Viime kesänä kustannusmaailmassa odotettiin jännittyneinä
megajättikustantajan HarperCollinsin saapumista Suomeen. Suoranaista pelkoakin
oli ilmassa. Mitä jos jätti ahmaisisi kaikki supernimet itselleen?
Vielä ei ole
mitään järisyttäviä kaappausuutisia kuulunut ja HarperCollinsNordicilta on
ilmestynyt muutama teos suomeksi. Ensi vuonna niitä pitäisi ilmestyä jo reilut
30. Pohjoismaiden valloitus on selvästi käynnissä.
Yksi ensimmäisiä HarperCollinsNordicin käännösromaaneja suomeksi on
Mhairi McFarlanen En minä vaan sinä (2015, suom. Hanna Arvonen), joka näyttää
turkoosinsävyisine kansineen epäilyttävän hömpähtävältä. Ja minä kun en pidä liian höttöisista ja laskelmoiduista viihderomaaneista.
Päätin kuitenkin antaa McFarlanelle mahdollisuuden, sillä eräs ystäväni, jonka
lukumakuun luotan kuin kallioon, suositteli minulle hänen aikaisemmin
ilmestynyttä romaaniaan Sinusta kaikki alkoi.
McFarlanen romaani yllätti positiivisesti. Viihteellinen – kyllä.
Romantiikkaa – kyllä. Hauska – kyllä. Höttöinen – ei liiaksi.
Kirja kertoo kolmekymppisestä Deliasta, joka päättää pitkän yhdessäolon
jälkeen kosia poikaystäväänsä Paulia. Mies hämmentyy kysymyksestä, mutta
suostuu kuitenkin. Pariskunta suuntaa läheiseen pubiin skoolailemaan ja
suunnittelemaan häitä. Kaikki keikahtaa Delian elämässä ylösalaisin, kun hän saa baarissa vahingossa tekstiviestin, joka paljastaa Paulin petturuuden. Vastedes kaikki
olisi Delian elämässä erilaista.
Tästä tapahtumasta saa alkunsa rönsyilevä tapahtumasarja, joka heittelee
Deliaa uusiin ympäristöihin ja törmäyttää hänet uusiin mielenkiintoisiin
tuttavuuksiin. Delia alkaa elää elämäänsä täysillä ja toteuttaa rohkeasti
pöytälaatikkoon haudattuja unelmiaan. Katuvainen poikaystävä koettaa pysyä
Delian perässä, mutta haluaako Delia enää palata tuttuun ja turvalliseen...
McFarlanen romaani viehättää varmasti viihdekirjallisuuden vannoutunutta
harrastajaa, mutta voi viedä mukanaan muutkin. Nokkela tarina, sujuva kerronta,
yllättävät käänteet ja sympaattinen päähenkilö. Näistä elementeistä on tämä
mukava romaani tehty.
Tartu tähän:
1. Jos haluat viihtyä!
2. Jos etsit vielä sitä oikeaa.
3. Jos pidät kepeästä kerronnasta.
Pirtsakka kevätkirja :)
VastaaPoista