Lukuneuvojana historioitsija Teemu Keskisarja

Kuva: Hanna Weselius

Historioitsija Teemu Keskisarja kuuluu niihin harvoihin tietokirjailijoihin, joiden teoksia ahmii kuin parasta kaunokirjallisuutta. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin Keskisarja todella osaa kirjoittaa. Hän käsittelee aiheitaan lennokkaasti ja kirjoittaa historian vetäviksi tarinoiksi, jotka tottumattomammankin lukijan on helppo omaksua. Keskisarjan kirjojen lukeminen ei edellytä tutkintoa. Pelkkä lukutaito ja into riittää.

Toiseksi Keskisarja liikuskelee tutkimuksineen yhteiskunnan syntisellä puolella ja aiheissa, jotka kiinnostavat (ainakin salaa) monia. Hänen tutkimuskohteitaan ovat väkivalta, rikokset ja seksi. Väitöskirjansa hän teki eläimiin sekaantumisesta ja hänen uusin teoksensa käsittelee erään suomalaisen kirvesmurhaajan elämää, rikosta ja tuomiota (Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus, Siltala 2015)

Tonkimalla tavallisten ihmisten tekemiä rikoksia, arkistolähteistä paljastuu samalla paljon tietoa ympäröivästä yhteiskunnasta sekä vallitsevista arvoista ja asenteista ja nekin Keskisarja kirjoittaa auki mukaansa tempaavissa teoksissaan. Yhteenvetona voisi todeta, että Keskisarja kirjoittaa historian taviksista nykyajan taviksille.

Keskisarja tunnustaa hieman häpeillen, että hänen lukumakunsa on hyvin yksipuolinen ja vanhanaikainen, eikä hän näin ollen pidä itseään mitenkään esikuvallisena kirjanystävänä. Käännöskirjallisuudessa hän ei pysyttele lainkaan kärryillä ja melkein kaikki tämän vuosituhannen suomalaiset menestysromaanitkin ovat jääneet lukematta. Sen sijaan Keskisarja kertoo lukevana samoja kotimaisia klassikoita uudestaan ja uudestaan. Niitä samoja kirjoja, joita ikäihmisillä on eniten hyllyissään. Näitä viittä hän haluaa suositella eteenpäin:

Teemu Keskisarja suosittelee:

1. Kalle Päätalo: Iijoki-sarja (1971-1998 Gummerus)

“Luin Iijoki-sarjan melko myöhäisellä iällä ja vasta sen vaikutuksesta menin töihin - ensin ruumiillisiin ja sitten henkisiin. Suositelen maailman pisintä ja musertavinta omaelämäkertaa kipulääkkeeksi. Lohduttakoon se 2010-luvun "syrjäytyneitä" nuoria ja virastojen "työuupuneita" näppäilijöitä ja käppäilijöitä.”

2. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962 WSOY)

“Täysin kuolemattoman maineensa veroinen suomalaisten omankuvan mullistaja. Luin Pohjantähden ensi kertaa 11-vuotiaana ja siitä on peräisin iso osa rakkaudestani Suomen kansan historiaan.”

3. Kalervo Palsa: Kalervo Palsan päiväkirjat: merkintöjä vuosilta 1962-1987 (1990 WSOY)

“Taidemaalari Kalervo Palsa on sankarini, kun kirjoitan seksin ja väkivallan historiaa. Kukaan ei ole yhtä armottomasti kuvannut suomalaista vitutusta! Kyseinen sana, jolle ei ole synonyymiä, kuuluu mielenmaisemaamme ja sen pitäisi totuuden nimissä kuulua myös akateemiseen historiantutkimukseen. Tahtoisin kirjoittaa Palsasta elämäkerran. En kuitenkaan taida ymmärtää taidehistoriaa tarpeeksi, vaikka hänen taulunsa ja sarjakuvansa syvästi koskettavatkin.”

4. Markku Kuisma: Metsäteollisuuden maa: Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-1920 (SKS 1993, uud. painos 2006)

“Olen hankkinut leipäni etupäässä liikeyritysten tilaamilla ja maksamilla historiateoksilla. “Urapolku” johtuu mentoristani Markku Kuismasta. Metsäteollisuuden maa taisi olla ensimmäinen lukemani kirja, joka millään lailla liittyi talouteen. Muistan vieläkin ahaa-oivalluksen. Rahan historia ei ole yhtään tylsempää kuin sodan, kulttuurin tai politiikan! Yhtä lailla ja enemmänkin seikkailevat taloudessa lihan ja veren ihmiset, inhimillisine paheineen ja hyveineen.”

5. Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski (osa 1 Otava 1996 ja osa 2 Otava 2003)

“En ole koskaan innostunut Saarikosken omasta tuotannosta, väittäisinpä häntä runoilijana yliarvostetuksi. Mutta Pekka Tarkan kirjoittama elämäkerta on minulle suomenkielisen tietokirjan ihanne. Uskomattoman säntillinen lähdetyö, sopivassa suhteessa objektiivisuutta ja eläytymistä, täyteläinen kerrontatekniikka ja tavusta tavuun täsmällinen kieli.”

Hyviä lukuelämyksiä!