maanantai 15. kesäkuuta 2015

Michael Ridpath: 66° pohjoista leveyttä

”Pitää aina kuunnella vaistoaan. Joskus se kertoo totuuden.”

Michael Ridpath on brittiläinen ex-pankkiiri, joka kirjoittaa dekkareita amerikkalaistuneesta islantilaissyntyisestä poliisista ja sijoittaa tapahtumansa pääasiassa Islantiin. Voiko tästä lähtökohdasta saada aikaiseksi uskottavaa jännityskirjallisuutta? Onnistuuko Ridpath jopa haastamaan Islannin oman pojan, mahtavan Arnaldur Indriðasonin?

Bostonilaispoliisi Magnus Jonson on ratkaissut rikoksia jo yhdessä aiemmassa Ridpathin kirjassa, Varjojen saartamassa vuodelta 2013. Tässä uudemmassa tarinassa (2015 Schildts & Söderströms, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) Magnus selvittelee Islannin talouskriisin jälkimainingeissa surmattujen pankinjohtajien murhia. Oman isänsä selvittämätön murha kummittelee sekin Magnuksen mielessä ja isoisäänsä hän ei halua käydä Islannin maaseudulla tapaamassa lainkaan. Miksi? Magnuksenkin menneisyydessä on asioita, joista hän mieluummin vaikenisi.

Ridpath kirjoittaa sujuvasti ja heittelee asiantuntevan oloisesti juoneensa kansanuskomuksia, islantilaisten saagojen henkilöhahmoja ja maan muun kirjallisuuden merkkiteoksia. Välillä jopa vähän luennoivan ja tietämystään korostavan oloisesti. Vyöryttämällä lukijalle historiallista nippelitietoa hän yrittää kovasti vakuuttaa osaavansa hommansa. Vähempikin olisi riittänyt, eikä uskottavuus olisi siitä kärsinyt. Nyt nimiä vilisi silmissä niin, että koukuttava juoni jo vähän kärsi.

Mielenkiintoisinta antia kirjassa on nk. kattilavallankumouksen kuvailut. Kun islantilaiset pankit romahtivat suhmurointiensa takia, vaativat islantilaiset päättäjien eroa paukuttamalla kattiloita yötä päivää parlamenttitalon edustalla. Mukana mielenosoituksissa oli koko Islannin kansa vauvasta vaariin ja pääosin rauhanomaisesti edennyt mölinä päättyi lopulta kansan tahdon noudattamiseen.

Nykydekkareita lukiessa tulee välillä tunne, että kirjailijat käyvät keskenään kisaa siitä, kuka keksii karmeimmat juonenkäänteet ja kenen kirjassa veri lentää eniten. Ridpathin kirjassa ei murhilla mässäillä ja siksi se sopii hyvin luettavaksi niille, joille raakuuksien yksityiskohtaiset kuvailut ovat liikaa.

Tartu tähän:

1. Jos Islanti kiinnostaa sinua.
2. Jos inhoat jännitysromaanien liiallista raakuutta.
3. Jos etsit viihdyttävää kesäkirjaa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lukuneuvojana kirjailija Tommi Kinnunen

Kuva: Kristian Tervo
Tommi Kinnunen singahti koko Suomen tietoisuuteen upealla esikoisromaanillaan Neljäntienristeys (2014 WSOY), jota kriitikot kilvan hehkuttivat. Karun kaunis tarina porautui myös lukijoiden sydämiin ja on edelleen kirjastojen yksi varatuimpia teoksia, vaikka sen julkaisemisesta on kulunut jo yli vuosi.

Kinnusella on kiinnostava tapa löytää itselleen uutta ja vähän erilaista luettavaa. Lähes aina kirjastossa käydessään hän valitsee paikalla olevista työntekijöistä tuntemattomimman ja pyytää tätä suosittelemaan hänelle jotain kiinnostavaa. ”Kun ohittaa virkailijan silmiin nousseen hämmennyksen, pelästyksenkin, ja selittää, että ihan oikeasti tahtoo lukea sellaisen kirjan, jota virkailija on pitänyt hyvänä, saa lopputulemana todella hyviä lukuhetkiä”, Kinnunen kertoo.

Nämä neljä helmeä Kinnunen on löytänyt juuri kirjastohenkilökunnan avulla, eikä olisi niitä itse osannut hyllystä poimia. Lukusuositusten lisäksi kannattaa siis ottaa käyttöön Kinnusen hyväksi todettu uusien lukuelämysten etsimismenetelmä.

Tommi Kinnunen suosittelee: 

Emmanuel Carrere: Viikset (2002 Like)

“Kirja vaikutti vaatimattomalta, melkein haukkapalalta, mutta olin niin väärässä.  Arjen yksinkertainen tapaus - se että mies päättää yllättää vaimonsa ja ajaa illalla viiksensä pois - laajenee pohdinnaksi siitä, mikä on unohtamista, muistikatkosta, salaliittoa ja hulluutta.”

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen (2008 Gummerus)

“Olin kovin varma, etten jaksa lukea tätä, sillä kauhu ei ole minun genreäni. Taas olin väärässä.  Kaksitoistavuotiaan koulukiusatun Oskarin elämä mullistuu, kun hän iltahämärissä tutustuu taloyhtiön pihalla Eliin. Kaikkein pelottavinta oli se, ettei kauhu tapahdu amerikkalaisessa pikkukylässä, vaan täysin tunnistettavan oloisessa skandinaavisessa lähiössä. Kammoan vieläkin alikulkutunneleita.”
  
Samuel Beckett: Huomenna hän tulee (näytelmän ensiesitys 1953, suom. 1964)

“Tämä löytyi sotilaskodin kirjastosta vuodelta 1993, kun kysyin, oliko heillä näytelmiä. Kiinnostavinta Vladimirin ja Estragonin odottamisen seuraamisessa on se, kuinka paljon tiedosta ja tunnelmista välittyy siinä, mitä ei kerrota ja mihin ei viitata. Kokonaisuus rakentui päässäni kuin suuri sanallinen palapeli.”

Helmi Kellokumpu: Havun takana: kertomuksia (2000 WSOY)

“Pohjoisen kirjailijan novellikokoelman tarinoissa ei paljoa tapahdu, vaan ne toimivat ennemminkin kuin valokuva: näyttävät ja paljastavat, mutta eivät ota kantaa. Lukijan tehtävänä on miettiä, menikö Särkymävaran isännän elämässä kaikki niin kuin piti tai miksi lapsuudesta tallentuu mieleen lämpimän leivän tuoksu.”

Hyviä lukuelämyksiä!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Kirjallisuuden klassikoista ei voi puhua ilman venäläistä kirjallisuutta, mutta naapurimme nykykirjallisuus on tuntemattomampaa. Yksi syy siihen on käännösten vähäinen määrä – harva suomalainen kun pystyy lukemaan venäjänkielistä kirjallisuutta alkukielellä.

Lisäksi venäjänkielisen kirjallisuuden kääntäminen on suurelta osin pienten kustantamoiden varassa, eikä niillä taas ole isojen kilpailijoittensa tavoin valtavaa markkinakoneistoa rummuttamassa uusista lukemisen arvoisista kirjoista. Siksi hyvät kirjat saattavat jäädä suurelta yleisöltä täysin huomaamatta.

Yksi hulvaton helmi on Pavel Sanajevin esikoisromaani Haudatkaa minut jalkalistan taakse (2014 Into, suom. Kirsti Era). Minäkään en olisi sitä löytänyt, ellei eräs paljon lukeva ystäväni olisi sitä minulle suositellut. Ja koska luotan ystäväni makuun, hankin romaanin heti käsiini.

Sanajevin kirjan keskiössä on mummo, babuška, yksi vahvimmista venäläisyyden ilmentymistä. Eikä kyseessä ole mikään kiltti ja iloisesti hymyilevä lempeä huivipää, joita on nähty euroviisulavallakin. Tämä babuška on aivan toista maata kuin hurmaava udmurttimummojen kuusikko, joka piirakkaa lavalla paistaen ylsi euroviisukarnevaaleissakin pari vuotta sitten toiselle sijalle.

Sanajevin mummo on babuška from hell. Nina Antonovna on elämäänsä ja avioliittoonsa pettynyt nainen. Vainoharhainen, arvaamaton ja erittäin paha suustaan. Kovia kokenut ja psyykkisesti sairas. Hän sättii miestään taukoamatta ja mies pakenee kalaan, konserttikiertueille, yhdistystoimintaan tai millon mihinkin saadakseen hetken rauhaa.

Kaikken pahiten babuška läksyttää tyttärenpoikaansa Sašaa, jonka mummu on ominut itselleen, kun äiti on löytänyt uuden rakkauden Krimiltä. Saša on sairaalloinen laiheliini, jota mummu lääkitsee homeopatialla, peräpuikoilla sekä kaikenlaisilla liuoksilla ja juoksuttaa lääkäriltä toiselle. Hoitoa tarvitsisi kyllä babuška itse.

Vaikka Sašan kertoma tarina on absurdin hauska, se on samalla myös tavattoman surullinen. Kukaan ei pysty laittamaan kampoihin sairaalle babuškalle. Hirviömummun mahti on valtava. Mutta kun lukija saa jossain vaiheessa tietää, millaisia elämänkokemuksia babuškalla itsellään on, sympatia herää myös häntä kohtaan.

Sanajevin romaani näyttää oivallisella tavalla sen, kuinka omat toteutumattomat unelmat katkeroittavat. Kuinka petetty ja yksin jätetty ihminen voi murtua. Kuinka oman lapsen kuolema voi saada ihmisen sekoamaan täysin. Kuinka yltiöpäinen kontrolli voi olla ainoa keino ihmiselle pysyä kasassa.

Meidän itsekäs maailmamme tarvitsee lisää empatiaa ja sanotaan, että sitä oppii parhaiten lukemalla kaunokirjallisuutta. Hyvä tarina pakottaa lukijan asettumaan toisen asemaan ja näkemään, ettei mikään tässä maailmassa ole mustavalkoista. Toinen ihminen on niin kovin helppo tuomita yksiselitteisesti pahaksi, hulluksi tai hankalaksi. Vaikeampaa on tutustua toiseen ja muuttaa käsityksiään.

Sanajevin tarinassa ei ole hyviksiä tai pahiksia. Siinä on vain ihmisiä, joista on tullut sellaisia kun on tullut. Kukaan heistä ei ollut sellainen syntyessään. Elämä sen teki.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen.
2. Jos pidät hulvattomista tarinoista.
3. Jos haluat lukea tarkkaa ajankuvaa (1980-luvun Neuvostoliitosta).