torstai 23. toukokuuta 2013

Tommy Lundberg & Ola Berggren: Apinajohtajan käsikirja


Ruotsalaiset yritysvalmentajat Tommy Lundberg ja Ola Berggren tarkkailivat Furuvikin eläintarhassa simpanssilauman käyttäytymistä. He olivat jo pitkään pohtineet nykyisen johtamiskulttuurimme ongelmia ja sitä, miksi johtaminen on edelleen monessa organisaatiossa niin huonolla tolalla, ihmiset voivat huonosti ja sitä kautta myös tuloksellisuus kärsii? Miksi me emme osaa edelleenkään johtaa innostavasti, kannustavasti ja myönteisesti?

Tarkkaillessaan simpansseja Lundberg ja Berggren tajusivat, että ihmisen kannattaisi oppia apinalaumalta yhtä ja toista. Lauma vaikutti esimerkilliseltä työyhteisöltä, jonka käytänteitä voisi hyvin soveltaa myös meidän selvästi tyhmempien luontokappaleiden organisaatioihin. Syntyi Apinajohtajan käsikirja: esimiestaitoja simpanssien tapaan (Atena 2013).

Mitä simpanssit sitten voivat opettaa meille johtamisesta? Aika yksinkertaisia asioita. Simpanssijohtaja huolehtii laumansa jäsenistä: huomioi, kuuntelee ja kannustaa, järjestää aikaa ja antaa palautetta. Aito ja lämmin vuorovaikutus sekä läsnäolo ovat simpanssijohtajalle kaiken a ja o. Jopa simpanssi on ymmärtänyt sen, että johtajan asema säilyy vain niin kauan kuin alaiset katsovat tämän ansaitsevan sen. Eikä se onnistu ilman empatiakykyjä. Laskelmoiva, ylimielinen ja ylhäisyyteensä vetäytyvä johtaja ei saa alaisiaan innostumaan vaan irtisanoutumaan.

Simpansseilta voi oppia myös tärkeitä työyhteisötaitoja, jotka nekin tuntuvat olevan usein hukassa meiltä ihmisiltä. Simpanssit tervehtivät riehakkaasti joka aamu tovereitaan. He näyttävät toisilleen, että ovat iloisia jälleennäkemisestä. Mitä me teemme? Murahtelemme tympeästi tai jätämme tervehtimättä kokonaan. Onnistumisia apinalauma juhlii iloisesti kiljahdellen yhdessä. Mitä me pahimmassa tapauksessa teemme? Mulkoilemme kateellisesti sitä, joka onnistui ja lyttäämme ivallisella letkautuksella vähäisenkin ilon.

Lundberg ja Berggren paketoivat tässä kirjassaan uudet johtamisopit hauskaan ja mukaansa tempaavaan tarinaan. Apinajohtajan käsikirja on helppolukuinen ja kepeä. Kirjoittajat hyödyntävät simpanssilauman käyttäytymismalleja esimerkkeinä, kun haluavat esitellä uusimman tutkimustiedon tuloksia ja välillä simpanssitarina vaikuttaa hivenen päälle liimatulta. Varsinkin silloin, jos lukija on perillä uusimmasta tieteellisestä organisaatio- ja johtamistutkimuksesta.

Me ihmiset pidämme itseämme luomakunnan kirkkaimpana kruununa. Me olemme ylpeitä keksinnöistämme ja ylivertaisesta älystämme. Apinajohtajan käsikirja osoittaa, että ainakin yhdessä asiassa simpanssit ovat meitä selvästi edellä. Lauman johtajina olemme kehittymättömiä ja alkeellisia. Ihmislajin olisikin nimenomaan äärimmäisen älykästä tutustua Santinoon ja muihin Furuvikin eläintarhan simpansseihin ja ottaa opikseen. Fiksu johtaja alkaa apinoida apinoita heti tänään. Ja katso - ihmeitä tapahtuu.

Tartu tähän:

1. Jos haluat tulla paremmaksi johtajaksi.
2. Jos ihmettelet, miksi alaisesi eivät innostu.
3. Jos olet kiinnostunut työelämään liittyvistä asioista.

Kirja on pyydetty ja saatu kustantajalta luettavaksi. Sillä ei ole ollut vaikutusta tekstin sisältöön.

2 kommenttia:

  1. Hauska mutta vakavakin aihe. Juuri kuuntelin radiosta Sarasvuon juttua johtamisesta; hän korosti numeroita: ne ovat faktaa yrityksen johtamisessa, muu on pitkälti höttöä. No, ei tämä ole koko totuus mutta ainakin osatotuus. Empatia on myös tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan,

      Työelämään ja erityisesti johtamiseen liittyvät asiat kiinnostavat minua jo tämänhetkisen lisäopiskelunkin kautta ja mitä enemmän aiheesta lukee, sitä enemmän ymmärtää, miten paljon kehitettävää olisi. On hyvä, että tällaisia helposti lähestyttäviä opuksia(kin) aiheesta kirjoitetaan.

      Minäkin kuuntelin Sarasvuon ohjelman johtamisjakson (kuten kaikki muutkin jaksot). Numerot ovat tärkeitä työvälineitä, mutta eivät nekään ole koskaan mitään puhdasta objektiivista faktaa. Numerotiedon ja teknologian näennäisestä rationaalisuudesta ja riippumattomuudesta on puhunut mm. organisaatiotutkija Barbara Czarniawska kirjassaan A Theory of Organizing. Vielä kriittisemmän näkökulman taas tarjoavat Alvesson ja Willmott teoksessaan Making sense of management. Kannattaa tutustua!

      Poista