Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Elina Hirvosen uusin teos Kun aika loppuu (2015 WSOY) odotti yöpöydälläni monta viikkoa ennen kuin tartuin siihen. Jostain syystä välttelin sitä. Tiesin, että se on hyvä – olinhan pitänyt Hirvosen muistakin teoksista paljon. Siitä huolimatta en saanut sitä aloitettua. Aina joku muu kiilasi jonossa Hirvosen ohitse.

Kun sitten vihdoin ryhdistäydyin ja aloin lukea, en voinut laskea kirjaa käsistäni. Niin tiivistunnelmaisen ja ajatuksia herättävän tarinan suosikkikirjailijani oli taas saanut aikaan. Jälkeenpäin harmittelin vain sitä, miksi ihmeessä vetkuttelin aloittamisen kanssa niin pitkään?

Hirvosen kirja kertoo tulevaisuuden Suomesta, muttei hänen teostaan voi dystopiaksi kutsua, vaikka asiat ovatkin menneet huonompaan suuntaan. Ilmastonmuutos on edennyt, mutta mitään katastrofiaikaa ei vielä eletä. Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä on kasvanut ja tyytymättömyys maailman menoon on lisääntynyt monilla. Kaikenlaisia ääriryhmiä on entistä enemmän.

Kirjan keskiössä on eräs melko tavallisen oloinen suomalainen perhe. Viisikymppinen äiti Laura opettaa yliopistolla ilmastoasioita. Isä Eerik on maailman tilasta huolestunut arkkitehti. Tytär Aava puurtaa Somaliassa lääkärinä. Ja sitten on vielä Aslak: hiljainen ja syrjäänvetäytynyt poika, joka on aina ollut omanlaisensa. Kummajainen, jota on yritetty ymmärtää ja auttaa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tarina saa alkunsa siitä, kun Aslak seisoo Helsingin keskustassa Lasipalatsin katolla ja tähtää pienoiskiväärillä alla kulkevia ihmisiä. Hän tähtää ensin nuoreen naiseen ja painaa liipaisinta. Tähtää sitten uudelleen ja osuu vierellä kulkeneeseen vanhempaan naiseen. Hänen kätensä ei tärise, kun hän laskee kiväärin hetkeksi alas suunnatakseen sen taas uudelleen pakokauhun vallassa juokseviin ihmisiin.

Vaikka Hirvosen romaani käsittelee isoja asioita: ekoterrorismia, ilmastonmuutoksen seurauksia ja maailman kahtiajakautuneisuutta, minulle romaani avautui ennen kaikkea kuvauksena yksinäisyydestä. Laura ja Eerik eivät pariskuntana kohtaa toisiaan eivätkä lapsiaan. Siksi lapsetkaan eivät voi kohdata vanhempiaan eivätkä toisiaan. Aava pakenee yksinäisyyttään täydellisyyden tavoitteluun ja lopulta maailman ääriin. Aslak on pahiten pihalla ja outoudestaan johtuvan yksinäisyyden vanki loppuun saakka.

Hirvonen kertoo sivuliepeessä, että kirja sai alkunsa kolmesta kysymyksestä. Mitä tapahtuu vanhemmalle, jonka lapsi tekee jotain pahaa? Mitä tapahtuu kaikille, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen ajoissa? Miten voimme säilyttää uskomme siihen, että maailmaa voi muuttaa? Näihin kysymyksiin hänen romaaninsa ei kuitenkaan anna vastauksia.

Loppuun päästyäni mietin järkyttyneenä, että näin voi käydä kenelle tahansa. Tässä tarinassa mikään ei ollut kenenkään syytä ja kaikki oli kuitenkin kaikkien syytä.

Tartu tähän:

1. Jos haluat ajateltavaa.

2. Jos olet kiinnostunut ympäristöasioista.

3. Jos haluat suosia kotimaista laatukirjallisuutta.