John Williams: Stoner

Odotukset olivat huipussaan, kun avasin mykistävän hienoksi lukuelämykseksi hehkutetun Stonerin (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro). 

John Williamsin romaani ilmestyi jo vuonna 1965, muttei saanut aikanaan kovin suurta huomiota osakseen. Hänen myöhempi tuotantonsa on tunnetumpaa ja hän noussee vieläkin suositummaksi nyt, kun Stoner on kaikkien kirjallisuusihmisten yöpöydillä.

Stoner on ylistys tavalliselle elämälle. Kirjan päähenkilössä, William Stonerissa, ei ole mitään erityistä ja silti – tai ehkäpä juuri siksi - hänen elämäntarinaansa seuraa äärimmäisen kiinnostuneena. William Stoner on ei kukaan ja  kuka tahansa.

Stoner syntyy köyhään viljelijäperheeseen ja elämä on yhtä raatamista aamusta iltaan. Isä päättää lähettää poikansa opiskelemaan agronomiaa, josta olisi hyötyä, kun tila siirtyy pojalle. Koulussa poikaa kiinnostaa enemmän kirjallisuus ja maatalousopinnot saavat jäädä.

Stoner jää opettamaan kirjallisuutta opinahjoonsa, menee naimisiin ja saa tyttären. Avioliitto ei ole onnellinen ja elämä on edelleen yhtä raatamista – vaikkakin nyt enemmän henkistä kuin fyysistä. Stoner elää pitkähkön elämän ja kuolee tavallisen kuoleman. Siinä Stonerin elämä ja kirjan sisältö pähkinänkuoressa. Upeaa lukuelämystä tämä ”paljastus” ei pilaa, sillä kirjan viehätys ei synny Stonerin ulkoisesta elämästä vaan sisäisestä.

Keskeiseksi teemaksi kirjassa nousee työ ja intohimo. Stoner jää opettamaan kirjallisuutta, koska rakastaa sitä. Ihmiselle on tärkeää tehdä elämässään sitä, mitä kohtaan tuntee sydämessään intohimoa. Jos se on mahdollista Stonerin kaltaiselle tavikselle, se on mahdollista monelle muullekin. Mutta ei se välttämättä helppoa ole.

Intohimo työn sisältöä kohtaan pitää Stonerin kiinni elämässä ja antaa voimaa selvitä muilla onnettomammilla elämän osa-alueilla. Vaikka Stoner tekee työtä rakkaudesta kirjallisuuteen ja antaa työlleen kaikkensa, saa hän kokea myös kaikenlaista ikävää. Siitä pitää huolen kateellinen kollega, joka pönkittääkseen omaa valtaansa lyö kapulaa Stonerin rattasiin, minkä ehtii. Vuosikausia jatkuva työpaikkakiusaaminen ei Stoneria lannista, vaikka jälkensä se jättää häneenkin, kuten muihinkin työpaikoillaan kiusatuille.

Joku saattaisi ajatella, että tämänkaltainen kirja tavallisen ihmisen arkisesta raadannasta on tylsää ja masentavaa luettavaa. Eipä olekaan. Stonerin tarina on syvällinen ja hieno kertomus ihmisestä, joka itse ei koe eläneensä huonoa ja onnetonta elämää. Stonerilla oli elämässään myös paljon iloa ja onnea ja siitä hän osasi olla kiitollinen. Ja minä olen kiitollinen siitä, että John Williamsin kirja kaivettiin vuosien jälkeen uudelleen esiin. Suuri tarina ja huikean hieno teos!

Huom! Stoner toi mieleeni norjalaisen Per Pettersonin kirjat. Jos siis olet pitänyt Pettersonista, lue Stoner. Jos pidit Stonerista, lue seuraavaksi Pettersonia.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea taattua laatua maailmalta.

2. Jos amerikkalainen kirjallisuus kiinnostaa sinua.

3. Jos et kaipaa kirjalta vauhdikkaita juonenkäänteitä, vaan syvällistä sisältöä.