sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

”Ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa.”

Elämä 1700-luvun loppupuolella ei ollut herkkua Pohjoismaissa. Taudit jylläsivät, ruuasta oli pulaa ja ahdasmielisyys kukoisti. 

Norjalaisperheen poika, Morten Falck, lähetetään Kööpenhaminaan opiskelelmaan teologiaa, vaikka lääketiede olisi pojalle itselleen mieluisampi vaihtoehto. Isä kuitenkin haluaa pojastaaan papin ja valmistuttuaan Morten päättää lähteä Grönlantiin käännyttämään siellä asuvia alkuperäisasukkaita kristinuskoon.

Jo opiskeluaikana Morten huomaa käyvänsä jatkuvaa sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Hän kuvittelee saavansa oppineisuudesta ja papin virasta itselleen teräksisen suojan sisältään kumpuavien himojensa hillitsemiseen. Ja huomaa epäonnekseen hyvin pian, ettei näin käy.

Lähtö Grönlantiin, viheliäiselle karulle saarelle, on yksi Mortenin keinoista paeta itseään. Ei toimi sekään. Menneisyys ja sisäiset ristiriidat pysyvät mukana. Jatkuvasti hänen korvissaan soi valistusfilosofi Rousseau’n ajatus: ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa. Mortenin pyristelyt itseään vastaan vievät hänet yhä syvemmälle Grönlannin ja oman mielensä syövereihin, sellaiseen pimeyteen, josta nouseminen käy piinatulle sielulle lähes mahdottomaksi.

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat (2014 Tammi, suom. Katriina Huttunen) on uljas tarina nuoren miehen kamppailusta henkisen vapauden puolesta. Se on hieno kertomus meistä ja muista, jossa ne muut, Grönlannin tyhminä pidetyt alkuasukkaat, osoittautuvat meitä, mannermaan valkoisia kristittyjä, viisaammiksi. Kirja on myös tarina petoksesta, josta vapautuu vain kohtaamalla totuuden.

Leine kirjoittaa hienoa ajankuvaa 1700-luvulta. Lukija voi aistia tuon ajan hajut, maut ja tuntemukset. Erityismaininnan ansaitsevat laivamatkustuksen ja merenkäynnin kuvailut, joiden kautta tajuaa valtameren myllertävän armottomuuden. 

Huom! Tämän kirjan jälkeen kannattaa ehdottomasti tarttua Per Olov Enqvistin August-palkittuun Henkilääkäriin (2000 Gummerus). Siinä valotetaan samaa aikakautta, 1700-luvun loppupuolta, Tanskan hovin näkökulmasta ja keskitytään epävakaan kuningas Kristianin ja hänen edistyksellisyyttä ajaneen henkilääkärin suhteeseen. 

Tartu tähän:

1. Jos haluat uppoutua suureen (ja paksuun) tarinaan.
2. Jos historiallisest romaanit ovat intohimosi.
3. Jos rakastat merta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti