen suuntaan aaltoilevat tapahtumat ja hassun omituiset henkilöt tuovat mieleeni kaksi kirjailijaa. Kani nimeltä jumala muistuttaa selvästi John Irvingin varhaistuotantoa ja mieleeni nousevat esimerkiksi Kaikki isäni hotellit ja Ystäväni Owen Meany. Kirja muistuttaa myös vuonna 1997 ilmestytyttä Arundhati Royn Joutavuuksien jumalaa, sillä muistan lukuelämyksen olleen silloin samoista syistä hurmoksellinen.

Kani nimeltä jumala täyttää mielestäni kaikki loistavan lukuromaanin kriteerit. Siinä on ennalta arvaamaton juoni, joka päättyy lopulta onnellisesti. (Positiivinen pohjavire kuuluu minusta hyvään lukuromaaniin.) Henkilöt ovat kokonaisia ja samaistuttavia hyvine ja huonoine ominaisuuksineen. Hyvä lukuromaani on kielellisesti taidokas, muttei missään nimessä kielellä kikkaileva. Se kestää aikaa ja monta lukukertaa. Kani nimeltä jumala on kaikkea tätä!

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!
2. Jos pidät John Irvingin kirjoista.
3. Jos luulet, että kaikki viihteellinen kirjallisuus on huonosti kirjoitettua ja imelällä siirapilla kuorrutettua.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia


”Se jäljittelemätön elämä, jota olet aina etsinyt, on tässä ja nyt.”

Rakkauteni Andreï Makinea kohtaan alkoi vuonna 2001, kun luin melkein kertaistumalta Ranskalaisen testamentin ja vaikutuin, ihastuin, huumaannuin. Odotan aina hänen uusinta kirjaansa yhtä innokkaasti, eikä hän ole vielä kertaakaan pettänyt odotuksiani. Ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka Ikuisen rakkauden kosketuksia (WSOY 2012) onkin selvästi erilainen kuin aikaisemmat.

Ikuisen rakkauden kosketuksia koostuu erillisistä tarinoista, joita kyllä kertoo yksi ja sama henkilö, mutta mitenkään kronologisesti ja loogisesti ne eivät linkity toisiinsa. Tarinat ovat yksittäisiä merkityksellisiä fragmentteja tämän minä-kertojan elämän eri vaiheista ja ne jäävät leijumaan irrallisina myös lukijan mieleen. Samalla tavalla kuin kirjan minä, kukin meistäkin muistaa elämänsä tärkeät, kauniit ja kauheat hetket irrallisina kirkkaina välähdyksinä, tarinoina, joiden reunat ovat sumusta harmaat.

Makine onnistui (upean suomentajan Annikki Sunin kera!) jälleen lumoamaan minut runollisen kauniilla kielellään, jonka jokainen lause on kuin virheetön koru, jota on hetkeksi pysähdyttävä ihailemaan. Sen lisäksi, että Makine kirjoittaa niin täydellisen kauniisti, hän kirjoittaa aina myös niistä asioista, jotka ovat ajasta ja paikasta riippumatta ihmisen elämässä niitä kaikkein tärkeimpiä: rakkaudesta ja toivosta. Tässä kirjassa suurin niistä on rakkaus.

Tartu tähän:

1. Jos olet kyllästynyt tyhjänpäiväiseen hömppään.
2. Jos haluat hurmaantua kielellisestä kauneudesta.
3. Jos haluat ajateltavaa.

Huom! Makine ei ole kiireisen tai väsyneen lukijan kirjallisuutta – hänen kirjansa vaativat hidasta lukemista ja keskittymistä. Niitä ei voi hotkia.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Aki Ollikainen: Nälkävuosi


Aki Ollikaisen Nälkävuodessa (Siltala 2012) eletään talvea 1867-68 Suomessa, jota koettelee muun Euroopan tapaan ankara nälänhätä. Sateinen kesä ja aikainen halla ovat pienentäneet sadon niin, ettei juuri mitään ole jäänyt talven varalle. Ruoka on loppunut monesta torpasta jo ajat sitten ja kerjäläisten joukko valtaa kylästä kylään edes pienen vellitilkan tai leivänkannikan toivossa.

Kerjuulle joutuu lähtemään myös Korpelan Marja kahden pienen lapsensa kanssa. Kotiin he jättävät perheen isän, Juhanin, joka nälän heikentämänä ei enää pysty nousemaan sängystään. Äiti ja lapset kolkuttelevat kylmissään ja nälissään ovelta ovelle, mutta ruokaa ei ole missään.  Joskus saattaa lapsille pieni pettuleivänpala löytyä.

Marjan ja lasten tarinan rinnalla Ollikainen kuljettaa yläluokkaisen ja yltäkylläisen Renqvistin perheen tarinaa ja antaa näin vastakohdan nälän kovertamalle kurjuudelle. Lopussa tarinat kietoutuvat yhteen ja onneksi kaiken kärsimyksen jälkeen pilkahtaa valo, toivo.

Nälkävuosi on hieno, surullinen ja koskettava. Se on myös rujo, ahdistava ja traaginen. Se on järisyttävän suuri tarina pienissä kauniissa kansissa. Nälkävuoden jälkeen ei avokadopastakaan hetkeen maistu.

Tartu tähän:

1. Jos historialliset romaanit kiinnostavat sinua.
2. Jos et ehdi lukea juuri nyt paksua kirjaa.
3. Jos haluat lukea sydäntä riipaisevan ja koskettavan tarinan.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Lukuneuvoja pukinkonttiin



Mitä olisivat joulunpyhät ilman hyvää kirjaa? 
Täysin pilalla, vastaa moni - minä mukaan lukien.

Minun joulussani parasta on se hetki, kun ilta koittaa, lapset ovat nukkumassa ja saan käpertyä sohvankulmaan kirjan, punaviinilasin ja suklaalevyn (= Maraboun pähkinäsuklaa) kanssa. Se on jouluni kohokohta ja tärkeintä siinä on se hyvä kirja.

Olen valinnut tänä vuonna ilmestyneiden (ja lukemieni) kirjojen joukosta kuusi kirjaa  kuudelle erilaiselle lukijalle. Uskon niiden antavan jännittäviä, koskettavia, iloisia ja haikeita hetkiä aattoillan pimetessä.




Nautinnollisia lukuhetkiä ja paljon kovia suorakulmaisia paketteja kaikille!



Tyttärelle (15 +):

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos 2012)

Jännittävä ja samalla kuulaan kaunis tarina tulevaisuuden maailmasta, jossa vesi on loppumassa. Teemestareiden sukuun kuuluva nuori Noria Kaitio saa kannettavakseen salaisuuden, jota ei voi paljastaa kenellekään ja loppuratkaisu yllättää lukijan täydellisesti. 

(Myös oma 12-vuotias lukutoukkani löytää paketistaan tänä jouluna tämän kirjan.)




Pojalle (15 +):

Quillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus-trilogia
(Tammi: Vitsaus 2010, Lankeemus 2011, Yö ikuinen 2012)

Elokuvaohjaajana paremmin tunnetun Quillermo del Toron ja Chuck Hoganin urbaani kauhuromaanitrilogia on edennyt viimeiseen osaan. Pelastuuko maailma vitsaukselta, jonka vallassa se on ollut jo pari vuotta? Vai onko Mestari sittenkin liian voimakas voitettavaksi? Kuka on puolellasi? Keneen voit luottaa?

Varoitus: Sisältää verta ja suolenpätkiä!



Vaimolle:

Hélène Grémillon: Uskottuni (Otava 2012)

Kolmekymppinen pariisitar Camille löytää postilaatikostaan kirjeen, jossa kerrotaan hänelle vieraiden ihmisten rakkaustarinasta vuosikymmenten takaa. Seuraavana päivänä posti tuo uuden kirjeen ja rakastavaisten tarina jatkuu. Vähitellen Camille tajuaa kirjeiden liittyvän häneen ja juuri kun lukija luulee ymmärtävänsä, mistä on kyse, Grémillon kääntää kaiken ympäri. Tämä vanhanaikainen ja välillä jännittäväkin rakkaustarina on täydellinen lukuromaani sille, joka haluaa viihtyä ja unohtaa hetkeksi pahan maailman.



Miehelle:

Philip Kerr: Liekit Berliinissä (Atena 2012)

On vuosi 1936 Berliinissä. Yksityisetsivä Bernhard Gunther saa selvitettäväkseen teollisuuspampun tyttären kadonneiden timanttikäätyjen arvoituksen, mutta huomaa pian selvittävänsä toistakin rikosta. Ronski päähenkilö ei paljon vallanpitäjiä kumartele ja laukoo humoristisia huomioita milloin Goebbelsin kampurajalasta milloin Göringin läskimahasta. Virkistävä äijämäinen dekkari sille, joka on kyllästynyt pohjoismaiseen poliisikirjallisuuteen.



Kenelle tahansa hyvän tarinan ystävälle:


Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava 2012)

Kaikki sai alkunsa valokuvasta, jonka kirjailija Heidi Köngäs näki: Natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speer istuu seurueineen Suomen Lapissa rakotulen äärellä synkeä ilme kasvoillaan. Köngäs kiinnostui kuvasta ja tarinasta sen takana ja kirjoitti Speerin matkasta tämän kirjan. Dora, Dora on koskettava ja mieleenpainuva tarina ihmisistä sodan keskellä. Se on tarina vallasta, pelosta, toiveista ja unelmista. Yksi tämän vuoden omista suosikeistani!




Robert Åsbacka: Keräilijä (Schildts & Söderströms, 2012)

Keräilijä on painostavan piinaava tositapahtumiin perustuva jännitysromaani nuoresta Tomista ja hänen naapuristaan, joka syyllistyy raakaan murhaan. Naapuri on Tomin lailla Keräilijä, muttei keräile kiviä eikä pullonkorkkeja, vaan naisten pitkiä kynsiä… Kun perusjännärin juoni pyyhkiytyy yleensä mielestäni muutamassa viikossa, Keräilijä ei häviä. Se jää mieleen, koska kaikkea ei sittenkään kerrota…  

Huom! Sopii sillekin, joka yleensä vierastaa dekkareita.



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Yvon Chouinard: Suuri seikkailu. Vastahakoisen liikemiehen tunnustukset


Minä en harrasta vuorikiipeilyä, en metsästä täydellisiä puuterilumia tai aaltoja ja vaeltelen mielelläni vain suhteellisen tasaisissa maastoissa (ja yöksi haluan aina palata omaan sänkyyn). Näin ollen en tiennyt juuri mitään muuta kuin nimen ulkoilu- ja kiipeilyvaatevalmistaja Patagoniasta ennen kuin kiipeilevän ja kalastelevan ystäväni suosituksesta luin  tämän kirjan (Talentum 2012). Onneksi luin, sillä nyt tiedän niin paljon enemmän:



1. Tiedän, että kannattavaa liiketoimintaa on mahdollista tehdä vastuullisesti ja ympäristöasiat huomioon ottaen.
2.  Tiedän, että työntekijöiden aito sitouttaminen yritykseen on kannattavaa. (Surffaamaan voi lähteä silloin, kun aallot ovat parhaat, kunhan huolehtii siitä, että työt tulee tehtyä.)
3.  Tiedän, että kannattaa rekrytoida vain parhaat (=sopivimmat).
4.  Tiedän, että arvoista ja periaatteista ei tarvitse työssäkään välttämättä tinkiä.
5.  Tiedän, että tärkeintä on intohimo tekemiseen!

Tartu tähän:

1. Jos harrastat kiipeilyä, laskettelua, surffausta, vaeltamista tai ylipäätään luonnossa liikkumista.
2. Jos olet johtaja tai alainen ja draivi työsi tekemiseen on hukassa.
3. Jos haluat lukea mielenkiintoisen tarinan miehestä, joka todella uskoo siihen, mitä tekee.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Irène Némirovsky: Tanssiaiset


Auschwitzin keskitysleirillä 39-vuotiaana menehtyneen Irène Némirovskyn pienoisromaani Tanssiaiset (Gummerus 2007) on klassikko, johon nykylukijakin on helppo uppoutua. Tämä ajaton tarina kertoo rouva Kampfista, joka haluaa epätoivoisesti päästä Pariisin seurapiireihin sekä hänen 14-vuotiaasta tyttärestään Anttoinettesta, joka haaveilee suuresta rakkaudesta kodin kylmässä ilmapiirissä.

Némirovsky onnistuu reilusti alle sadassa sivussa nostamaan esiin sen, mikä elämässä on tärkeintä. Vuosikymmenten takaa hän kehottaa meitä antamaan lapsillemme aikaa ja olemaan läsnä – tässä ja nyt. Suuret tarinat eivät aina löydy niistä kaikkein paksuimmista kirjoista.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, että kaikki klassikot ovat puuduttavan tylsiä (ja paksuja).
2. Jos haluat lukea ohuen kirjan.
3. Jos olet tyttö ja haluat tehdä kouluun esitelmän klassikosta, josta voisit jopa innostua.

Riikka Pulkkinen: Vieras


Riikka Pulkkisen Vieras (Otava 2012) on tarina Mariasta, nuoresta papista, joka pakenee elämäänsä ja itseään New Yorkiin. Mukanaan hänellä on pienen Yasminan muumipäiväkirja, eikä juuri muuta. Vähitellen lukijalle avataan Marian elämän solmuja, joihin myös Yasminan kohtalo kietoutuu.

Vieras on kirja isoista asioista. Se on kirja muukalaisuudesta ja toiseudesta; väistelystä ja kohtaamisesta; haparoinnista ja epäröinnistä; pelosta ja varmuudesta; totuudesta ja valheesta; uskosta ja epäuskosta; meistä ja muista; elämästä ja elämisestä. 

Pulkkinen kirjoittaa jälleen kerran kauniisti, taitavasti ja tyylikkäästi. Vieras on kirja, joka avautuu uutena ja erilaisena jokaisen uuden lukukerran jälkeen ja jo yksi lukukerta antaa valtavasti ajateltavaa ja pohdittavaa. Vieras on hieno kirja, joka jää mieleen muhimaan pitkäksi aikaa ja johon haluaa ehdottomasti palata vähän ajan päästä uudestaan. Riikka Pulkkinen - kiitos kun kirjoitat.

Tartu tähän:

1. Jos haluat ajateltavaa.
2. Jos pidät kauniista ja taidokkaasta kielestä.
3. Jos inhoat tyhjänpäiväistä viihdehöttöä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Laurent Gaudé: Hurrikaani


Hurrikaani Katrinan tiedettiin iskevän New Orleansin kaupunkiin elokuun 27. päivänä vuonna 2005. Asukkaita evakuoitiin kauemmas, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta halunneet tai voineet lähteä. Muutama päivä myöhemmin merenpinnan alapuolella sijaitsevan kaupungin suojaksi rakennetut tulvavallit murtuivat ja vesi vyöryi eteenpäin haudaten alleen lähes koko kaupungin. Koteihinsa jääneet ihmiset joutuvat kohtaamaan Katrinan raivon ja tulvan tuhot yksin, eivätkä kaikki pelastuneet.

Ranskalaisen Laurent Gaudén toinen suomennettu teos Hurrikaani (Bazar 2012) sijoittuu New Orleansin kaupunkiin muutama päivä ennen ja muutama päivä jälkeen Katrinan. Gaudé kertoo mieleenpainuvan tarinan tuhoutuvasta kaupungista muutaman keskeisen henkilön kautta. Keanu palaa kaupunkiin etsimään vanhaa rakastettuaan. Rose on väsynyt, eikä jaksa lähteä. Josephine Linc. Steelson ei suin surmin suostu lähtemään. Pappi jää, koska kokee velvollisuudekseen jäädä. Buckeley ja muut vangit jätetään oman onnensa nojaan, sillä evakuointimääräys ei koske heitä. Juonen edetessä Gaudé kietoo näiden ihmisten kohtalot toisiinsa ennalta arvaamattomalla tavalla ja näyttää myös sen, millaisiksi pedoiksi ihmiset voivat tilaisuuden tullen muuttua.

Vaikuttavan fiktiivisen tarinan lisäksi lukija oppii Gaudén ansiosta myös historiaa: hurrikaani Katrinan vaiheet ja sen aiheuttamat tuhot on kuvattu autenttisesti ja historia muuttuu eläväksi. Näin olisi voinut tapahtua. Ehkä joku koki sen juuri näin.

Huom! Kovin väsyneenä kirjaa ei kannata aloittaa, sillä kertojan vaihtuminen vaatii tarkkaavaisuutta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea ohuen kirjan.
2. Jos haluat lukea mieleenpainuvan tarinan.
3. Jos haluat lukiessasi oppia jotain historiasta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Philip Kerr: Liekit Berliinissä


Philip Kerrin kirja Liekit Berliinissä (Atena, 2012) on Berlin noir –jännityskirjatrilogian aloitusosa, jonka tapahtumat sijoittuvat jännityskirjallisuuden valtavirrasta poiketen virkistävästi menneisyyteen 1930-luvulle. Kirjoittajaa tituleerataan sivuliepeessä itsensä Raymond Chandlerin manttelinperijäksi ja onhan näiden kahden tuotannossa toki yhtäläisyyksiä: päähenkilöt yksinäisiä susia taistelemassa oikeuden ja ennen kaikkea totuuden puolesta, nasevan hauskaa dialogia, miehistä korskahtelua uhkeiden punahuulisten naisten edessä ja testosteronin hajuista uhittelua äijäseurassa. Liekit Berliinissä on hyvin miehinen kirja.

Kirjassa eletään vuotta 1936 ja päähenkilönä seikkailee entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Bernhard Gunther. Hän saa selvitettäväkseen teollisuuspampun tyttären kadonneiden timanttikäätyjen arvoituksen ja huomaa pian selvittävänsä toistakin rikosta ja saattaa tietenkin myös itsensä hengenvaaraan. Hän ei kumartele vallanpitäjien suuntaan ja laukoo humoristisia huomioita milloin Goebbelsin kampurajalasta milloin Göringin  läskimahasta. Naissukupuolen edustajia Gunther arvioi lähinnä ulkonäön perusteella eikä aina niin kovin imartelevasti: ”Mikään ei ole minusta tyrmistyttävämpää kuin viettää ilta ruman naisen kanssa, paitsi olla saman ruman naisen seurassa vielä aamullakin.” 

Ronskin humoristinen Liekit Berliinissä on tervetullut lisä jännityskirjagenreen, jota nykyaikaan sijoittuvat totiset poliisiromaanit dominoivat.

Huom! Kirjassa on niin paljon henkilöitä, että se on luettava melkein kerralla loppuun. Muuten putoaa kärryiltä.

Tartu tähän:

1. Jos pidät äijäilystä.
2. Jos haluat lukea hauskan kirjan Natsi-Saksan ajoilta.
3. Jos olet kyllästynyt pohjoismaiseen jännityskirjallisuuteen.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Chris Cleave: Poikani ääni


Chris Cleave teki lähtemättömän vaikutuksen moneen lukijaan edellisellä suomennetulla kirjallaan Little Been tarina (2011), jota en itse ole vielä(kään) lukenut. Onneksi - sillä olen monesta suunnasta kuullut, ettei tämä Poikani ääni (Gummerus, 2012) ole yhtä hyvä. Minusta tämä kuitenkin oli oikein mainio lukuelämys ja johtuu varmasti osittain vertailukohdan puuttumisesta. Joskus kannattaa siis tarttua kirjailijan muuhun tuotantoon ennen sitä suurta menestysteosta. (Poikani ääni on muuten kirjoitettukin ennen Little Been tarinaa ja suomennettu  sen jälkeen.)

Poikani ääni kertoo äidistä, joka menettää 4-vuotiaan poikansa ja miehensä Osama bin Ladenin masinoimassa terrori-iskussa Arsenalin jalkapallostadionilla Lontoossa. Järkyttyneenä tapahtumasta äiti alkaa kirjoittaa kirjettä Osamalle kertoakseen siitä tyhjyydestä, joka hänen elämäänsä jäi jäljelle, kun pommi vei pojan. Hän haluaa kirjoittaa, jotta Osama lakkaisi tekemästä maailmaan ”pojan muotoisia aukkoja” ja lopettaisi typerät touhunsa. Kirjoittaessaan elämästään Osamalle hän tulee kertoneeksi vähitellen koko elämäntarinansa.

Poikani äänessä parasta on äidin ronski ääni. Cleeve kirjoittaa hauskasti ja on asettunut onnistuneesti ja uskottavasti suurisydämisen työväenluokkaisen naisen nahkoihin, joka ei voi ymmärtää Osaman touhuja ja kaipaa poikaansa. Vaikka tarina sinänsä on surullinen, äiti kirjoittaa kirjettään niin suorapuheisen rehellisesti, että vähän väliä hymy karkaa huulille. Erityisen hauskoja ovat kohdat, joissa äiti kohdistaa sanansa Osamalle, jonka hän kuvittelee istuvan milloin missäkin luolassa Kalasnikov sylissään vuohenkellojen kilkatusta kuunnellen ja partaansa sivellen.

Tartu tähän:
1. Jos haluat lukea koskettavan mutta hauskasti kirjoitetun kirjan.
2. Jos haluat sukeltaa Lontoon työväenluokan elämään.
3. Jos haluat kirjan, joka antaa ajateltavaa, muttei vie yöunia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sarah Waters: Vieras kartanossa


”Tiesin, että se halusi minulle pahaa. Tiesin, että se oli vieläkin läsnä ja odotti.”

Olen huomannut työssäni moneen otteeseen, kuinka jotkut välttelevät tietoisesti Tammen Keltaista kirjastoa, koska mieltävät siinä ilmestyvät kirjat vaikeaselkoisiksi ja korkeakirjallisiksi. Se on sääli, koska Keltaisesta kirjastosta löytyy kirjoja moneen makuun: niitä haastavampia ja sitten niitä ”ihan tavallisen lukijan” mukaansa tempaavia romaaneja.

Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi, 2011) kuuluu selvästi jälkimmäisiin. Se ei ole vaikeaselkoinen kielellisesti eikä juonellisesti ja pitää lukijan otteessaan ensimmäiseltä sivulta viimeiseen. Lukija ei koukutu kirjaan vauhdikkaiden juonenkäänteiden ansiosta, vaan pikemminkin pysähtyneisyyden ilmapiirin sekä luihin ja ytimiin hitaasti hiipivien kummallisten tapahtumien avulla. Hundereds Hallin rapistuneessa kartanossa nimittäin tapahtuu outoja….

Tartu tähän:

1. Jos luulet, ettei Keltainen kirjasto ole sinun juttusi.
2. Jos haluat lukea jännittävän tarinan, mutta et halua lukea irtileikatuista ruumiinosista.
3. Jos rakastat vanhoja (englantilaisia) kartanoita ja Downton Abbey –televisiosarjaa.

Huom! Kirjan hidas tahti voi aluksi hämmentää.

Reidar Palmgren: Sudenmarja


” Luonto vain oli. Oli ja toimi.”

Reidar Palmgrenin uusin teos Sudenmarja (Otava 2012) jatkaa samoilla oudoilla linjoilla kuin hänen aikaisemmatkin teoksensa. Kaikissa niissä on jotain kummallisen vinksahtanutta ja joka kerta lukija jää kirjan loputtua hämmennyksen valtaan ja joka kerta hämmennys on ainakin omalla kohdallani ollut ihan hyvää sorttia.

Sudenmarjan hiljainen ja sosiaalisesti kömpelö päähenkilö Tuula on puistotyöntekijä, joka suhtautuu omaan vastuualueeseensa intohimoisen pakkomielteisesti. Hän joutuu usein hankaluuksiin oman ideologiansa kanssa, joka ei sovi lainkaan yhteen nykypäivän tehokkuusajattelun kanssa. Tuulan esimies Holopainen on ainoa, joka ymmärtää. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin ja loppuratkaisu on sellainen, jota kukaan ei osaisi etukäteen aavistaa. Tuulan oudon eläimellinen hahmo jää mieleen pitkäksi aikaa.

Kielellisesti Palmgrenin kirja on loppuun asti hiottu ja kirjaa oli ilo lukea siitäkin syystä. Yksityiskohtainen luontokuvaus ei ole koskaan ollut minun juttuni ja yleensä olen jättänyt sellaiset kirjat tylysti kesken puuduttavan tylsinä. Palmgren onnistuu tässä kirjassaan ihmeellisesti koukuttamaan myös luontokuvauksellaan, enkä muista olleeni koskaan aikaisemmin näin kiinnostunut kohmeisten muurahaisten jaloista tai vadelmien kaksivuotisesta elämäntaipaleesta.

Tartu tähän:

1. Jos pidät oudon vinksahtaneista teoksista.
2. Jos nautit loppuun asti hiotusta kielestä.
3. Jos pidät yllättävistä loppuratkaisuista

lauantai 1. joulukuuta 2012

Amor Towles: Seuraelämän säännöt


”Kun on syntynyt New Yorkissa, ei ole New Yorkia, minne paeta.”

Amor Towlesin kirja Seuraelämän säännöt (WSOY 2012) on täydellisen viihdyttävä ja vetävä tarina 1930-luvun New Yorkista. Parikymppiset ystävykset Katey ja Eve paiskivat päivät töitä ja hengailevat illat hämyisillä jazz-klubeilla tai livahtavat sisään elokuvateatteriin salaa takaovesta. Kun he molemmat sitten rakastuvat nuoreen sulavakäytöksiseen Tinker Greyhin, kaikki muuttuu, eikä mikään lopulta ole sitä, miltä näyttää.

Towlesin kirja koukutti minut mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta saakka ja erityisen vaikuttunut olin siitä, kuinka Towles onnistuu luomaan niin lumoavan kuvan menneestä New Yorkista. Oli vaihteeksi myös mukava lukea romaani, josta jo heti alusta alkaen tietää, että hyvin tässä tulee lopulta käymään. Joskus sitä ihminen tarvitsee sellaisiakin kirjoja.

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!
2. Jos haluat hetkeksi unohtaa maailman pahuuden.
3. Jos haluat matkakuumeen New Yorkiin.