perjantai 30. tammikuuta 2015

Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa: elämää palestiinalaisalueilla

Harva se viikko uutisissa näytetään kuvaa israelilaisten ja palestiinalaisten välisistä kahakoista. Milloin Israel pommittaa Gazaa, milloin taas palestiinalaisten Hamas heittelee kranaatteja Israelin puolelle. Vihan ja katkeruuden vyyhti tuntuu jatkuneen ikuisesti ja sota näyttää päättymättömältä. 

Miten tähän tilanteeseen on tultu? Mistä kaikki sai alkunsa? Millaista arkielämää alueilla, erityisesti miehitetyillä palestiinalaisalueilla, on mahdollista viettää? Loppuuko sota koskaan? Uskooko rauhaan enää kukaan?

Näihin ja muihin isoihin kysymyksiin saa jonkinlaisen vastauksen Tuomas Mustikaisen kirjasta Kielletty kansa: elämää palestiinalaisalueilla (2014 Atena). Vaikka Mustikainen on vieraillut alueilla useasti, myös hänen on ollut vaikea saada kunnollista kokonaiskuvaa konfliktista. Sitä ei ole edes alueella asuvilla, sillä tilanne on jatkunut kaoottisen sekavana jo vuosikymmenet ja kaikesta ei tietenkään raportoida toiselle osapuolelle, ei välttämättä edes omille.

Mustikainen vääntää ensin lukijalle rautalangasta alueen historian ja kertoo ymmärrettävän napakasti, miten tähän tilanteeseen on tultu. Sen jälkeen hän valaisee nykytilannetta yksilöiden tarinoiden kautta. Hän on haastatellut tavallisia palestiinalaisia perheenäitejä ja –isiä, jotka pelkäävät päivittäin lastensa hengen puolesta. Hän tapasi palestiinalaisen lehtitoimittajan, joka pyrkii olemaan työssään puolueeton ja saa siksi pelätä omiensa vihaa. Hän pääsi keskustelemaan yhden Hamasin johtajan kanssa, joka kertoi, mitä Hamas oikein ajaa takaa. Hän tapasi jopa palestiinalaisia homoseksuaaleja, jotka ovat vainottuja omiensa joukossa.

Mustikainen onnistuu kirjansa kautta herättämään kiinnostuksen sotaa kohtaan, joka on jatkunut niin pitkään, ettei se enää jaksa kiinnostaa juuri ketään. Avaamalla oven tavallisiin (ja vähän epätavallisiinkin) palestiinalaiskoteihin hän tutustuttaa lukijat yksilöihin, ihmisiin, joilla on aivan samanlaiset pelot, toiveet ja unelmat kuin meilläkin. Sota tulee siten lähemmäs lukijaa ja samalla kertaa ymmärrettävämmäksi ja kauhistuttavammaksi. Ikuisesti jatkunut konflikti alkaa kummasti taas kiinnostaa.

Vaikka Mustikainen on haastatellut kirjaansa varten vain palestiinalaisia, hän yrittää välttää asettumasta kummankaan osapuolen puolelle ja onnistuu siinä melko hyvin. Hän tuomitsee palestiinalaisten terroriteot yhtä tiukasti kuin Israelin pommituksetkin. Arkisten tarinoiden rinnalla hän yrittää purkaa sitä valtavaa poliittista vyyhtiä, joka konfliktiin kietoutuu ja Mustikaisen avulla lukija saa siitäkin sotkusta jotain tolkkua.

Mustikaisen kirjan luettuaan ymmärtää vähän enemmän, mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Toivoa tilanteen parantumisesta kirja ei valitettavasti lukijalle anna. Onneksi palestiinalaisalueilla toivo rauhasta kuitenkin elää.

Tartu tähän:

1. Jos haluat ymmärtää, mistä Israelin ja palestiinalaisten vihanpidossa on oikein kyse.
2. Jos olet kiinnostunut sodasta tavallisten ihmisten kokemusten kautta.
3. Jos pidät kiihkottomasta kirjoitustyylistä.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli

”Maryn vahvin tarina taisi lopulta olla hänen oma elämänsä.”

Merete Mazzarella ei koskaan kuvitellut kirjoittavansa hirviöistä. Hän ei ollut niistä vähimmässäkään määrin kiinnostunut, kunnes huomasi eräänä päivänä olevansa yhden kuuluisan hirviön pauloissa. Niin pahasti, että hänen oli kirjoitettava tämä kirja.

Mazzarellan uutuus Sielun pimeä puoli (2014 Tammi) kertoo Frankensteinin hirviöstä ja hirviön luojasta kirjailija Mary Shelleystä. Mikä sai nuoren 19-vuotiaan Maryn keksimään kammottavan aiheensa lähes 200 vuotta sitten? Kirjoittamaan tarinan tiedemies Viktor Frankensteinista, joka laboratoriossaan yhdistelee kuolleiden ihmisten ruumiinosia tarkoituksenaan luoda uusi, uljas ja täysin virheetön olento? Mitä Mary halusi hirvittävällä tarinallaan aikalaisilleen kertoa? Miten Frankensteinin hirviötä tulisi nykytietämyksen valossa tulkita?

Mazzarella porautuu kirjassaan syvälle hirviön syntyhistoriaan ja sen moninaisten tulkintojen syövereihin ja tekee sen kiinnostavalla, raikkaalla ja lukijaystävällisellä tavalla. Hirviö alkaa kummasti kiinnostaa myös lukijaa, joka ei Mazzarellan tapaan ole koskaan ollut kovin kiinnostunut niistä. Frankensteinin hirviö on moniin muihin historian hirviöihin verrattuna hyvin moniulotteinen olento.

Oikeastaan vielä hirviötäkin enemmän Mazzarellaa kiinnosti kuitenkin hirviön luoja, nuori kirjailija Mary Shelley. Tämän elämäntarina nouseekin teoksessa hirviötä suurempaan osaan. Mary syntyi kulttuuriperheeseen ja menetti äitinsä varhain. Jo nuorena tyttönä hän heilasteli runoilija Percy Shelleyn kanssa ja hengaili muidenkin sen ajan kulttuurihenkiöiden kanssa. Hän kesti miehensä jatkuvat naisseikkailut. Hän menetti lapsensa ja kärsi syvästä yksinäisyydestä.

Koko elämänsä Mary haaveili suuresta rakkaudesta, miehestä, jolle olisi ollut ainoa ja kelvannut sellaisena kuin on. Vaikka Mary syntyi ja eli sen ajan ylemmissä kulttuuripiireissä, hänen henkilökohtainen elämänsä oli kuitenkin ”se tavallinen tarina” ja siksi Maryn elämä koskettaa helposti myös nykylukijaa.

Mazzarella kirjoittaa sujuvasti ja joissain kohdin vetävästikin, muttei Sielun pimeä puoli mitään kevyttä viihdettä ole. Tähän(kin) Mazzarellan kirjaan pitää keskittyä, antaa aikaa lukemiselle ja ajatuksille.  Kovin väsyneenä siihen ei kannata tarttua.

Mazzarellan teoksen voi hyvin lukea, vaikka Frankensteinin hirviö olisi jäänyt lukematta. Se kannattaa ehdottomasti lukea, jos hirviötarina on tuoreessa muistissa.

Tartu tähän:

1. Jos olet kirjallisuuden historia kiinnostaa sinua.
2. Jos haluat lukea koskettavan elämäntarinan.
3. Jos haluat oppia tuntemaan ja tulkitsemaan klassikkoa.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Saku Tuominen: Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys

Saku Tuominen pukee sanoiksi uusimman kirjansa takakannessa sen, mitä moni ajattelee törmätessään jälleen kerran yhteen luovuuskirjaan. Voi ei! Taasko yksi uusi kirja lisää luovuudesta? Ei kiitos!

Tuominenkin vannoi, ettei koskaan kirjoittaisi aiheesta. Häntä kuitenkin rupesi ärsyttämään, kuinka väärinymmärretty käsite luovuus on ja haluaa tässä kirjassaan Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys (2014 Otava) ravistella luovuuteen liitettyjä vääriä merkityksiä ja tulkintoja.

Ensiksi Tuominen ilmoittaa inhoavansa luovaa hulluutta, jonka perään huudetaan nykyään joka suunnasta. Luova hulluus on hänen mukaansa päämäärätöntä sekoilua. Järkevää luovuutta taas asioiden tekeminen uudella erilaisella tavalla, joka on sen lisäksi tarpeellista eli järkevää. Ei hullua.  

Tuomisen järkevä luovuus sisältää neljä osaa, jotka hän esittelee trendikkäästi hastag-merkin muodossa. Ensiksi on oltava kyky nähdä. Ihmisen on pysähdyttävä katsomaan ja tunnistettava ongelmakohdat. Usein on helpompi olla näkemättä, vedota kiireeseen ja tyytyä vanhaan. Jos ei näe, ei joudu ponnistelemaan yhtään enempää.

Toiseksi pitää olla halu tehdä. Ongelmien tunnistaminen ei riitä, ellei niihin tartuta ja ryhdytä muuttamaan. Ja tässä on Tuomisen mukaan yksi organisaatioiden suurimmista luovuuden esteistä. Innovaatiopajoja kyllä pidetään, työryhmiä perustetaan ja raportteja laaditaan, mutta mikään ei koskaan johda mihinkään konkreettiseen. Toimeen ei tartuta, henkilökunta tympääntyy ja organisaatioon pesiytyy luovuudenvastainen meininki. No ei mikään ihme!

Tuomisen mukaan luovuuden on tähdättävä aina siihen, että asiat tehdään vähän tai paljon paremmin. Vähän paremmin tekeminen on arjen pienten asioiden fiksaamista ja paljon paremmin tekeminen taas asioiden dramaattisempaa muuttamista paremmaksi. Ongelma on vain siinä, ettei lopputuloksesta koskaan tiedä. Voi olla, että tilanne muuttuu paremmaksi, mutta yhtä hyvin voi olla, että metsään menee ja siksi on niin paljon helpompaa pysyä paikoillaan. Pessimisti ei pety.

Tuomisen kirja ei ole ollenkaan ärsyttävä kirja luovuudesta. Se on hyvällä tavalla yksinkertainen ja maanläheinen. Se on helppolukuinen ja mukaansa tempaava. Siinä todetaan kannustavasti, ettei luovuus ole mikään luonteenpiirre, eikä kuulu pelkästään organisaation luovuusyksikölle. Jokainen meistä on luova. Jos vain esteet uskalletaan karsia edestä. Ja tämä kirja toden totta auttaa niiden raivaamisessa. Eiköhän laiteta hihat heilumaan?

Mutta miksi ihmeessä kirjan kannessa on kärpänen? Pörräävän ötökän kuva liittyy sekin olennaisesti luovaan järkevyyteen. Ja yleisiin miestenvessoihin. Ja hygieniaongelmiin. Lue itse, niin sinäkin tiedät, mistä on kyse!

Tartu tähän:

1. Jos inhoat työpaikkasi innovatiivisia luovuuspajoja.
2. Jos haluat oppia tekemään jotain toisin.
3. Jos luulet tietäväsi, mistä luovuudessa on kyse.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

”Ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa.”

Elämä 1700-luvun loppupuolella ei ollut herkkua Pohjoismaissa. Taudit jylläsivät, ruuasta oli pulaa ja ahdasmielisyys kukoisti. 

Norjalaisperheen poika, Morten Falck, lähetetään Kööpenhaminaan opiskelelmaan teologiaa, vaikka lääketiede olisi pojalle itselleen mieluisampi vaihtoehto. Isä kuitenkin haluaa pojastaaan papin ja valmistuttuaan Morten päättää lähteä Grönlantiin käännyttämään siellä asuvia alkuperäisasukkaita kristinuskoon.

Jo opiskeluaikana Morten huomaa käyvänsä jatkuvaa sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Hän kuvittelee saavansa oppineisuudesta ja papin virasta itselleen teräksisen suojan sisältään kumpuavien himojensa hillitsemiseen. Ja huomaa epäonnekseen hyvin pian, ettei näin käy.

Lähtö Grönlantiin, viheliäiselle karulle saarelle, on yksi Mortenin keinoista paeta itseään. Ei toimi sekään. Menneisyys ja sisäiset ristiriidat pysyvät mukana. Jatkuvasti hänen korvissaan soi valistusfilosofi Rousseau’n ajatus: ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa. Mortenin pyristelyt itseään vastaan vievät hänet yhä syvemmälle Grönlannin ja oman mielensä syövereihin, sellaiseen pimeyteen, josta nouseminen käy piinatulle sielulle lähes mahdottomaksi.

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat (2014 Tammi, suom. Katriina Huttunen) on uljas tarina nuoren miehen kamppailusta henkisen vapauden puolesta. Se on hieno kertomus meistä ja muista, jossa ne muut, Grönlannin tyhminä pidetyt alkuasukkaat, osoittautuvat meitä, mannermaan valkoisia kristittyjä, viisaammiksi. Kirja on myös tarina petoksesta, josta vapautuu vain kohtaamalla totuuden.

Leine kirjoittaa hienoa ajankuvaa 1700-luvulta. Lukija voi aistia tuon ajan hajut, maut ja tuntemukset. Erityismaininnan ansaitsevat laivamatkustuksen ja merenkäynnin kuvailut, joiden kautta tajuaa valtameren myllertävän armottomuuden. 

Huom! Tämän kirjan jälkeen kannattaa ehdottomasti tarttua Per Olov Enqvistin August-palkittuun Henkilääkäriin (2000 Gummerus). Siinä valotetaan samaa aikakautta, 1700-luvun loppupuolta, Tanskan hovin näkökulmasta ja keskitytään epävakaan kuningas Kristianin ja hänen edistyksellisyyttä ajaneen henkilääkärin suhteeseen. 

Tartu tähän:

1. Jos haluat uppoutua suureen (ja paksuun) tarinaan.
2. Jos historiallisest romaanit ovat intohimosi.
3. Jos rakastat merta.