Lukuneuvojana kirjailija Väinö Linna

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan menestystarina on uskomaton.  Se on edelleen Suomen neljänneksi myydyin kirja. Ohi kiilaavat vain Kalevala, Kiven Seitsemän veljestä ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Yli miljoona myytyä kappaletta Suomen kokoisessa maassa ei ole mikään pieni saavutus.

Mikään toinen teos ei ole myöskään onnistunut yhdistämään suomalaisia samalla tavalla. Sen ottivat omakseen niin kriitikot kuin kansanmiehetkin ja sitä luettiin yhtä lailla salongeissa kuin työmaillakin. Edvin Laineen elokuvaversio kiinnitti Tuntemattoman sotilaan tarinan lopullisesti suomalaiseen kallioperään ja siinä se edelleen on ja pysyy.

Tuntematon sotilas on myös kirja, johon lukemista karttavat pojat kouluissa usein hanakasti tarttuvat  ja mikä tärkeintä - oikeasti pitävät lukemastaan. Se on kirja, joka pystyy antamaan unohtumattoman lukuelämyksen niillekin, jotka eivät minkäänlaisiksi lukumiehiksi tunnustaudu. Ei mikään turha teos siinäkään mielessä.

Tuntematon sotilas syntyi Tampereella Puuvillatehtaankadun varrella. Linna uurasti suurteoksensa kimpussa iltaisin ja öisin pienen pöydän ääressä ja kirjoitti teoksensa ensimmäisen version perinteiseen tapaan kynällä paperille. Pian Linna sai ystävältään kirjoituskoneen lainaksi ja kirjoittaminen nopeutui. Täällä pohjantähden alla –trilogiansa hän paukutti valmiiksi omalla koneellaan: siihen kirjailijalla oli varaa vasta Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä.

Heti Tampereelle muutettuaan Linnasta tuli kaupunginkirjaston suurkuluttaja. Hän raahasi kotiinsa kirjoja niin paljon kuin sai henkilökunnalta luvan lainata ja jaksoi kerralla kantaa. Linna pyrki lukemaan kirjan päivässä ja sunnuntaisin meni kaksikin. Tuntemattoman sotilaan kirjoitusprosessin ollessa kuumimmillaan Linna keskittyi kuitenkin vain kirjoittamiseen, sillä olihan hänen hoidettava ensisijaisesti päivätyönsä Finlaysonin tehtaalla.

Mutta mistä kirjoista Väinö Linna itse nautti? Mistä teoksista hän kenties ammensi aineksia omiin tarinoihinsa? Mitä kirjoja hän olisi suositellut eteenpäin, jos joku olisi kysynyt? Yrjö Varpion Linna-elämäkerran (2006 WSOY) perusteella Väpi olisi voinut suositella vaikkapa näitä teoksia tähän tyyliin:

Väinö Linna suosittelee:

1. F.M. Dostojevskin tuotanto

”Innostuin lukemaan Dostojevskiä sodan jälkeen palattuani rintamalta kotiin. Rikoksen ja rangaistuksen luin eräänlaisen hurmoksen vallassa yhtenä yönä. Karamazovin veljeksistä, Riivaajista ja Idiootista pidin myös.

Dostojevski osaa kertoa ihmismielen sisäisestä myllerryksestä hienosti. Jotkut myöhemmät tutkijat sanovat, että esikoisromaanissani (Päämäärä) näkyy selvästi tämän venäläisen mestarin vaikutus.”

2. Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä (suom. 1912)

”Pidin helvetistä, mutta taivas oli liian paljon minulle.” (alkuperäinen sitaatti)

3. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä ja Frans Eemil Sillanpään tuotanto

”Kivi ja Sillanpää ovat minulle suomalaisen kirjallisuuden suurimpia mestareita. Olen lukenut heidän teoksensa kannesta kanteen. Sillanpään tuotannossa erityisen hienoa on lämmin kotiseutukuvaus. Siitä muistuvat mieleeni omat kotikonnut Urjalassa. Kivi taas tuntuu läheiseltä jo taustansakin vuoksi. Me molemmat olemme köyhistä oloista, mutta kirjoittamisen riivaamia.”

4. Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta (suom. 1929)

”Mielenkiintoinen sotaromaani. Luin tämän samoihin aikoihin kun kirjoitin Tuntematonta sotilasta. Tässä pohditaan ehkä liian paljon syntyjä syviä - ei rintamalla tositoimissa ehdi sellaisia asioita märehtiä.”

Hyviä lukuhetkiä!

Lähde: Yrjö Varpio: Väinö Linnan elämä (2006 WSOY)

Huom! Alkuperäiset suorat sitaatit on mainittu erikseen. Muut sitaatit Lukuneuvojan  muotoilemia lähdeteoksen perusteella.

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20

”Mikseivät he syö leivoksia?” kerrotaan hovin yltäkylläisyydessä eläneen Marie Antoinetten tokaisseen, kun hän kuuli ranskalaisten kärsivän leivänpuutteesta. 

Tavallisesta kansasta valovuosien päähän vieraantuneen ylimyksen lausahdus tulee mieleen, kun lukee Mathias Rosenlundin kirjaa suomalaisesta köyhyydestä. Henkinen kuilu rutiköyhän suomalaisen ja keski- ja yläluokan välillä kun tuntuu Rosenlundin kertoman mukaan toisinaan olevan lähes yhtä suuri kuin vallankumoukseen syöksyvässä Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Rosenlundin esikoisteos Vaskivuorentie 20 (2013 Schildts & Söderströms, suom. Ulrika Enckell) on omakohtainen tunnustuskirja köyhyydestä. Roslundin tarina alkaa Ruotsista, tukholmalaisesta Fittjan lähiöstä, josta tavalliset ruotsalaiset pikkuhiljaa muuttavat pois ja jäljelle jäävät ne, joilla ei ole varaa lähteä. Fittjasta tulee pikkuhiljaa köyhien kansoittama surkea lähiö. Perheellisen Rosenlundin tarina jatkuu Vantaan Myyrmäessä Vaskivuorentiellä, samanlaisessa ränsistyneiden kerrostalojen miljöössä.

Lapsena alkanut köyhyyden kierre ei katkea. Fittjan ja Myyrmäen kerrostalojen välille on viritetty ohut lanka. Minusta tuntuu, että lapsuuteni pitää minua vankinaan. Ikään kuin menneisyys aina sanelisi tulevaisuuteni. Eniten Rosenlund suree sitä, että hänen omat lapsensa vaeltavat samojen harmaiden kerrostalojen varjossa. Etteivät he koskaan tule pääsemään pakoon. Että minun menneisyyteni tulee aina määrittämään heidänkin elämänpolkuaan.

Jotta niin ei kävisi, Rosenlundin oli kirjoitettava tämä kirja. Hänellä on pakottava tarve kertoa, millaista köyhän elämä oikeasti on, jotta jokin voisi muuttua. Hänen on kerrottava tarinansa, vaikka hän näyttää menettäneen toivonsa lähes kokonaan ympäröivän yhteiskunnan suhteen. Hänen on kuitenkin kerrottava, jotta hänen lapsillaan voisi ehkä joskus olla paremmin.

Rosenlund asettaa rohkeasti itsensä lukijoiden arvioitavaksi ja levittää rehellisesti pöydälle koko elämänsä: valintansa, epäonnistumisensa, tunteensa, ajatuksensa, epävarmuutensa. Välillä hän on vihainen siitä, mitä muille on suotu. Välillä hän masentuu oman surkean elämänsä edessä. Välillä hän pelkää, ettei kukaan välitä. Että kirjasta tulee vain ontto rääkäisy, jota kukaan ei kuule. Välillä hän haluaisi vain heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa. Lasten takia taistelua on jatkettava.

Rosenlund tempaa lukijan mukaansa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kääntöpuolelle ja osoittaa lukemattomia sudenkuoppia, joiden takia köyhän on käytännössä mahdotonta nousta köyhtymisen ja velkaantumisen suosta ylös. Lukija kokee surua, toivottomuutta ja raivoa Rosenlundin rinnalla ja toivoo, että kirja saavuttaisi tavoitteensa: Kirjoitan, jotta lapseni ja lapsenlapseni eivät joutuisi elämään oman lapsuuteni varjossa, köyhyyden pimeässä varjossa, Paikassa, jossa ei voi katsoa ympärilleen ja mietti minne menisi, paikassa, johon jämähtää.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, että köyhyys on jokaisen oma valinta.

2. Jos haluat lukea koskettavan tarinan miehestä, joka ei luovuta.

3. Jos haluat nähdä millaisia sudenkuoppia suomalainen yhteiskunta on köyhän tielle virittänyt.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Robert Galbraith: Käen kutsu

Huippumalli Lula Landry putoaa alas luksusasuntonsa parvekkeelta. Pitkällisen tutkinnan jälkeen poliisi tulee siihen tulokseen, että Lula on tehnyt itsemurhan: olihan hän mieleltäänkin hieman epävakaa. Lulan veli John ei suostu nielemään itsemurhateoriaa ja palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken selvittämään, mitä oikeasti tapahtui.

Keitä olivat valvontakameroiden tallenteissa näkyvät tummiin pukeutuneet pakenijat? Miksi yläkerrassa asuva rouva väittää kuulleensa huutoa ja riitelyä juuri ennen putoamista? Jos Lula todella teki itsemurhan, miksei hän jättänyt jälkeensä mitään viestiä? Ja miten lintumaailman loispesijänä tunnettu käki tähän kaikkeen liittyy?

Rahapulassa riutuvan Striken on otettava tapaus käsiteltäväkseen ja jo tutkintansa ensimetreillä hän saa huomata, ettei poliisi ole sittenkään tainnut seurata kaikkia vihjeitä loppuun asti...

Harry Potterin luojana paremmin tunnettu J.K Rowling kirjoitti salanimellä tämän ensimmäisen jännityskirjansa Käen kutsu (2013 Otava, suom. Ilkka Rekiaro) ja sai hyvän vastaanoton kotimaassaan. Päätyikö hän kirjoittamaan Robert Galbraithin nimellä välttääkseen edellisen aikuisille suunnatun romaaninsa (Paikka vapaana, 2012 Otava) lyttäyksen, johon ehkä oli osittain syynä se, että kirjan kannessa komeili aikaisemmin ”vain lastenkirjailijana” tunnetun Rowlingin nimi? Tuntemattomana esikoiskirjailija Galbraithina esiintyminen takaisi todennäköisemmin objektiivisemman arvioinnin ja kritiikit olivatkin tällä kertaa paremmat. Minä en vakuuttunut, vaikka niin kovasti olisin halunnut.

Käen kutsu on tasaiseen tahtiin etenevä tarina, jossa pääosassa ovat Striken käymät yksityiskohtaiset keskustelut Luna Landryn tuttavien ja perheenjäsenten kanssa. Lukijaa ei vihitä mukaan tapauksen selvittämiseen, vaan Strike vetää matkan varrella johtopäätökset itse ja lukijalle lopputulos paljastetaan vasta viimeisessä luvussa. Kun vielä lauseet ovat pitkiä ja koukeroisen yksityiskohtaisia, alkaa luku-urakka paikka paikoin uuvuttaa.

Hyvä jännityskirja on kuin vuoristorata. Rata voi olla hurja tai maltillisemmat kyydit antava, mutta vaihteleva joka tapauksessa. Välillä mennään vauhdikkaasti eteenpäin ja välillä nytkytään hitaasti ja jännittyneesti jyrkkää ylämäkeä. Mutkitellaan. Kurvataan oikealle ja kaarretaan vasemmalle. Ja juuri kun luullaan että kierros on ohi, syöksytään vielä hetkeksi pimeään tunneliin. Hyvä jännityskirja on lukijalle aina yllätys, vaikka luulisikin vuoristoradan jonossa ylhäälle tähystellessään tietävänsä, mitä tuleman pitää.

Käen kutsun kyydissä lukija ei valitettavasti pääse vuoristorataan vaan T-junaan Helsingistä Riihimäelle. Matka etenee hitaasti tasaisen tappavaan tahtiin. Juna pysähtyy joka asemalla ja matkustajat nuokkuvat kyydissä ajatuksiinsa hautautuneina. Perille toki lopulta päästään. Kunpa kustannustoimittaja olisi uskaltanut kehottaa suurta J.K Rowlingia vaihtamaan edes nopeampaan R-junaan. Vuoristorata-ajelu olisi vaatinut jo isoja muutoksia.

Tartu tähän:

1. Jos pidät yksityiskohtaisesta kerronnasta ja sinulla on aikaa keskittyä.

2. Jos haluat tutustua J.K Rowlingin aikuistuotantoon.

3. Jos inhoat kauheuksilla mässäilyä.

Vedos on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Urpu Strellman ja Johanna Vaattovaara (toim.) Tieteen yleistajuistaminen

Tieteentekijöiden perinteinen helmasynti on aina ollut se, että omasta tutkimuksesta ja tieteenalasta kirjoitetaan niin tieteellisesti, että pelkästään aiheeseen vihkiytyneet pystyvät siitä jotain ymmärtämään. 

Asenne on jollain tapaa ymmärrettävä, sillä ajateltiinhan vielä sata vuotta sitten yleisesti, ettei kansa mistään mitään kuitenkaan ymmärrä ja ettei sen ylimääräiseen sivistämiseen kannata sen vuoksi paljon aikaa uhrata. Lisäksi vielä 1800-luvulla suomen kieltä pidettiin niin kehittymättömänä, että tieteen tekeminen ja siitä raportoiminen suomeksi koettiin mahdottomaksi, suorastaan absurdiksi ajatukseksi. Tietämätöntä kansaa oli myös helppo hallita.

Nykyään ajatellaan toisin. Koska tieto on valtaa, pitäisi jokaisella olla oikeus saada uusista tieteellisistä tutkimustuloksista ja tieteen saavutuksista tietoa ymmärrettävällä äidinkielellään. Edelleen kuitenkin myös yleistajuisiksi tarkoitetut tekstit tuppaavat olemaan vaikeaselkoisia, kapulakielisiä ja vilisevät erikoissanastoa, jota harva ymmärtää. Urpu Strellmanin ja Johanna Vaattovaaran toimittama kirja Tieteen yleistajuistaminen (2013, Gaudeamus) pureutuu tähän ongelmaan ilahduttavan yleistajuisesti – jopa mukaansa tempaavasti.

Kirjassa ruoditaan aluksi syitä siihen, miksi ymmärrettävän kielen tuottaminen on niin hankalaa. Syyt ovat moninaiset. Nuori tutkija haluaa kenties korostaa omaa erinomaisuuttaan ja vuosikaudet tutkimuksen parissa puurtanut taas on menettänyt kosketuksensa arkielämään. Tieteellistä kirjoittamista harjoitellaan yliopistoissa jatkuvasti, mutta yleistajuisen tekstin tuottamisesta ei juuri kursseja järjestetä. Joillain asenne tuntuu edelleen olevan vinksallaan.

Kirjassa annetaan myös roppakaupalla konkreettisia neuvoja siihen, miten omasta kielestään saa sellaista, että pelkän kansakoulun käynyt mummukin sen ymmärtää. Nämä neuvot ovat oivaa luettavaa tutkijoiden lisäksi myös kaikille muille kielen tuottajille: esiintyjille, lehtijuttujen kirjoittajille, tiedottajille ja bloggaajille. Lisäksi kirjasta saa hyvät vinkit apurahojen hakemiseen, kustannussopimusten tekemiseen ja omien lehtijuttujen läpipääsemiseen.

Tieteen yleistajuistaminen on paljon monipuolisempi ja käyttökelpoisempi kirja kuin mitä tylsähkö tieteentekijöille suunnattu nimi antaa ymmärtää. Sen kirjoittamisessa on noudatettu juuri niitä yleistajuisen kirjoittamisen ohjeita, joita siinä painotetaan. Senpä vuoksi kirjan lukeminen on hauskaa ja helppoa. Kunpa tämänkaltaisia mukaansa tempaavia kirjoja tieteestä kirjoittaisivat Suomessa muutkin kuin historioitsija Mirkka Lappalainen ja avaruustieteilijä Esko Valtaoja. Kysyntää kyllä olisi.

Tartu tähän:

1. Jos haluat oppia paremmaksi kielenkäyttäjäksi.

2. Jos olet tutkija ja sinusta tuntuu, etteivät muut oikein ymmärrä sinua.

3. Jos kieli ylipäätään kiinnostaa sinua.

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?

Nyt se on viimeistään myönnettävä: Kate Atkinson on tämän hetken parhaita jännityskirjailijoita. Atkinson kirjoittaa virkistävän erilaisia jännitysromaaneja, joihin uppoaa täysin ensimmäisiltä sivuilta saakka ja viimeisellä sivulla harmittaa, kun kaikki on ohi. 

Atkinsonin jännitys ei synny irtileikatuista raajoista, villeistä takaa-ajoista tai rikollisjengien ampumavälikohtauksista. Sen sijaan hän käsittelee kirjoissaan yksittäisten ihmisten ja perheiden sisäisiä tragedioita ja tekee sen taidolla.

Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2013 Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus) on kolmas Atkinsonilta suomeksi ilmestynyt teos ja tähän mennessä sarjan paras. (Kaksi edellistäkin aivan loistavia.) Atkinsonin päähenkilö, yksityisetsivä Jackson Brodie, joutuu tällä kertaa täysin sattumalta selvittämään kadonneen lääkärin tapausta ja painiskelee kirjassa lopulta enemmän omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa kuin rikoksen kimpussa.

Brodien ohi kirjan keskeisimmäksi henkilöksi nousee 16-vuotias Regina ”Reggie” Chase. Hän on elämässään kovia kokenut tarmokas teini, joka höpöttää tiensä lukijoiden sydämiin. Reggie huolestuu työnantajansa katoamisesta, eikä suostu antamaan piiruakaan periksi, ennen kuin tämä löydettäisiin. Reggie on sinnikkyydessään ja hyväntahtoisuudessaan aseistariisuvan hurmaava hahmo, jolle ei toivo mitään muuta kuin hyvää. Tämän vinkeän tarinan hienoin helmi.

Kate Atkinsonille näyttää tapahtuvan päinvastoin kuin monelle muulle jännityskirjailijalle. Kun Jungstedtin ja kumppaneiden vuosittain ilmestyvät murhamysteerit ovat alkaneet aikaa myöten kiertää kehää ja tylsistyttää, Atkinson parantaa tasoaan joka kirjassaan. Atkinsonin jännityskirjallisuus on kirjallisuutta isolla koolla.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, ettei jännityskirjallisuus ole sinun lajisi.

2. Jos haluat lukea älykästä psykologista kirjallisuutta.

3. Jos inhoat raakuuksilla mässäilyä.

Haruki Murakami: 1Q84: osat 1 ja 2

”Maailma on muuttunut. Jotain on alkanut tapahtua.”

Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden suurin nimi tätä nykyä. Hänen kirjojaan ahmivat saarivaltiossa kaikki ja Murakamista on tullut sekä kriitikoiden ja lukijoiden yhteinen suosikki - koko Japanin uusi kansallissankari. Nousipa hän tämän vuoden Nobel-veikkailuissakin kärkikahinoihin.

Murakamin kirjailijaura alkoi 1970-luvun lopulla, jolloin hän jätti menestyvän baarinsa pyörittämisen, päätti ottaa loikan kohti tuntematonta ja ryhtyä kirjailijaksi ilman mitään takuita onnistumisesta. Esikoisromaani Suuri lammasseikkailu ilmestyi vuonna 1979 ja sen tuoma menestys todisti Murakamille, että hyppy kannatti.

(Kirjailijuutensa ensimetreistä Murakami kirjoittaa enemmän kirjassaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2011 Tammi), joka on oivaa luettavaa marathonharjoittelijoiden lisäksi myös kirjailijan urasta haaveileville sekä niille jotka kaipaavat kannustusta omien unelmiensa toteuttamiseen. Lukuneuvojan arvioon kirjasta voit tutustua täällä.)

Murakamin uusin teos 1Q84 ampaisi Japanin myyntilistojen kärkeen ja keikkuu siellä edelleen. Suomeksi teoksesta julkaistiin yhteisniteenä kaksi ensimmäistä osaa (2013 Tammi, suom. Aleksi Milonoff) ja kolmas osa ilmestynee vielä tämän vuoden puolella.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen kahden kolmekymppisen päähenkilön tarinaa. Aomame on kuntosali- ja venyttelyohjaaja, joka vapaa-aikanaan tappaa maksusta väkivaltaisia miehiä. Vaimonhakkaajat ovat Aomamen maailmankuvassa alinta kastia, jotka on parasta vain eliminoida pikaisesti pois maailmaa pahentamasta. Tengo taas on kirjailijuudesta haaveileva matematiikan tuntiopettaja, joka ryhtyy kustannustoimittajakaverinsa pyynnöstä parantelemaan erästä käsikirjoitusta ja sotkeentuu sitä kautta kummallisiin tapahtumiin. Toisen osan lopussa Aomamen ja Tengon polut alkavat viimein ristetä ja maailma heidän ympärillään on muuttunut yhä merkillisemmäksi. Jotain on alkanut tapahtua.

1Q84 jättää jälkeensä pyörryttävän hämmennyksen. Siitä haluaisi sanoa paljon, mutta toisaalta siitä ei pysty sanomaan oikein mitään. Eräässä kohtauksessa Tengon isä lausuu pojalleen: ”Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa.” Lausahdus sopii hyvin määrittelemään koko merkillistä tarinaa: 1Q84:ää ei voi selittää.

Murakamin luoma maailma on samaan aikaan oudon vinksahtanut sekä hämmentävän todentuntuinen. Yksi teema tästä kummallisesta rinnakkaismaailmojen keitoksesta kuitenkin nousee esiin. Uskontoihin ja uskonnollisiin lahkoihin Murakami suhtautuu kriittisesti. Lähes kaikkien henkilöiden elämään ahdasmielinen ja tiukasti säädelty uskonto on vaikuttanut jossain vaiheessa, eikä Murakamilla ole niistä mitään hyvää sanottavaa. 1Q84:ssä uskonnot ovat kaiken pahan alku ja juuri, joiden sisällä äärimmäinen pahuus saa vapaasti rehottaa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät oudoista monimerkityksellisistä kirjoista.

2. Jos inhoat kevyttä ja yksinkertaista viihdekirjallisuutta.

3. Jos haluat tutustua Japanin tunnetuimpaan kirjailijaan.

Huom! Vaikka kirja on paksu 800-sivuinen järkäle, se on yllättävän nopealukuinen.

Huom! Myös Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen suositteli tätä kirjaa blogini lukijoille. Sen ja muut Jussi Helmisen vinkit löydät täältä. 

Lukuneuvojana kirjailija Mooses Mentula

Kuva: Veikko Somerpuro

Mooses Mentulalle meinasi käydä huonosti. Lukuinto hiipui teini-iässä. Nuortenkirjat tuntuivat liian lapsellisista ja aikuisten kirjat puisevilta. Onneksi nuori mies huomasi vanhempiensa kirjahyllyn perimmäisestä nurkasta Nabokovin Lolitan ja Millerin kääntöpiirit. Johan alkoi kirjallisuus taas kiinnostaa!

Aikuisena Mentula alkoi pohtia omien tekstiensä julkaisemisesta - olihan hän jo pitkään raapustellut kaikenlaista pöytälaatikkoon. Elokuvanteosta haaveilevan ystävän kanssa tulevaisuudenunelmia vatvottiin vuoden päivät, mutta kumpikaan ei saanut mitään konkreettista aikaan. Sitten jompi kumpi keksi lyödä miehiseen tyyliin asiasta vetoa: viiteenkymmeneen ikävuoteen mennessä Mentula kirjoittaisi kirjan ja ystävä tekisi elokuvan.

Vedonlyönnin innoittamana Mentula ryhtyi heti toimeen ja toteutti unelmansa. Hän julkaisi novellikokoelmansa Musta timantti vuonna 2011 ja tänä vuonna 2013 häneltä ilmestyi koskettava romaani Isän kanssa kahden. (Yksi Lukuneuvojan omista suosikeista vuoden 2013 kirjallisuuden joukossa.) Uusi romaanikin on Mentulalla jo työn alla. Lukijoiden suureksi onneksi.

Mooses Mentula suosittelee:

1. Veijo Meri: Manillaköysi (1957 Otava)

“Luin Manillaköyden ensimmäisen kerran aikoinaan yläasteen pakollisena luettavana. Olin etukäteen päättänyt, että kirja on tylsä, mutta se läpäisi panssarini. Tämän jälkeen olen lukenut kirjaa toistuvasti.

En pidä Manillaköyttä niinkään sotakirjana, vaan kuvauksena elämän kaoottisuudesta. Jokaisen tulee löytää oma manillaköysi kietaistavaksi vyötärön ympärille, että saa maailman mielettömyyteen tolkkua. Pienoisromaanin vertauskuvallisuus kestää, vaikka maailmantilanteet muuttuvat.“

2. Eric-Emmanuel Schmitt: Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset (2005 Like)

“Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset kertoo juutalaispojan ja islaminuskoisen ruokakauppiaan ystävyydestä. Se jättää lohdullisen ja luottavaisen olon: maailmankatsomuksia voidaan asetella vastakkain valtiotasolla, yksilöiden keskinäinen kanssakäyminen on onneksi aivan eri asia. Kirja on koskettava, mutta sisältää myös ronskia huumoria: "Yksitoistavuotiaana rikoin säästöpossuni ja lähdin huoriin."

3. Timo Mäkelä: Emil ja Sofi: sarjakuvaromaani (2005 Arktinen banaani)

"Vasta kun aikaa kuluu, asiat saavat arvonsa."

“Emil ja Sofi on melankolinen rakkaustarina tsaarinajan Helsingistä. Tyylikkäästi piirretyt mustavalkoiset kuvat kertovat ajasta, joka on jo mennyt. Tätä kirjaa ei saa ahmia, vaan siitä kuuluu nautiskella yökahvin kera villasukat jalassa, kun ulkona sataa ja tuulee.  

4. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (1952 WSOY)

"Mutta mikä on mittarimatosen luontainen tärkeysasema maapallojärjestelmässä. Mitä sillä on täällä tekemistä?"

“Kainuulaisena miehenä koen hengenheimolaisuutta Konsta Pylkkäseen. Ovatpa vanhempanikin ajatelleet Konstan kaveria Mooses Pessiä antaessaan minulle lempinimen Mooses. Veikko Huovinen on kirjoissaan aina pienen puolella ja kohtelee kirjojensa hahmoja lämmöllä ja kunnioituksella. Kuhmon perukoilla liikkuessani olen tavannut useita havukka-ahon ajattelijoita.”

Hyviä lukuhetkiä!

Simon Lelic: Laitos

Ihastuin Simon Lelicin psykologiseen jännäriin Tuomio siinä määrin, että hankin heti käsiini myös Lelicin edellisen suomennoksen Laitos (2012 Like, suom. Terhi Kuusisto) ja täytyy sanoa, että harvoin törmää kirjallisuudessa näin tömäkkään alkuun. Heti ensimmäisen lyhyen luvun jälkeen lukija on tiukasti koukussa. 

Tavallinen perheenisä Arthur Priestley pidätetään kesken työpäivän. Sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Priestleyn vaimo ei suostu uskomaan, että hänen miehensä olisi ollut mukana missään hämäräpuuhissa – tämähän on herran jestas ihan tavallinen hammaslääkäri. Vaimo lähtee selvittämään yhdessä toimittaja Tomin kanssa, mitä Arthurille on tapahtunut, sillä tämä ei suinkaan ole ainoa salaperäisesti kadonnut...

Simon Lelic kirjoittaa vetävästi vähän erilaisia jännäreitä ja näyttää luottavan psykologisen jännityksen voimaan. Laitos saa Tuomion tapaan lukijassa kylmänväreet aikaiseksi ja aluksi epäuskottavalta tuntuva juoni alkaa tarkemmin ajateltuna vaikuttaa kovin tutulta. Valtio ylläpitää salaista pidätyskeskusta, johon on suljettu ihmisiä. Pidätetyistä ei kerrota julkisuuteen mitään. Laitoksen olemassaolo kielletään jyrkästi. Toimittajia ei päästetä paikalle. Pidätetyille ei ole luvassa oikeudenkäyntejä. He vain odottavat ja odottavat. Kuulostaako tutulta?

Tartu tähän:

1. Jos olet kyllästynyt pohjoismaiseen poliisikirjallisuuteen.

2. Jos haluat lukea vähän erilaisen jännärin.

3. Jos pidät psykologisesta jännityksestä.

Ollis Leppänen: Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin

Oletko koskaan haaveillut yrittäjyydestä? Siitä, että saisit itse hallita omaa työelämääsi? Saisit itse valita päivittäisen työaikasi, eikä kukaan hengittäisi niskaasi, jos aamulla päättäisitkin jäädä vielä tunniksi sänkyyn. Voisit itse päättää, milloin lomailet ja milloin paiskit hommia. Saisit tehdä työt parhaaksi katsomallasi tavalla, eikä kukaan jupisisi, ettei meillä hommia tuohon tyyliin ole tapana hoitaa. Saisit ideoida, kehittää ja suunnitella sydämesi kyllyydestä. Olisit oman onnesi seppä.

Ollis Leppäsen kirja Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin (2013 Tammi) antaa hyvät eväät yrittäjyyden alkupolulle. Siinä keskitytään muista yrittäjyysoppaista poiketen ennen kaikkea rohkaisemaan yrittäjyydestä haaveilevaa. Leppänen kehottaa heittämään monimutkaiset liiketoimintasuunnitelmat roskakoriin ja hyppäämään kohti tuntematonta. Kokeilemaan, mokailemaan ja yrittämään. Kenenkään yritys ei ole kaatunut väärän yritysmuodon valintaan, mutta rohkeuden puutteeseen kyllä.

Leppäsen mukaan onnistuneen yrittäjyyden esteet löytyvät useimmiten korvien välistä. Emme uskalla lähteä markkinoille keskeneräisen idean kanssa, vaikka aidoissa asiakaskohtaamisissa siitä jalostuisi todennäköisesti parempi. Sen sijaan nyhjäämme suunnitelmien kanssa itseksemme, lähestymme arasti asiakasta valmiin paketin kanssa, jota tämä ei ehkä katsokaan tarvitsevansa. Sitten vetäydymme takaisin koloomme nuolemaan haavojamme ja toteamaan, ettei kannattanut.

Yrittäminen on nimensä mukaisesti yrittämistä: se ei ole valmiin mallin mukaan toimimista, eikä suoraviivaista suunnitelmien mukaan etenemistä, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta eteenpäin menemistä. Välillä tulee takapakkia ja välillä huomaa onnistuvansa. Jos mitään ei koskaan yritä, ei koskaan mitään saavuta. Leppäsen kirja työntää sinut lempeän päättäväisesti reunan yli. Levitä siipesi ja kokeile lentämistä.

Tartu tähän:

1. Jos unelmoit yrittäjyydestä, muttet uskalla ottaa ensimmäistä askelta.

2. Jos työsi tympii ja mietit uusia ratkaisuja elämääsi.

2. Jos yrittäjänä olo ei ota sujuakseen.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Seppo Jokinen: Vihan sukua

Aamujuna Kuopioon lähtee Tampereen rautatieasemalta aikataulunsa mukaisesti, mutta matka kirjaimellisesti katkeaa heti alkuunsa. Voimakas räjähdys heittää osan vaunuista raiteilta ja tuhoaa samalla täysin pari radanvarren omakotitaloa. Komisario Sakari Koskinen saa tällä kertaa selvitettäväkseen suuronnettomuuden, eikä taaskaan mikään ole sitä, miltä ensin näyttää.

Seppo Jokinen kietoo tällä kertaa rikosromaaniinsa tapahtumaketjun, joka on saanut alkunsa jo sata vuotta aikaisemmin. Vihan sukua - romaanissa (2013 Crime Time) vuoden 1918 tapahtumien aiheuttamat haavat eivät ole kaikissa tamperelaissuvuissa vieläkään arpeutuneet ja kirjassaan Jokinen näyttää, mitä sadanvuoden takainen julmuus, katkeruus ja vihanpito saavat aikaan eri sukupolvissa. Vuosien varrella kasaantunut syyllisyys ja häpeä kulkevat nuorimpiin polviin saakka ja sitä kierrettä on vaikea katkaista.

Vaikka Seppo Jokisen poliisiromaaneissa ratkaistaan raakojakin rikoksia, niiden yleistunnelmana on tamperelainen letkeys. Kirjoissa ei ole epäuskottavaa kaahailua, väijymistä tai ammuskelua. Rikolliset eivät ole mystisiä vihjeitä jälkeensä jättäviä sarjamurhaaja-psykopaatteja, vaan ihan tavallisia roistoja. Komisario Koskinen ei hänkään ole superälykäs yli-ihminen, joka rikospaikalta löytynyttä hiuskiehkuraa nuuhkimalla selvittää, kenestä on kyse. Rikoksia selvitellään realistisen oloisesti, poliisin vähäiset resurssit huomioon ottaen. Se on Jokisen kirjoissa parasta.

Tartu tähän:

1. Jos pidät uskottavasta jännityskirjallisuudesta.

2. Jos monimutkaiset murhamyysteerit kyllästyttävät sinua.

3. Jos etsit miehellesi tai isällesi hyvää luettavaa.

Lukuneuvojana tietokirjailija Jari Parantainen

Jari Parantainen on tuottoisa tietokirjailija, yrittäjä, kouluttaja, tuotteistaja ja markkinoija. Sen lisäksi ahkera bloggaaja ja Tampereella syntynyt putkiaivoinen insinööri. 

Kaikki Parantaisen kirjat lukeneena voin vakuuttaa, että tämä mies osaa kirjoittaa strategioista, visioista, kannattavuuslaskelmista, konseptoinneista  ja asemoinneista päräyttävän innostavasti ja niin selkokielisesti, että kuka tahansa saa niistä tolkkua. Businesskirjallisuuden suurimpia syntejä on edelleen paperinmakuisuus ja käsittämättömällä businessjargonilla kikkailu, mutta Parantaisen tyyli on kaikkea muuta.

Parantainen on hurmannut minut kirjoituksissaan loputtomalla energisyydellään ja huumorillaan. Hänen kirjojaan ja blogiaan (Pölli tästä – ideavarkaan apaja) on hauska lukea ja samalla huomaa oppivansa, keksivänsä ja innostuvansa. Vuonna 2007 ilmestynyt Tuotteistaminen: rakenna palvelusta tuote 10 päivässä (Talentum) saisi olla pakollista luettavaa jo kaikissa toisen asteen oppilaitoksissa ja erityisen paljon siitä voisivat ammentaa julkisella sektorilla työskentelevät.

Mistä kirjoista Parantainen itse sitten on innostunut? Mitkä ovat hänen mielestään businesskirjallisuuden parhaat helmet? Blogini lukijoille hän haluaa kertoa näistä viidestä.

Jari Parantainen suosittelee:

1. Juhana Torkki: Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan (2006 Otava)

“Jokainen meistä joutuu myymään ideoitaan ja ajatuksiaan päivät pääksytysten – sekä kotona että töissä. Juhana Torkki päivittää ikivanhat retoriikan opit nykyaikaan. Torkin teos on sujuvasti kirjoitettu ja täynnä hyviä esimerkkejä. Se onkin  mielestäni yksi parhaita suomalaisia bisneskirjoja kautta aikain.”

Kenelle? “Jokaiselle, joka haluaa saavuttaa tavoitteitaan sivistyneesti – siis ilman lahjontaa tai kiristystä.”

Huom! Käy katsomassa myös Lukuneuvojan ylistävä kirjoitus Puhevallasta.

2. Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko: unohda yhdeksästä viiteen –elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi (2008 Basam, suom. Mirja Muurinen)

“Tämä kirja on kuuluisa luultavasti siksi, että se on kaltaistemme keskiluokkaisten korporaatioelukoiden näkökulmasta niin anarkistinen ja jännittävä. Ferriss kertoo, miten fiksu ja laiska ihminen järjestää työnsä niin, että muut tahkoavat hänelle tuloja. Näin järjestyneen vapaa-ajan itse kukin voi sitten käyttää johonkin hauskaan puuhasteluun, kuten vaikkapa matkusteluun. Kirja ei ole mitään akateemista viisastelua, sillä Ferriss on kuvaamillaan keinoilla todella itse vapauttanut itsensä perinteisen työviikon kahleista.”

Kenelle? Niille, jotka pohtivat, miten livistää puuduttavasta oravanpyörästä jo hyvissä ajoin ennen eläkevuosia.

3. Robert B. Cialdini: Influence: The Psychology of Persuasion (2009 Harper Business)

“Olen putkiaivoinen ja tunneköyhä insinööri. Ihmettelinkin vuosikymmenet, miksi ihmiset käyttäytyvät usein niin epäloogisesti. Influence on arjen psykologiaa käsittelevä kirja, joka sai monet asiat naksahtamaan paikoilleen. Cialdini saa miettimään, onko ihmisellä omaa, vapaata tahtoa lainkaan. Niin rajusti monet huomaamattomat psykologiset vivut kampeavat ihmisten päätöksiä ja toimia suuntaan jos toiseenkin. Silti aniharva itse huomaa ulkopuolisten vaikutteiden voimaa juuri koskaan.”

Kenelle? “Sille, joka haluaa oppia ymmärtämään lähimmäisensä merkillisiä metkuja. Teos on täynnä hauskasti kerrottuja käytännön esimerkkejä.”

Huom! “Kirja on käännetty suomeksi. Käännös on kuitenkin aika heikkolaatuinen. Lisäksi se on ilmeisesti peräisin alkuperäisteoksen vanhentuneesta painoksesta, joten suosittelen mieluummin englanninkielistä versiota ja vuoden 2009 painosta.”

4. Dan Ariely: Predictably Irrational: The Hidden Forces That Shape Our Decisions (2010 Harper Perennial)

“Professori Ariely yhdistää kirjassaan talous- ja käyttäytymistieteitä. Hän on mestari keksimään näppäriä arkisia koeasetelmia, jotka paljastavat ihmisen raadolliset motiivit. Hän selvittää monin tavoin outoa suhdettamme rahaan. Ariely on kuin Sinuhesta nykyaikaan siirretty Kaptah-orja, joka ei häpeile sanoa asioita niin kuin ne oikeasti ovat. Proffamme on sikäli harvinainen bisneskirjailija, että myös hänen pari myöhempää teostaan ovat säilyttäneet tasonsa. Ariely ei ole juuttunut jankuttamaan vain yhtä ideaa.”

Kenelle? “Jos Cialdini kolahti, Ariely toimii mainiosti jatkokurssina. Sitä paitsi hänenkin kirjoitustyylinsä on kaikkea muuta kuin kuivaa tiedemiesten jorinaa.”

Hyviä lukuhetkiä!

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini

Veikkaan, että Andrei Kurkovin kirja Kuolema ja pingviini (2006 Otava, suom. Eero Balk) on sinulle täysin tuntematon teos seuraavista syistä:

1. Kirjakaupoissa sitä ei ole enää edes alelaareissa ja joistain kirjastoistakin näin ”vanha” kirja on voitu poistaa vähäisen liikkuvuuden takia.

2. Kirja on ohut ja pienikokoinen ja hukkuu helposti paksumpien järkäleiden väliin niiden kirjastojen tiiviissä kirjariveissä, joissa se on saanut vielä muutaman vuoden armonaikaa.

3. Kurkovilta ei ole suomennettu mitään muuta.

4. Kurkov on kirjailijana on ihan tavallinen tyyppi, ei mikään mediaseksikäs julkkis edes Ukrainassa.

5. Vuoden 2006 jälkeen kirjasta ei ole juuri missään kirjoiteltu.

Kurkovin kirjan lukemiselle on kuitenkin vähintään yhtä monta hyvää syytä:

1. Kuolema ja pingviini on hulvattoman hauska tarina työttömän kirjailijan ja pingviinin (!) välisestä aidosta ystävyydestä.

2. Huumorin seassa on myös tummia sävyjä ja hauska tarina on samalla kertaa haikean surumielinen.

3. Päähenkilö joutuu kummallisten toimeksiantojensa vuoksi suureen vaaraan ja välillä tarinaa lukee kuin parasta jännitysromaania.

4. Vetävän yhteiskunnallisen tarinan avulla pääsee sukeltamaan absurdin arkielämän pyörteisiin Neuvostoliiton jälkeisessä Ukrainassa.

5. Kuolema ja pingviini on hyvin kirjoitettu ja käännetty teos.

6. Lukijaa odottaa vielä viimeisellä sivulla mojova yllätys.

Huom! Lisäbonus: Kuolema ja pingviini tuskin on lainassa, vaan odottaa kirjaston hyllyssä juuri sinua.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tutustua tuntemattomaan helmeen.

2. Jos haluat lukea samalla kertaa hauskan, jännittävän ja surullisen tarinan.

3. Jos haluat rikkoa ennakkoluulosi ukrainalaista kirjallisuutta kohtaan.