”Pitää aina kuunnella vaistoaan.
Joskus se kertoo totuuden.”
Michael
Ridpath on brittiläinen ex-pankkiiri, joka kirjoittaa dekkareita
amerikkalaistuneesta islantilaissyntyisestä poliisista ja sijoittaa
tapahtumansa pääasiassa Islantiin. Voiko tästä lähtökohdasta saada aikaiseksi
uskottavaa jännityskirjallisuutta? Onnistuuko Ridpath jopa haastamaan Islannin
oman pojan, mahtavan Arnaldur Indriðasonin?
Bostonilaispoliisi
Magnus Jonson on ratkaissut rikoksia jo yhdessä aiemmassa Ridpathin kirjassa,
Varjojen saartamassa vuodelta 2013. Tässä uudemmassa tarinassa (2015 Schildts & Söderströms, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) Magnus selvittelee
Islannin talouskriisin jälkimainingeissa surmattujen pankinjohtajien murhia. Oman
isänsä selvittämätön murha kummittelee sekin Magnuksen mielessä ja isoisäänsä
hän ei halua käydä Islannin maaseudulla tapaamassa lainkaan. Miksi?
Magnuksenkin menneisyydessä on asioita, joista hän mieluummin vaikenisi.
Ridpath
kirjoittaa sujuvasti ja heittelee asiantuntevan oloisesti juoneensa
kansanuskomuksia, islantilaisten saagojen henkilöhahmoja ja maan muun
kirjallisuuden merkkiteoksia. Välillä jopa vähän luennoivan ja tietämystään
korostavan oloisesti. Vyöryttämällä lukijalle historiallista nippelitietoa hän
yrittää kovasti vakuuttaa osaavansa hommansa. Vähempikin olisi riittänyt, eikä
uskottavuus olisi siitä kärsinyt. Nyt nimiä vilisi silmissä niin, että
koukuttava juoni jo vähän kärsi.
Mielenkiintoisinta
antia kirjassa on nk. kattilavallankumouksen kuvailut. Kun islantilaiset pankit
romahtivat suhmurointiensa takia, vaativat islantilaiset päättäjien eroa
paukuttamalla kattiloita yötä päivää parlamenttitalon edustalla. Mukana
mielenosoituksissa oli koko Islannin kansa vauvasta vaariin ja pääosin rauhanomaisesti
edennyt mölinä päättyi lopulta kansan tahdon noudattamiseen.
Nykydekkareita
lukiessa tulee välillä tunne, että kirjailijat käyvät keskenään kisaa siitä,
kuka keksii karmeimmat juonenkäänteet ja kenen kirjassa veri lentää eniten.
Ridpathin kirjassa ei murhilla mässäillä ja siksi se sopii hyvin luettavaksi
niille, joille raakuuksien yksityiskohtaiset kuvailut ovat liikaa.
Tartu
tähän:
1.
Jos Islanti kiinnostaa sinua.
2.
Jos inhoat jännitysromaanien liiallista raakuutta.
3.
Jos etsit viihdyttävää kesäkirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti