”Ken hoitaa Puutarhaamme,
niin kauniin vihreää?
Sen ihanampaa tarhaa
ei ihmissilmä nää.
Siell´kerran Luojan luomat
ui, lensi, karkeloi –
vaan ahneus astui tarhaan
ja tappoi Luodut pois.”
Margaret
Atwoodin uusin Herran tarhurit (Otava 2010) on ällistyttävän hieno teos
tulevaisuuden maailmasta. Ihmiskuntaa on kohdannut vedetön tulva, epidemia,
joka on tuhonnut elämän maapallolta lähes kokonaan. Vain muutamat yksilöt ovat
selvinneet hengissä ja sinnittelevät tuhotussa ympäristössä tietämättä
toisistaan. Muutamat selvinneistä ovat ennen epidemian puhkeamista kuuluneet
Herran tarhureiden kristillis-fundamentalistiseen ekolahkoon, joka on
aavistellut tuhoa jo pitkään. Vain yksinkertainen ja luonnonmukainen elämä
olisi voinut lahkon mukaan pelastaa maailman. Järjettömän kulutuksen, ahneuden
ja riiston voima on kuitenkin suurempi ja lahkon ennustus maailman tuhosta käy
toteen.
Tarina
kerrotaan vuorotellen kahden epidemiasta selvinneen naisen äänellä, jotka
molemmat ovat kuuluneet lahkoon. Näiden tarinoiden välissä
lukija saa tutustua tarhureiden johtajan pitämiin puheisiin, joiden kautta avautuu se maailma, jossa on eletty ennen epidemiaa. Tämän lisäksi kirjassa on
vielä mukana on virsisanoituksia Herran tarhureiden suullisen perimätiedon
virsikirjasta.
Kuulostaako
monimutkaiselta? Huonon kirjailijan käsissä tästä mielikuvituksellisesta
maailmasta, menneen ja nykyisyyden vuorottelusta, puheista ja virsistä syntyisikin
todennäköisesti sekasotku, josta ei saisi mitään tolkkua. Atwood on kuitenkin
niin taitava kirjoittaja, ettei lukija voi kuin haukkoa henkeään ja kulkea
mukana tarinassa, jonka sinne tänne rönsyilevät langat kirjailija pitää
tiukasti käsissään.
Margaret
Atwoodin mielikuvitus on kerta kaikkiaan aivan omaa luokkaansa. Hän rakentaa
tuotannossaan niin kuvitteellisia ja kerrassaan uskomattomia maailmoja, ettei taitoa voi kuin ihailla. Kaikkein parasta Atwoodin tulevaisuusvisioissa on
kuitenkin se, ettei mikään loppujen lopuksi tunnukaan niin kovin kaukaa
haetulta. Herran tarhurit opettaa, että uusien tavaroiden ostaminen on väärin,
koska ihmiskunta hukkuu turhaan roinaan. Eläinten syöminen on synneistä suurin,
sillä sukupuutto uhkaa niin monia lajeja. Kasvikset olisi parasta viljellä
itse, sillä teollisesti tuotettu ruoka sisältää epäilyttäviä keinotekoisia
ainesosia. Atwoodin maailma kuulostaa sittenkin aika tutulta, eikö?.
Huom! Atwoodilla on maine vaikeana kirjailijana, eikä
hänen tuotantonsa todella ole mitään nopeasti hotkaistavaa höttöä. Herran tarhurit
on teoksista juonivetoisin, joten siitä on hyvä aloittaa.
Tartu tähän:
1. Jos haluat tutustua
yhteen maailman parhaista kirjailijoista.
2. Jos pidät
tulevaisuustarinoista, muttet halua seikkailla avaruudessa.
3. Jos inhoat valmiiksi
pureskeltua höttöä.
Huom! Erityismaininta on annettava suomentaja Kristiina
Drewsille, joka on kääntänyt uskomattoman hienosti kaikki Atwoodin keksimät
uudissanat suomeksi.
Herran tarhurit on jatkoa Atwoodin Oryx ja Crake -teokselle, jonka tapahtumat ehkä avaavat tämänkin kirjan tarinaa hieman enemmän. Sekin voisi siis olla sopiva aloituskohta Atwoodin tuotantoon. Sarjan kolmas osa Maddadam muuten julkaistaan ihan näinä viikkoina englanniksi!
VastaaPoistaOryx ja Crake on tosiaan ensimmäinen osa tätä "sarjaa", mutta molemmat niin itsenäisiä, että ne voi hyvin lukea väärässäkin järjestyksessä. Minä itse aloitin Herran tarhureista ja siitä huumaannuttuani hain heti käsiini myös Oryx ja Craken.
PoistaKiitos kun kerroit kolmannesta piakkoin ilmestyvästä osasta - tuskin maltan odottaa!