Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut: minun keskitysleiritarinani

Marcelinen Loridan-Ivensin pikkuruinen elämäkerta (2016 Gummerus, suom. Marja Luoma) on niitä kirjoja, jotka helposti hukkuvat kirjastojen massiivisiin muistelmahyllyihin. Vaatimattoman näköinen 112 sivuinen teos sisältää kuitenkin painavamman tarinan kuin moni muu samassa hyllyssä seisova näyttävämpi järkäle.

Kirjan kirjoittaja, kahdeksankymppinen Marceline Loridan-Ivens, kirjottaa tarinaansa isälleen, joka ei koskaan palannut. Kaksikko päätyi yhdessä keskitysleirille, isä Auschwitziin ja tytär Birkenaun puolelle, vain kolmen kilometrin päähän toisistaan. Kaksi kertaa he onnistuivat näkemään toisensa ja kerran isä sai sähkömiehen välityksellä toimitettua ”rakkaalle pikku tytölleen” käsinkirjoitetun viestin Birkenaun parakkiin 27B.

Tytär selvisi kuin ihmeen kaupalla. Isä ei ja sen hän aavisti jo menomatkalla junassa. Hän sanoi tyttärelleen, että tämä olisi hänen viimeinen matkansa, mutta toivo jälleennäkemisestä piti Marcelinen hengissä.

Sen lisäksi että Marceline Loridan-Ivens kertoo kirjassaan oman keskitysleiritarinansa, hän kertoo paljon myös siitä, kuinka vaikeaa oli jäädä eloon. Ne jotka eivät olleet kokeneet leirien kauhuja, eivät ymmärtäneet. Leirillä olleet taas eivät halunneet tai pystyneet puhumaan. Vielä kahdeksankymppisenä Marcelin pohdiskelee, kannattiko ylipäätään selviytyä.

Kirjansa loppupuolella Marcelin Loridan-Ivens tekee huomioita nykymaailman menosta ja on huolissaan siitä, mihin suuntaan Eurooppa on kulkemassa. Hän on järkyttynyt tajutessaan, ettei mikään ole muuttunut. Viha on noussut jälleen. Tämä kirja osoittaa karmealla tavalla, mihin se voi pahimmillaan johtaa, jos emme osaa pitää varaamme. Marceline Loridan-Ivens totisesti tietää, mistä puhuu. 

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea tärkeän kirjan.

2. Jos historia kiinnostaa sinua.

3. Jos inhoat tyhjänpäiväistä hömppää.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Tässä se on! Vuoden nautittavin lukuelämys! Ihana! Loistava! Kaunis ja Surumielinen. Jännittävä ja toiveikas. Täydellinen lukuromaani, jonka ei toivoisi koskaan loppuvan!

Anthony Doerr kirjoitti menestysromaaniaan Kaikki se valo jota emme näe (2015 WSOY, suom. Hanna Tarkka) kymmenen vuotta. Ilmestyttyään se tyrmäsi ihastuksesta kaikki: kriitikot ja lukijat. Palkintojakin se on kerännyt valtavan määrän Pulizerista pienempiin kunnianosoituksiin.

Doerr sai idean kirjaansa maan alla, New Yorkin metrossa. Eräs mies kirosi kännykkäänsä, kun kenttää ei löytynyt. Doerr kurtisti vieressään kulmiaan ja mietti, emmekö me enää ymmärrä, miten ihmeellistä ja uutta on se, että voimme kommunikoida toisillemme taskuun mahtuvan pienen litteän esineen avulla. Toista oli ennen. Siksi Doerr päätti kirjoittaa kirjan ajasta, jolloin radioaallot kuljettivat viestit kauas ja sekin tuntui ihmeeltä.

Saint-Malon viehättävä ranskalainen rannikkokaupuki tuli kuvioihin, kun Doerr ihaili ääneen matkakumppanilleen sen keskiaikaisia kujia ja sai tietää, että suurin osa kaupungista on rakennettu uudestaan vanhan mallin mukaan sodan jälkeen. Elokuussa vuonna 1944 pommitus tuhosi kaupungin lähes täysin. Miljöö oli löytynyt.

Kaikki se valo jota emme näe –romaani sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Marie-Laure on seitsemänvuotiaana sokeutunut tyttö, joka asuu isänsä kanssa Pariisissa. Isä työskentelee Pariisin luonnontieteellisessä museossa lukkoseppänä ja tytär viettää aikaansa museon nilviäisosastolla isän työpäivien ajan.

Kun saksalaiset vyöryvät Pariisiin, on kaksikon paettava. Sitä ennen Pariisin museoissa alkaa vimmattu kuhina. Mittaamattoman arvokkaat taide- ja tiedekokoelmat on saatava piiloon tai vietävä turvaan muualle. Isä saa mukaansa museon arvokkaimman jalokiven ja se taskussaan he suuntaavat hulluksi tulleen isosedän luo Bretagneen, Saint-Malon kaupunkiin.

Toisen tarinalinjan pääosassa on saksalainen orpopoika Werner. Hän kiinnostuu jo lapsena radioista ja sodan aikana hänen taitojaan tarvitaan. Werner hakeutuu hitlerjugendiin ja pääsee erikoiskoulutusryhmään. Ei hän sinne mistään aatteen palosta pyri, vaan koettaa välttää työt kaivoksessa, johon orpokodin pojat vartuttuaan patistetaan. Vaihtoehtoja ei ole ja saapahan Werner ainakin puuhastella intohimonsa parissa.

Ja sitten on vielä Liekkien meri. Mystinen ja kirottu jalokivi isän taskussa, jota Hitler hamuaa. Natsien jalokiviasiantuntija Reinhold von Rumpel on saanut tehtäväkseen metsästää johtajalleen kaikki Euroopan arvokkaimmat jalokivet ja ykkösenä hänen listallaan on tietenkin Liekkien meri. Ällöttävän epämiellyttävä von Rumpel pääsee jalokiven jäljille ja henkeään pidätelleen lukija seuraa von Rumpelin lähestymistä....

Doerrin romaanissa on kaikki kohdallaan. Se on taitavasti ja koukuttavasti rakennettu tarina. Sen henkilöhahmot ovat samastuttavia ja kokonaisia. Se sijoittuu sopivan mystisiin ja mieltä kutkuttaviin paikkoihin: vanhaan pariisilaiseen museoon ja Saint-Malon muurien ympäröimään surullisenkuuluisaan kaupunkiin. Se kertoo ihmisistä toisen maailmansodan melskeissä – aihe, joka ei menetä tehoaan, vaikka vuosikymmenet kuluvat. Siinä oppii mukavasti maailmanhistoriaa ja siinä on mukana sopivasti pahuutta ja onneksi reilusti enemmän hyvyyttä. Se jättää jälkeensä toivon. Ja sisältää myös kirouksen, johon uskoo ken haluaa.

Doerrin tarina muistuttaa paljon vuosien takaista Carlos Ruiz Zafonin hittikirjaa Tuulen varjo. Näissä kahdessa on jotain samaa. Jotain vanhanaikaista, satumaista ja mystistä. Tuntuu kuin näiden kahden myötä saisi vielä hetkeksi palata lapsuuden parhaaseen lukuelämykseen – olotilaan, jossa kaikki muu ympäriltä unohtuu ja tarina tempaa kokonaisvaltaisesti mukaansa. Sellaista kokemusta saa hektisen arjen keskellä enää harvoin. Näiden kahden kohdalla sen on onnistunut saavuttamaan.

Kun kiedotaan yhteen sodan eri puolilla olevat sokea tyttö ja pellavapäinen orpopoika; kirottu jalokivi ja natsien hulluus; kuvankauniin kaupungin totaalien tuho ja näkymättämät radioaallot, jotka sinkoavat ilmojen halki viestejä vastapuolelle, voisi tuloksena olla helposti jotain lapsellista ja liioiteltua. Doerr osaa kuitenkin hommansa ja on kirjoittanut vuoden parhaan lukuromaanin. Lisää! Lisää! Lisää!

Tartu tähän:

1. Jos haluat viihtyä ja nauttia!

2. Jos toinen maailmansota kiinnostaa sinua.

3. Jos pidit Tuulen varjosta.

Kåre Halldén: Samppanjaruhtinas

Ruotsalainen Harald Poppe lähtee ystävänsä yllyttämänä samppanjamatkalle Ranskaan, vaikkei hän viineistä niin piittaakaan. Kellarikierroksella Poppe jää muusta ryhmästä jälkeen ja joutuu yllättäen todistamaan legendaarisen samppanjamestarin Anselme Guidot’n kuolinkorahteluja. Viimeisillä voimillaan Guidot kuiskaa Poppen korvaan varoituksen ja tulee samalla vetäneeksi tämän mukaan samppanjatalon kätkettyjen salaisuuksien verkkoon...

Pärjätäkseen muodikkaassa jännityskirjagenressä on kirjailijoiden keksittävä koko ajan uusia virkistäviä yhdistelmiä. Päähenkilöksi ei välttämättä enää riitä kliseisen yrmy, eronnut ja ylipainoinen miespoliisi, eikä rikokseksi tavanomainen murha. Pitää olla jotain uutta ja raikasta – yllättävääkin. Kåre Halldén on keksinyt yhdistää murhamysteerin samppanjaan ja sekoittaa joukkoon myös toista maailmansotaa.

Samppanjaruhtinas (2013 Tammi, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) on kuplivan kevyt jännityskirja, joka sopii hyvin sellaisillekin lukijoille, jotka vierastavat verta ja suolenpätkiä, kidutusta ja kauheuksia. Juonta kuljetetaan mukavasti eteenpäin kahdella aikatasolla ja lukija oppii samalla vähän samppanjanvalmistuksesta ja historiastakin. 

Jotain jää kuitenkin uupumaan. Henkilöhahmot jäävät litteiksi ja paperinmakuisiksi, eikä kehenkään heistä kiinny tai samaistu. Lukijalle on oikeastaan aivan sama, mitä näille ihmisille tapahtuu. Poikkeuksellisen kiinnostavasta rypäleiden yhdistelmästä (samppanja + historia + murha) olisi saanut valmistettua vuosikertasamppanjaa, jos sen tekemiseen olisi käytetty enemmän aikaa ja vaivaa. Tällä kertaa tuloksena on vain espanjalaista keskivertokuohuviiniä, jota on ihan mukava siemailla lasillinen tai parikin, mutta mitään järisyttävää makuelämystä se ei tarjoa.

Tartu tähän:

1. Jos pidät dekkareista, mutta inhoat väkivallalla mässäilyä.

2. Jos haluat lukea vaihteeksi kevyttä viihdettä.

3. Jos haaveilet viinimatkasta.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.