perjantai 31. toukokuuta 2013

Sheryl Sandberg: Lean in: naiset ja menestymisen tahto


Osallistuin jokin aika sitten Aalto-yliopiston johtamisen alaan kuuluvalle kurssille, jossa pohdimme naisten, värillisten, lyhyiden, lihavien jne. uralla etenemisen esteitä. Stereotyyppinen ja vallitseva johtajan kuva kun on edelleen valkoinen fyysisesti hyväkuntoinen keski-ikäinen mies. Täydellinen johtaja tuntuisi olevan kuin Alexander Stubb: ulos- ja eteenpäin suuntautunut, väsymätön, pitkä, ryhdikäs ja komea mies, joka juoksee marathonin aamulenkikseen puku päällä koska tahansa.

Ensimmäisillä luennoilla eräs nuorehko kauppatieteilijämies nosti kätensä ja sanoi: ”Minä en ymmärrä, miksi tällaisten asioiden tutkimiseen käytetään aikaa. Koska johtajista suurin osa on miehiä, niin eikö se vain kerro yksinkertaisesti siitä, että miehet ovat lähtökohtaisesti parempia kuin naiset?” Täysi hiljaisuus laskeutui luentosaliin.

Hätkähdyttävän ja vilkasta keskustelua aikaan saaneen kommentin jälkeen aloimme käydä läpi tutkimuksia, jotka kiistattomasti osoittivat, että pätevintä ei suinkaan aina valita. Useimmiten valinta kohdistuu juuri sellaiseen mieheen, joka vastaa parhaiten kuvitteellista ”johtajaa”. Päätös perustellaan ”rationaalisesti”, mutta siihen on päädytty usein tiedostamattomien arvojen, asenteiden ja mielikuvien kautta. Rekrytoijat eivät siis välttämättä tiedosta syrjivänsä. On myös hyvä muistaa se, että ulkoisesti normista poikkeava mies joutuu saman syrjivän kohtelun kohteeksi ja piilotettujen asenteiden paljastaminen auttaa lopulta myös miehiä itseään. Kurssin päätyttyä nuori kommentoija myönsi ymmärtäneensä jotain.

Sheryl Sandberg on urallaan pitkälle edennyt entinen Googlen ja Facebookin nelikymppinen johtaja. Kirjassaan Lean in: naiset ja menestymisen tahto (WSOY 2013, suom. Sini Paronen) hän kertoo naisiin kohdistuvasta syrjinnästä, vähättelystä ja sivuuttamisesta. Hän kertoo omista ja ystäviensä kokemuksista työelämässä ja tarjoilee monenlaista tilastotietoa naisten ja miesten työssäkäynnistä ja arjesta. Hän paljastaa syvälle mieleemme juuttuneita asenteita siitä, millainen on toivottu nainen ja millainen on ideaali mies ja miten nämä mielikuvat vaikuttavat ajatteluumme ja käyttäytymiseemme.

Eniten hän kuitenkin kannustaa naisia tiedostamaan ja rikkomaan niitä omassa mielessä olevia näkymättömiä muureja, jotka estävät naisia itseään tarttumasta tilaisuuksiin. Älä mieti niin paljon sitä, mitä muut ajattelevat. Tee ratkaisu, jonka sinä haluat tehdä. Mieti epäonnistumista vasta sitten jos epäonnistut. Valitse sellainen kumppani, joka ei lyttää vaan tsemppaa. Olet hyvä äiti, vaikka tekisit uraa. Sivuuta muiden latistavat kommentit. Ota riskejä. Älä luovuta. Muuta ajatteluasi ja käyttäytymistäsi jo tänään. Nyt. Heti.

Tartu tähän:

1. Jos olet mies ja sinulla on tytär.
2. Jos olet nainen ja haluat kannustusta uralla etenemiseesi.
3. Jos haluat oppia näkemään työelämän näkymättömiä valtarakenteita ja haastaa itsesi ajattelemaan toisin.

2 kommenttia:

  1. Tämä on erinomainen nosto. Piilossa olevat asenteet vaikuttavat käytökseemme enemmän kuin tajuammekaan. Siksi kaikki tällainen on niin tärkeää.

    Nimim. Kulmakahvila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kulmakahvila,

      Paljon on pinnan alla piilossa ja usein ajattelemme/uskottelemme olevamme järkeviä, vaikka tiedostamattomat tunteet, asenteet ja arvot vaikuttavat päätöksiimme ja ajatteluumme suurelta osin. Piilotettujen merkitysten paljastaminen on tärkeää, jotta ymmärtäisimme itseämme, muita, organisaatiotamme, yhteiskuntaamme, kulttuuriamme paremmin ja jotta voisimme kehittää sitä entistä parempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan.

      Poista