lauantai 26. elokuuta 2017

Laura Lehtola: Takapenkki

Laura Lehtolan esikoisromaani Pelkääjän paikalla (2015 Otava) kertoi koskettavan tarinan nuoresta isästä, joka jäi pienen tyttärensä kanssa yksin perheen äidin sairastuttua syöpään. Pidin kirjasta paljon ja muistan ajattelleeni, että tätä uutta lupaavaa kirjoittajaa kannattaa seurata.

(Esikoisromaanista voit lukea lisää täältä.)

Lehtolan toinen romaani Takapenkki (2017 Otava) on yhtä hyvä kuin esikoinen, mutta tyystin erilainen. Takapenkissä Lehtola on ottanut rennomman aiheen ja osoittaa olevansa myös melkoinen humoristi. Naurunpyrskähdyksiä aiheuttivat sekä romaanin tapahtumat että naseva kieli.

Työvoimatoimistossa työskentelevä Tuula Kervinen (50+) on kemikaalikammoinen kontrollifriikki, joka haaveilee siitä, että aviomies Topi tekisi kerrankin jotain romanttista. Topille rutiinit ovat elämän suola ja pariskunnan arki  toistuu tismalleen samanlaisena viikosta toiseen. Ruokakaupassa Topi hakee ruispalat, Tuula vaalean leivän ja lauantaiaamupäivisin pestään auto.

Tuulan asiakkaana on parikymppinen Aleksi, joka ei tunnu saavan elämästään mitään otetta. Koulut ja kurssit jäävät jatkuvasti kesken, mikään ei kiinnosta. Aleksi asuu mummunsa kanssa, joka on ottanut huolehtiakseen tyttärenpojastaan jo pienenä ja joka yrittää pitää pojan jotenkin kiinni elämässä. Tämä sitkeä itäsuomen murteella vääntävä tervaskanto on kirjan hurmaavin henkilö. 

Aleksin ihastus, 17-vuotias Elina, on yksinäinen lukiolaistyttö, joka on jätetty oman onnensa nojaan valtavaan omakotitaloon, kun isä on saanut työkomennuksen Brasiliaan, eikä äiti uskalla päästää miestään sinne yksin. Elina on raskaana, jättää koulunsa kesken ja linnoittautuu taloon.

Lehtolan tarina etenee sutjakkaasti kohtauksesta toiseen ja dialogi on osuvaa. Hän sukeltaa taitavasti jokaisen hahmonsa mielenmaisemaan ja kirjoittaa jokaisen äänellä uskottavaa kieltä. Tuulan ääni on ylikorrekti viisikymppisen naisen ääni. Aleksin turhautuneisuus ja välinpitämättömyys elämää kohtaan korostuvat kielessä. Elinan ääni on epävarman ja yksinäisen teinitytön.

Vaikka monessa kohtaa hymyilyttää, ei kirja oli pelkästään hupaisa. Aleksin ja Elinan taustat ovat rikkinäiset, kumpikin on jätetty eri tavalla oman onnensa nojaan. Onneksi molemmilla on elämässä mukana kuitenkin yksi aidosti välittävä ihminen: Aleksilla mummo ja Elinalla Aleksi. Se riittää pelastamaan pahimmalta.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea kepeänvakavaa.
2. Jos pidät nasevasta huumorista.
3. Jos sujuva kieli on sinulle tärkeää.

torstai 24. elokuuta 2017

Max Seeck: Mefiston kosketus

Suomen Dekkariseura valitsi Max Seeckin romaanin Hammurabin enkelit (2016 Tammi) viime vuoden parhaaksi esikoisjännäriksi. Ja ihan syystä. Sehän oli varsin vetävä kansainvälisen tason juonittelua sisältävä jännäri. 

Hammurabin enkelien itsenäinen jatko-osa Mefiston kosketus (2017 Tammi) on esikoista vieläkin parempi.

Kakkososassa Seeck jatkaa tuttujen hahmojensa kanssa ja aloittaa tarinansa jälleen tömäkästi. Prologissa mies valelee öisessä metsässä auton bensiinillä ja virnuilee naiselle, jonka on sitonut takakonttiin. Tulitikun raapaisu leimauttaa auton liekkeihin ja mies katselee aikaansaannostaan ihaillen ja vanhaa iskelmää hyräillen. Lukija on koukussa välittömästi.

Ensimmäinen varsinainen luku alkaa Vantaan tutkintavankilasta, jossa Hammurabin enkeleistä tuttu ex-rauhanturvaaja Daniel Kuisma on virunut jo puoli vuotta odottaen oikeudenkäyntipäiväänsä. Sotarikoksia Interpolissa tutkiva, ykkösosan kaunis blondi, Annika Lehto, kikkailee Danielin vapaaksi ja kaksikko ryhtyy jahtaamaan psykopaattista Jare Westerlundia, joka ei kuollutkaan ensimmäisen kirjan lopussa, vaikka niin kaikki luulivat.

Jaren lapsuudentuttuja haastattelemalla Daniel ja Annika saavat lisää tietoa taitavasti piileskelevästä karkulaisesta, joka osoittautuu aina vain karmeammaksi tyypiksi. Kenelläkään ei ole mitään hyvää sanottavaa Westerlundista ja kuva täydellisen tunnekylmästä psykopaatista täydentyy.

Max Seeck kirjoittaa hyvää trilleriä, eikä ole mitään syytä, etteikö hän voisi nousta kansainväliseen menestykseen tällä sarjallaan. (Onhan hänellä siihen sopiva nimikin. Max Seeck kuulostaa heti trillerikirjailijalta - aivan kuten Pekka Pouta meteorologilta ja Arno Kasvi puutarhamieheltä.)

Mefiston kosketus etenee jännittävästi ja Seeck johdattelee matkan varrella lukijaa taitavasti vähän harhaankin. Hän kuljettelee tarinaansa eteenpäin vuorotellen monesta eri näkökulmasta ja onnistuu pitämään langat hyvin käsissään. Vaikka tarinassa liikutaan Raaseporista San Franciscoon ja Zagrebista norjalaiseen Åndalsnesin pikkukylään, ei juoni ole yhtään poukkoileva eikä sekava. Seeckiä on helppo lukea ja se on jännityskirjallisuudessa pelkästään etu.

Max Seeck on ilahduttava lisä kotimaiseen jännärigenreen, sillä hän kirjoittaa monista muista poiketen isojen ympyröiden kirjallisuutta. Ei välttämättä ihan täysin uskottavaa, mutta tämän tyyppisessä kirjallisuudessa uskottavuudella ei ole mitään väliä. Pääasia on, että lukija viihtyy. 

Seeckin sarjassa ei pyöritä pelkästään perähikiän nuhjuisilla poliisiasemilla, vaan myös Interpolin kiiltävillä marmorilattioilla. Hänen päähenkilönsä eivät ole eronneita, parransänkisiä ja viinaanmeneviä juroja poliisimiehiä, vaan valovoimaisia, karismaattisia ja ketteriä tyyppejä, jotka ovat verkostoituneita ja maailmalla kuin kotonaan. Eikä hänen kirjoissaan ole Venäjä-kytköksiä, mikä sekin on virkistävän erilaista.

Sarja jatkuu vielä, eivätkä Annikan ja Danielin yhteiset tutkimukset tähän lopu. Sen voi hyvin päätellä kirjan lopusta (sekä kustantajan ennakkotiedoista). Ehkä heidän välillään kytevä romanttinen liekkikin pääsee kunnolla roihuamaan kolmososassa? Enkä oikein jaksa uskoa, että case Jare Westerlundkaan oli kokonaan tässä? 

Monenlaista jännityskirjallisuutta tarvitaan, onhan lukijoitakin moneen lähtöön. Joku tykkää Seppo Jokisen jäyhästä komisario Koskisesta ja arkisesta rikostutkinnasta, joku toinen taas vauhdikkaammasta meiningistä ja aika moni molemmista (kuten minä).

Max Seeck täydentää hienosti kotimaisen jännitysgenren Ilkka Remes –päätä. Mitä ikinä sarjan kolmas osa pitääkään sisällään, siitä ainakin minä aion ottaa selvän.

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä!
2. Jos tahdot tutustua uuteen lupaavaan trilleristiin.
3. Jos haluat vauhdikasta kyytiä kansainvälisissä ympyröissä.


Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

maanantai 7. elokuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Olin juuri päässyt Selja Ahavan uuden romaanin loppuun, kun luin Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä hänestä kertovan pitkän artikkelin. 

Olin kirjaa lukiessani ihmetellyt, miten kukaan pystyy kirjoittamaan niin riipaisevan todentuntuisesti kuvitteellisesta tilanteesta, jossa aviomies kertoo vaimolleen halunneensa aina ollakin nainen. Artikkeli paljasti, ettei kirja ollutkaan fiktiota vaan totta.

Selja Ahava kertoo autofiktiivisessä romaanissaan Ennen kuin mieheni katoaa (2017 Gummerus) elämänsä suurimmasta käännekohdasta. Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen, hänen miehensä ilmoitti kahvipöydässä ja alkoi pikku hiljaa muuttua sukupuoleltaan toiseksi. Ensin kylpyhuoneen kaappiin ilmestyi kasvovoide, sitten saivat käsivarren karvat lähteä, sen jälkeen mies varasi ajan kampaajalle.

Ahava toivoi aluksi, että muodonmuutos tapahtuisi salassa, eikä siitä tarvitsisi kaikille toitottaa. Eikö mies voisi olla nainen vain iltaisin pimeässä suljettujen ikkunaverhojen takana? Olla nainen vain ihan pienesti, ilman että se näkyisi? Mutta ei se niin voinut mennä, ja Ahava joutui kohtaamaan sekä omat ristiriitaiset tunteensa että ympäristön ihmettelevät katseet ja kysymykset.

Ahava rinnastaa kirjassa itsensä ja tapahtuneen Kristoffer Kolumbukseen ja tämän uhkarohkeaan yritykseen löytää maailman toiselta laidalta Intia. Matka kohti tuntematonta hirvittää miehistöä ja epäilys valtaa Kolumbuksenkin aika ajoin, mutta jokin merkillinen varmuus ajaa tutkimusmatkailijaa eteenpäin. Meritietä Intiaan Kolumbus ei koskaan löytynyt, mutta uuden mantereen joka tapauksessa. Ei Ahavakaan alussa tiennyt, mihin hän lopulta päätyisi, muttei siinä tilanteessa auttanut muu kuin purjehtia. Kun toinen lähti eteenpäin, ei toinenkaan voinut jäädä paikoilleen.

Ahava kirjoittaa kauniisti ja runollisesti. Hänen tekstistään välittyy lukijalle tunne: haikeus, hämmennys, viha ja raivo. Vaikka hänen tarinansa on totta, teosta ei missään määrin voi kuvailla inhaksi paljastuskirjaksi, vaan kertomukseksi siitä, miltä tuntuu, kun ihminen, jonka luulit tuntevasi läpikotaisin, osoittautuukin aivan toisenlaiseksi.

Ahavan kirja sisältää myös tärkeän opetuksen. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä elämässä tapahtuu. Sanooko joku tänäaamuna minulle lauseen, joka katkaisee kaiken kahtia? Menetänkö iltapäivällä jonkun lopullisesti? Joudunko illalla itse tilanteeseen, johon en koskaan kuvitellut joutuvani? Elämä voi yllättää kenet tahansa, koska tahansa ja miten tahansa, eikä sitä siksi kannata suunnitella kovin pitkälle eteenpäin. Ja mustavalkoinen ajattelu siitä, minkälaista oikeanlaisen elämän kuuluu olla – se vasta vaarallista ja typerää onkin.

Ahavan romaani jää mieleeni yhtenä tämän vuoden parhaista.

Tartu tähän:

1. Jos haluat häikäistyä suomen kielestä.
2. Jos pidät ajatuksia herättävistä tunneromaaneista.
3. Jos haluat lukea kotimaista laatua.

Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

lauantai 5. elokuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Kun uutta pohjoismaista jännityskirjailijaa hehkutetaan takakannessa ja sivuliepeissä ylenpalttisen runsaasti, epäilykseni heräävät joka kerta. Voiko teos olla oikeasti noin hyvä? 

Tällä kertaa superlatiivit lunastivat lupauksensa: Camilla Greben jännäri Kun jää pettää alta (2017 Gummerus, suom. Sari Kumpulainen) on taitavasti rakennettu psykologinen murhamysteeri, jota oli vaikea laskea käsistään.

Viisikymppinen tukholmalaispoliisi, Peter Lindgren, hälytetään kaupungin hienostoalueelle. Halpavaateketju Clothes&Moren toimitusjohtajan Jesper Orren omakotitalosta on löytynyt naisen tunnistamattomaksi runnottu ruumis. Murha on tehty harvinaisen raa’asti: naisen pää on leikattu irti ja asetettu pystyyn ruumiin viereen. Toimitusjohtaja Orre on kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Peter saa tutkintaan avukseen Hannen: naisen, jonka kanssa Peterillä oli rakkaussuhde kauan sitten ja jonka hän on yrittänyt unohtaa. Kuusikymppinen Hanne kituu  onnettomassa avioliitossaan ja miettii ahdistuneena diagnoosia parantumattomasta sairaudestaan. Parin kohtaaminen nostaa vanhat muistot ja unelmat pintaan.

Peterin ja Hannen lisäksi romaanin kolmas keskeinen hahmo on parikymppinen Emma, Clothes&Moren myymälätyöntekijä. Pari kuukautta ennen murhaa Emman elämä on ollut täydellisen ihanaa. Hänen salasuhteensa Jesper Orren kanssa on edennyt siihen pisteeseen, että suhteen virallistaminen on vain ajan kysymys. Pian Emma voisi esiintyä lehtien palstoilla Jesperin nuorena kihlattuna. Jesperin katoaminen syöksee Emman epäilysten ja vainoharhojen syvyyksiin.

Vaikka Greben romaanissa ratkaistaan koukuttavasti murhaa, siinä käsitellään myös poikkeuksellisen paljon päähenkilöiden psyykettä. Peter, Hanne ja Emma ovat kaikki lapsuudessaan vahingoitettuja, rikkinäisiä ihmisiä, joista kukin koettaa omilla keinoillaan selvitä elämästä vahingoittumatta enempää. Usein se tarkoittaa sitä, ettei itselle uskalleta edes toivoa parempaa, ja kun onni sitten seisoo edessä, ei siihen uskalleta tarttua. Ja joskus menneisyys on satuttanut niin, ettei siitä selviä.

Grebe on rakentanut juonensa taitavasti ja loppuratkaisu yllättää. Minun on ainakin myönnettävä, että astuin kirjailijan ansaan, enkä osannut aavistaa yhtään, miten tarina päättyisi. Kun tekijä onnistuu huijaamaan minua tuolla tavoin, olen tyytyväinen. Huiputetuksi tuleminen on jännäreissä parasta.

Huom! Vaikka kirjan murha on raaka, se ohitetaan nopeasti. Näin ollen teos sopii hyvin myös heikkohermoisille.

Tartu tähän:

1. Jos pidät psykologisesta jännityksestä.
2. Jos haluat tulla huijatuksi.
3. Jos haluat tutustua uuteen lupaavaan pohjoismaiseen jännärikirjailijaan.


Kirja on saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.