torstai 20. maaliskuuta 2014

Maria Jotuni: Huojuva talo


Suomessa ei ole tapana mennä kolkuttelemaan naapurin ovelle, vaikka seinän toiselta puolelta kuuluisi minkälaista huutoa tahansa. Työkaveri ei hevin ota puheeksi kollegan mustelmaista olemusta - kyllähän sitä itsekin tulee toisinaan kompuroitua. Täällä pidetään arvossa sitä, että ihmisten annetaan olla omissa oloissa. Muiden ongelmat nähdään vasta, kun on pakko. Silloin on yleensä jo aivan liian myöhäistä.

Maria Jotunin Huojuva talo (kirjoitettu 1935, julkaistu 1963) avaa oven naapuriin - sinne mistä huuto kuuluu. Se on äärimmäisen vaikuttava tarina eräästä avioliitosta, jossa kaikki on vinksallaan. Huojuva talo kertoo sen tavallisen tarinan: arka ja kiltti tyttö ihastuu nuoren miehen rehvakkaaseen itsevarmuuteen. Pari menee naimisiin ja miehen käytös muuttuu pikku hiljaa. Mustasukkainen mies ahdistaa vaimonsa yhä pienempään tilaan, joka alistuu kaikkeen.

Mies muuttuu yhä julmemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Vaimo muuttuu kyyristeleväksi pelokkaaksi eläimeksi, jonka itsekunnioitus hiipuu vähitelleen kokonaan. Kaikki muuttuu karmeammaksi, kun tähän yhtälöön syntyy lapsia. Ja kun vihdoin joku kuulee huudot ja huomaa mustelmat, on kaikki melkein menetetty. Lukijan onneksi Jotuni jättää kuitenkin sysimustaan tarinaansa toivon.

Enkelimäisen Lean ja narsistisen Eeron tarina puistattaa. Jotuni on onnistunut kuvaamaan kirjassaan hienosti sitä kieroutunutta ilmapiiriä, joka muuttuu vähitellen yhä ahdistavammaksi ja kuristavammaksi. Uusi Jotuni-elämäkerta (Kari Tarkiainen: Maria Jotuni: vain ymmärrys ja hymy. Musarum minister, 2013) vihjailee, että kirjailija itse joutui kokemaan jotain vastaavaa ja lukijana uskoo helposti, että todentuntuisen tarinan taustalla on ollut jotain omakohtaista.

Huojuva talo antaa Leassa kasvot kaikille perheväkivallan ja narsistien uhreille. Se näyttää lukijalle, miten ovelasti narsisti kutoo verkkonsa uhrinsa ympärille ja miten vaikeaa kiristyvästä ansasta on rimpuilla irti. Huojuvan talon jälkeen ymmärtää paremmin, miten tärkeää muiden on puuttua tilanteeseen. Perhehelvetin uhreilla ei ole uskallusta ja voimia siitä itse irtautua.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea klassikon, joka ei ole menettänyt tehoaan.
2. Jos arkielämän kuvaus kiinnostaa sinua.
3. Jos pidät psykologisesta ihmiskuvauksesta.

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Olen nahnyt fantastisen Tv-naytelmaversion. Nyt kuuntelen Yle-Areenan äänikirjana.
    Satutko tietämään, kun en tietoa löydä netistä, onko tätä huikeata teosta käännetty muille kielille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Fennica-tietokannasta löytyvät tiedot kaikista suomalaisten kirjoittamat ja muille kielille käännetyt kirjat. Sen mukaan Huojuva talo löytyy ainoastaan ruotsiksi nimellä Ett vajande hus. Olipa yllätys, ettei sitä ole käännetty muille kielille! Kuten sanoit - teos on huikea!

      Poista