torstai 26. syyskuuta 2013

Sanna Tahvanainen: Kuningatar


”Täydellisyyden luominen on hidasta ja aikaa vievää työtä. Eikä kukaan ole sanonut että sen on oltava helppoa. Sen päätät sinä itse. Kipsiä vai marmoria? Kumpaa haluat olla?”

Sanna Tahvanainen on kirjoittanut hienon romaanin. Uskallan nyt jo veikata, että se jää mieleeni yhtenä vuoden 2013 parhaista lukuelämyksistä. Kuningatar (2013 Schildts & Söderströms, suom. Katriina Huttunen) on upea tarina Englannin kuningatar Viktoriasta - juuri hänestä joka antoi nimensä koko viktoriaaniselle aikakaudelle: pidättyväisyyden, ahdasmielisyyden kaksinaismoralismin kuuluisimmalle kaudelle.

Tahvanaisen kirja esittelee lukijalle kuitenkin aivan toisenlaisen Viktorian. Hänen Viktoriansa ei ole elämäkerroista tuttu tiukan totinen ja kylmäkiskoinen hallitsija, vaan herkkä, hämmentynyt ja keimailevakin nainen, joka on korviaan myöten rakastunut puolisoonsa prinssi Albertiin. Mitään siirapilla kuorrutettua ällön viihteellistä rakkaustarinaa on kuitenkaan turha odottaa. Tahvanaisen kirja tutustuttaa lukijan älykkääseen ja voimakkaaseen naiseen. Hän näyttää millainen ihminen Viktoria ehkä sisimmässään oli juhlallisten seremonioiden ja valtavien pönkkähameiden takana; mitä hän ajatteli, tunsi ja koki.

On aina riemastuttavaa lukea kaunokirjallisuutta, joka herättää samalla mielenkiinnon sitä historiallista aikakautta, henkilöä tai tapahtumaa kohtaan, jota teoksessa sivutaan. Tahvanaisen kirja jättää jälkeensä kutkuttavan uteliaisuuden. Sen jälkeen on pakko kaivaa esiin enemmän tietoa tästä kiehtovasta hallitsijasta ja hänen kaudestaan.

Tahvanaisen kirja osoittaa hyvän kaunokirjallisuuden voiman: nautinnollisen lukuelämyksen lisäksi lukija sivistyy huomaamattaan, kiinnostuu etsimään enemmän tietoa aiheesta ja ennen kaikkea innostuu lukemaan lisää! Kunpa kouluissakin käytettäisiin kaunokirjallisuutta enemmän oppilaiden kiinnostuksen ja innostuksen lisäämiseen. Voisi nimittäin toimia vanhoja kikkoja paremmin!

Tartu tähän:

1. Jos vahvojen naisten elämäntarinat kiinnostavat sinua.
2. Jos haluat lukiessasi oppia samalla vaivihkaa historiasta.
3. Jos pidät kielellisesti taidokkaasta kaunokirjallisuudesta.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tämän tekstin sisältöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti