Fausto Brizzi: 100 onnen päivää

Miten hassu yhteensattuma. Edellinen lukemani kirja kertoi 13. lokakuuta 1972 Andeille rysähtäneestä lentokoneesta ja sen matkustajien uskomattomasta selvitymistarinasta. Tämä lukulistani seuraava kirja taas alkaa täsmälleen samasta tapahtumasta.

Italialaisen Fausto Brizzin kirja alkaa siitä, kun päähenkilö listaa elämänsä tärkeimpiä päiviä, joista ensimmäinen on 13.10.1972: päivä, jona muuan Fokker putosi Andeilla ja vei mennessään neljäkymmentäviisi matkustajaa, jotka ilmeisesti sitten söivät toisensa pysyäkseen hengissä. Selvä merkki lukea eteenpäin!

Brizzin kirja 100 onnen päivää (2015 Gummerus, suom. Lotta Toivanen) kertoo nelikymppisestä perheenisästä, Lucio Battistinista, joka saa tietää sairastavansa syöpää, eikä hänelle anneta elinaikaa kuin muutama kuukausi. Tyypillisen miehen tapaan Lucio on vältellyt lääkäriin lähtöä, vaikka selittämättömät vatsakivut ovat vaivanneet häntä jo kuukausia.

Lucion elämä on muutenkin sekaisin, sillä vaimo Paula on potkaissut miehensä pihalle saatuaan tietää tämän syrjähypystä. Syöpädiagnoosin jälkeen Luciolla on vain yksi päämäärä: saada vaimolta anteeksi.

Luciolle annetut 100 päivää täyttyvät asioista, joita hän on aiemmin siirtänyt kaikenlaisilla verukkeilla myöhemmäksi. Nyt myöhempää ei enää ole ja asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen, sillä kaikkeen ei ole enää aikaa. Loppujen lopuksi Lucio haluaa vain viettää elämänsä viimeiset päivät niiden ihmisten kanssa, jotka todella merkitsevät hänelle jotain: perheen ja ystävien.

Mitä te tekisitte, jos kuolemaanne olisi enää sata päivää?

Toistan kysymyksen.

Mitä te tekisitte, jos kuolemaanne olisi enää sata päivää aikaa?

Tässä muutamia ehdotuksia:

Menisittekö töihin tai kouluun huomisaamuna?

Rakastelisitteko koko ajan rakastettunne kanssa?

Myisittekö omaisuutenne ja muuttaisitte tropiikkiin?

Rukoilisitteko Jumalaa johon uskotte?

Rukoilisitteko Jumalaa johon ette ole koskaan uskoneet?

Huutaisitteko niin kauan kuin henki pihisee?

Tuijottaisitteko loputtomasti kattoon siinä toivossa, että se romahtaa ja tappaa teidät?

Lucion tarina käy loppua kohden aina vain liikuttavammaksi ja viimeisiä sivuja on vaikea lukea kuivin silmin. Siitä huolimatta tarina on samanaikaisesti mahdottoman hauska ja enemmän minä nauroin tätä kirjaa lukiessani kuin itkin. Brizzi kirjoittaa humoristisesti Lucion persoonasta, elämästä ja hänen omalaatuisista ystävistään eli pelkäksi nyyhkytarinaksi tätä kirjaa ei voi luonnehtia.

Minun mielestäni hyvä tarina on sellainen, joka koskettaa sydäntä. Se voi olla synkkä jännäri, kokeilevan taiteellinen tai romanttista viihdettä, mutta sen täytyy luikerella lukijan sydämeen saakka. Pelkän ajattelun tasolle jäävä kirja ei koskaan ole niin suuri elämys kuin sellainen, joka sen lisäksi saa sydämen jyskyttämään. Kuolemaantuomitun Lucio Battistinin hulvaton ja koskettava tarina oli elämys, sillä se tuntui sydämessä saakka!

Tartu tähän:

1. Jos haluat nauraa.

2. Jos haluat liikuttua.

3. Jos etsit omalle elämällesi uutta suuntaa.