keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Lukuneuvojana muusikko Juice Leskinen

Kuva Antti Heikkisen kirjasta Risainen elämä (2014)
”Oikeastaan on olemassa vain neljä aihetta, joista on mielekästä tehdä sanoituksia: ihminen; ihminen ja toinen ihminen; ihminen ja yhteiskunta; ihminen ja uskonto.”

- Juice Leskinen -

Juice Leskinen, suomalaisen rocklyriikan grand old man, osoitti omalla esimerkillään, että hyväksi kynänkäyttäjäksi tullaan kirjoittamalla – ja lukemalla!

Jo nuorena poikana Juice viihtyi paremmin nenä kirjassa kuin ulkona pihaleikeissä. Juankosken kirjastoa Juice käytti niin ahkerasti, että kirjastonhoitaja alkoi kysellä nuorelta vakiasiakkaaltaan vinkkejä uusista hyvistä kirjoista, joilla täydentää kirjaston kokoelmaa. Ja Juice neuvoi mielellään.

Juice luki koko ajan, pääasiassa kotimaista kaunokirjallisuutta. Myös eri kulttuurit, maantieto ja kielitiede kiinnostivat häntä. Hän keräsi valtavan kirjakokoelman ja osti kirjoja paljon myös antikvariaateista. Kirjan ulkoasua tärkeämpää Juicelle oli aina sen sisältö.

Juice halusi, että hänen kirjastonsa pysyisi yhtenäisenä myös hänen kuolemansa jälkeen ja  niin tapahtui: se lahjoitettiin kokonaisuudessaan tamperelaiselle Viola-kodille. Kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa kokoelmaan Tampereella ja istahtaa katselelemaan kirjoja vaikkapa Juicen omaan lempinojatuoliin. Hannu Riikosen suunnittelema Juicen näköispatsas seurailee salissa myhäillen vierailijaa.

Mistä teoksista Juice Leskinen mahtoi ammentaa aineksia omiin teksteihinsä? Mitä teoksia hän kenties suosittelisi nykylukijalle? 
Antti Heikkisen kirjoittaman elämäkerran (Risainen elämä: Juice Leskinen 1950-2006) perusteella ainakin näitä viittä.

Juice Leskinen suosittelee:

1. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

”Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa jo 7-vuotiaana ja samastuin erityisesti Eeroon, veljessarjan nuorimpaan. Siinäpä vasta nokkela ja salaviisas kaveri, joka pärjäsi pienestä koostaan huolimatta – vähän niin kuin minäkin.” 

2. Lauri Viidan tuotanto

”Lauri Viita oli minulle kenties kaikista aiemmien sukupolvien kielenkäyttäjistä tärkein ja teki vaikutuksen koko tuotannollaan. Se näkyy vähän musiikissanikin. Kun tamperelaiset vetkuttelivat Lauri Viidan patsashankkeen kanssa, päätin kunnioittaa häntä omatoimisesti ja tein biisin nimeltä Lauri Viidan muistomerkki. Se löytyy levyltä Minä.”

3. Väinö Linna: Tuntematon sotilas

”Tuntematon sotilas on tullut luettua useampaan otteeseen. Ärsyttää, että jotkut alkoivat pitää sitä huonona kirjana, koska se myi hyvin. Olisiko se ollut parempi kirja, jos sitä olisi lukenut vain kourallinen ihmisiä? No ei olisi.” 

4. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

”Veltto Virtanen suositteli minulle aikanaan Sinuhe egyptiläistä ja se singahtikin kertaheitolla lempikirjojeni joukkoon. Pidin paljon myös Waltarin romaaneista Valtakunnan salaisuus ja Neljä päivänlaskua. Ne eivät olleetkaan sellaista rasittavaa akateemista jankutusta, mitä olin luullut. Sinuhen vaikutus näkyy muuten eniten biisissäni Minea, joka löytyy Tauko- nimiseltä levyltäni.”

5. Kalle Päätalon tuotanto

”Päätalon koko tuotanto on upea. Suosikkejani kaikki. Päätalo kestää monta lukukertaa. Minä ehdin lukea ne läpi melkein neljä kertaa.”

Huom! Sitaatit on muokattu lähdeteoksen perusteella. Mahdolliset alkuperäiset sitaatit on mainittu erikseen.


Hyviä lukuelämyksiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti