tiistai 4. kesäkuuta 2013

Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa


Katselin hiljattain ranskalaisen elokuvan Koskemattomat ja mieleeni muistui vuosia sitten lukemani pieni suuri tarina Perhonen lasikuvussa (WSOY 1997 /2008, suom. Anu Partanen ja Ville Keynäs). Muistin olleeni vaikuttunut tarinasta ja päätin lukea Jean-Dominique Baubyn kirjan uudestaan. Toisen lukukerran jälkeen olen edelleen yhtä vaikuttunut.

Jean-Dominique Bauby kertoo pikkuruisessa kirjassaan oman koskettavan tarinansa. Kahdeksas joulukuuta vuonna 1995 hänen elämänsä kiireisenä muotiguruna pysähtyi kuin seinään. Hän heräsi sairaalasta halvaantuneena päästä jalkoihin – ainoastaan vasen silmäluomi toimi. Locked in –syndrooma, sanoivat asiantuntijat. Potilas on täysin liikuntakyvytön, mutta ajatus kulkee kirkkaana. Kuin perhonen lasikuvussa.

Bauby opetteli silmäluomen räpsytykseen perustuvan kommunikaatiokoodin ja alkoi kertoa tarinaansa kirjain kerrallaan sängyn laidalla istuvalle avustajalleen. Hän kertoo lukijalle aikaisemmasta elämästään, lapsistaan, työstään ja nautinnoistaan. Hän kuvailee paljon myös niitä tuntemuksia, joita hän nyt kokee eläessään oman kehonsa vankilassa: ahdistusta, turhautuneisuutta ja yksinäisyyttä. Hän ei kuitenkaan ole katkera, vaan onnistuu säilyttämään elämänilonsa kaikesta huolimatta.

Elämäkertoja on monenlaisia. On tuhatsivuisia Donnerin Mammutteja, joissa fiktion ja faktan raja on vähintäänkin hämärtynyt. On moniosaisia järkäleitä historiamme suurmiehistä. Ne vetoavat aiheeseen vihkiytyneisiin lukijoihin, joilla on aikaa perehtyä. On kuuluisten ihmisten elämäkertoja: todenmukaisia, katkeria tai kiillotettuja. Ja sitten on näitä pieniä suuria tarinoita. Tuntemattomien ihmisten kohtaloita ja elämäntarinoita. Minun mielestäni ne ovat usein niitä kaikkein kiinnostavimpia.

Tartu tähän:

1. Jos pidät koskettavista tositarinoista.
2. Jos haluat lukea kirjan miehestä, joka ei koskaan menettänyt toivoaan.
3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.

4 kommenttia:

  1. Oi, tämä täytyy ehdottomasti lukea! Ja Koskemattomat on mielettömän hyvä elokuva, se kipusi heti omalle top-listalleni :).

    VastaaPoista
  2. Koskemattomat oli kyllä suoraviivaisempi juonitarina, kun taas tässä Baubyn elämä avautuu lukijalle välähdyksinä sieltä täältä. Molempien "päähenkilöiden" kohtalo kuitenkin muistutaa toisiaan ja jotain perin ranskalaista näissä molemmissa on. Suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
  3. Suosittelen lämpimästi myös Mitch Albomin Tiistaisin Morrien kanssa kirjaa. Aivan ihastuttava, lämmin ja elämänmyönteinen kirja jonka jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen. Wikipediasta lainattua: "Kirja kuvaa hänen ystävänsä ja entisen professorinsa, sosiologi Morrie Schwartzin (1916–1995) viimeisiä vaiheita ALS-lihasrappeumataudin kanssa. Albom tapasi Schwartzin joka tiistai tämän elämän loppuun, ja he kävivät filosofisia keskusteluja."

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistäsi! Tästä kirjasta en ole aiemmin kuullutkaan. Laitan ehdottomasti lukulistalleni :)

    VastaaPoista