torstai 26. syyskuuta 2013

Sanna Tahvanainen: Kuningatar


”Täydellisyyden luominen on hidasta ja aikaa vievää työtä. Eikä kukaan ole sanonut että sen on oltava helppoa. Sen päätät sinä itse. Kipsiä vai marmoria? Kumpaa haluat olla?”

Sanna Tahvanainen on kirjoittanut hienon romaanin. Uskallan nyt jo veikata, että se jää mieleeni yhtenä vuoden 2013 parhaista lukuelämyksistä. Kuningatar (2013 Schildts & Söderströms, suom. Katriina Huttunen) on upea tarina Englannin kuningatar Viktoriasta - juuri hänestä joka antoi nimensä koko viktoriaaniselle aikakaudelle: pidättyväisyyden, ahdasmielisyyden kaksinaismoralismin kuuluisimmalle kaudelle.

Tahvanaisen kirja esittelee lukijalle kuitenkin aivan toisenlaisen Viktorian. Hänen Viktoriansa ei ole elämäkerroista tuttu tiukan totinen ja kylmäkiskoinen hallitsija, vaan herkkä, hämmentynyt ja keimailevakin nainen, joka on korviaan myöten rakastunut puolisoonsa prinssi Albertiin. Mitään siirapilla kuorrutettua ällön viihteellistä rakkaustarinaa on kuitenkaan turha odottaa. Tahvanaisen kirja tutustuttaa lukijan älykkääseen ja voimakkaaseen naiseen. Hän näyttää millainen ihminen Viktoria ehkä sisimmässään oli juhlallisten seremonioiden ja valtavien pönkkähameiden takana; mitä hän ajatteli, tunsi ja koki.

On aina riemastuttavaa lukea kaunokirjallisuutta, joka herättää samalla mielenkiinnon sitä historiallista aikakautta, henkilöä tai tapahtumaa kohtaan, jota teoksessa sivutaan. Tahvanaisen kirja jättää jälkeensä kutkuttavan uteliaisuuden. Sen jälkeen on pakko kaivaa esiin enemmän tietoa tästä kiehtovasta hallitsijasta ja hänen kaudestaan.

Tahvanaisen kirja osoittaa hyvän kaunokirjallisuuden voiman: nautinnollisen lukuelämyksen lisäksi lukija sivistyy huomaamattaan, kiinnostuu etsimään enemmän tietoa aiheesta ja ennen kaikkea innostuu lukemaan lisää! Kunpa kouluissakin käytettäisiin kaunokirjallisuutta enemmän oppilaiden kiinnostuksen ja innostuksen lisäämiseen. Voisi nimittäin toimia vanhoja kikkoja paremmin!

Tartu tähän:

1. Jos vahvojen naisten elämäntarinat kiinnostavat sinua.
2. Jos haluat lukiessasi oppia samalla vaivihkaa historiasta.
3. Jos pidät kielellisesti taidokkaasta kaunokirjallisuudesta.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Juhana Torkki: Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan


Juhana Torkin Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan (2006 Otava) on paras puhetaidosta kirjoitettu opaskirja, johon olen koskaan tutustunut. Se on selkeä ja johdonmukainen. Innostava ja kannustava. Se sisältää roppakaupalla konkreettisia ohjeita siitä, miten omasta puheestaan saa vakuuttavan. Hyvien ja huonojen puhe-esimerkkien avulla lukija viimeistään älyää, miten se tehdään – tai miten se pitäisi tehdä.

Puheiden pitäminen on monessa ammatissa arkipäivää ja suurin osa meistä joutuu puhujaksi myös vapaa-ajallaan, halusi tai ei. Moni odottaa häissä morsiamen isän ja bestmanin puhetta. Hautajaisissa jonkun on pidettävä muistopuhe. Tuoreelle ylioppilaalle olisi mukava lausua ääneen pari sanaa. Työkaverin läksiäisissäkin puhe olisi paikallaan. Valitettavan usein näistäkin puheista suurin osa on hävyttömän huonoja, yleensä nukuttavan tylsiä.

Torkki osoittaa kirjassaan, ettei onnistuneen puheen pitäminen ole mitään rakettitiedettä. Oikeastaan hän saa puhumisen vaikuttamaan hyvin yksinkertaiselta ja helpolta. Mistä sitten kiikastaa, ettemme osaa puhua? Yleensä mennään pahasti metsään jo ennen varsinaista puhetilannetta ja harjoittelun puute sekä huonot esiintymistaidot kruunaavat epäonnistumisen.

Noudattamalla Torkin muutamaa yksinkertaista neuvoa tulee heti paremmaksi puhujaksi. Lisävinkkejä saa lukemalla koko kirjan.

1. Muista, että puhe ei ole esitelmä. Sen tarkoitus ei ole jakaa tietoa, vaan vaikuttaa kuulijoiden tunteisiin ja sitä kautta asenteisiin.

2. Mieti kenelle puhut. Kuulijat määrittävät sen, millainen puheen pitää olla. Et voi pitää samaa puhetta kaikkialla.

3. Puheella on oltava päämäärä. Mieti etukäteen mitä haluat kuulijoiden ajattelevan puheesi jälkeen ja laadi puheesi sen perusteella.

4. Harjoittele puhetta kotona kunnolla. Puhujaksi ei synnytä, vaan tullaan harjoituksen kautta.

5. Lyhyt puhe on parempi kuin pitkä puhe. Aina.

Torkin kirjan jälkeen lukija tietää teoriassa, miten yksinkertaisista aineksista hyvä puhe syntyy. Sen jälkeen omat puhetaidot pitäisi saada hiottua hyviksi myös käytännössä. Se onnistuu vain yhdellä tavalla: harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Hyväksi puhujaksi ei synnytä, vaan se on määrätietoisen treenauksen tulosta. Aloita siis jo tänään ja pidä ensi vuonna puhe, joka muistetaan.

Tartu tähän:

1. Jos joudut työsi vuoksi pitämään paljon puheita.
2. Jos haluat hioa ilmaisuasi ylipäätään paremmaksi.
3. Jos olet päättänyt, ettei sinua enää koskaan muisteta nukuttavan pitkäpiimäisestä puheesta.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Salla Simukka: Punainen kuin veri


”Elämässä pärjää parhaiten, kun sekaantuu mihinkään mahdollisimman vähän.

- Lumikki Andersson -

Lukiolaistyttö Lumikki Andersson on koulunsa kummajainen. Erilainen nuori, joka viihtyy yksikseen. Hän ei keimaile typerästi kikatellen pojille kuten muut luokan tytöt ja välttää muutenkin joutumasta huomion keskipisteeksi. Hän oli vieraan palapelin pala, jolle ei ollut omaa paikkaa, mutta joka saattoi yllättäen sopia melkein mihin paikkaan tahansa. Lumikki haluaa olla huomaamaton varjo. Mitäänsanomaton. Hajuton ja mauton. Sellainen, joka unohtuu nopeasti. Sillä niin on paras.

Lumikki kiskaistaan kuitenkin vasten tahtoaan tapahtumien keskiöön, kun hän löytää koulunsa valokuvapimiöstä seteleitä, jotka ovat värjäytyneet punaisiksi verestä. Pian hän huomaa olevansa parin luokkatoverinsa kanssa mukana sellaisessa seikkailussa, jota heistä kukaan ei enää kykene pysäyttämään. Ja silti heidän on saatava se loppumaan.

Punainen kuin veri (2013 Tammi) on Salla Simukan Lumikki-trilogian tömäkkä avausosa. Simukka kirjoittaa vetävästi ja on onnistunut luomaan Tampereelle kansainvälisen tason trillerijuonen takaa-ajoineen ja huume- ja rikollisjengeineen. Tarinassa viitataan vähän väliä Lumikki-satuun ja se tuo mukaan ripauksen kiehtovaa mystisyyttä. Lumikki Anderssonin menneisyyden salaisuudet eivät onneksi avaudu lukijalle vielä tässä ensimmäisessä osassa. Simukka jättää paljon kutkuttavasti auki.

Myös maailmanvalloituksen kannalta on ollut nerokas idea käyttää Lumikki-sadusta tuttua kolmiosaista rimpsua teosten nimeämisessä: punainen kuin veri, valkea kuin lumi, musta kuin eebenpuu. Ainakin länsimaisessa kulttuurissa litania tunnistetaan heti ja täytyy myöntää, että siitä minäkin alun perin viehätyin ja kirjan luin.

Tartu tähän:

1. Jos olet kyllästynyt vampyyreihin ja ihmissusiin nuortenkirjallisuudessa.
2. Jos pidät vauhdikkaasta jännitysjuonesta, jossa kaikkea ei paljasteta heti.
3. Jos haluat tarjota tyttärellesi vaihteeksi jotain muutakin kuin amerikkalaista kirjallisuutta.

Huom! Punainen kuin veri on nuortenromaani, joka sopii hyvin myös aikuislukijalle. Kuusikymppinen äitinikin koukuttui ja hotkaisi sen parissa illassa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lukuneuvojana kansanedustaja Antti Kaikkonen


Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonenkin on lukumiehiä. Vaikka työ eduskunnassa on kiireistä, hän yrittää aina löytää aikaa myös lukemiselle. Blogini lukijoille hän  poimi lukemiensa kirjojen joukosta viime vuosien parhaat elämykset.

Antti Kaikkonen suosittelee:

1. Kari Hotakainen: Jumalan sana (2011 Siltala)

“Kirja kertoo hersyvästi tämän ajan ilmiöistä, rahan ja työn perässä juoksemisesta. Hotakainen havainnoi tarkasti yhteiskuntaamme satiirisella tyylillään. Pienet lauseet nousevat suuriksi, suuret pieniksi, kuten ihmisetkin.”
Kenelle? “Suomesta, yhteiskunnasta ja politiikasta kiinnostuneille.”
2. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008 WSOY)

“Yksi vuosituhannen alun merkittävimmistä suomalaisteoksista. Puhdistus kertoo Viron lähihistoriasta yksittäisten ihmisten elämänkohtaloiden kautta. Teos auttaa ymmärtämään, että Suomen tie on sittenkin ollut onnekas, mutta maailmassa edelleen parantamista.”
Kenelle? “Hyvän kirjallisuuden ystäville, mutta rajun sisältönsä vuoksi ei ehkä kaikista herkimmille.”
3. Sixten Korkman: Talous ja utopia (2012 Docendo)

“Korkmanin teos kävisi tämän ajan talouden ja politiikan perusteokseksi, jopa oppikirjaksi. Talous on pontimena päätöksenteossa kaikkialla, siksi sitä on syytä ymmärtää, halusi tai ei. Korkman avaa haastavaa talouspolitiikkaa termistöineen kansankielelle, yllättävänkin mielenkiintoisella tavalla.”
Kenelle? “Taloudesta ja politiikasta kiinnostuneille. Päätöksentekijöille eri tasoilla.”
4. Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010 Teos)

“Rimmisen kieli on omaleimaista ja nerokasta, vahvasti elämänmakuista. Arjen pienet asiat saavat vahvat värisävyt. Kenties Nenäpäivän viesti on pohjimmiltaan sama kuin Veikko Lavillakin: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.”
Kenelle? “Ihmisistä ja elämästä innostuville, arjen ja elämän ystäville.”

Hyviä lukuhetkiä!

torstai 19. syyskuuta 2013

Kåre Halldén: Samppanjaruhtinas


Ruotsalainen Harald Poppe lähtee ystävänsä yllyttämänä samppanjamatkalle Ranskaan, vaikkei hän viineistä niin piittaakaan. Kellarikierroksella Poppe jää muusta ryhmästä jälkeen ja joutuu yllättäen todistamaan legendaarisen samppanjamestarin Anselme Guidot’n kuolinkorahteluja. Viimeisillä voimillaan Guidot kuiskaa Poppen korvaan varoituksen ja tulee samalla vetäneeksi tämän mukaan samppanjatalon kätkettyjen salaisuuksien verkkoon...

Pärjätäkseen muodikkaassa jännityskirjagenressä on kirjailijoiden keksittävä koko ajan uusia virkistäviä yhdistelmiä. Päähenkilöksi ei välttämättä enää riitä kliseisen yrmy, eronnut ja ylipainoinen miespoliisi, eikä rikokseksi tavanomainen murha. Pitää olla jotain uutta ja raikasta – yllättävääkin. Kåre Halldén on keksinyt yhdistää murhamysteerin samppanjaan ja sekoittaa joukkoon myös toista maailmansotaa.

Samppanjaruhtinas (2013 Tammi, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) on kuplivan kevyt jännityskirja, joka sopii hyvin sellaisillekin lukijoille, jotka vierastavat verta ja suolenpätkiä, kidutusta ja kauheuksia. Juonta kuljetetaan mukavasti eteenpäin kahdella aikatasolla ja lukija oppii samalla vähän samppanjanvalmistuksesta ja historiastakin. 

Jotain jää kuitenkin uupumaan. Henkilöhahmot jäävät litteiksi ja paperinmakuisiksi, eikä kehenkään heistä kiinny tai samaistu. Lukijalle on oikeastaan aivan sama, mitä näille ihmisille tapahtuu. Poikkeuksellisen kiinnostavasta rypäleiden yhdistelmästä (samppanja + historia + murha) olisi saanut valmistettua vuosikertasamppanjaa, jos sen tekemiseen olisi käytetty enemmän aikaa ja vaivaa. Tällä kertaa tuloksena on vain espanjalaista keskivertokuohuviiniä, jota on ihan mukava siemailla lasillinen tai parikin, mutta mitään järisyttävää makuelämystä se ei tarjoa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät dekkareista, mutta inhoat väkivallalla mässäilyä.
2. Jos haluat lukea vaihteeksi kevyttä viihdettä.
3. Jos haaveilet viinimatkasta.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Väinö Linna: Musta rakkaus


Sairaalloisen mustasukkaisuuden riivaama mies pahoinpitelee puolisoaan ja vie lopulta molemmat tuhoon. Sitä ennen hän ehtii raivopäissään puukottaa myös puolisonsa entisen miesystävän. Kuulostaako tutulta? Väinö Linnan Musta rakkaus (1948 WSOY) on synkkä tarina synkästä aiheesta ja valitettavan ajankohtainen edelleen.

Insinööriopiskelija Pauli kulkee Tampereen katuja synkkänä ja tuskaisena. Rahahuolet painavat ja muiden ihmisten läsnäolo ahdistaa. Opinnot eivät etene, eikä insinööritiede häntä edes oikeastaan kiinnosta. Sedän jatkuvat vihjailut kuolleen isän hulttiomaisuudesta rasittavat. Vastaantulijoiden tuijotus häiritsee ja Pauli ottaa kasvoilleen halveksivan ja röyhkeän ilmeen. Elämällä ei tunnu olevan hänelle mitään annettavaa.

Työläiskorttelin ohi kävellessään hän huomaa Salmelan nuoren Marjatan ja alkaa piirittää tyttöä. Viattoman tytön palvova rakkaus hivelee Paulin itsetuntoa, mutta yhä useammin epäluulo saa vallan. Onko tyttö tosissaan vai pitääkö Paulia vain pilkkanaan? Onko tämä varmasti puhdas ja viaton? Lukija tietää alusta saakka, ettei tämä rakkaustarina pääty onnellisesti...

Linna rakentaa hienosti psykologisesti tiivistyvän tarinan luottavaisen ja naiivin perhetytön sekä itsetunto-ongelmaisen opiskelijan välille. Tyttö ja tämän isä sokaistuvat paremman väen vesan kosiskeluyrityksistä, eivätkä pysty näkemään, millaiseen tuhoon Paulin horjuva mielenterveys on heitä kaikkia viemässä. Pauli taas saa pönkitettyä huonommuuden tunnettaan patsastelemalla yksinkertaisten työläisten sokeassa ihailussa. Lopputulos on kaikkien kannalta karmea.

Vaikka Musta rakkaus on kirjoitettu yli 50 vuotta sitten, se on onnistunut säilyttämään ajankohtaisuutensa. Teoksen kieli ei ole ollenkaan niin vanhahtavaa kuin mitä saattaisi etukäteen luulla ja nopeatempoisiin juoniromaaneihin tottunut nykylukija ilahtuu myös kirjan vetävästä otteesta. Aiheensa puolesta teos on valitettavan lähellä tappolööppeihin tottunutta nykylukijaa. Tarina toimii hyvin myös varoittavana esimerkkinä: jos paulimainen mies osoittaa kiinnostusta, luota intuitioosi ja pötki pakoon. Mahdollisimman pian!

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea vaihteeksi klassikon, mutta sinulla ei ole aikaa tiiliskivelle.
2. Jos pidät ajankohtaisista aiheista kirjallisuudessa.
3. Jos olet koululainen/opiskelija ja etsit hyvää esitelmäkirjaa.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa


”Ei tule sellaista aikaa joka nämä haavat kenestäkään parantaa.”

Pieni pellavapäinen Jean tuodaan sijaisperheeseen kaksivuotiaana. Vastassa ovat uusi äiti, isä ja sisko Heidi, tarinan kertoja. Jeanilla on yllään sininen haalari, jonka sisälle poika haluaa pujahtaa uudestaan ja uudestaan. Suojahaalari antaa turvaa, vaikka uusi koti tuntuukin hyvältä. Jean jää ja kiintyy vähitellen sisareensa. He tekevät kaiken yhdessä, ovat erottamattomat.

Silloin tällöin pihaan kurvaa iso musta auto. Sen sisältä nousee Mami. Paksu tunkkainen turkki päällä kesähelteelläkin. Ohuet laihat jalat tikkuina mustan karvapallon jatkona. Isä sanoo, että Mami on niin hento, että menisi rikki pelkästä pahasta ajatuksesta. Äidin mukaan Mamin hymy on suuren ponnistuksen tulos ja sen tähden hymyä tulee kunnioittaa. Mamin hymy ei kuitenkaan koskaan ulotu silmiin asti, vaan jää irtonaiseksi meikatuille kasvoille. Siksi Mamia ei koskaan halua katsoa pitkään ja lapset kääntävät katseensa nopeasti pois. Lukija aavistaa, että jonain päivänä mustaan autoon nostetaan myös Jean.

Riitta Jalonen on kirjoittanut hienon pienen romaanin isosta asiasta. Kuka sinut omistaa (2013, Tammi) on koskettava tarina sijoitetun lapsen kohtalosta sijaissisaren näkökulmasta. Tarina saa lukijan pohtimaan isoja kysymyksiä, mutta vastauksia Jalonen ei anna. Kuka saa viime kädessä päättää sijoitetun lapsen paikasta? Onko sijaisperheellä oikeuksia mihinkään? Onko lapsen mielipiteellä mitään virkaa? Vaikka kysymyksiin ei suoranaisesti vastata, on tässäkin tarinassa tuttu kaava: biologisen vanhemman etu menee lapsen edun edelle.

Riitta Jalonen kuuluu eittämättä suomalaisen kirjallisuuden kärkikaartiin ja sen hän tulee jälleen todistaneeksi. Jalosen kieli on kaunista, kuulasta ja runollista. Hänen ilmaisunsa on niukkaa ja samanaikaisesti ilmavan vapaata. Hän ei sano mitään ylimääräistä ja silti hän tuntuu sanovan kaiken, mitä tarvitsee. Hän ei aliarvioi lukijaansa selittelemällä ja johdattelemalla, vaan malttaa antaa lukijan itse päättää ja ajatella. Siksi Heidi ja Jean eivät heti unohdu, vaan jäävät ajatuksiin leijumaan pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea ohuen kirjan, jossa on kaikki.
2. Jos suosit kotimaista laatukirjallisuutta.
3. Jos pidät hiotusta kauniista kielestä.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Lukuneuvojana kirjailija Jari Järvelä


Jari Järvelä on satamakaupunkien ja rautatieasemien ystävä. Sen lisäksi hän on tuottelias ja monipuolinen kirjoittaja: romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä ja kuunnelmia. Lukuneuvojaan ovat erityisen vaikutuksen tehneet romaanit Romeo ja Julia (2007 Tammi) sekä Parempi maailma (2012 Tammi). Paraikaa Järvelä työstää CrimeTimen GuestStars –sarjaan rikosromaania Tyttö ja pommi sekä syksymmällä ilmestyvää eduskuntaan sijoittuvaa hirtehistä kuunnelmaa Kirveellä töitä.

Järvelä tunnustautuu myös intohimoiseksi reissaajaksi. Hän on yhtenä kirjoittajana juuri ilmestyneessä Matkanovelleja –antologiassa ja Glorian ruoka ja viini –lehteen hän kirjoittelee kolumneja erityisesti matkojensa unohtumattomista makuelämyksistä.

Lisäksi Järvelä päivittää aktiivisesti Mistä innostuin tänään -blogiaan, jossa hän kertoo kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta; luovuudesta ja innostumisesta; matkoista ja löytöretkistä. Myös Lukuneuvoja on innostunut sekä Järvelän tuotannosta että yllätyksellisestä blogista!


Jari Järvelä suosittelee:

1. E. L. Doctorow: Marssi (2007, Tammi)

“Pidän kirjoista, jotka pystyvät yhdistämään useampia tyylilajeja, eivätkä junnaa yhdessä ainoassa. Doctorowin Marssi on yhtä aikaa hieno matkakirja, sotaromaani ja moderni eepos. Ennen kaikkea se valloittaa rikkailla henkilökuvillaan. Marssi kertoo monikymmentuhatpäisen sotilasjoukon marssista Yhdysvaltain sisällissodassa 1864, joukkoon liittyy vapautettuja orjia ja pakolaisia. Usein moniäänisyys on kirjailijalle tekosyy pusertaa romaaniin lisää sivuja, Marssissa ratkaisu toimii loistavasti. Sukulaissielu toiselle ihailemalleni kirjalle, Steinbeckin Vihan hedelmille.”

2. Dmitri Gluhovski: Metro 2033 (2010, Like)

“Perusasetelma on monesti koeteltu: maapallo on tuhoutunut ydinsodassa ja kourallinen henkiinjääneitä yrittää selvitä. Gluhovski onnistuu kuitenkin mahdottomassa, kuluneen alkutilanteen kääntämisessä ainutlaatuisen tuoreeksi. Hänen henkiinjääneensä elävät Moskovan metrotunneleissa, ja asemat ja niiden väliset pimeät tunnelit ovat vaiherikas matka pimeyden sydämeen. Yhdistää sci-fin, kauhun ja löytöretkeilyn. Junakirjallisuuden huippua, vaikka matkaa taitetaankin jalan. Loppu pysäyttää lukijan pitkäksi aikaa.”

3. Olli Jalonen, 14 solmua Greenwichiin (2008, Otava)

“Vuonna 2008 syntyi harha, ettei Suomessa ilmestynyt kuin yksi hyvä kirja. Sofi Oksasen Puhdistus imi kaiken kirjallisen valon itseensä, ja muut kirjat upposivat sen liepeillä unohduksen mustaan aukkoon. Olli Jalonen julkaisi samana vuonna aivan yhtä hienon kirjan, aiheeltaan mitä kansainvälisimmän. 14 solmua Greenwichiin kertoo matkakilpailusta, joka on kuluttavampi ja raadollisempi versio Amazing Racesta. Kirja on rakennettu taitavasti, sitä lukee jännärinä, vaikka se on kuvaus kahdesta kiihkeästä matkasta: maailman ympäri ja itsensä syvyyksiin.”

4. Philippe Claudel: Varjojen raportti (2009, Otava)

“On vaikea kirjoittaa ilman paatosta tai selittelyä suurista asioista: pahuudesta, inhimillisyydestä, oikeudesta, vääryydestä, pelkuruudesta, rohkeudesta ja häpeästä. Pitkään vaikuttavin lukemani romaani näistä asioista oli J. M. Coetzeen Häpeäpaalu, kertomus elämästä Etelä-Afrikassa apartheidin jälkeen. Sen kirkas armottomuus oli mykistävää, poltti lukijaa kuin kiirastuli. Häpeäpaalun rinnalle on noussut Philippe Claudelin Varjojen raportti, joka jokaisen pitäisi lukea. Se on kertomus veriteon selvittelystä vuoristokylässä, kertojanaan muualta tullut muukalainen Brodeck. Kirja, joka muuttaa lukijaansa.”


5. Eeva Tenhunen: Mustat kalat (1964, uusin painos 2013 Crime Time)

“Luin tänä kesänä Sisiliaa kiertäessäni elämäni ensimmäiset Eeva Tenhusen dekkarit lukulaitteelta, johon oli kasattu seinänmittainen matkakirjasto. Mustat kalat, dekkari miljöönään Olavinlinna ja henkilögallerianaan Olavinlinnan oppaat ja arkeologit, teki raikkaudessaan suuren vaikutuksen. Lähes 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen sen dialogi säihkyi yhä pirteyttä ja tuoreutta, ja kesä hohkasi kaikkiin aisteihin eläväisenä kuin Joel Lehtosen Putkinotko-kirjoissa. Vuosikymmenten aikana kirjaan on kasvanut myös historiallinen vivahde, siinä pääsee uppoamaan kesäiseen Olavinlinnaan ennen Savonlinnan Oopperajuhlia. Tuo kesän marraskuuhunkin.”

Hyviä lukuelämyksiä!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Frank Martela: Tahdonvoiman käyttöohje


Tuntuuko sinusta, että vakaat aikomuksesi jäävät aina vain aikomuksiksi? Että et pysy päätöksissäsi vaan lipsut niistä joka kerta tilaisuuden tullen? Syöt levyn suklaata, vaikka juuri teit päätöksen laihdutuskuurista. Surffailet netissä, vaikka olit vannonut keskittyväsi tänään vain olennaiseen. Lösähdät sohvalle työpäivän jälkeen, vaikka olit vakaasti päättänyt lähteä lenkille. Soimaatko vielä itseäsi saamattomaksi vätykseksi, josta ei ole mihinkään? Mikäli vastasit yhteenkin kysymykseen myöntävästi, Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöohje (2013 Tammi) on kirja juuri sinulle.

Filosofi-tutkija Frank Martela on kirjoittanut yleistajuisen ja mukaansa tempaavan kirjan siitä, miten ihmisen mieli tahdonvoimaa vaativissa hetkissä toimii. Lisäksi hän antaa kirjassaan 20 konkreettista, käyttökelpoista ja yksinkertaista ohjetta siihen, miten tahdonvoimansa saa valjastettua niin, että päätöksissä pysyminen helpottuu. Kirja on kuin onkin nimensä mukaisesti työkalupakki, josta kukin voi poimia oikeat välineet juuri oman tahdonvoimaongelmansa ratkaisemiseen.

Minulle itselleni parhaita ohjeita olivat nämä:

1. Tahdonvoima kuluu käytössä, joten annan sen levätä välillä. Otan pienet torkut tai kävelen korttelin ympäri mieluummin kuin jatkan tehotonta kärvistelyä koneeni ääressä.

2. Keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Silloin saan parhaat tulokset aikaan.

3. Asetan itselleni selkeät rajat. Päätös kirjoittaa kolme liuskaa ennen lounasta on paljon parempi kuin päätös kirjoittaa jonkun verran ennen lounasta. Kolme liuskaa ja sitten saan ruokaa.

4. Vähennän päätöksenteon määrää, sillä jokainen päätös kuluttaa tahdonvoimaani. Käytän voimani tärkeiden päätösten tekemiseen, en esimerkiksi siihen, mitä jugurttia tänään söisin.

5. Siirrän karkit ja suklaat piiloon ylähyllylle. Keittiötikkaiden kaivaminen kodinhoitohuoneen uumenista suklaan saamiseksi vähentää varmasti herkutteluani.

Martela kirjoittaa hauskasti ja elävästi. Hän poimii esimerkkejä omasta elämästään ja tuo asiansa sitäkin kautta lähemmäs lukijaa. Hän ei korosta oppineisuuttaan vaikeilla käsitteillä ja perinpohjaisilla teoriaesittelyillä, vaan kirjoittaa niin että jokainen varmasti ymmärtää. Tästä huolimatta lukija kyllä tajuaa, että tämä mies taitaa todella tietää, mistä puhuu.

Kansantajuistaminen ei tarkoita asiantuntijuuden häviämistä. Päinvastoin. Vaatii erityistä asiantuntijuuden taitoa, että osaa esittää asiansa yleisönsä ehdoilla. Tahdonvoiman käyttöohjeen tapauksessa siten, että taviskin tajuaa, oivaltaa ja ennen kaikkea innostuu kokeilemaan!

Tartu tähän:

1. Jos haluat oppia pysymään paremmin päätöksissäsi.
2. Jos ihmismieli kiinnostaa sinua.
3. Jos kaipaat kannustusta ja innostusta elämääsi.

Huom! Tahdonvoiman käsikirja on oiva teos kiireisille ja stressaantuneille lukiolaisille ja opiskelijiolle. Siitä saa hyviä konkreettisia vinkkejä oikeanlaiseen opiskeluun ja rentoutumiseen. Oppimistulokset paranevat näitä ohjeita noudattamalla taatusti!

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Päivi Storgård: Keinulaudalla


Outi istuu osasto 17:n päiväsalissa ja kutoo sinnikkäästi sukkaa, vaikka silmukat putoilevat puikolta ja välillä täytyy purkaa. Hän kuuluu osastolla jo niihin, joille annetaan puikot. Osa potilaista ei ole vielä siinä vaiheessa. Outi ei vilkuile ympärilleen, välttelee joutumasta keskusteluihin ja syö ruokansa hiljaisuuden vallitessa. Hän pelkää kysymyksiä ja kummastelevia katseita: eikös tuo ole Se? Se teeveestä tuttu?

Ennen Outin elämä täyttyi ensi-iltakutsuista, ravintolaillallisista, shampanjalounaista ja kiinnostavista työtehtävistä. Linnan juhlissa hän pyrähteli tyylikkäänä haastateltavan luota toiselle ja hymyili valloittavasti kameralle. Kotona hän viihtyi oman alfauroksensa, Aaronin kanssa, joka oli kaikkea sitä, mitä Outi oli koskaan toivonut. Kaksi suloista lasta kruunasi Outin onnen. Ulospäin kaikki näytti hienolta, mutta oliko elämä sittenkään näin satumaista?

Elämässä kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Tämä Outikaan ei suunnitellut, että hänen mielensä joskus järkkyisi. Aluksi hän ei edes uskonut, että jotain on vialla. Sairaus kuitenkin hiipi hänen elämäänsä ja iski lopulta niin kovaa, että melkein oli jo myöhäistä. Vuosien riuhtomisen jälkeen oikea diagnoosi lopulta löytyy ja Outi saa nostettua pudonneet silmukat takaisin puikoille.

Päivi Storgård pureutuu esikoisromaanissaan Keinulaudalla (2013 Schildts & Söderströms) tärkeään aiheeseen. Hän kertoo kiertelemättä ja kaunistelematta siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun mieli järkkyy. Mitä ihminen tuntee ja kokee sisällään ja miten muut ihmiset henkisesti epätasapainoon joutuneeseen ihmiseen suhtautuvat. Storgårdin oma kokemus kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä näkyy kirjassa kouriintuntuvana aitoutena: vain joku sellainen joka on kokenut kaiken tämän, voi kertoa siitä näin todentuntuisesti.

Vaikka Storgårdin kirja on hyvin omakohtainen, hän välttää tämäntyyppisen kirjallisuuden karikot hienosti. Keinulaudalla ei ole vaahtoavan tunnustuksellinen julistus siitä, miten väärin mielenterveyspotilaita yhteiskunnassamme kohdellaan, vaikka aihe toki kirjassa esiintyykin Outin tarinaan kietoutuneena. Kirja ei myöskään ole rasittavan opettavainen luento, jossa lukijoita ohjeistetaan kädestä pitäen oikeaan toimintaan. Sen sijaan Keinulaudalla on täysverinen romaani ihmisestä, jonka mieli järkkyi. Suomi on tainnut juuri saada uuden lupaavan Kirjailijan.

Tartu tähän:

1. Jos sinun tai läheisesi mieli on joskus järkkynyt.
2. Jos haluat lukea riipaisevan todentuntuisen tarinan.
3. Jos haluat oppia ymmärtämään psyykkisiä sairauksia paremmin.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Alexandra Salmela: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia


Haluaisin kirjoittaa enemmän lastenkirjoista ja raahaan niitä kassikaupalla kirjastosta kotiin. Toiveikkaana sukellamme lapseni kanssa iltaisin uusien kirjojen maailmoihin, mutta aina niissä on jotain pielessä. Joko ne ovat minusta hyviä, mutta lapseni mielestä eivät. Tai sitten ne ovat lapseni mielestä hyviä, mutta eivät minusta täytä laadukkaan kirjallisuuden kriteerejä, vaan ovat kliseisiä tarinoita tai kielellisesti kömpelöitä käännöksiä.

Koska blogini ideana on kirjoittaa vain kirjallisuudesta, jota oikeasti haluan suositella eteenpäin, en kelpuuta mukaan lastenkirjaakaan, jota emme voi lapseni kanssa yhdessä täysin sydämin kehua. Olimme suorastaan riehakkaan riemastuneita, kun tutustuimme pitkästä aikaa kirjaan, jonka parissa illat suorastaan kiitävät (ja valitettavan usein myös venyvät). Alexandra Salmelan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (2013 Teos) on lastenkirja, joka toimii.

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia on 21 absurdin sadun hurmaava kokoelma. Sen lyhyissä tarinoissa tavanomaiset asetelmat viedään äärimmilleen tai käännetään päälaelleen. Yhdessä sadussa äiti pelkää, että jonain päivänä hajamielinen isä vielä hukkaa päänsä ja niin todella tapahtuu. Toisessa sadussa Sulon äiti ja isä eivät ole tyytyväisiä epätäydelliseen poikaansa ja vievät hänet lapsikorjaamoon, jossa Sulon huonot ominaisuudet vaihdetaan kätevästi parempiin. Adalmiinan elämä ei sekään ole helppoa, sillä vanhemmat haluavat valmentaa tytöstä hienostuneen prinsessan, mutta tyttö haluaisi itse tulla villiksi apinaprinsessaksi ja asua puussa. Juhan isä pakottaa sukset jalkaan kesälläkin, sillä isän mielestä tosimies liikkuu vain hiihtämällä.

Salmelan tarinat saavat lapsen nauraa hohottamaan ja aikuistakin hymyilyttää leveästi. Vaikka sadut päällisin puolin ovat hilpeitä ja hassunkurisia, niiden taustalla piilee myös tummia sävyjä ja vakavampia aiheita, jotka aikuislukija huomaa. Erityisesti Salmela pureutuu nykyajan vanhemmuuden ääri-ilmiöihin, mutta myös mm. ympäristönsuojelu, vanhemman uupumus ja yhteiskunnan lapsivihamielisyys ovat aiheita, jotka tunnistaa taustalta.

Salmelan mielikuvitus ja kielellinen taituruus ällistyttävät ja koko komeuden kruunaa slovakialaisen Martina Matlovicován värikäs kuvitus. Yksityiskohtaisissa kuvissa leikitellään väreillä ja muodoilla ja niiden tutkimiseen kuluukin helposti tovi jos toinenkin. Tämän kirjan pariin kannattaa siis iltaisin rientää ajoissa.

Tartu tähän:

1. Jos lapsesi pitää hullunkurisista tarinoista, joissa lapset ovat fiksumpia kuin aikuiset.
2. Jos inhoat lasten sukupuolitettua maailmaa myös kirjallisuudessa (= tytöille söpöjä ja rauhallisia prinsessasatuja, pojille raisuja ja väkivaltaisia taistelutarinoita)
3. Jos haluat parantaa lapsesi kielellisiä valmiuksia.

Huom! Näitä satuja voit lukea kätevästi samaan aikaan monenikäisille lapsikuulijoille ja ne sopivat yhtä hyvin sekä pojille että tytöille.

Huom! Kirjan avulla voi kätevästi harjoitella lapsen kanssa vaikeita äänteitä, sillä näissä tarinoissa eivät seikkaile Annat ja Antit, vaan Iit ja Rororot, Fridat ja Matildat, Vitrokit ja Softarit, Ossit ja Issat.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lukuneuvojana avaruustieteilijä Esko Valtaoja


Kuva: Ursa
Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja on akateemisten ansioittensa lisäksi palkittu ja luettu tietokirjailija. Tieto-Finlandia -palkinnon hän voitti  teoksestaan Kotona maailmankaikkeudessa (2001, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa) ja hänen uusin teoksensa Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää (2012, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa) keikkui viikkokausia myyntilistojen kärjessä vuonna 2012.

Valtaoja poikkeaa monista muista tieteentekijöistä siinä, että hän haluaa kirjoittaa ennen kaikkea yleistajuisen ymmärrettävästi – niin että tavallinen talliainenkin pysyy hyvin kärryillä. Lisäksi hän uskaltaa poikkeuksellisen rohkeasti pöllyttää kaikenlaisia luutuneita käsityksiä ja uskomuksia ja uskoo vilpittömästi siihen, että maailma on menossa parempaan suuntaan.

Valtaoja lukee koko ajan ja kaikkialla, eikä ehdi siksi esimerkiksi televisiota juurikaan töllöttää. Blogini lukijoille hän valitsi viisi lukusuositusta kotikirjastonsa viiden tuhannen niteen joukosta.

Esko Valtaoja suosittelee:

1. Walt Whitman: Ruohoa (1855, suom.1954, 1965) tai Valitut runot (uusin suomenkielinen painos vuodelta 2007, Sammakko) (Lue mieluiten alkuperäiskielellä, jos pystyt!)

“Yksi omien kirjojeni tavoite on kannustaa ihmisiä rakastamaan ja ihmettelemään tätä maailmaa, ja Walt Whitman on ehkä paras runoilija ilmentämään samaa - onhan kaksi kirjaanikin saanut nimensä häneltä!
Kenelle? Jokaiselle, joka ei huumaannu astuessaan aamulla ulos maailmaan.”

2. Henry David Thoreau: Walden (1854, viimeisin suomenkielinen käännös vuodelta 2010)

“Ainoa kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kaksi kertaa elämässäni, ja joka on lisäksi vaikuttanut elämääni luultavasti enemmän kuin mikään muu yksittäinen kirja. 
Kenelle? Jokaiselle, joka haaskaa rahojaan kaikenkarvaisiin "henkisen kasvun" oppaisiin.”

3. Steven Pinker: The better angels of our nature: why violence has declined (2011, Viking books)

“Kenties tärkein viime vuosien aikana maailmassa ilmestynyt tietokirja (ja jota kukaan ei tietystikään vaivaudu kääntämään suomeksi).
Kenelle? Jokaiselle, joka luulee tietävänsä, että maailma on paha ja pahemmaksi vain muuttuu.”

4. Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004, WSOY)

“Loppumaton tiedon ja ihmettelyn lähde, jota voi pitää vaikkapa vessassa aina käsillä olevana, sopivan kokoisiksi paloiksi pilkottuna lukukirjana.
Kenelle? Jokaiselle, joka rakastaa kieltä yhtä intohimoisen kiimaisesti kuin minä.”

5. J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta (1954-55, useita suomenkielisiä käännöksiä, ensimmäinen vuodelta 1985)

“Ei siitä voi päästä yli eikä sitä voi ohittaa. Niitä ainoita romaaneja, jota tullaan lukemaan vielä tuhannen vuoden kuluttuakin, kun oman aikamme niinsanottu realistinen kaunokirjallisuus on jo ammoin unohdettu.
Kenelle? Jokaiselle, joka on joskus lähtenyt matkaan.”


Hyviä lukuhetkiä!