Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé: vanhemmuus Pariisin malliin

Vaikka omassa elämässäni kirja Kuinka selvitä hengissä teini-ikäisen kanssa on kohta ajankohtaisempi kuin tämä vauva- ja taaperoikään keskittyvä kirja (Siltala 2012), luin sen silti lähes kertaistumalta. Amerikkalainen Pariisissa asuva Druckerman kirjoittaa hauskasti, kepeästi ja mukaansa tempaavasti lasten kasvattamisen eroista Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Druckerman kiinnitti huomiota jo ennen oman lapsensa syntymää siihen, kuinka seesteisen rauhallisilta ranskalaiset lapset ja vanhemmat näyttävät esimerkiksi ravintoloissa syödessään. Lapset odottavat ruokaansa kiltisti, syövät nirsoilematta kaiken endiiveistä etanoihin, eivätkä silti vaikuta mitenkään lannistetuilta ja totisilta, vaan ovat päinvastoin iloisia ja puheliaita. Uhmakohtauksissa lattioilla kiljuvat lapset olivat poikkeuksetta ulkomaalaisia ja usein amerikkalaisia.

Druckerman alkoi selvittää havainnoimalla, haastattelemalla ja tutkimustuloksiinkin nojaten, miten ihmeessä ranskalaiset tämän tekevät. Hän löysi muutaman keskeisen kaikkia ranskalaisia yhdistävän kasvatusperiaatteen. Vanhempien on oltava kaikessa toiminnassaan johdonmukaisia. Lapsella on oltava tiukat rajat, mutta näiden rajojen sisäpuolella lapsen on saatava olla vapaasti. Lasten ja vanhempien välillä pitää vallita molemminpuolinen kunnioitus. Minun korvaani nämä periaatteet ja niiden käytäntöön soveltaminen kuulostavat lähinnä maalaisjärjen käytöltä, josta ainakin moni amerikkalainen perheenäiti tuntuu kirjan esimerkkien perusteella vieraantuneen vaarallisen kauas.

Ranskalaisia kasvatusneuvoja ovat muun muassa nämä itsestään selvyydet: ruokaa ei napostella pitkin päivää, vaan ruoka syödään ruoka-aikana; nirsoilijoille ei laiteta muuta ruokaa, kuin sitä mitä on tarjolla; kenenkään puhetta ei keskeytetä (ei aikuisen eikä lapsen); kaikkia tervehditään; puussa voi kiipeillä ja asfaltilla saa juosta; lasta ei saa koko ajan kytätä, vaan hänelläkin on tarve olla ihan rauhassa ja vanhemmilla myös on omia juttuja,  joihin lapset eivät kuulu.

Mikä tässä kaikessa oikeastaan on niin ihmeellistä? Minun mielestäni ei kerrassaan mikään. Ranskalainen kasvatustyyli perustuu maalaisjärkeen, ei jatkuvasti muuttuvien kasvatussuositusten hysteeriseen noudattamiseen. Eikä järjen käyttö ei ole tietääkseni kielletty muiltakaan kansoilta.

Huom! Kirja ei ole tyypillinen kuivakka asiantuntijan kirjoittama kasvatusopas, vaan hyvin romaaninomainen mukaansa tempaava tarina Druckermanin arkielämästä ja omista kasvatusongelmista Pariisissa.

Tartu tähän:

1. Jos sinusta tuntuu, että oma kasvatusotteesi on lipsumassa.

2. Jos odotat esikoistasi ja haluat lukea lastenkasvatuksesta kirjan, joka ei masenna.

3. Jos pidit Eve Hietamiehen Yösyötöstä ja Tarhapäivästä. Pidät takuulla myös tästä!