Varjopoika
(2015 Otava, suom. Maija Kauhanen) alkaa jokaisen vanhemman painajaisella. On
vuosi 1970. Isä on kahden lapsensa kanssa metroasemalla Tukholmassa. Vanhempi
vonkuu liukuportaisiin, mutta nuorempi istuu rattaissa, joita ei portaisiin saa
viedä.
Tuntematon nainen lähestyy ja ehdottaa, että hän voisi saattaa pojan
laiturille portaita pitkin ja isä voisi tulla hissillä perässä. Laituritasolle
päästyään isä tajuaa, että poika on viety.
Kadonnut
poika on Klingbergin pohattasuvun nuori vesa ja tapauksen selvittämiseen
valjastetaan poliisivoimien lisäksi yksityisetsivien kaarti, mutta pojasta ei
löydetä jälkeäkään. Kuluu neljäkymmentä vuotta ja myös kadonneen pojan veli
häviää maisemista salaperäisesti. Poliisi ei epäile rikosta, mutta puoliso on
toista mieltä. Hän on varma, että tämäkin veli on joutunut rikoksen uhriksi.
Tapausta
ryhtyy selvittelemään Danny Katz: sekalaista etsivä- ja tiedustelutoimintaa
harrastanut ex-narkkari, joka moninaisten elämänvaiheittensa ansiosta ui kuin
kala vedessä sekä ökyrikkaiden seurassa että alamaailman pimeimmissä
syövereissä. Näistä taidoista on hyötyä, kun Katz huomaa itse tulleensa
lavastetuksi raakaan murhaan....
En
voi sanoa kovasti innostuneeni, kun sain käsiini jälleen yhden
”sensaatiomaisen” ruotsalaisdekkarin. Alan olla vähän kyllästynyt koko genreen
ja kaikki viimeaikaiset ”sensaatiot” ovat jääneet kesken. Tämä Varjopoika
onnistui kuitenkin koukuttamaan ja välillä sitä oli vaikea laskea
käsistään.
Varjopojassa
on paljon hyvää. Ensinnäkään siinä ei mässäillä kidutuskuvastolla. Pidän nykyään
entistä enemmän kirjoista, joissa jännitys syntyy jostain muusta kuin veren
kanssa lotraamisesta.
Toiseksi
Varjopoika on hyvin kirjoitettu, mikä ei sinänsä ollut mikään yllätys, sillä onhan
Vallgren ansioitunut aikaisemmin vakavamman kirjallisuuden taitajana. Kolmanneksi
pidin Danny Katzin hahmosta, jossa on sopivasti säröä ja joka muistuttaa vähän
Stieg Larssonin Millennium-trilogian lävistettyä pahis-hyvistä Lisbeth
Salanderia.
Neljänneksi
Varjopojan juoni pysyy, monista muista nykyjännäreistä poiketen, edes jollain tasolla uskottavuuden rajoissa, vaikka katoamis-
ja murhamysteereihin kietoutuukin kaikenlaisia kuvioita voodoosta lähtien. Kyllä
tämä kannatti lukea!
Tartu
tähän:
1.
Jos haluat viihtyä!
2.
Jos pidät pohjoismaisesta jännityksestä.
3.
Jos haluat tutustua uuteen kiehtovaan etsiväsankariin.
Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti