perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tiina Piilola: Taivaanmerkit

Jos joku luulee, että kaikki naisille suunnattu viihdekirjallisuus on huonosti kirjoitettua roskaa, kannattaa tarttua Tiina Piilolan uutuusromaaniin Taivaanmerkit (2016 S&S). 

Näin nautinnollista suomen kielen kieputusta ja värikkäitä ilmaisuja saa monesta ”vakavammasta” kirjasta hakemalla hakea. Taivaanmerkit todistaa, että kyllä viihdekirja(kin!) voi olla kielellisesti laadukas.

Kirjan juoni on sen sijaan viihdekirjalle tyypillinen: näennäisesti onnellinen, mutta sisäisesti tyytymätön päähenkilönainen kokee olevansa oman elämänsä sivustaseuraaja ja lähtee etsimään ratkaisua tyhjyyden tunteeseensa. Tällä kertaa vaihtoehtohoidoista.

Taivaanmerkkien päähenkilönä seikkailee 35-vuotias Emma, yhden lapsen äiti, joka on naimisissa ihan kivan miehen kanssa. Emma kokee olevansa elämässään täysin ulalla ja hakee vastausta olotilaansa ensin netistä lueskelemalla kaikenlaista NLP:stä mindfullnessiin ja chakraparannuksesta zenmeditaatioon.

Mutta vasta rebirthing-terapia kolahtaa Emmaan täysillä. Terapia lupaa puhdistaa pään kaikesta vuosien varrella kertyneestä kuonasta ja palauttaa ihmisen biologisen syntymän puhtaaseen hetkeen. Terapia huipentuu Jyväskylän ratapiha-alueelle, jossa Emma symbolisesti uudestisyntyy upottautumalla kuumavesipaljuun.

Minkälaista elämää Emma lähtisi puhdistautuneena rakentamaan? Asukasyhdistyksen lehdestä hän bongaa henkisen astrologian kurssin ja hurahtaa tähtimerkkeihin. Ja sen jälkeen vielä moniin muihinkin uskomushoitoihin. Ja lopulta Emma löytää onnen.... no, lukekaapa itse :)

Päähenkilö Emma on kaikessa hörhöydessään ja päättömässä innostuneisuudessaan samastuttava henkilöhahmo. Hän kaahottaa vimmaisesti sinne tänne etsiessään elämälleen uutta suuntaa ja hurahtaa mitä kummallisempiin terapioihin, joita on ihan oikeassakin elämässä tarjolla valtava määrä. Ihanan höyrähtäneestä päähenkilöstä pisteet Piilolalle.

Parasta Taivaanmerkeissä on kuitenkin kieli. Piilola kirjoittaa valtavan hauskasti ja värikkäästi. Hänen kielikuvansa ovat harvinaisen herkullisia, yllättäviä ja raikkaita! Kirjassa on roppakaupalla viittauksia sinne sun tänne: Kalevalaan, kirjallisuuteen (Rhonda Byrnestä Toni Morrisoniin), populaarikulttuuriin (Kill Billistä Jennifer Lopezin takapuoleen)  ja 80-lukuun (Bogart Companystä teinikalentereihin).

Miten Piilola muisti Denise Huxtablenkin? Ja korkokenkä-Cindyt? Jock Ewingin pojalleen lähettämän kirjeen? Emännän käsivoiteen? Super-Marjon? Leppis-lehden? Sitruunanhajuisen Vimin, joka nykyään tunnetaan typerällä nimellä Cif? (Vim sentään on latinaa ja tarkoittaa voimaa – mitä Cif muka tarkoittaa?) jne jne...

Piilolaa lukiessa huumaantuu yksityiskohdista. Muistuttamalla Ally McBealin pienestä hörökorvamiehestä tai Sue Ellenin vieroitushoidosta Piilola tulee herättäneeksi lukijan mielessä valtavan määrän muistoja.

Takakannessa Piilola kertoo itse kokeneensa kirjoittajana muodonmuutoksen. Vakavissa vesissä uineesta kirjailijasta on tämän uutuuden myötä syntynyt kepeästi kirjottava ilolintu. Sellainen hän tuntee oikeasti olevansa ja lukijana voin vain todeta, että kyllä! Jatka tällä linjalla!

Tartu tähän:

1. Jos etsit suuntaa elämällesi.
2. Jos haluat nauttia rikkaasta suomen kielestä.
3. Jos olet kiinnostunut vaihtoehtohoidoista.

5 kommenttia:

  1. Hyvä kirja-arvostelu Tiina Piilolan todella hauskasta kirjasta! Olen samaa mieltä, että vaikka kirja onkin huumorilla varustettu ja päähenkilö jonkinverran hömppä, on teksti erinomaista ja kaikenlaista kiinnostavaa oppii samalla. Nykynaiseuden moniuloitteisuuden herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tiina,

      Kiva kuulla, että olet kanssani samaa mieltä Taivaanmerkeistä! Kuten kirjoitat, teksti on tässä poikkeuksellisen hienoa ja hiottua. Ei hauskan ja pinnaltaan kepeän kirjan tarvitse olla kieleltään huonoa ja sitä paitsi tämähän oli lopulta aika syvällinenkin tarina itsensä etsimisestä ja löytämisestä.

      Kivaa kesää sinulle ja hyviä lukuhetkiä!

      Poista
  2. Tykkäsin kirjasta myös, mutta olisin ehkä hieman hionut liikoja toistoja pois. Pari painovirhettäkin huomasin (mikä ei ole kirjailijan vika). Sanallinen ilotulitus tuntui välillä suorastaan ylitsevuotavalta!

    Koska olen vähän vanhempi lukija (yli 50-v.) niin mieleen tuli eittämättä myös Pirjo Mannisen "Rakas Juulia" (il.m 1972), jossa siinäkin hauskalla tavalla mietittiin perhe-elämää, avioliittoa, lapsia ja mahdollista rinnakkaissuhdetta ja jolleopukselle "Taivaanmerkkienkin"
    on kumarrettava.

    Suosittelen silti lämpimästi! Ja pitääpä tutustua Piilolan muuhun tuotantoon.

    Terv. Maarit

    VastaaPoista
  3. Unohdin vielä lisätä: Mieltäni lämmitti tässä kirjassa erityisesti se, että päähenkilön lempikirjalistassa oli mainittu yksi suosikeistani, Carol Shields ja "Larryn juhlat" jota itse pidän Shieldsin parhaana. Tai no, "Kivipäiväkirjatkin" on hyvä.
    Ja Caitley Moranista tykkään myös!

    Terv. Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit Taivaanmerkeistä. Piilola on todella mukava lisä kotimaiseen kirjallisuuteen. Hän viljelee älykkäitä viittauksia sinne sun tänne, joita on hauska bongailla, kirjoittaa rikkaasti (jopa ylitsepursuavan rikkaasti, kuten totesitkin) ja lisäksi vielä ihanan keveästi! Hyvä kombinaatio kaiken kaikkiaan :)

      Poista