perjantai 4. lokakuuta 2013

Lukuneuvojana tietokirjailija Jari Parantainen



Jari Parantainen on tuottoisa tietokirjailija, yrittäjä, kouluttaja, tuotteistaja ja markkinoija. Sen lisäksi ahkera bloggaaja ja Tampereella syntynyt putkiaivoinen insinööri. 

Kaikki Parantaisen kirjat lukeneena voin vakuuttaa, että tämä mies osaa kirjoittaa strategioista, visioista, kannattavuuslaskelmista, konseptoinneista  ja asemoinneista päräyttävän innostavasti ja niin selkokielisesti, että kuka tahansa saa niistä tolkkua. Businesskirjallisuuden suurimpia syntejä on edelleen paperinmakuisuus ja käsittämättömällä businessjargonilla kikkailu, mutta Parantaisen tyyli on kaikkea muuta.


Parantainen on hurmannut minut kirjoituksissaan loputtomalla energisyydellään ja huumorillaan. Hänen kirjojaan ja blogiaan (Pölli tästä – ideavarkaan apaja) on hauska lukea ja samalla huomaa oppivansa, keksivänsä ja innostuvansa. Vuonna 2007 ilmestynyt Tuotteistaminen: rakenna palvelusta tuote 10 päivässä (Talentum) saisi olla pakollista luettavaa jo kaikissa toisen asteen oppilaitoksissa ja erityisen paljon siitä voisivat ammentaa julkisella sektorilla työskentelevät.

Mistä kirjoista Parantainen itse sitten on innostunut? Mitkä ovat hänen mielestään businesskirjallisuuden parhaat helmet? Blogini lukijoille hän haluaa kertoa näistä viidestä.

Jari Parantainen suosittelee:


1. Juhana Torkki: Puhevalta: kuinka kuulijat vakuutetaan (2006 Otava)
“Jokainen meistä joutuu myymään ideoitaan ja ajatuksiaan päivät pääksytysten – sekä kotona että töissä. Juhana Torkki päivittää ikivanhat retoriikan opit nykyaikaan. Torkin teos on sujuvasti kirjoitettu ja täynnä hyviä esimerkkejä. Se onkin  mielestäni yksi parhaita suomalaisia bisneskirjoja kautta aikain.”
Kenelle? “Jokaiselle, joka haluaa saavuttaa tavoitteitaan sivistyneesti – siis ilman lahjontaa tai kiristystä.”

Huom! Käy katsomassa myös Lukuneuvojan ylistävä kirjoitus Puhevallasta.
2. Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko: unohda yhdeksästä viiteen –elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi (2008 Basam, suom. Mirja Muurinen)
“Tämä kirja on kuuluisa luultavasti siksi, että se on kaltaistemme keskiluokkaisten korporaatioelukoiden näkökulmasta niin anarkistinen ja jännittävä. Ferriss kertoo, miten fiksu ja laiska ihminen järjestää työnsä niin, että muut tahkoavat hänelle tuloja. Näin järjestyneen vapaa-ajan itse kukin voi sitten käyttää johonkin hauskaan puuhasteluun, kuten vaikkapa matkusteluun. Kirja ei ole mitään akateemista viisastelua, sillä Ferriss on kuvaamillaan keinoilla todella itse vapauttanut itsensä perinteisen työviikon kahleista.”
Kenelle? Niille, jotka pohtivat, miten livistää puuduttavasta oravanpyörästä jo hyvissä ajoin ennen eläkevuosia.
3. Robert B. Cialdini: Influence: The Psychology of Persuasion (2009 Harper Business)
“Olen putkiaivoinen ja tunneköyhä insinööri. Ihmettelinkin vuosikymmenet, miksi ihmiset käyttäytyvät usein niin epäloogisesti. Influence on arjen psykologiaa käsittelevä kirja, joka sai monet asiat naksahtamaan paikoilleen. Cialdini saa miettimään, onko ihmisellä omaa, vapaata tahtoa lainkaan. Niin rajusti monet huomaamattomat psykologiset vivut kampeavat ihmisten päätöksiä ja toimia suuntaan jos toiseenkin. Silti aniharva itse huomaa ulkopuolisten vaikutteiden voimaa juuri koskaan.”
Kenelle?Sille, joka haluaa oppia ymmärtämään lähimmäisensä merkillisiä metkuja. Teos on täynnä hauskasti kerrottuja käytännön esimerkkejä.”
Huom!Kirja on käännetty suomeksi. Käännös on kuitenkin aika heikkolaatuinen. Lisäksi se on ilmeisesti peräisin alkuperäisteoksen vanhentuneesta painoksesta, joten suosittelen mieluummin englanninkielistä versiota ja vuoden 2009 painosta.”
4. Dan Ariely: Predictably Irrational: The Hidden Forces That Shape Our Decisions (2010 Harper Perennial)
“Professori Ariely yhdistää kirjassaan talous- ja käyttäytymistieteitä. Hän on mestari keksimään näppäriä arkisia koeasetelmia, jotka paljastavat ihmisen raadolliset motiivit. Hän selvittää monin tavoin outoa suhdettamme rahaan. Ariely on kuin Sinuhesta nykyaikaan siirretty Kaptah-orja, joka ei häpeile sanoa asioita niin kuin ne oikeasti ovat. Proffamme on sikäli harvinainen bisneskirjailija, että myös hänen pari myöhempää teostaan ovat säilyttäneet tasonsa. Ariely ei ole juuttunut jankuttamaan vain yhtä ideaa.”
Kenelle? “Jos Cialdini kolahti, Ariely toimii mainiosti jatkokurssina. Sitä paitsi hänenkin kirjoitustyylinsä on kaikkea muuta kuin kuivaa tiedemiesten jorinaa.”

Hyviä lukuhetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti