torstai 26. marraskuuta 2015

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

Mikko Porvali tunnetaan sotahistoriallisista tietokirjoistaan, joista Operaatio Hokki (2011) ylsi Tieto-Finlandia –ehdokkaaksi saakka. Minuun suurimman vaikutuksen on tehnyt Porvalin koskettavin teos Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sota-ajalta (2013), joka oli kuulemani mukaan myös aivan hilkulla päätyä Tieto-Finlandia –ehdokkaaksi vuonna 2013. Upeasta Rautasormuksesta voit lukea lisää täältä.

Rautasormuksesta vaikuttuneena otin innokkaasti lukulistalleni myös Porvalin jännäridebyytin Sinisen kuoleman kuva (2015 Atena) ja on sanottava heti alkuunsa, että kyllä Porvalilta hyvää fiktiotakin syntyy.  Teos aloittaa Viipuriin sijoittuvan Karelia noir –kirjasarjan eli jatkoakin on onneksi luvassa.

Sinisen kuoleman kuva sijoittuu vuoteen 1920 ja miljöönä on Viipuri. Sisällissodasta on kulunut pari vuotta, mutta sen varjo ei ole hälvennyt vielä mihinkään. Konkreettisimmillaan sodasta muistuttaa suuri määrä punaorpoja, joista osa koettaa pärjätä katulapsina ankeassa kaupungissa. Kieltolaki on voimassa, mikä ei suinkaan estä viinan kanssa lotraamista. Päinvastoin. Viinan ympärillä pyörii valtava salabusiness ja viinaa juodaan enemmän kuin koskaan. Eikä ketään oikeasti kiinnosta, saadaanko viinatrokarit kiinni vai ei.

Porvalin kirjassa poliisisankareita on kaksi. Saksassa poliisioppiaan kerryttänyt kirkasotsainen Jussi Kähönen sekä Lontoon poliisissa opiskellut ja säännöistä piittaamaton Salomon “Ekku” Eckert. Kaksikko saa ratkaistavakseen poliisikollegansa tukehtumiskuoleman ja tutkimusten edetessä miehet huomaavat joutuneensa vedetyksi mukaan Viipurin alamaailman välienselvittelyihin.

Porvali saa jännäristään kaksi isoa plussaa. Ensinnäkin hänen päähenkilönsä olivat mukavan erilaisia poliiseja: Kähönen liikuttavan sympaattinen ja oikeamielinen nuorukainen ja hänen vastaparinaan laillisen ja laittoman välillä keikkuva epäsovinnainen Eckert. Näiden herrojen elämään haluaa tutustua ehdottomasti uudelleen.

Toinen plussa tulee ajankuvasta. Porvalin kirjasta huokuu tarkka taustatyö ja 1920-luvun Viipuri levittäytyy lukijan eteen elävänä ja karheankamalana. Erityisen tarkasti Porvali kuvaa tuon ajan rikoksia, niiden tutkimismenetelmiä ja poliisin työtä ylipäätään. Ei ollut mitenkään erikoista, että poliisi sai 1920-luvulla surmansa rikollisia jahdatessaan. Poliisi oli vaarallinen ammatti.

Yksi pieni miinuskin on annettava. Sinisen kuoleman kuva ei ole kovin jännittävä jännityskirja ja välillä tuntui siltä, että juoni hukkui yksityiskohtaisen ajankuvan alle. Toivottavasti Karelia noir –kirjasarjan toinen osa nostattaa hiukset pystyyn ja tarjoilee koukuttavan juonen, jota on vaikea laskea käsistään. Porvalilla on kaikki edellytykset nousta Suomen rikoskirjailijoiden kärkeen.

Huom! Porvalin kirjasta innostuneen kannattaa ehdottomasti tutustua myös Rimpiläisen tietoteokseen Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Nämä kaksi 1920-lukua käsittelevää teosta täydentävät loistavasti toisiaan! Rimpiläisen teoksesta lisää voit lukea täältä.

Tartu tähän:

1. Jos Suomen historia on intohimosi.
2. Jos inhoat verellä ja raakuuksilla mässäilyä.
3. Jos haluat lukea hyvää ajankuvaa 1920-luvusta.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Tittamari Marttinen: Nainen joka söi napoleonin

Tittamari Marttisen kirja Nainen joka söi napoleonin (2015 Kirjapaja) on oikea hyvän mielen herkkupala. Marttinen käy kirjassaan läpi elämän pieniä iloja, joista ehtii nauttia joka päivä, jos vain muistaa raivata kalenteristaan vartin tai pari. 

Kenelläkään ei ole niin kiire, ettei koskaan ehtisi juoda rauhassa kupillista hyvää kahvia leivoksen kera, lakata varpaankynsiä keskittyneesti lempimusiikin soidessa taustalla tai tehdä jotain muuta itselle mieluista ja nautinnollista. Kiire on monasti oma valinta, ei ulkopuolelta asetettu pakko.

Marttinen haluaa kirjallaan osoittaa, että jokaisella meistä on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa ja jokainen voi itse päättää miten tuntinsa käyttää. Työssä on toki käytävä ja untakin saatava, mutta jäljelle jää päivittäin hetkiä, joiden kohdalla voi tehdä valinnan. Tekeekö silloin jotain sellaista, joka tekee iloiseksi vai suorittaako jotain epämieluisaa tehtävää vain koska luulee sen kuuluvan omaan elämäänsä?

Marttinen kertoo kirjassaan omasta arjestaan, liiallisen kiireen täyttämistä vuosista ja niistä arkisista pikkuasioista, joista hän on oppinut vasta yli nelikymppisenä nauttimaan.  Siihen saakka hänkin posotti täysillä ja mietti, mikä ihme on, kun koko ajan väsyttää. Ihminen ei voi olla tehokas, jos koettaa olla koko ajan tehokas. Tehokkuus syntyy siitä, että pitää välillä taukoja – juo lasillisen kuoharia, ottaa torkut, venyttelee, lukee hyvää kirjaa.

Marttisen rehellisiä tunnustuksia ja oivalluksia lukee mielellään ja huomaamattaan alkaa itsekin pohtia sitä, mitkä oman elämän ikävät rönsyt voisi repiä irti ja mitä iloa tuottavia asioita voisi elämäänsä lisätä. Marttisen esimerkistä kävin heti laittamassa kuohuvan illaksi kylmään ja päätin soittaa saman tien ystävälleni, jonka kanssa rupattelusta tulee aina hyvälle mielelle. Huomenna teen jotain muuta inspiroivaa ja ihanaa.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, ettei sinun elämässäsi ole tilaa arjen luksukselle.
2. Jos haluat lukea sujuvan, hauskan ja kannustavan kirjan.
3. Jos olet kyllästynyt negatiivisuuteen ja kyynisyyteen.


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon

Mika Waltari tunnetaan tiiliskiven paksuisista historiallisista romaaneista, ja harva muistaa, että hän kirjoitti myös hienoja pienoisromaaneja. Niistä tunnetuin on psykologinen ihmissuhdetragedia Vieras mies tuli taloon vuodelta 1937.

Waltari osallistui teoksellaan WSOY:n järjestämään kirjoituskilpailuun ja voitti sen ylivoimaisesti. Kirjan ilmestymisen jälkeen alkoi kiivas sananvaihto lehtien palstoilla. Osa kriitikoista hehkutti kirjan olevan parasta Waltaria koskaan ja osa taas haukkui sen lyttyyn. Karmeaa moraalitonta kuraa, totesi moni.

Negatiivisimmin teokseen suhtautuivat ne, joille kirjan loppuratkaisu oli moraalisesti väärin tai liikaa. He eivät pystyneet lukemaan teosta kirjallisena taideteoksena, jonka tasoon viimeisillä juonenkäänteillä ei pitäisi olla näin suurta osuutta.  Nykylukijana kyllä ymmärtää kohun, jonka kirja karmealla lopullaan aiheutti ja samanaikaisesti voi yhtyä ylistäjien kuoroon: Vieras mies tuli taloon on pakahduttavan upea tarina.

Kaikki saa alkunsa siitä, kun vieras mies tulee taloon keväisenä päivänä iltaruskon aikaan. Talo on ränsistymään päässyt pieni talo maaseudulla, jossa majaansa pitää kaksi miestä ja nainen. Vanha isäntä, jonka fysiikka alkaa jo pahasti reistailla, mutta jonka järki leikkaa vielä terävästi. Nuori isäntä, joka makaa masentuneena ja alkoholisoituneena vätyksenä peräkammarissa. Nuori emäntä, joka sitkeästi hampaat irvessä pyörittää kaikkea. Vierasta miestä tarvitaan, koska emäntä ei selviydy talon töistä yksin.

Vieraan miehen saapuminen taloon aloittaa tapahtumaketjun, joka päättyy karmealla tavalla. Pitkään padottu viha, katkeruus ja toteutumattomat toiveet ryöpsähtävät esiin, eikä sen jälkeen ole enää paluuta entiseen. Henkilöhahmot syyllistyvät lopulta tekoihin, jotka taustat tietäen voi ymmärtää, muttei missään nimessä hyväksyä.

Waltari panee pienessä kirjassaan lukijan koville. Hän pakottaa lukijan miettimään omaa kantaansa tapahtumien kulkuun. Hän pakottaa pohtimaan, mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin. Onko joissain rikoksissa olemassa lieventäviä asianhaaroja, jotka pitäisi ottaa huomioon tuomiota mietittäessä? Vai onko tappo aina tappo? Onko ihmisellä oikeus rakastua vai meneekö velvollisuus aina kaiken ohi? Mikä on ihmisen vastuu itsestään ja toisistaan?

Kirjallisen kohun seurauksena Waltari päätti kirjoittaa teokselleen jatko-osan, jossa avoimiksi jääneet asiat saatetaan lopullisesti päätökseen. Jälkinäytös ilmestyi seuraavana vuonna 1938 ja sen myötä kirjasota laantui. Moraalistit saivat huokaista helpotuksesta, kun syylliset pantiin telkien taakse. Waltaria puolustaneet taas saivat huomata, että kirjailija oli totisesti noussut aivan uudelle tasolle.

Tartu tähän:

1. Jos pidät psykologisista ihmissuhdekirjoista.
2. Jos sinulla on aikaa vain ohuelle klassikolle.
3. Jos haluat tutustua toisenlaiseen Waltariin.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Teemu Keskisarja: Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus

Suosikkihistorioitsijani Teemu Keskisarja pysyttelee tyylilleen uskollisena ja nostaa uusimmassa teoksessaan jälleen keskiöön taviksen historian hämärästä. Tällä kertaa hän on niukkoja arkistolähteitä tonkimalla muodostanut onnistuneen kokonaiskuvan kirvesmurhaaja Toivo Harald Koljosen elämästä, rikoksesta ja rangaistuksesta. Kirves (2015 Siltala) kertoo Koljosen tarinan mukaansa tempaavan vauhdikkaasti ja välillä unohtaa lukevansa tietokirjaa.

Toivo Harald Koljonen sai elämälleen melkoisen huonot kortit. Työläisperheen isä ryyppäsi, äiti raatoi ja lopulta tuli ero. Toivo-pojan oli aloitettava työt 12-vuotiaana ja jossain vaiheessa hän eksyi tai hakeutui itse rikollisille poluille. Näpistyksiä, varkauksia, vankeutta, karkaamisia, pahoinpitelyjä – näistä elementeistä oli Toivo Harald Koljosen elämä tehty.

Mikä sitten ajoi Koljosen sellaiseen hulluuteen, että hän huitoi kirveellä kuoliaaksi viisihenkisen Hakasen perheen sekä heidän naapurinsa Huittisissa maaliskuun 18. päivänä vuonna 1943? Oikeus totesi Koljosen psykopaatiksi ja ehkä huonolla ja olemattomalla kasvatuksellakin oli jotain tekemistä asian kanssa. 32-vuotias Koljonen teloitettiin saman vuoden lokakuussa ampumalla ja hän jää historiaamme viimeisenä kuolemaantuomittuna, jonka tuomio pantiin täytäntöön.

Keskisarjan vahvuus historioitsijana on hänen lennokkaassa kynässään. Hän osaa kirjoittaa hyvin ja uskaltaa käyttää rikasta kieltä. Kunnon historioitsian tapaan hän pitäytyy tiukasti faktoissa, eikä keksi omiaan, vaikka välillä tunnustaakin, kuinka joskus tekisi mieli täyttää aukot omalla mielikuvituksellaan. Mutta ei. Siihen hän ei sorru.

Keskisarja uskaltaa myös eläytyä tutkimuskohteisiinsa ja heittäytyä historian vietäväksi, eikä hänen asiantuntemuksensa siitä vähene. Päinvastoin. Lukijana voi vain ihailla sitä, kuinka joku osaa näin vähistä lähdemateriaaleista loihtia esiin kokonaisen ihmiskohtalon - melkein kuin täysverisen romaanin. Keskisarja jos kuka osaa totisesti herättää historian eloon.

Tartu tähän:

1. Jos elämän nurja puoli kiehtoo sinua.
2. Jos Suomen historia on intohimosi.
3. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle historiateokselle.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lukuneuvojana professori Jaakko Hämeen-Anttila

Jaakko Hämeen-Anttila toimii Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorina ja on sen lisäksi hän hyvin tuottelias kirjoittaja. Hän on suomentanut itämaisia runoelmia ja kirjoittanut lukuisia kansantajuisia kirjoja islamista. Myös Koraanin ja Tuhannen ja yhden yön tarinoiden uusiin suomennoksiin voi tutustua Hämeen-Anttilan ansiosta.

Uusimman populaarin tietoteoksensa Hämeen-Anttila on kirjoittanut yhdessä toimittaja-ruokabloggaaja Venla Rossin kanssa. Nälästä nautintoihin: ruoan tarina (2015 Otava) vie lukijan makumatkalle historiaan ja todistaa monen nykyisen ruokamuoti-ilmiön olevan oikeasti vanhoja, jopa antiikinaikaisia.

Hämeen-Anttilan asiantuntijuus ulottuu monelle alueelle ja lukijanakin hän toteaa olevansa kaikkiruokainen. Nykykirjallisuudesta hän lukee lähinnä suomalaista kirjallisuutta, kun taas vanhemmasta kirjallisuudesta häntä kiinnostaa enemmän eurooppalainen kirjallisuus. Erityisenä suosikkinaan hän mainitsee brittiläisen 1800-luvun kirjallisuuden.

Omista suosikeistaan hän haluaa suositella blogini lukijoille näitä neljää:

Jaakko Hämeen-Anttila suosittelee:

1. Thomas de Quincey: Englantilaisen ooppiuminkäyttäjän tunnustukset (ilm. 1821/1822, suom. 2007 Savukeidas)

“Huumekirjallisuuden klassikko on kiehtovan itsekeskeinen kuvaus eksentrisen oppineen elämästä.”

2. Uuno Kailas: Runot

“Kailaan runoihin palaan aina uudelleen. Joukossa on paljon kevyttä kirjoittelua, mutta myös joitain kirjallisuutemme ilmaisuvoimaisimpia runoja.”

3. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (2015 Gummerus)

“Uunituore kirja, joka on oikeastaan vielä luvun alla. Kirjailijan ensimmäinen romaani teki vaikutuksen vuonna 2011 ja tämä tuntuu olevan vielä valmiimpi teos.”

4. Persialainen Kuninkaiden kirja (ei vielä suomennettu)

“Myyttejä ja sankaritaruja täynnä oleva Iranin kansalliseepos tuhannen vuoden takaa, johon olen yhä uudestaan palannut niin lukijana kuin tutkijanakin. Ja kääntäjänä myös: kirja ilmestyy Otavalta keväällä 2016.”

Hyviä lukuelämyksiä!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Antto Terras: Stockmann Yard: myymäläetsivän muistelmat

Helsingin Stockmannin tavaratalo on instituutio, joka kuuluu Helsinkiin yhtä tiiviisti kuin mustamakkara Tampereeseen. Tätä Pohjoismaiden suurinta tavarataloa tullaan ihmettelemään jokaisella Helsinkiin suuntautuvalla reissulla ja sinne suuntaavat lähes poikkeuksetta myös maassamme vierailevat valtionpäämiehet tai ainakin heidän vaimonsa.

Helsingin keskustan Stocka valikoimineen kiinnostaa luonnollisesti myös varkaita ja heidän liikkeitään tavaratalossa kyttää näkymättömien myymäläetsivien porukka. Tavaratalo ei ole ulkoistanut vartiointiaan vartiointiliikkeelle, sillä sokkeloisessa talossa uskotaan edelleen oman porukan paremmuuteen. Stockalta ei varasteta voimalla vaan viekkaudella ja siksi myös myymäläetsivien on sulauduttava joukkoon. Yksi tanakka korsto etuovella ei Stockalla riitä mihinkään.

Antto Terras on työskennellyt Stockmannilla myymäläetsivänä lähes parikymmentä vuotta. Näiden vuosien aikana hän on nähnyt jos jonkinmoista ja kirjoittaa nyt kokemastaan kaikelle kansalle kirjassaan Stockmann Yard: myymäläetsivän muistelmat (2015 Like).

Terras kertoo kirjassaan kymmeniä esimerkkejä myymälävarkaista ja heidän monenkirjavista yrityksistään pölliä tavaraa. Kaikki myymälävarkaat eivät suinkaan ole epätoivoisia narkkareita tai housunpuntteihinsa keskiolutta piilottelevia puliukkoja, vaan joukkoon mahtuu myös diplomaatteja, toimitusjohtajia ja varakkaita eiralaisrouvia, jotka livauttavat sisäfilepaketin taskuunsa siinä missä rahvaskin. Myös ammattimaiset rötöstelijät ovat etsivien jatkuvana riesana.

Varkaustarinoiden lisäksi Terras tulee kertoneeksi kaikenlaisia muitakin uskomattomia tapauksia tavaratalon historiasta ja jos jonkinmoista hiihtäjää on Stockan käytävillä nähty ja kaikenlaista selvitelty. On ollut vaatteiden viiltelijöitä, itsensäpaljastelijoita, sovituskoppipaneskelijoita ja jopa viherkasvien jyrsijöitä. Stockalle tuntuvat eksyneen kaikki kaupungin kummajaiset.

Sanotaan, että kumartaessaan yhteen suuntaan tulee automaattisesti pyllisteltyä toiseen suuntaan. Terras välttää kirjassaan tämän ongelman, sillä hän ei suorapuheisissa muistelmissaan kumartele ketään, vaan antaa loan lentää tasapuolisesti joka suuntaan. Kelmien lisäksi myös poliisi, vartiointiliikkeet, yrityskonsultit, tavaratalon johto, suomenruotsalaiset, muu henkilökunta ja vakiasiakkaat saavat kuulla kunniansa.

Terraksen kirjoitustyyli on kyynisen pureva ja äijämäinen. Toisinaan myös hulvattoman hauska. Kirosanoja ei säästellä ja asiat sanotaan suoraan. Jopa niin suoraan, että lukija jää miettimään, mitäköhän Stockmannin johdossa mahdetaan etsiväsankarin tunnustuksista tuumata...

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea äijämäisen ja hauskan tilityksen.
2. Jos haluat kurkistaa Stockan kulisseihin.
3. Jos harkitset myymälävarkaaksi ryhtymistä – tämän kirjan jälkeen harkitset uudelleen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Virpi Hämeen-Anttila debytoi dekkarikirjailijana viime vuonna 2014. Silloin ilmestyi ensimmäinen osa hänen historiallisesta jännityssarjastaan, jossa rikoksia ratkaisee yksityisetsivä Karl Axl Björk 1920-luvun Helsingissä. Tänä syksynä kirjasarjaan ilmestyi toinen osa Käärmeitten kesä (2015 Otava), jossa Björk saa laittaa taas kaiken osaamisensa peliin, jotta vanhuksia myrkyttävä murhaaja saadaan kiinni.

Nuoren neiti Linnalan täti Alina Jegoroff löytyy kuolleena asunnostaan Korkeavuorenkadulta. Poliisi uskoo, ettei tapauksessa ole mitään hämärää ja pitää sydänkohtausta vanhan rouvan kuolinsyynä.

Neiti Linnala ei niele selitystä, sillä tapaukseen liittyy liikaa omituisia seikkoja. Tädin arvokkain kaulakoru on kadonnut. Astiat on ladottu kuivauskaappiin väärään järjestykseen. Testamentissa määrätään osa omaisuudesta kahdelle oudolle uskonnolliselle järjestölle, vaikkei täti ole eläessään ollut kovin kiinnostunut uskon asioista. Lisäksi naapuri luulee nähneensä rappukäytävässä kotisairaanhoitajan, jonka ei pitänyt lainkaan sinä päivänä käydä Alina Jegoroffin luona.

Yksityisetsivä Björk uskoo nuoren sukulaisneidin epäilyksiin ja alkaa tonkia tapausta. Askel askeleelta hän lähestyy ratkaisua, johon sekottuu lopulta paljon suurempia asioita kuin pelkkä yksittäinen murha Helsingin keskustassa. Murhamysteerin ohessa seurataan Björkin yksityiselämää ja rakkaussotkuja ja niissäkin riittää jos jonkinlaista selviteltävää.

Virpi Hämeen-Anttilan historialliset dekkarit ovat virkistävä tuulahdus jännärigenressä ja nykyaikaan sijoittuviin raakoihin sarjamurhaajakirjoihin kyllästyneet lukijat varmasti ilahtuvat löytäessään nämä vanhaa henkeä hönkivät jännärit. Takakannessa tyyliä verrataan Agatha Christieen ja joiltain osin vertaus on osuva. Molempien tekijöiden tarinoissa on vanhanaikaista ajankuvaa, hitaasti rakentuva juoni ja ylivertaisella älyllään ratkaisun löytävä päähenkilö. Kuitenkin Christieen verrattuna Hämeen-Anttila tarjoaa suuremman kehyksen murhilleen ja ottaa mukaan valtakunnan politiikan, kansainvälisen vakoilun ja kaiken kaikkiaan koko kuohuvan 1920-luvun kaikkine lieveilmiöineen.

Virpi Hämeen-Anttila on tehnyt taustatyönsä loistavasti. Käärmeitten kesä vilisee yksityiskohtia 1920-luvun elämänmenosta ja Helsingistä, jopa siinä määrin, että juoni uhkaa minun makuuni hieman hukkua detaljien alle. Myös henkilöhahmojen valtava määrä (lähes 100!) voi tehdä juonen seuraamisesta työlästä, varsinkin jos kirjaan tarttuu kovin väsyneenä. Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli kuitenkin hyvin antoisa ja Björkin tutkimuksia haluaa päästä seuraamaan tulevaisuudessakin. 

Tartu tähän:

1. Jos pidät yksityiskohtaisista historiallisista romaaneista.
2. Jos raa’at sarjamurhaajadekkarit kyllästyttävät sinua.
3. Jos rakastat Helsinkiä.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö


Jotkut luulevat, että Nobel-palkittu kirjallisuus on vaikeaselkoista ja monimutkaista, jota vain kirjallisuuteen syvällisesti vihkiytyneet pystyvät lukemaan ja ymmärtämään. Muilla menee yli hilseen tai sitten tylsistyy kuoliaaksi.


Perulaisen nobelistin Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö (2006 Otava, suom. Sulamit Hirvas) todistaa ennakkoluulon vääräksi. Tuhmaa tyttöä voisi tituleerata vetäväksi lukuromaaniksi kiihkeästä ensirakkaudesta, joka tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta saakka.

Tarina saa alkunsa Perun pääkaupungista Limasta ja kuumasta kesästä vuonna 1950. Kuubalaisen Dámaso Pérez Pradon supersuosittu Mambo numero 5 villitsee nuorisoa Mirafloresin korttelissa, eikä kukaan halua enää tanssia valssia tai boleroa. 

Tuon kesän merkittävin tapahtuma ei kuitenkaan ole mambovillitys vaan kahden sisaruksen saapuminen Mirafloresiin Chilestä. Sisarusten huomiota herättävä olemus ja puheen erikoinen aksentti saavat paikalliset pojat sekoamaan ja kaikkein pahiten hullaantuu kirjan päähenkilö Ricardo Somocurcio. Hän menettää sydämensä Lilylle, siskoksista vanhempaan, joka tanssii estottoman sulokkaasti, vetkuttelee vartaloaan, vilauttelee polviaan ja olkapäitään ja saa jokaisen tanssiparterinsa sekoamaan askelissaan.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Sisarukset jäävät kiinni valheesta, eikä Ricardo enää tapaa heitä. Kunnes vuosia myöhemmin Pariisissa Ricardo törmää ensirakkauteensa jälleen, mutta ei kulu aikaakaan, kun Lily taas katoaa. Ja vuosia myöhemmin Ricardo löytää hänet Japanista vain menettääkseen hänet taas uudelleen.

Tuhma tyttö on kiihkeä tarina Ricardosta, joka ei pääse eroon ensirakkaudestaan, ja Lilystä, joka liukenee paikalta aina kun tunteet tulevat liiaksi peliin mukaan. Mitä Lily pakenee? Miksi hän ei pysähdy elämään Ricardon rinnalla, johon ilmiselvästi tuntee vetoa? Salaileeko hän jotain?

Täyttymätöntä rakkautta ja kiihkeää intohimoa janoavalle lukijalle Tuhma tyttö on hyvä lukusuositus. Mutta myös rakkaustarinoita vieroksuva voi hyvin tarttua Tuhmaan tyttöön, sillä kirjan voi lukea myös poliittisten silmälasien läpi. Ricardon ystävät kuuluvat Etelä-Amerikan valtioiden äärivasemmistoon tai joihinkin sissiliikkeisiin, ja heidän elämänkohtaloitaan tarinassa seurataan myös. Vetävän rakkaustarinan lomassa sivistyy huomaamattaan.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, että kaikki palkittu kirjallisuus on puisevaa.
2. Jos haluat lukea intohimoisen ja raastavan rakkaustarinan.
3. Jos haluat tutustua eteläamerikkalaiseen laatukirjallisuuteen.