Suomessa
riittää yrittämisen ja innostuksen tappavia sananlaskuja. Joka kuuseen
kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Suutari pysyköön lestissään. Kell’ onni on,
se onnen kätkeköön.
Näitä kun tarpeeksi toistellaan, ei ihme, että ihminen
alkaa uskoa siihen, ettei yrittäminen kannata ja innostuminen saa ihmisen
näyttämään naiivilta ja naurettavalta höhlältä. Työstään nyt viimeksi
kannattaisi innostua. Ensin työ, sitten huvi, sanotaan ja ilmaistaan samalla epäsuorasti,
etteivät nämä kaksi asiaa ainakaan yhteen kuulu.
Pauli
Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen ovat kirjoittaneet kirjan Innostus:
myötämanipuloinnin aakkoset (2014 Talentum), koska haluavat saada innostuksentappamismentaliteettiin
muutoksen. Kirjansa he jakavat kahteen osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään
innostuksen syntyä, ylläpitoa ja tuhoajia ja toisessa osassa keskitytään
innostamiseen – siihen, miten saada muut innostumaan omasta asiastaan.
Tutkimusten
mukaan innostuneisuus on kannattavaa sekä yksilön itsensä kannalta että
taloudellisesti. Innostavat työyhteisöt ovat niitä, jotka parhaiten pärjäävät.
Intohimoisen innostuneesti työhönsä suhtautuvat työntekijät ovat tuottavampia
ja aikaansaavampia ja kaiken kaikkiaan elämässään onnellisimpia ovat juuri ne innostuneet ihmiset.
Kaksikko
todistaa lukijalle, ettei innostuminen ole mitään amerikkalaista tekohauskaa
pelleilyä. Työyhteisössä innostuminen näkyy yhteen hiileen puhaltamisena,
olennaiseen keskittymisenä, läsnäolona ja avoimuutena sekä yhdessä jaettuna
tunteena siitä, että ollaan menossa oikeaan ja samaan suuntaan. Siihen ei
päästä järjestämällä hassunhauskoja luovuusleikkejä kerran vuodessa tyhy-päivän
yhteyteen, vaan koko organisaation ilmapiirin ja käytäntöjen tulee tukea
innostuneisuutta.
Yksilötasolla
tärkein innostuksen lähde on työn sisältö: tunne siitä, että oma työ on
merkityksellistä ja sellaista, missä kokee olevansa omimmillaan ja
parhaimmillaan. Autoritäärinen johtaminen, liika byrokratia, epäonnistumisten
kyttääminen ja syyllisten etsiminen estävät takuuvarmasti innostuksen
roihahtamisen.
Kirjassa
ei syytetä kaikesta epäonnistunutta johtamista, vaan painotetaan sitä, että
innostuksensa asteeseen voi jokainen myös itse vaikuttaa. Omaa innostustaan voi
lisätä harjoituksilla, joita kirjassa tarjoillaan useita. Aina se ei kuitenkaan
riitä. Toisinaan pinttynyt organisaatiokulttuuri estää yksilön kehittymisen
innostuksen tiellä ja silloin tarvitaan radikaalimpia toimia. Koska työ haukkaa
niin suuren osan ihmisen elämästä, on ankeuttavalle organisaatiolle joskus
parasta sanoa hyvästit.
Tartu
tähän:
1.
Jos innostuksesi on kateissa.
2.
Jos työilmapiirisi on ankea.
3.
Jos olet esimies tai johtaja ja uskot (tai et usko) innostuksen voimaan.
Jännittävää. En nimittäin ole koskaan tavannut yhtä julman lannistavaa johtajaa kuin Aalto-Setälä. Tai saihan toki innostua, mutta vain hänen ajatuksistaan. Terve kritiikki & kyseenalaistaminen leimasi työntekijän asenteeltaan vääränlaiseksi. Siksi kirja on mielestäni pahimmanlaatuista puppua.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kommentti, joka saa miettimään kirjan sisältöä uudesta näkövinkkelistä....
Poista