Enni Mustonen: Lapsenpiika

Enni Mustosen Lapsenpiika (2014 Otava) jatkaa nuoren Ida Erikssonin tarinaa. Paimentyttö-romaanissa (2013 Otava) Ida ahkeroi pikkupiikana Topeliusten huvilassa. Orvoksi jäänyt tyttö ikävöi äitiään ja olo tuntui välillä vieraalta ruotsinkielisessä perheessä. Onneksi elämää sulostutti ensirakkaus nuoreen Eliakseen.  

Kirjasarjan toisessa osassa Ida saa lapsenlikan pestin Sibeliusten luota. Säveltäjän perhe asuu Helsingin keskustassa ja maalaistyttö Idan on sopeuduttava vilkkaaseen ja omalla tavallaan hankalaan kaupunkielämään. Ida häärää huushollissa mallikkaasti ja perhe oppii pitämään ahkerasta ja tunnollisesta piikatytöstään. Erityisesti Sibeliusten pienet tyttäret  kiintyvät Idaan ja säveltäjän vaimo Ainokin saa häneltä hiljaista tukea miehensä huidellessa pitkiä aikoja ryyppyreissuillaan. Ja onneksi Eliaskin on edelleen mukana Idan elämässä. Vai ovatko Eliaksen tunteet sittenkään aitoja?

Enni Mustonen kietoo kirjasarjassaan hienosti yhteen arjen historian ja tunnettujen suomalaisten kulttuurisukujen historian. Hän kertoilee kiinnostavasti menneiden aikojen tavoista, työnteosta ja elämänmenosta yleensä. Idan tarina on uskottava ja aidonoloinen repliikkejä myöten.

Mustonen herättää romaanissaan upeasti eloon myös 1800-luvun lopun Helsingin ja lukija voi kulkea mielessään pitkin jouluista Esplanaadia, viilettää Kaisaniemen luistinradalla tai tähyillä taivasta Kruunuhaan kaikuvilla korttelipihoilla. Ihanaa entisajan kuvausta!

Mustosen tarinassa on myös synkempi puolensa ja hän näyttää lukijalle sen, mistä suurmiesten massiiviset elämäkerrat vaikenevat. Niissä ei puhuta siitä, miten miehen työ vaikutti perheeseen. Kuinka vaimo aina venyi, kun mies loi ja teki uraa. Kuinka lapsia piti olla, muttei isällä heille paljon aikaa ollut. Kuinka koko muu perhe eli miehen ehdoilla ja kärsi hiljaa itsekseen. Sanonta siitä, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, pitää paikkansa ainakin Jean Sibeliuksen kohdalla.

Eikä lapsenpiian tai muidenkaan palvelustyöläisten elämä helppoa ollut. Töissä oltiin 24 tuntia vuorokaudessa ja joskus saatettiin saada puoli päivää vapaata. Palkka oli pieni ja ruokaa sai hengenpitimiksi, ei juuri sen enempää edes Sibeliusten luona. Toisaalta kun vapaa-aikaa oli vähän, osattiin siitä nauttia.

Vaikka Idan elämä on raskasta, ei Mustosen romaani ole kuvaus ankeasta raadannasta. Se on kepeä ja helposti lähestyttävä kiva tarina, josta jää hyvä mieli. Tuskin maltan odottaa sarjan seuraavaa osaa ja Idan elämää taiteilija Albert Edelfeltin luona.

Tartu tähän:

1. Jos olet kiinnostunut entisajan arjesta.

2. Jos Suomen kulttuurihistoria kiinnostaa sinua.

3. Jos etsit kepeää kesälukemista.

Kirjat on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.