Mons Kallentoft: Kevätkuolema

”Isi, missä sinä olet?

Haluan että olet minun luona.

Minne sinä olet mennyt? Isi, isi sinun pitää tulla nyt.

Pikkuveli itkee.

Se on niin pieni. Se makaa lattialla ja itkee ja lattialla on pissaa, isi. Täällä on hämähäkkejä ja pääseekö käärmeet sisään? Liskot, keltahampaiset varaanit, nekö täällä rapistelevat?”

Mons Kallentoftin Kevätkuolema (WSOY 2013) alkaa kylmäävästi. Kaksi lasta viruu vangittuna jossain. Huone on pimeä ja kostea. Välillä ulkopuolelta kuuluu vihaisia ääniä. Välillä pahat sedät tulevat ja lyövät. Välillä sedät tuovat ruokaa ja väriliituja. Lapset piirtävät pimeässä. Heitä pelottaa. Ja lukijan kurkkua kuristaa.

Samaan aikaan Linköpingin kauniin keväisen arkipäivän rikkoo järisyttävä räjähdys. Kaupungin keskustorin laidalla räjähtää pommi, joka tappaa kaksi kuusivuotiasta tyttöä. Heidän äitinsä loukkaantuu vakavasti ja kiidätetään sairaalaan. Poikkeuksellista tapausta tutkimaan määrätään koko joukko poliiseja, heidän mukanaan myös Malin Fors: intuitioonsa ja vaistoihinsa luottava älykäs naispoliisi, jolla on paljon selvitettävää myös omassa yksityiselämässään.

Malinin yksityiselämän mielenkiintoiset koukerot ja räjähdyksen polveileva tutkintaprosessi sekoittuvat juonessa mukaansa tempaavasti yhteen. Kun siihen vielä lisätään vangittujen lasten salaperäinen tarina ja kuolleiden kaksosten anovat äänet haudan takaa, voi lukija nojata nautinnollisesti tuolissaan taaksepäin ja antaa Kallentoftin viedä mukanaan.

Kallentoft ansaitsee kiitoksen myös yhdestä pikkuseikasta. Yleensä aina dekkareissa naispoliisilla on vastassaan vähintään yksi idiootti kollega, joka vähättelee, tytöttelee ja piikittelee. Malin Forsiin sen sijaan suhtaudutaan Linköpingin poliisilaitoksella fiksuna ja työnsä osaavana yksilönä, vaikka lähtökohta kliseiseen asetelmaan on kuin tarjottimella: intuitioonsa ja fiiliksiinsä luottava naispoliisi olisi oiva kohde miespoliiseiden naureskelulle. Onneksi Kallentoft on päätynyt toiseen ratkaisuun.

Kevätkuolema on hyytävä tarina äärimmäisestä pahuudesta. Se voi olla liikaa niille lukijoille, jotka välttelevät kirjoja, joissa lapsille tapahtuu pahaa. Minullekin se oli siinä rajoilla.

Tartu tähän:

1. Jos haluat lukea hyvän dekkarin, joka ei vaikuta tusinatavaralta.

2. Jos etsit koukuttavaa lukuelämystä.

3. Jos et vieläkään ole kyllästynyt pohjoismaiseen jännityskirjallisuuteen.

Huom! Takakannessa paljastetaan Malinin aavistuksista liikaa. Jätä se lukematta, jos vain suinkin pystyt.