Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Leena Parkkinen häikäisi esikoisteoksellaan Sinun jälkeesi, Max (2009 Teos) ja kirja voitti ansaitusti myös Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnon samana vuonna. Toista romaania saatiin odottaa neljä pitkää vuotta. Tänä syksynä odotus vihdoin palkittiin ja hienosti palkittiinkin: Parkkisen uutuus Galtbystä länteen (2013 Teos) on ihana kirja.

Kirja kertoo riipaisevan tarinan nuoresta Karenista ja tämän veljestä Sebastianista. Lapset ovat eläneet ja kasvaneet pienessä saaristolaiskylässä, jossa kaikki tietävät kaikkien asiat, erilaisuutta ei siedetä ja kateus ja vihanpito rehottavat. Vanhemmat painiskelevat omien ongelmiensa kanssa: elämänsä tyytymätön äiti haikailee isompiin ympyröihin Turkuun ja isä hukuttautuu töihin ja viinaan. Tässä kyläpahasessa iloisesta yhteisöllisyyden auvosta ei ole merkkiäkään ja lindgrenmäinen saariston lasten aurinkoinen idylli on kaukana.

Karenin elämä suistuu raiteiltaan, kun veli Sebastian tuomitaan syylliseksi nuoren Kerstin murhaan. Kyläläiset kääntyvät koko perhettä vastaan ja eläminen kylässä käy mahdottomaksi. Vanhat ennakkoluulot perhettä kohtaan saavat vankan todistusaineiston tapauksesta: kyllähän tämä oli nähtävissä – sen verran poikkeavaa sakkia siihen perheeseen kuuluikin.

Parkkinen kuljettaa tiivistä psykologista tarinaansa kahdessa aikatasossa. Toisaalta kerrotaan Karenin nuoruudesta - elämästä 1930 ja 40-luvuilla ennen ja jälkeen Sebastianin tuomion. Toisaalta taas seurataan reilu kahdeksankymppisen Karenin paluuta kylään selvittämään, mitä vuosikymmeniä sitten oikein tapahtui. Hän kun ei usko veljensä syyllisyyteen ja on päättänyt ratkaista, kuka oikeasti oli murhan takana. Mukanaan Karenilla on Azel, nuori maahanmuuttajanainen ja erityisesti hänen avullaan Parkkinen pääsee nostamaan esiin teoksensa keskeisiä teemoja.

Galtbystä länteen on hieno tarina erilaisuudesta, ennakkoluuloista ja elämänmittaisesta irrallisuudesta. Maailmassa pärjää, jos suostuu olemaan samanlainen kuin muutkin. Pieni eksoottinen vivahde sallitaan, mutta liika erilaisuus hämmentää ja pelottaa. Missä menee kiehtovan ja liiallisen erilaisuuden raja? Miksi maahanmuuttajilta odotetaan samanlaisuutta, kun valtaväestö arvostaa toisissaan massasta poikkeavaa yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta?

Upean ja mieleenpainuvan tarinan lisäksi Parkkinen häikäisee lukijan kauniilla kielellään ja jokainen lause on tarkasti mietitty kokonaisuutensa. Kielellisiä kömpelyyksiä karttava lukija voi tyynesti heittäytyä Parkkisen matkaan ja nauttia.

Vain yksi asia häiritsi. Kunpa Parkkinen olisi luottanut psykologisen tarinan voimaan ja jättänyt loppupuolelta trillerimäisen juonenkäänteen pois. Ilman tätä yhtä epäuskottavaa kohtausta teos olisi täyden kympin arvoinen. Tällaisenakin kymmenen miinus.

Tartu tähän:

1. Jos kunnianhimoiset kunnon tarinat viehättävät sinua.

2. Jos haluat, että kirjasta jää mieleen muutakin kuin pelkkä juoni.

3. Jos pidät viimeistellystä kauniista kielestä.