torstai 31. lokakuuta 2013

Lukuneuvoja isänpäiväksi


Testaa: Millainen isä - sellainen kirja!

Isä ansaitsee päivänään vain parasta - 
toisin sanoen hyvän lukuelämyksen.

Tee Lukuneuvojan kuusiosainen isä-testi 
ja löydä täydellinen lahjakirja isänpäiväksi.

Koska hän on sen arvoinen!



1. Minkälaisten televisio-ohjelmien parissa isä parhaiten viihtyy?

A. Luontodokumenttien
B. Urheilun, urheilun ja urheilun – lajista viis.
C. Solsidanin ja Masterchefin
D. Asiallisten historiadokumenttien
E. Isä ei ehdi katsoa televisiota.

2. Mitä isä mieluiten vapaa-aikanaan harrastaa?

A. Luonnossa liikkumista tai arkista hyötyliikuntaa ulkoilmassa
B. Penkkiurheilua ja/tai urheilua
C. Ruuanlaittoa ja dekkareita
D. Tietokirjojen lukemista ja Yle Puheen kuuntelua
E. Töitä. Isällä ei juuri ole vapaa-aikaa.

3. Jos isä olisi kirja, mikä kirja hän olisi?

A. Henry David Thoreau: Walden: elämää metsässä
B. Minä, Zlatan Ibrahimovic
C. Jo Nesbøn viimeisin
D. Toisen maailmansodan pikkujättiläinen
E. Strategiat kuntoon ja tehokkuutta organisaatioon

4. Ketä isä ihailee eniten?

A. Konsta Pylkkästä
B. Teemu Selännettä
C. Läheisiään
D. Antony Beevoria
E. Matti Alahuhtaa

5. Jos isä olisi paikka, mikä paikka hän olisi?

A. Teno-joki
B. Olympiastadion (mieluiten katettu)
C. Oman kodin olohuone
D. Berliini
E. Wall Street

6. Isän unelma?

A. Päästä kalareissulle Murmanskiin
B. Nähdä livenä El Clásico tai 100 metrin finaali
C. Käydä ulkona syömässä puolison kanssa ja katsoa Silta
D. Päästä viikoksi British libraryn sotahistorialliselle osastolle lukemaan
E. Isä ei ehdi unelmoida.


Eniten A-vastauksia:

Tämä isä on selvästi luonnon ja reippaan ulkoilun ystävä. Hän uskoo raittiin ilman parantavaan voimaan ja pyrkii puuhaamaan pihalla mahdollisimman paljon. 


Mikko Peltola & Mika Wickström: Peltsin kala-apajat (2013 Tammi)

Televisiosta tuttu Peltsi paljastaa teoksessaan Suomen parhaat kalavedet ja antaa vinkkejä parempaan kalaonneen. Lisäbonuksena upeat luontokuvat.

Jason Lewis: Tummat vedet: lihasvoimin maailman ympäri (2013 Basam Books)

Jason Lewis päätti toteuttaa pähkähullun idean ja kiertää maapallon pelkällä lihasvoimalla: kävellen, pyöräillen, soutaen, uiden. Matkan aikana luonto näyttää  moneen kertaan Lewisille voimansa, mutta myös uskomattoman kauneutensa.


Eniten B-vastauksia:

Tämän isän elämän täyttää urheilu. Erityisen kiinnostunut hän on kaikista mahdollisista lajeista. Hän osaa ulkoa valtavan määrän urheilun nippelitietoa ja toisinaan vähän rehvasteleekin tietämyksellään.

Usain Bolt: Salamaa nopeampi – elämäni (2013 WSOY)

Maailman nopeimman miehen elämäntarina ensimmäistä kertaa yksissä kansissa: miten laiskanpulskasta lusmuilijasta kasvoi maailmanennätyksiä rikkova mitalirohmu.
Huom! Luettuaan tämän kirjan isä voi kätevästi kierrättää sen teinipojalleen.






Arto Teronen ja Jouko Vuolle: Urheilun tunteita ja tarinoita: kiveen hakatut (2013 Kirjapaja)

Teronen ja Vuolle jatkavat upeaa urheilukirjasarjaansa kertomalla suomalaisten urheilusankareiden menestyksen hetkistä ja traagisimmista kohtaloista. Kaikki kirjasarjan edellisetkin osat sopivat tälle isälle.






Eniten C-vastauksia:

Tämä isä pitää eniten ihan tavallisesta arjesta. Hän nauttii täysillä elämän pienistä iloista: hyvästä ruuasta, lasten kanssa touhuamisesta ja sporttaamisesta tutun sählyporukan kanssa. Carpe diem – tartu hetkeen on tämän isän motto.

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (2013 Like)

Antti Tuomaisen uutuusjännäri tempaa dekkareista nauttivan isän mukaansa selvittelemään kaksikymmentä vuotta sitten kadonneen naisen mysteeriä. Tuomainen rakentaa vähistä elementeistä tarinan, joka yllättää lukijansa ja koskettaa syvältä.


Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 (2013 Schildts & Söderströms)

Mathias Rosenlundin omakohtainen tunnustuskirja on vaikuttava tarina suomalaisesta köyhyydestä ja köyhyyden kierteestä, josta ei niin vain pääsekään irti. Surullinen, raadollinen ja koskettava tarina, jonka lopussa pilkahtaa onneksi myös toivo.



Eniten D-vastauksia:

Tämä isä nauttii älyllisistä haasteista ja rakastaa historiaa. Hän inhoaa pinnallista valmiiksi pureksittua viihdettä, eikä siedä tositeeveetä. Erityisen kiinnostunut hän on sotahistoriasta ja haaveilee jo eläkevuosista, jolloin saisi vain lukea.

Tarmo Kunnas: Fasismin lumous: eurooppalainen älymystö Hitlerin ja Mussolinin politiikan tukijana (2013 Atena)

Emeritusprofessori Tarmo Kunnas etsii uusimmassa kirjassaan syitä siihen, miksi Eurooppa hullaantui fasismista ja miksi aate sai niin paljon kannatusta myös älymystön piirissä. Kunnianhimoinen, perusteellinen ja mukaansa tempaava tietoteos kaikille historiasta kiinnostuneille.

Hans Fallada: Yksin Berliinissä (2013 Gummerus, alkuperäinen käsikirjoitus vuodelta 1946)

Hans Falladan tositapahtumiin perustuva romaani on tarina tavallisista berliiniläisistä, jotka siirsivät omat pelkonsa syrjään ja alkoivat salaa taistella Hitlerin hallintoa vastaan. Hieno ja samalla karmea teos ihailtavan rohkeista vastarintaliikkeen ihmisistä, joista vain harva selvisi hengissä.

Eniten E-vastauksia:

Tämä isä ei tee työtä elääkseen vaan elää tehdäkseen työtä. Työ on luikerrellut isän elämään kokonaisvaltaisesti: hän tekee ympäripyöreitä päiviä, vastaa työpuheluihin myös yöaikaan, eikä millään ehtisi pitää lomaa. Hän väittää nauttivansa joka hetkestä, mutta kärsii silti unettomuudesta ja ruuansulatusvaivoista.

Saku Tuominen: Hyvä elämä: lyhyt oppimäärä (2013 Paasilinna)

Tuomisen yksinkertaisilla ohjeilla isä voisi päästä irti liialliseen työnteon oravanpyörästä ja tehdä elämästään antoisampaa itselleen ja läheisilleen. Pysähtyä ajattelemaan ajan kulumista ja sitä, mikä elämässä on tärkeintä. Kiireinen isä ehtii lukea tämän pikkuruisen kirjan hyvin isänpäivän aikana, sillä aikaa siihen menee vain tunti.

Ernst Hemingway: Vanhus ja meri (useita painoksia)

Tälle isälle tekisi hyvää välillä pysähtyä ja tutustua vaikkapa johonkin maailmankirjallisuuden klassikkoon. Esimerkiksi Hemingwayn ohut Vanhus ja meri saattaisi vaikuttaa tämän isän ajankäyttöön ja hän voisi huomata, että myös työpaikan ulkopuolella on elämää. 


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Peter Fröberg Idling: Laulu nousevalle myrskylle


Peter Fröberg Idlingin kirja Laulu nousevalle myrskylle (2013 Teos, suom. Marja Kyrö) on kertomus kambodzalaisen opettajan Saloth Sarin nuoruudesta kahdessa poliittisessa roolissa. Virallisesti Sar toimii oppositiopuolueessa sihteerinä, mutta samaan aikaan hän suunnittelee salaisten tovereittensa kanssa kommunistista vallankumousta. Myöhemmin maailma tulee tuntemaan miehen nimellä Pol Pot. Hirmuhallitsija Pol Pot.

Saloth Sar ajoi kommunistitovereineen maalleen täydellistä maatalouteen perustuvaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. ”Jälleen on otettu askel kohti oikeudenmukaisuutta. Monta on ottamatta, mutta jokainen otettu vähentää ottamattomien määrää. --- Muutos on mahdollinen, sitä todistaa historian kulku. Resurssit ovat suuret, ja jos ne jaetaan paremmin, kenenkään ei tarvitse mennä nukkumaan nälkäisenä. Kaikki oppivat lukemaan, kunhan joku vain opettaa heitä. Kaikki kuuluu meille kaikille.”

Fröberg Idling näyttää lukijalle kirjassaan, kuinka kaikki kenties kävi. Kuinka vallankumousta suunniteltiin ja kulisseissa vehkeiltiin. Kuinka osattiin vedellä oikeista naruista. Toisaalta hän näyttää myös kuinka sattumanvaraista kaikki ehkä lopulta oli. Kuinka kohtalo astui monta kertaa peliin ja käänsi suuntaa. Kuinka vaakakupissa painoivat vankkumattoman ideologian lisäksi ystävyys, avunanto ja rakkaus. Suurin niistä ehkä Saloth Sarillekin rakkaus.

Fröberg Idlingin kirja on runollinen tarina Kambodzan menneisyydestä ennen niitä kauhistuttavimpia vaiheita. Kirjailija käyttää kieltä ja sen nyansseja taidokkaasti ja maalaa lukijan silmien eteen reunoiltaan utuisen akvarellimaalauksen. Selkeää realistista kerrontaa odottava lukija takuulla pettyy. Fröberg Idlingin kirja ei ole juoniromaani, vaan ennemminkin taiteellinen tunnelmaromaani. Sitä ei voi hotkia. Se täytyy nauttia pieninä suupaloina.

Huom! Kambodzan historian jonkinasteinen tunteminen helpottaa pääsemään henkilöitä vilisevään tarinaan sisälle.

Tartu tähän:

1. Jos pidät inhoat yksinkertaisia viihteellisiä juoniromaaneja.
2. Jos historia kiinnostaa sinua.
3. Jos sinulla on aikaa keskittyä lukemaasi.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa


Sairaanhoitajana työskentelevä keski-ikäinen Judit on lopen kyllästynyt työhönsä. Palkka on surkea, työ joustamatonta ja pitkään jatkuneet sisäilmaongelmat saaneet myös Juditin oirehtimaan. Tylsäksi muuttunut avioliitto tympii ja Judit suree myös sitä, ettei ole koskaan matkustellut Ruotsia pidemmälle. Nyt saa riittää, toteaa Judit ja päättää kääntää elämänsä uuteen suuntaan.

Vanha ystävätär Martta houkuttelee Juditin pikkukaupungista Helsinkiin tarjoamalla työtä yksityisessä kotisairaanhoitoa tarjoavassa yrityksessä. Kiireetön leppoisa työtahti ja yli 5000 euron palkka on tarjous, josta ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä.

Kotisairaanhoitoyritys F-Remedium ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen yritys. Sen toiminta pohjaa vahvasti kristilliseen arvopohjaan ja sen hoitajat tarjoavat potilaille myös sielunhoidollista apua. Vähitellen Juditille selviää, että kotisairaanhoito on pieni siivu tämän salaperäisen yrityksen toiminnassa, eivätkä kaikki sen touhut kestä päivänvaloa...

Mutkikkaan tarinansa ytimessä Jääskeläinen pohtii uskontojen ja tieteellisen maailmankuvan välistä suhdetta. Mikä on totta ja mikä on uskoa? Kuka määrittelee totuuden? Kenellä on oikeus sanoa toiselle: sinä elät väärin? Onko oikein yrittää muuttaa toisen totuutta? Voiko koskaan lopulta pelata varman päälle? Onko totuus tuolla jossain? Voiko sitä milloinkaan tavoittaa?

Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa (2013 Atena) on merkillinen tarina, joka vaatii keskittymistä. Se sopii parhaiten lukijalle, joka ei viihdy yksiselitteisten juoniromaanien parissa, vaan haluaa lukiessaan pohdiskella isompia asioita. Jälkeensä se jättää pyörryttävän hämmennyksen. Jääskeläinen on taas onnistunut liikauttamaan jotain.

Tartu tähän:

1. Jos inhoat yksinkertaisia juoniromaaneja.
2. Jos olet kiinnostunut uskonnoista ja uskonnottomuudesta.
3. Jos haluat tutustua suomalaiseen uuskummaan.

Kirja on pyydetty kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Lukuneuvojana kirjailija Väinö Linna


Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan menestystarina on uskomaton.  Se on edelleen Suomen neljänneksi myydyin kirja. Ohi kiilaavat vain Kalevala, Kiven Seitsemän veljestä ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Yli miljoona myytyä kappaletta Suomen kokoisessa maassa ei ole mikään pieni saavutus.

Mikään toinen teos ei ole myöskään onnistunut yhdistämään suomalaisia samalla tavalla. Sen ottivat omakseen niin kriitikot kuin kansanmiehetkin ja sitä luettiin yhtä lailla salongeissa kuin työmaillakin. Edvin Laineen elokuvaversio kiinnitti Tuntemattoman sotilaan tarinan lopullisesti suomalaiseen kallioperään ja siinä se edelleen on ja pysyy.

Tuntematon sotilas on myös kirja, johon lukemista karttavat pojat kouluissa usein hanakasti tarttuvat  ja mikä tärkeintä - oikeasti pitävät lukemastaan. Se on kirja, joka pystyy antamaan unohtumattoman lukuelämyksen niillekin, jotka eivät minkäänlaisiksi lukumiehiksi tunnustaudu. Ei mikään turha teos siinäkään mielessä.

Tuntematon sotilas syntyi Tampereella Puuvillatehtaankadun varrella. Linna uurasti suurteoksensa kimpussa iltaisin ja öisin pienen pöydän ääressä ja kirjoitti teoksensa ensimmäisen version perinteiseen tapaan kynällä paperille. Pian Linna sai ystävältään kirjoituskoneen lainaksi ja kirjoittaminen nopeutui. Täällä pohjantähden alla –trilogiansa hän paukutti valmiiksi omalla koneellaan: siihen kirjailijalla oli varaa vasta Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä.

Heti Tampereelle muutettuaan Linnasta tuli kaupunginkirjaston suurkuluttaja. Hän raahasi kotiinsa kirjoja niin paljon kuin sai henkilökunnalta luvan lainata ja jaksoi kerralla kantaa. Linna pyrki lukemaan kirjan päivässä ja sunnuntaisin meni kaksikin. Tuntemattoman sotilaan kirjoitusprosessin ollessa kuumimmillaan Linna keskittyi kuitenkin vain kirjoittamiseen, sillä olihan hänen hoidettava ensisijaisesti päivätyönsä Finlaysonin tehtaalla.

Mutta mistä kirjoista Väinö Linna itse nautti? Mistä teoksista hän kenties ammensi aineksia omiin tarinoihinsa? Mitä kirjoja hän olisi suositellut eteenpäin, jos joku olisi kysynyt? Yrjö Varpion Linna-elämäkerran (2006 WSOY) perusteella Väpi olisi voinut suositella vaikkapa näitä teoksia tähän tyyliin:

Väinö Linna suosittelee:

1. F.M. Dostojevskin tuotanto

”Innostuin lukemaan Dostojevskiä sodan jälkeen palattuani rintamalta kotiin. Rikoksen ja rangaistuksen luin eräänlaisen hurmoksen vallassa yhtenä yönä. Karamazovin veljeksistä, Riivaajista ja Idiootista pidin myös.
Dostojevski osaa kertoa ihmismielen sisäisestä myllerryksestä hienosti. Jotkut myöhemmät tutkijat sanovat, että esikoisromaanissani (Päämäärä) näkyy selvästi tämän venäläisen mestarin vaikutus.”

2. Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä (suom. 1912)

”Pidin helvetistä, mutta taivas oli liian paljon minulle.” (alkuperäinen sitaatti)

3. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä ja Frans Eemil Sillanpään tuotanto

”Kivi ja Sillanpää ovat minulle suomalaisen kirjallisuuden suurimpia mestareita. Olen lukenut heidän teoksensa kannesta kanteen. Sillanpään tuotannossa erityisen hienoa on lämmin kotiseutukuvaus. Siitä muistuvat mieleeni omat kotikonnut Urjalassa. Kivi taas tuntuu läheiseltä jo taustansakin vuoksi. Me molemmat olemme köyhistä oloista, mutta kirjoittamisen riivaamia.”

4. Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta (suom. 1929)

”Mielenkiintoinen sotaromaani. Luin tämän samoihin aikoihin kun kirjoitin Tuntematonta sotilasta. Tässä pohditaan ehkä liian paljon syntyjä syviä - ei rintamalla tositoimissa ehdi sellaisia asioita märehtiä.”

Hyviä lukuhetkiä!

Lähde: Yrjö Varpio: Väinö Linnan elämä (2006 WSOY)

Huom! Alkuperäiset suorat sitaatit on mainittu erikseen. Muut sitaatit Lukuneuvojan  muotoilemia lähdeteoksen perusteella.

torstai 24. lokakuuta 2013

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20


”Mikseivät he syö leivoksia?” kerrotaan hovin yltäkylläisyydessä eläneen Marie Antoinetten tokaisseen, kun hän kuuli ranskalaisten kärsivän leivänpuutteesta. 

Tavallisesta kansasta valovuosien päähän vieraantuneen ylimyksen lausahdus tulee mieleen, kun lukee Mathias Rosenlundin kirjaa suomalaisesta köyhyydestä. Henkinen kuilu rutiköyhän suomalaisen ja keski- ja yläluokan välillä kun tuntuu Rosenlundin kertoman mukaan toisinaan olevan lähes yhtä suuri kuin vallankumoukseen syöksyvässä Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Rosenlundin esikoisteos Vaskivuorentie 20 (2013 Schildts & Söderströms, suom. Ulrika Enckell) on omakohtainen tunnustuskirja köyhyydestä. Roslundin tarina alkaa Ruotsista, tukholmalaisesta Fittjan lähiöstä, josta tavalliset ruotsalaiset pikkuhiljaa muuttavat pois ja jäljelle jäävät ne, joilla ei ole varaa lähteä. Fittjasta tulee pikkuhiljaa köyhien kansoittama surkea lähiö. Perheellisen Rosenlundin tarina jatkuu Vantaan Myyrmäessä Vaskivuorentiellä, samanlaisessa ränsistyneiden kerrostalojen miljöössä.

Lapsena alkanut köyhyyden kierre ei katkea. Fittjan ja Myyrmäen kerrostalojen välille on viritetty ohut lanka. Minusta tuntuu, että lapsuuteni pitää minua vankinaan. Ikään kuin menneisyys aina sanelisi tulevaisuuteni. Eniten Rosenlund suree sitä, että hänen omat lapsensa vaeltavat samojen harmaiden kerrostalojen varjossa. Etteivät he koskaan tule pääsemään pakoon. Että minun menneisyyteni tulee aina määrittämään heidänkin elämänpolkuaan.

Jotta niin ei kävisi, Rosenlundin oli kirjoitettava tämä kirja. Hänellä on pakottava tarve kertoa, millaista köyhän elämä oikeasti on, jotta jokin voisi muuttua. Hänen on kerrottava tarinansa, vaikka hän näyttää menettäneen toivonsa lähes kokonaan ympäröivän yhteiskunnan suhteen. Hänen on kuitenkin kerrottava, jotta hänen lapsillaan voisi ehkä joskus olla paremmin.

Rosenlund asettaa rohkeasti itsensä lukijoiden arvioitavaksi ja levittää rehellisesti pöydälle koko elämänsä: valintansa, epäonnistumisensa, tunteensa, ajatuksensa, epävarmuutensa. Välillä hän on vihainen siitä, mitä muille on suotu. Välillä hän masentuu oman surkean elämänsä edessä. Välillä hän pelkää, ettei kukaan välitä. Että kirjasta tulee vain ontto rääkäisy, jota kukaan ei kuule. Välillä hän haluaisi vain heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa. Lasten takia taistelua on jatkettava.

Rosenlund tempaa lukijan mukaansa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kääntöpuolelle ja osoittaa lukemattomia sudenkuoppia, joiden takia köyhän on käytännössä mahdotonta nousta köyhtymisen ja velkaantumisen suosta ylös. Lukija kokee surua, toivottomuutta ja raivoa Rosenlundin rinnalla ja toivoo, että kirja saavuttaisi tavoitteensa: Kirjoitan, jotta lapseni ja lapsenlapseni eivät joutuisi elämään oman lapsuuteni varjossa, köyhyyden pimeässä varjossa, Paikassa, jossa ei voi katsoa ympärilleen ja mietti minne menisi, paikassa, johon jämähtää.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, että köyhyys on jokaisen oma valinta.
2. Jos haluat lukea koskettavan tarinan miehestä, joka ei luovuta.
3. Jos haluat nähdä millaisia sudenkuoppia suomalainen yhteiskunta on köyhän tielle virittänyt.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Robert Galbraith: Käen kutsu


Huippumalli Lula Landry putoaa alas luksusasuntonsa parvekkeelta. Pitkällisen tutkinnan jälkeen poliisi tulee siihen tulokseen, että Lula on tehnyt itsemurhan: olihan hän mieleltäänkin hieman epävakaa. Lulan veli John ei suostu nielemään itsemurhateoriaa ja palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken selvittämään, mitä oikeasti tapahtui.

Keitä olivat valvontakameroiden tallenteissa näkyvät tummiin pukeutuneet pakenijat? Miksi yläkerrassa asuva rouva väittää kuulleensa huutoa ja riitelyä juuri ennen putoamista? Jos Lula todella teki itsemurhan, miksei hän jättänyt jälkeensä mitään viestiä? Ja miten lintumaailman loispesijänä tunnettu käki tähän kaikkeen liittyy?

Rahapulassa riutuvan Striken on otettava tapaus käsiteltäväkseen ja jo tutkintansa ensimetreillä hän saa huomata, ettei poliisi ole sittenkään tainnut seurata kaikkia vihjeitä loppuun asti...

Harry Potterin luojana paremmin tunnettu J.K Rowling kirjoitti salanimellä tämän ensimmäisen jännityskirjansa Käen kutsu (2013 Otava, suom. Ilkka Rekiaro) ja sai hyvän vastaanoton kotimaassaan. Päätyikö hän kirjoittamaan Robert Galbraithin nimellä välttääkseen edellisen aikuisille suunnatun romaaninsa (Paikka vapaana, 2012 Otava) lyttäyksen, johon ehkä oli osittain syynä se, että kirjan kannessa komeili aikaisemmin ”vain lastenkirjailijana” tunnetun Rowlingin nimi? Tuntemattomana esikoiskirjailija Galbraithina esiintyminen takaisi todennäköisemmin objektiivisemman arvioinnin ja kritiikit olivatkin tällä kertaa paremmat. Minä en vakuuttunut, vaikka niin kovasti olisin halunnut.

Käen kutsu on tasaiseen tahtiin etenevä tarina, jossa pääosassa ovat Striken käymät yksityiskohtaiset keskustelut Luna Landryn tuttavien ja perheenjäsenten kanssa. Lukijaa ei vihitä mukaan tapauksen selvittämiseen, vaan Strike vetää matkan varrella johtopäätökset itse ja lukijalle lopputulos paljastetaan vasta viimeisessä luvussa. Kun vielä lauseet ovat pitkiä ja koukeroisen yksityiskohtaisia, alkaa luku-urakka paikka paikoin uuvuttaa.

Hyvä jännityskirja on kuin vuoristorata. Rata voi olla hurja tai maltillisemmat kyydit antava, mutta vaihteleva joka tapauksessa. Välillä mennään vauhdikkaasti eteenpäin ja välillä nytkytään hitaasti ja jännittyneesti jyrkkää ylämäkeä. Mutkitellaan. Kurvataan oikealle ja kaarretaan vasemmalle. Ja juuri kun luullaan että kierros on ohi, syöksytään vielä hetkeksi pimeään tunneliin. Hyvä jännityskirja on lukijalle aina yllätys, vaikka luulisikin vuoristoradan jonossa ylhäälle tähystellessään tietävänsä, mitä tuleman pitää.

Käen kutsun kyydissä lukija ei valitettavasti pääse vuoristorataan vaan T-junaan Helsingistä Riihimäelle. Matka etenee hitaasti tasaisen tappavaan tahtiin. Juna pysähtyy joka asemalla ja matkustajat nuokkuvat kyydissä ajatuksiinsa hautautuneina. Perille toki lopulta päästään. Kunpa kustannustoimittaja olisi uskaltanut kehottaa suurta J.K Rowlingia vaihtamaan edes nopeampaan R-junaan. Vuoristorata-ajelu olisi vaatinut jo isoja muutoksia.

Tartu tähän:

1. Jos pidät yksityiskohtaisesta kerronnasta ja sinulla on aikaa keskittyä.
2. Jos haluat tutustua J.K Rowlingin aikuistuotantoon.
3. Jos inhoat kauheuksilla mässäilyä.

Vedos on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Urpu Strellman ja Johanna Vaattovaara (toim.) Tieteen yleistajuistaminen


Tieteentekijöiden perinteinen helmasynti on aina ollut se, että omasta tutkimuksesta ja tieteenalasta kirjoitetaan niin tieteellisesti, että pelkästään aiheeseen vihkiytyneet pystyvät siitä jotain ymmärtämään. 

Asenne on jollain tapaa ymmärrettävä, sillä ajateltiinhan vielä sata vuotta sitten yleisesti, ettei kansa mistään mitään kuitenkaan ymmärrä ja ettei sen ylimääräiseen sivistämiseen kannata sen vuoksi paljon aikaa uhrata. Lisäksi vielä 1800-luvulla suomen kieltä pidettiin niin kehittymättömänä, että tieteen tekeminen ja siitä raportoiminen suomeksi koettiin mahdottomaksi, suorastaan absurdiksi ajatukseksi. Tietämätöntä kansaa oli myös helppo hallita.

Nykyään ajatellaan toisin. Koska tieto on valtaa, pitäisi jokaisella olla oikeus saada uusista tieteellisistä tutkimustuloksista ja tieteen saavutuksista tietoa ymmärrettävällä äidinkielellään. Edelleen kuitenkin myös yleistajuisiksi tarkoitetut tekstit tuppaavat olemaan vaikeaselkoisia, kapulakielisiä ja vilisevät erikoissanastoa, jota harva ymmärtää. Urpu Strellmanin ja Johanna Vaattovaaran toimittama kirja Tieteen yleistajuistaminen (2013, Gaudeamus) pureutuu tähän ongelmaan ilahduttavan yleistajuisesti – jopa mukaansa tempaavasti.

Kirjassa ruoditaan aluksi syitä siihen, miksi ymmärrettävän kielen tuottaminen on niin hankalaa. Syyt ovat moninaiset. Nuori tutkija haluaa kenties korostaa omaa erinomaisuuttaan ja vuosikaudet tutkimuksen parissa puurtanut taas on menettänyt kosketuksensa arkielämään. Tieteellistä kirjoittamista harjoitellaan yliopistoissa jatkuvasti, mutta yleistajuisen tekstin tuottamisesta ei juuri kursseja järjestetä. Joillain asenne tuntuu edelleen olevan vinksallaan.

Kirjassa annetaan myös roppakaupalla konkreettisia neuvoja siihen, miten omasta kielestään saa sellaista, että pelkän kansakoulun käynyt mummukin sen ymmärtää. Nämä neuvot ovat oivaa luettavaa tutkijoiden lisäksi myös kaikille muille kielen tuottajille: esiintyjille, lehtijuttujen kirjoittajille, tiedottajille ja bloggaajille. Lisäksi kirjasta saa hyvät vinkit apurahojen hakemiseen, kustannussopimusten tekemiseen ja omien lehtijuttujen läpipääsemiseen.

Tieteen yleistajuistaminen on paljon monipuolisempi ja käyttökelpoisempi kirja kuin mitä tylsähkö tieteentekijöille suunnattu nimi antaa ymmärtää. Sen kirjoittamisessa on noudatettu juuri niitä yleistajuisen kirjoittamisen ohjeita, joita siinä painotetaan. Senpä vuoksi kirjan lukeminen on hauskaa ja helppoa. Kunpa tämänkaltaisia mukaansa tempaavia kirjoja tieteestä kirjoittaisivat Suomessa muutkin kuin historioitsija Mirkka Lappalainen ja avaruustieteilijä Esko Valtaoja. Kysyntää kyllä olisi.

Tartu tähän:

1. Jos haluat oppia paremmaksi kielenkäyttäjäksi.
2. Jos olet tutkija ja sinusta tuntuu, etteivät muut oikein ymmärrä sinua.
3. Jos kieli ylipäätään kiinnostaa sinua.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?


Nyt se on viimeistään myönnettävä: Kate Atkinson on tämän hetken parhaita jännityskirjailijoita. Atkinson kirjoittaa virkistävän erilaisia jännitysromaaneja, joihin uppoaa täysin ensimmäisiltä sivuilta saakka ja viimeisellä sivulla harmittaa, kun kaikki on ohi. 

Atkinsonin jännitys ei synny irtileikatuista raajoista, villeistä takaa-ajoista tai rikollisjengien ampumavälikohtauksista. Sen sijaan hän käsittelee kirjoissaan yksittäisten ihmisten ja perheiden sisäisiä tragedioita ja tekee sen taidolla.

Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2013 Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus) on kolmas Atkinsonilta suomeksi ilmestynyt teos ja tähän mennessä sarjan paras. (Kaksi edellistäkin aivan loistavia.) Atkinsonin päähenkilö, yksityisetsivä Jackson Brodie, joutuu tällä kertaa täysin sattumalta selvittämään kadonneen lääkärin tapausta ja painiskelee kirjassa lopulta enemmän omien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa kuin rikoksen kimpussa.

Brodien ohi kirjan keskeisimmäksi henkilöksi nousee 16-vuotias Regina ”Reggie” Chase. Hän on elämässään kovia kokenut tarmokas teini, joka höpöttää tiensä lukijoiden sydämiin. Reggie huolestuu työnantajansa katoamisesta, eikä suostu antamaan piiruakaan periksi, ennen kuin tämä löydettäisiin. Reggie on sinnikkyydessään ja hyväntahtoisuudessaan aseistariisuvan hurmaava hahmo, jolle ei toivo mitään muuta kuin hyvää. Tämän vinkeän tarinan hienoin helmi.

Kate Atkinsonille näyttää tapahtuvan päinvastoin kuin monelle muulle jännityskirjailijalle. Kun Jungstedtin ja kumppaneiden vuosittain ilmestyvät murhamysteerit ovat alkaneet aikaa myöten kiertää kehää ja tylsistyttää, Atkinson parantaa tasoaan joka kirjassaan. Atkinsonin jännityskirjallisuus on kirjallisuutta isolla koolla.

Tartu tähän:

1. Jos luulet, ettei jännityskirjallisuus ole sinun lajisi.
2. Jos haluat lukea älykästä psykologista kirjallisuutta.
3. Jos inhoat raakuuksilla mässäilyä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Haruki Murakami: 1Q84: osat 1 ja 2


”Maailma on muuttunut. Jotain on alkanut tapahtua.”

Haruki Murakami on japanilaisen kirjallisuuden suurin nimi tätä nykyä. Hänen kirjojaan ahmivat saarivaltiossa kaikki ja Murakamista on tullut sekä kriitikoiden ja lukijoiden yhteinen suosikki - koko Japanin uusi kansallissankari. Nousipa hän tämän vuoden Nobel-veikkailuissakin kärkikahinoihin.

Murakamin kirjailijaura alkoi 1970-luvun lopulla, jolloin hän jätti menestyvän baarinsa pyörittämisen, päätti ottaa loikan kohti tuntematonta ja ryhtyä kirjailijaksi ilman mitään takuita onnistumisesta. Esikoisromaani Suuri lammasseikkailu ilmestyi vuonna 1979 ja sen tuoma menestys todisti Murakamille, että hyppy kannatti.

(Kirjailijuutensa ensimetreistä Murakami kirjoittaa enemmän kirjassaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2011 Tammi), joka on oivaa luettavaa marathonharjoittelijoiden lisäksi myös kirjailijan urasta haaveileville sekä niille jotka kaipaavat kannustusta omien unelmiensa toteuttamiseen. Lukuneuvojan arvioon kirjasta voit tutustua täällä.)

Murakamin uusin teos 1Q84 ampaisi Japanin myyntilistojen kärkeen ja keikkuu siellä edelleen. Suomeksi teoksesta julkaistiin yhteisniteenä kaksi ensimmäistä osaa (2013 Tammi, suom. Aleksi Milonoff) ja kolmas osa ilmestynee vielä tämän vuoden puolella.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen kahden kolmekymppisen päähenkilön tarinaa. Aomame on kuntosali- ja venyttelyohjaaja, joka vapaa-aikanaan tappaa maksusta väkivaltaisia miehiä. Vaimonhakkaajat ovat Aomamen maailmankuvassa alinta kastia, jotka on parasta vain eliminoida pikaisesti pois maailmaa pahentamasta. Tengo taas on kirjailijuudesta haaveileva matematiikan tuntiopettaja, joka ryhtyy kustannustoimittajakaverinsa pyynnöstä parantelemaan erästä käsikirjoitusta ja sotkeentuu sitä kautta kummallisiin tapahtumiin. Toisen osan lopussa Aomamen ja Tengon polut alkavat viimein ristetä ja maailma heidän ympärillään on muuttunut yhä merkillisemmäksi. Jotain on alkanut tapahtua.

1Q84 jättää jälkeensä pyörryttävän hämmennyksen. Siitä haluaisi sanoa paljon, mutta toisaalta siitä ei pysty sanomaan oikein mitään. Eräässä kohtauksessa Tengon isä lausuu pojalleen: ”Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa.” Lausahdus sopii hyvin määrittelemään koko merkillistä tarinaa: 1Q84:ää ei voi selittää.

Murakamin luoma maailma on samaan aikaan oudon vinksahtanut sekä hämmentävän todentuntuinen. Yksi teema tästä kummallisesta rinnakkaismaailmojen keitoksesta kuitenkin nousee esiin. Uskontoihin ja uskonnollisiin lahkoihin Murakami suhtautuu kriittisesti. Lähes kaikkien henkilöiden elämään ahdasmielinen ja tiukasti säädelty uskonto on vaikuttanut jossain vaiheessa, eikä Murakamilla ole niistä mitään hyvää sanottavaa. 1Q84:ssä uskonnot ovat kaiken pahan alku ja juuri, joiden sisällä äärimmäinen pahuus saa vapaasti rehottaa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät oudoista monimerkityksellisistä kirjoista.
2. Jos inhoat kevyttä ja yksinkertaista viihdekirjallisuutta.
3. Jos haluat tutustua Japanin tunnetuimpaan kirjailijaan.

Huom! Vaikka kirja on paksu 800-sivuinen järkäle, se on yllättävän nopealukuinen.

Huom! Myös Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen suositteli tätä kirjaa blogini lukijoille. Sen ja muut Jussi Helmisen vinkit löydät täältä


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lukuneuvojana kirjailija Mooses Mentula


Kuva: Veikko Somerpuro
Mooses Mentulalle meinasi käydä huonosti. Lukuinto hiipui teini-iässä. Nuortenkirjat tuntuivat liian lapsellisista ja aikuisten kirjat puisevilta. Onneksi nuori mies huomasi vanhempiensa kirjahyllyn perimmäisestä nurkasta Nabokovin Lolitan ja Millerin kääntöpiirit. Johan alkoi kirjallisuus taas kiinnostaa!

Aikuisena Mentula alkoi pohtia omien tekstiensä julkaisemisesta - olihan hän jo pitkään raapustellut kaikenlaista pöytälaatikkoon. Elokuvanteosta haaveilevan ystävän kanssa tulevaisuudenunelmia vatvottiin vuoden päivät, mutta kumpikaan ei saanut mitään konkreettista aikaan. Sitten jompi kumpi keksi lyödä miehiseen tyyliin asiasta vetoa: viiteenkymmeneen ikävuoteen mennessä Mentula kirjoittaisi kirjan ja ystävä tekisi elokuvan.

Vedonlyönnin innoittamana Mentula ryhtyi heti toimeen ja toteutti unelmansa. Hän julkaisi novellikokoelmansa Musta timantti vuonna 2011 ja tänä vuonna 2013 häneltä ilmestyi koskettava romaani Isän kanssa kahden. (Yksi Lukuneuvojan omista suosikeista vuoden 2013 kirjallisuuden joukossa.) Uusi romaanikin on Mentulalla jo työn alla. Lukijoiden suureksi onneksi.

Mooses Mentula suosittelee:

1. Veijo Meri: Manillaköysi (1957 Otava)

“Luin Manillaköyden ensimmäisen kerran aikoinaan yläasteen pakollisena luettavana. Olin etukäteen päättänyt, että kirja on tylsä, mutta se läpäisi panssarini. Tämän jälkeen olen lukenut kirjaa toistuvasti.
En pidä Manillaköyttä niinkään sotakirjana, vaan kuvauksena elämän kaoottisuudesta. Jokaisen tulee löytää oma manillaköysi kietaistavaksi vyötärön ympärille, että saa maailman mielettömyyteen tolkkua. Pienoisromaanin vertauskuvallisuus kestää, vaikka maailmantilanteet muuttuvat.“

2. Eric-Emmanuel Schmitt: Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset (2005 Like)

“Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset kertoo juutalaispojan ja islaminuskoisen ruokakauppiaan ystävyydestä. Se jättää lohdullisen ja luottavaisen olon: maailmankatsomuksia voidaan asetella vastakkain valtiotasolla, yksilöiden keskinäinen kanssakäyminen on onneksi aivan eri asia. Kirja on koskettava, mutta sisältää myös ronskia huumoria: "Yksitoistavuotiaana rikoin säästöpossuni ja lähdin huoriin."

3. Timo Mäkelä: Emil ja Sofi: sarjakuvaromaani (2005 Arktinen banaani)

"Vasta kun aikaa kuluu, asiat saavat arvonsa."

“Emil ja Sofi on melankolinen rakkaustarina tsaarinajan Helsingistä. Tyylikkäästi piirretyt mustavalkoiset kuvat kertovat ajasta, joka on jo mennyt. Tätä kirjaa ei saa ahmia, vaan siitä kuuluu nautiskella yökahvin kera villasukat jalassa, kun ulkona sataa ja tuulee.  

4. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (1952 WSOY)

"Mutta mikä on mittarimatosen luontainen tärkeysasema maapallojärjestelmässä. Mitä sillä on täällä tekemistä?"

“Kainuulaisena miehenä koen hengenheimolaisuutta Konsta Pylkkäseen. Ovatpa vanhempanikin ajatelleet Konstan kaveria Mooses Pessiä antaessaan minulle lempinimen Mooses. Veikko Huovinen on kirjoissaan aina pienen puolella ja kohtelee kirjojensa hahmoja lämmöllä ja kunnioituksella. Kuhmon perukoilla liikkuessani olen tavannut useita havukka-ahon ajattelijoita.”

Hyviä lukuhetkiä!