torstai 28. marraskuuta 2013

Kuka voittaa Finlandian?


Kaikkien lukemiseen hurahtaneiden marraskuista mielihuvia on Finlandia-voittajan veikkailu. On hauska pohtia, miten valitsija-diktaattorin persoonallisuus, mieltymykset, työhistoria ja muut ominaisuudet kenties vaikuttavat valintaan.

Voiko esikoiskirjailija koskaan voittaa? Voiko jo aiemmin voittanut pokata palkinnon uudelleen? Onko pitkän linjan kirjailija pakko palkita, vaikka ehdolle asetettu teos ei olisikaan kirjailijan tuotannon parhaimmistoa?


Kuka voittaa tänä vuonna? Lukuneuvoja veikkaa:

Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava)

Westö on ollut ehdolla neljästi aiemmin ja vihdoin vuonna 2004 tärppäsi, kun voittajaksi valittiin Missä kuljimme kerran. Koska edellisestä voitosta ei ole vielä kymmentäkään vuotta, Westö ei voita palkintoa tänä vuonna, vaikka Kangastus 38 onkin vähintään yhtä hyvä kuin Missä kuljimme kerran.

Veikkaus: Ei voittoa.


Hannu Raittila: Terminaali (Siltala)


Hannu Raittilakin kuuluu jo aiemmin palkittuihin Finlandia-kirjailijoihin. Romaani Canal Grande toi hänelle voiton vuonna 2001. Ehdokkaana hän oli jo aiemminkin, vuonna 1998 teoksellaan Ei minulta mitään puutu, jota moni pitää Canal Grandea parempana teoksena. Raittilan palkitsemisesta on kulunut Westön tapaan liian vähän aikaa, eikä voittoa heru tänä vuonna.

 Veikkaus: Ei voittoa.




JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (WSOY)

JP Koskisen valinta Finlandia-ehdokkaiden joukkoon oli varmasti monelle yllätys. Vetoaako Grigori Rasputinin elämäntarina valitsijaan tänä vuonna vai ajatteleeko Sarkola, että tästä mystisestä munkista on jo kaikki sanottu? Veikkaan, ettei Koskisen kirja erotu tässä huippujoukossa tarpeeksi ja häneltä jää palkinto vielä toistaiseksi saamatta.

Veikkaus: Ei voittoa.


Asko Sahlberg: Herodes (WSOY)

Asko Sahlberg on ollut ehdolla kahdesti aiemmin: Raittilan voittovuonna 2001 teoksellaan Eksyneet ja vuonna 2004 teoksellaan Tammilehto. Voittoa tällä pitkän linjan kirjailijalla ei vielä ole. Olisiko tänä vuonna siis Sahlbergin vuoro? Miellyttääkö vaikeaksi lukukokemukseksi tituleerattu mammuttiteos kuitenkaan tarpeeksi teatterimies Sarkolaa? Veikkaan, ettei ja voitto jää vieläkin saavuttamatta.

Veikkaus: Ei voittoa.




Leena Krohn: Hotel Sapiens (Teos)

Suomalaisen uuskumman äiti Leena Krohn on palkittu aiemminkin. Vuonna 1992 kirja Matemaattisia olioita tai jaettuja unia voitti palkinnon. (Vuosi oli muuten viimeinen, jolloin kolmihenkinen raati palkitsi voittajan. Seuraavana vuonna siirryttiin diktaattoriin.) Hotel Sapiens on tekijänsä parhaita teoksia, ellei jopa paras – siitä ei pääse mihinkään. Ajankohtaiset teemat taiteellisesti hienossa ja kirjallisesti upeassa paketissa voivat vedota hyvinkin Sarkolaan.

Veikkaus: Voitto!



Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos)

Pelon Jokapäiväinen elämämme on tekijänsä toinen teos. Se on kunnianhimoinen tositapahtumiin perustuva teos kahden naisen elämänkohtaloista itänaapurissamme. Voiko Sarkola nostaa Pelon voittajaksi – ohi kirjallisuuden kivikovan nelikon Westön, Krohnin, Raittilan ja Sahlbergin? Veikkaan, että sitä hän ei uskalla tehdä ja Pelo häviää harmittavasti Krohnille. Vai häviääkö kuitenkaan?

Veikkaus: Ei voittoa - tai ehkä sittenkin voitto?

Joulukuun kolmantena päivänä selviää, menivätkö veikkaukseni ihan pieleen vai osuinko tänä vuonna nappiin?

Mitä kirjaa sinä veikkaat voittajaksi?


5 kommenttia:

  1. En ole lukenut kuin Westön kirjan. Kirjalla varmaan olisi hyvätkin mahdollisuudet voittoon, mutta kun kirjailija on tosiaan voittanut "hetki sitten", niin sen vaikutus voi olla suuri. Jokapäiväinen elämämme jäi minulta kesken. Hitusen turhan raskasvetoinen oli makuuni - ehkä täytyy joskus yrittää uudelleen.

    En uskalla veikata mitään, kun vain yhden lukenut. Mutta voisin kuvitella, että sinun perustelusi voisivat olla lähellä totuutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut ehdokkaista neljä. Herodesta yritin, mutta luovutin ja Terminaalia en ole vielä saanut käsiini. Terminaalista en siis osaa sanoa sisällöllisesti mitään ja veikkaukseni perustuu siihen, että Raittilan voitosta on niin vähän aikaa.

      Katsotaan, miten käy :)

      Poista
  2. Kyllä minäkin veikkaan Leena Krohnia, ja haluaisin hänen voittavan. Hänen kirjansa on ajankohtainen ja hieno. Hän osaa myös tiivistämisen taidon, mikä ei kaikiila muilla ehdokkailla ole hanskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että Leena Krohnin voittoveikkauksessa on mukana ripaus henkilökohtaista toivoa voitosta. Hänen kirjansa on oma suosikkini ehdokkaiden joukossa. Krohn on mestari kietomaan nykyajan teemat merkilliseen tulevaisuuden maailmaan, joka ensi alkuun vaikuttaa kummalliselta, mutta tarkemmin katsottuna niin tutulta.

      Ja olet täysin oikeassa siinä, että Krohn on tiivistämisen mestari! Häneltä saisi moni rönsyilijä ottaa mallia.

      Poista
  3. Arvaukseni ei mennyt tänä(kään) vuonna ihan nappiin, sillä voiton vei Riikka Pelo. Täysin ansaitusti. Onnea voittajalle ja hienolle kirjalle!

    VastaaPoista